Tuorein sisältö

Nosgoth-ennakko

Esa Toikkonen

26.02.2014 klo 14.41 | Luettu: 4239 kertaa | Teksti: Esa Toikkonen

Vampyyreille kyytiä
Free-to-play –pelien yleistyminen PC:llä on ollut mielestäni oikein hyvä asia niiden tarjotessa uuden tavan päästä käsiksi peleihin. Harmillisena ongelmana näissä virityksissä on ollut se, ettei mikään pelityypin edustajista ole meikäläistä onnistunut koukuttamaan paria pelisessiota pidemmäksi aikaa ruudun ääreen. Jotenkin tuntuu, että nämä ”ilmaispelit” eivät vain onnistu olemaan tarpeeksi hyviä, jotta aikaani saatikka rahojani näihin kuluttaisin.


Square Enixin tuleviin julkaisuihin lukeutuu mielenkiintoinen free-to-play –peli, joka sijoittuu pitkän aikaa rauhassa olleen Legacy of Kain –pelisarjan maailmoihin. Tunnetun ja hyvin menestyneen pelisarjan maisemissa seikkailtiin viimeksi kymmenkunta vuotta sitten, joten onhan jo aikakin antaa vampyyreille kyytiä. Pääsin kokeilemaan peliä ennakkoon sen suljettuun beta-vaiheeseen, joka tarjosi oivan maistiaisen tulevasta.

Nosgoth on toimintapeli, joka sekoittelee roolipelimäisiä ja toiminnallisempia elementtejä toisiinsa. Pelissä on ainoastaan verkossa pelattava moninpeli, joten yksinpelaajille ei tekemistä ole luvassa. Pieneksi ongelmaksi beta-vaiheessa tuli pelin vaatima pelaajamäärä, sillä peli lähtee rullaamaan vasta, kun kahdeksan pelaajaa on valmiina lähtöön. Välillä tuo määrä pelaajia löytyi helposti ja välillä ei sitten millään. Eiköhän ongelma korjaudu kun pelin portit avataan kaikille.


Sotaa keskenään käyvät normaalit ihmiset ja hieman epänormaalimmat vampyyrit. Molemmilla puolilla on omat erikoiskykynsä ja pelityylinsä, joten tasapuolisuuden merkeissä pelin puolivälissä pelaajat vaihtavat puolia. Ihmiset käyttävät vastapuolen eliminointiin jousipyssyjä ja kranaatinheittimiä. Kuten olettaa saattaa, vampyyrit haluavat päästä iholle ja ne murjovatkin ihmiset lähitaistelun keinoin. Tasapainotuksessa ei toistaiseksi ole aivan onnistuttu ja vampyyrit olivatkin nopeampina ja ketterämpinä jatkuvasti hieman niskan päällä.

Sodassa ystävyys punnitaan


Yksinäinen ihminen on taistelussa yhtä tyhjän kanssa. Vampyyri pieksee sen mennen tullen ketteryydellään. Ihmisten onkin syytä kulkea porukassa, jolloin taistelu muuttuu selvästi tasaväkisemmäksi. Hyvällä porukalla puolien erot tasoittuvat, mutta random-porukassa yhteen hiileen puhaltaminen ei aina onnistu. Betassa pelimuotona toimi tuttu kahden joukkueen välinen tappomatsi, mutta peliin on tulossa myös muita muotoja.


Kontrollit tuntuivat jouhevilta; vampyyreilla oli helppo kiipeillä korkeuksiin ja yllättää jousiaan virittävät ihmiset. Grafiikka ei ole aivan viimeistä huutoa, mutta näytti ihan asiansa ajavalta. Betan parissa mapissa yksityiskohtia oli riittämiin, mutta rakenteeltaan ne olivat turhankin sokkeloisia ja ahtaita.

Nosgoth on ajatukseltaan mielenkiintoinen ja beta-vaiheessa olevaksi peliksi se vaikutti yllättävän valmiilta, hahmojen tasapainotusta lukuun ottamatta. Rahojaan peliin ei vielä päässyt kuluttamaan, mutta erilaisia asuja ja erikoisvoimia pääsi valikoiden puolella haistelemaan. Pelaamallakin lisäominaisuuksiin on mahdollisuus tarttua, mutta rahalla kaikki tulee olemaan helpompaa ja nopeampaa.


Hyvästä perustasta huolimatta peli ei kolahtanut minuun kuin sata salamaa – ihan pari sähköisistä lonkeroista vain saapui perille. Sinänsä sääli, mutta uskon että peli löytää kohderyhmänsä ja tulee menestymään kohtalaisesti. Mitä todennäköisimmin valmiin version pelaaminen tulee jäämään väliin allekirjoittaneelta.


V2.fi | Esa Toikkonen
< Listasunnuntai #215... Sunnuntaikolumni: Hy... >

Keskustelut (1 viestiä)

v2kommentti

26.02.2014 klo 17.24

"olemaan tarpeeksi hyviä, jotta rahojani saatikka aikaani näihin kuluttaisin." sanoisi rikas
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova