Tutustuin aiemmin värikkääseen Hot Wheels Infinite Rushiin peliarvion merkeissä (arvostelu), mutta ennen pelin varsinaista julkaisua verkkopelipuolella oli hiljaista. Nyt kun pelikenttä on vihdoin auennut kaikille, on aika katsoa, miten leluautojen nettikaahailu rullaa.


Pikkuautojen verkkokahinointi herättää toiveikkuutta, sillä sen pohjalla on varsin mallikas yksinpeliosio. Simppeliydessään pelattavia muotoja ovat vain Ranked Match, casuaalimpi Rush Event, sekä kaveriporukoiden suljettu Private Match. Pelisessio valikoituu aina matchmakingin kautta, minkä jälkeen äänestetään muutamasta arpoutuneesta ratavaihtoehdosta ja valitaan auto omasta kokoelmasta. Rankedissa ajetaan perinteisempää kuka ensin maalissa -kisaa, minkä rinnalla rennompi Rush Event tarjoaa vaihtelua driftauskisoista ja rengaskeilauksesta aina armottomaan eliminaattoriin.

Ratavalikoimassa yhdistyvät yksinpelistä tutut etapit ja yhteisön luomat radat. Jälkimmäisten onnistuneisuus vaihteli, mutta ne olivat selvästi moninpelin vahvuus ja värittivät valikoimaa mukavasti. Autojen valikoiminen yksinpelissä ansaituista vaihtoehdoista aiheuttaa sen, ettei verkkopeleihin kannata loikata kylmiltään heti pelin muovikääreiden avauduttua. Onneksi yksinpelin alussa ansaitaan jo kelpo ajokkeja, joten aivan sata-nolla alakynnessä ei olla, vaikka kaikki pelin autot eivät olisikaan vielä avattuina.


Kun ajoneuvot saadaan lähtöviivalle, alkaa kilpamieliselle nautinnollinen arcade-kokemus, jossa tiukassa ohjainpuristuksessa kamppaillaan kärkisijoista. Teknisesti kisatapahtumat rullasivat erinomaisesti, ja kisaaminen oli erittäin viihdyttävää. Ihmispelaajien kanssa yksinpelissä helposti unohtunut kiilaustoiminto osoitti vihdoin tarpeellisuutensa. Omat ajovirheet näyttivät kostautuvan armottomasti, mutta sattui niitä muillekin, ja pian taas kisattiin kärkipaikoista.



Pelisession tunnelman latistajaksi ja aiemmin kirjatun innostuksen vesittäjäksi muodostui tekninen toteutus. Parhaimmillaan pelaaminen oli oikein viihdyttävää, mutta pahimmillaan se tuntui kuin upottavasta suosta selviytymiseltä. Välillä kisa jumahti täysin juuri jännittävimmällä hetkelle, ja toisinaan itse kisaan pääseminen tuntui päättymättömältä etsimiseltä. Joskus se oli sitäkin, kun peli kaatui yrittäessäni lopettaa pelisession etsimisen. Matchmakingin ongelmat johtunevat crossplay-ominaisuudesta huolimatta liian pienistä pelaajamääristä - sopivaa peliä ei todennäköisesti vain ole. Odotushuoneessa jumittaminen kuitenkin palkitaan lopulta, sillä hetken – ja välillä pidemmän hetken – odottelun jälkeen sopiva kilpaporukka aina löytyi.


Ongelmat jatkuvat ranked-muodon pisteytyksessä. Maaliin kisatun erän jälkeen avautuva pistemittari ei kerro mitään selvästi ymmärrettävää, vaan todellisen pistekehityksen näkee vasta palaamalla alkuruutuun. Jos pelin geneeriseen ja kapeaan musiikkiraitaan ei kyllästynyt yksinpelin puolella, moninpelivalikoissa odottelu takaa ärsyyntymisen. Peli kertoo lisäksi erän päätteeksi harmillisen vähän dataa - olisihan se ollut kiinnostavaa tietää, kuinka paljon kärjestä lopulta jäi jälkeen. Elimination-muodossa ensimmäisessä aallossa pudonneella taas koittaa tylsät hetket, kun loppuerän ajan saa katsella vain sijoitustaulukkoa varsinaisen kisan seuraamisen sijaan.

Verkkopeli kärsii jokusista pikkuoireista, mutta pinnan alla on erittäin hauska ja viihdyttävä kilpakaahailu. Pelaamisessa taito ja pieni sattumanvaraisuus on sopivassa balanssissa, jolloin haastajan asemastakin voidaan hyvinkin nousta kärkeen. Vauhdin tunnetta riittää kilpailujen alusta loppuun ja kamppailu pysyy hurjana jokaisesta sijoituksesta. Puutteistaan huolimatta peli pitää otteessaan. Kaivamieni historiatietojen perusteella Milestone on ollut suhteellisen aktiivinen peliensä päivittäjä, joten eiköhän terävimmät särmät hiota vielä pois.