Tuorein sisältö

Second Life, osa 2

Jari Tapani Peltonen

08.04.2008 klo 10.38 | Luettu: 27016 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Elämää, ei sen enempää

Kriitikkona on kiva kitistä. Joskus harvoin se on ennen muuta velvollisuus. Kuin poliitikko ainakin, julistaudun Second Lifen ystäväksi - vaikka todellisuudessa olen kurkkuani myöten sitä täynnä. Ensimmäisessä Second Life -artikkelissani esitetty kehotus tutustua mokomaan on yhä voimassa, ja vilpitön. Second Life näyttäytyy jokaiselle erilaisena, oma raporttini on vain lutikka lepakossa. Jättäisitkö arpajaisissa voittamasi Intian matkan väliin, koska kaverisi muutti sinne työn perässä, ja itkee nyt elämäänsä pitkässä kirjeessä?

Mies rakentaa missä asuu


Edellisen jutun teemaan kuului, etten käytä rahaa, jota en ole ansainnut. Talouspakotteiden päätyttyä yritin viikkoja ostaa maapläntin huutokaupasta, turhaan. Lopulta ostin suoraan myyjältä epäkäytännöllisen tilkun ns. sopuhintaan (noin 10 euroa). Alkuperäisideani oli rakentaa ateljee, jossa esittelisin eräitä sarjakuviani, ja ehkä jopa yrittäisin kaupata niihin liittyviä maagisia megaesineitä (tm), jos oppisin koodauksen salat. Suunnitelma oli yhtä realistinen kuin sellainen oikean elämän skenaario, että ostat korvesta ojan ja perustat sinne kodinkoneliikkeen, jonka tuotteet valmistat itse.

Ohjelmointikielestä en ymmärtänyt oppaiden avullakaan kuin alkeet. "Jos tilanne on TÄMÄ, tapahtuu NÄIN". Otin rakentelun huumorilla, lähinnä leikin graafisilla työkaluilla. Tontillani ei ollut tilaa kummoiselle modernin taiteen museolle, joten ajattelin rakentaa painovoimalla toimivan elokuvateatterin: tarkemmin sanoen korkean putken, jossa olisi yksittäisiä kuvia, jotka muodostaisivat animaation, mikäli joku hyppäisi alas yläpäästä. Ei tarvitse kertoa, kuinka typerältä tämä kuulostaa. Kuulokemikrofonilla varustetut naapurini tanssiklubilla muistuttivat, ettei mitään tavallisuudesta poikkeavaa saa tehdä koskaan tahi missään, ei ainakaan rauhassa.

Bugi antoi itseilmaisulleni uuden suunnan. Omalla tontillani, toisin kuin naapurissa, hahmot saattoivat kuolla. Kuolema on sitä, että jos energiat loppuvat, käyttäjä kellistyy ja telesiirtyy kotipaikkaansa. Kun tulitin kiväärillä klubia, potkaisi eräs apina tyhjää! Inspiroituna keksin kolmannen onnettoman suunnitelman: Mortal Kombat -henkisen kuolemanloukon. Näin sieluni silmin korkeilla seinillä aidatun kuopan, jossa olisi tappava ansa, jonka ostaisin toiselta käyttäjältä. Baarikärpästen sesonkina menisin kytikselle altaan yläpuolelle, heittelisin harppuunaa (keltaisena ninjana, karjuen "get over here"), kelaisin saaliit takaisin ja teurastaisin apinaklubin asiakaskunnan. Tein testejä, tämä olisi toiminut - jos vain olisin toteuttanut sen kun oli aikaa. Pidin parin päivän tauon, ja klubi pystytti tonttini eteen näköesteen, tehden ajatuksestakin suunnitella enää yhtään mitään masentavan.

Hienoa, kuinka paljon Second Lifessa voi tehdä, jos osaa. Kynnys on kuitenkin korkea, jos tahtoo luoda jotain merkityksellistä luotuaan ensin yhtä asiaa toistavan tötsän. Kaiken askartelun jälkeenkin loisteliain aikaansaannokseni oli yksinkertainen (kuka tahansa tekisi sellaisen sekunneissa) pahvinen hahmo, joka taipui tuulessa niin, että Hän ihan oikeasti näytti tanssivan. Mutta perversioista lisää myöhemmin.

Harrastamaan kodin ulkopuolelle


Asuin ojassa, ammattini oli virallisesti kylähullu. Kun pidin vielä mahdollisena onnistumista elämän perusasioissa, etsin vakavissani myös harrastusta. Eniten kiehtoivat roolipelit. Second Life hidastelee usein ja on kömpelö, joten tosiaankaan en etsinyt korviketta World of Warcraftille. Ympäristö, jossa käyttäjät voivat tehdä mitä tahtovat (kykyjen rajoissa), kuulosti kuitenkin, no, sanotaanko näin, että ensimmäiseltä tietokoneroolipeliltä koskaan - jos peleiksi ei lasketa foorumeita ja sähköpostia. Second Lifestä löytää ainakin näitä tutuimpia viritelmiä, eli keskiaikafantasiaa ja kyberpunkia. Jotkut vetäjät yrittävät oikeutetusti lyödä rahoiksi työllään, tarjoamalla miljööt, käsikirjoitukset ja säännöt, ja aukaisemalla sitten kaupat virallista rihkamaa notkuvine hyllyineen. Mikä tärkeintä, Second Lifessa tosiaan on ihmisiä, jotka osaavat ottaa tällaisen vakavasti.

Minä en osannut. Jos jo yllä mainittujen asioiden selvittäminen reportterina oli rasittavaa hidastelun ja suoranaisen tökkimisen takia (mitä mielenkiintoisempi sosiaalinen tilaisuus, sitä enemmän väkeä), kuka kykenee kokeilemaan hommaa käytännössä? Roolipelaamiseen ei tarvitse kuin kynän ja paperia, ja tarkemmin ajatellen tasaisen alustan myös, sillä pelaaminen Second Lifessä on kuin kirjoittaminen vasten kaverin selkää. Esimerkkinä taistelemisesta yritin kerran ajaa autolla yli minotaurin ja muutaman velhon autiolla, toimivalla seudulla. Sinänsä oli hauskaa nahistella, kunhan magian mestarit lopettivat hölmöinä paikallaan möllöttämisen (Second Lifen kansallistauti) ja alkoivat viskoa bugailevia loitsujaan. Kohtaaminen päättyi siihen, kun pääsin väkivalloin irti voimakentästä: hahmoni lensi taivaalle ja sitten koko pääteohjelma kaatui.

Sama pätee kaikkeen, mikä on selkeästi jonkin asian tekemistä, eikä pelkkää maisemien tai valmiiden animaatioiden katselua. Sopivan pienimuotoinen roolipeli saattaa toimiakin, samaten näen pisaran potentiaalia kauhussa. Tällaiset elämykset eivät synny tekniikalla, vaan ideoilla. Näkemäni legozombit (huom: kuva esittää avatareja) eivät sinällään vakuuttaneet, ja jotenkin jäin toivomaan, että eräs ovien takana kyykkivä hirviö tappaisi väkivalloin, eikä raiskaisi siihen saakka, kun pelaaja päättää lähteä muualle.

Mistä tunnet sä ystävän


Oman teppo-tulppuni sain naapuriksi heti, mutta mistä ankkalinnasta löytää loput sosiaalisesta piiristä? Koin valtaosan Second Lifen käyttäjistä yhtä kiehtovina kuin ensimmäisenkin elämän - ja tämä oli sisäpiirivitsi. Nääs kun olen aidosti kiinnostunut erikoisista ihmisistä lieveilmiöineen. Mielelläni hengailisin suurten filosofien, virallisesti vinksahtaneiden ja kaikensorttisten vähemmistöjen, aktivistien ja fundamentalistien kanssa. Second Life on kuulemma kummajaisten luvattu maa. Varmasti iäkkäämpi mummi näin päivitteleekin, kun näkee kaikki värikkäät avatarit edessä arkkitehtuuristen ihmeiden, ja vähän sadomasokismia, ja Joulupukin lonkerolla.

Mutta tietääkö lukija, mitä yhteistä on haltijoiden laaksolla, saatanallisella hevimetalliläävällä, herrakerholla, furryjen treffimestalla, kommunistien salakapakalla ja supersankarinaamiaisilla? Se, että jokaisessa paikassa kommunikoidaan repliikein "terve!", "jee mä rakastan tätä biisii!" ja "lol minkä näkönen tyyppi". Mainittuihin roolipeleihin kun tutustuin, tuli eteen kommentti "hyvä balladi, mylady".

Kummallista tai mielenkiintoista porukkaa tapaa edelleen helpoiten internetissä. Ihmeellistä siinä mielessä, että Second Life on täynnä kaikkea, mikä selvästikin on kiintoisien ihmisten käsialaa: tarjoamamme kuvat kertovat tästä enemmän kuin 1200+ sanaa. En minä taviksiakaan sorsi, mutta siinä mielessä olen niitä kohtaan kriittinen, että niiden on parasta olla sympaattisia, hauskoja ja älykkäitä, jotta niitä viitsisi yhtään kuunnella. Ovathan niistä jotkut. Löysin esimerkiksi oman sellaisen tyypin, jollainen mainitaan jokaisessa standardinmukaisessa Second Life -artikkelissa: oma reppanani, jonkin sortin sekundarunoilija, viihtyi virtuaaliympyröissä siksi, että hän oli vuoteessa toipumassa onnettomuudesta.

Vähemmän mielikuvituksellisen, mutta viihdyttävän toiminnan kulmakivenä pidän ehdottomasti tapahtumia, joita emännöi tai isännöi kuulokemikrofonin omistaja. Aito ihmisääni tekee tunnelmalle ihmeitä. Elävän musiikin kuunteleminen tuntemattomalta trubaduurilta ei ehkä vastaa iltaa pienessä kapakissa, mutta radio ja irc jäävät toiseksi, ja oikein jos tippiä jättäväksi kanta-asiakkaaksi alkaa, irtoaa inhimillistä lämpöäkin halvemmalla kuin senssilinjoilta. Eräs kohokohta koko elämyksessäni oli se, kun satuin paikalle kuuntelemaan asiallista, karismaattisesti lausuttua esitelmää mustien vainoista Yhdysvalloissa - joka, kuten todettua, sattui olemaan juuri minua kiinnostava aihe.

Mutta kun


Kivaa kuvitella, minkälainen Second Lifen tapainen ohjelma saattaa olla kymmenen vuoden päästä. Potentiaalia on huimasti enemmän kuin todellista viihde- saatikka hyötyarvoa. Tällä hetkellä esimerkiksi Ruotsi leikkii Second Lifessä kotia (viittaan maan suurlähetystöön), kiva, mutta kuinka hienoa olisikaan, jos tällaisessa maailmassa voisi asioida asiallisesti tyyliin verkkopankki? Asiallista sijoitusneuvontaa menninkäisille ja merirosvoille! Tule sellaisena kuin olet!

Vai kuinka?! Kerran vaaleanpunainen susityttö, jonka takana oli polvistuneena samaa lajia oleva korvamerkitty seksiorja (pään ylläpuolella oli teksti: "sen ja sen omaisuutta"), sanoi minulle kesken asiallisen keskustelun usein kuulemani, viime artikkelissakin mainitsemani repliikin "oot jotenkin pelottava" - ja pian kaatui taas kerran koko ohjelma! Silmäni saattoivat vuotaa verta, mutta se oli vain symboliikkaa, kun jouduin istumaan koko yön koneella! Ei voi ahdasmielisempää paikkaa olla, kun pornohiiretkin sättivät! Tämä oli vain pienen pieni esimerkki. On parasta olla barbie ja ken -leikkejä etsivä tavis, tai joku sanakirjaesimerkki A4-perverssistä, jos meinaa ymmärrystä löytää.

Jos siedettävän tontin omistaminen ei maksaisi vuositasolla satoja euroja, olisin ainakin harkinnut omaa kerhoa (group). Sen jäseneksi värvättäisiin siten, että jonkinlainen klovni tulee huutamaan ja mätkimään sinua scriptatulla turskalla. Jos jotenkin osoitat olevasi mukana leikissä, tämä pelle kysyy sinulta filosofisen kysymyksen. Jos vastaat mielenkiintoisesti, sinut kutsutaan tilaisuuteen - johon saavut, jos olet mitä haetaan. Intellek-tuelli-peelo-jen klubi, Intellek-tuelli-peelo-jen-klubi... Jee, mä rakastan tätä biisii, mylady!

Yritys tuskin maksaisi vaivaa. Epäilen vahvasti, että suurin osa Second Life -käyttäjistä on tosiasiassa lobotomiapotilaita, jotka yrittävät kehittää epilepsian tuijottamalla vilkkuvia värejä, tai epilepsiapotilaita, jotka koettavat suorittaa joukkolobotomian tuijottamalla naista, joka tekee palveluksen hevoselle, joka muuten on biseksuaali ja gangbang-myönteinen, mikäli joku tätä aprikoi.

"Punainen vaiko sininen pilleri?"

Punainen pilleri, Morpheus, punainen.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Arvioita virtuaalivi... Valittuja paloja Xbo... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (16 viestiä)

JOK

08.04.2008 klo 11.09

Jätkä saa vaaleanpunaisen susitytönkin pelokkaaksi...
lainaa
Arttu

Rekisteröitynyt 23.03.2008

08.04.2008 klo 11.15

Taas hyvä artikkeli :)

Itse joskus vuosi sitten kokeilin Second lifeä kaverin kanssa ihan huvikseni. Kyllähän sitä muutaman tunnin pelaili ihan muuten vain, teki mitä ihmeellisimpiä hahmoja ja seikkaili ympäri pitäjää, mutta lopulta alkoi vain kyrsimään. Peli oli erittäin buginen, mikään ei toiminut niinkuin piti. Lisäksi peli oli älyttömän raskas verrattuna siihen millainen graafinen ulkoasu oli. Pitää tutustu joskus tulevaisuudessa uudestaan jos vaikka homma olisi parantunut.
lainaa
crom

Rekisteröitynyt 11.10.2007

08.04.2008 klo 11.25

Hahaha. Hyvä artikkeli jälleen, kiitoksia kirjoittajalle kokemuksen jakamisesta. Jälleen todella kuvaavaa tekstiä aiheesta. Jään itse mielenkiinnolla odottelemaan seuraavaa virtuaalimaailmojen sukupolvea, tuo Second life ei omien kokeilujen pohjalta todellakaan ole minulle. Potentiaalia tuollaisessa tosiaan olisi paljon ja ehkä sinne eksyisi erillaista porukkaakin, jos ja kun saavat sen toimimaan kaikinpuolin sulavammin. Siihen asti saa normaalit mmorpg pelit riittää minulle kakkosmaailmana.
lainaa
Markus

08.04.2008 klo 11.53 1 tykkää tästä

Eihän koko tekstissäkään oo mitään järkeä. Sekavaa sopeltamista. Miten tuollainen kaveri päästetään kirjoittamaan yhtään mitään??
lainaa
Ökkömönkijäinen

08.04.2008 klo 13.17

noiden kommenttien perusteella Second life on juuri sitä mitä sen olettaakin olevan. Paikka ilman sääntöjä jossa kaikki (lue nörtit) pääsevät toteuttamaan itseään. Kun ajattelee mitä tuon ikäisillä (ei todellakaan yli 18 vuotiailla) on mielessä niin tokihan siitä tällaista moskaa saa aikaan. On tullut lykättyä tutustumista SL:n saloihin ja lykkäänpä vieläkin...
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

08.04.2008 klo 14.51

Markus kirjoitti:
Eihän koko tekstissäkään oo mitään järkeä. Sekavaa sopeltamista. Miten tuollainen kaveri päästetään kirjoittamaan yhtään mitään??


Jep, mutta juuri siksi Peltonen onkin rautaa. Paljon kivempi lukea artikkeleita joissa on persoonallinen ote, kuin niitä iänikuisia mukahauskoja yliasiallisia *keksi itse lisää*...

PS. Tuo Peltosen kuva on pelottavan näköinen :/.
lainaa
Petteri

08.04.2008 klo 15.23

Yksi SL ongelmista on että ko.virtuaalimaailmassa tapahtuu koko ajan niin paljon että mikäli ei tiedä missä tapahtuu tai pyörii satunnaisissa paikoissa saa juuri niin sekavan kuvan kuin Peltosella oli tai sitten kohtaat sellaisia apinoita (kuten Peltonen) jotka ammuskelevat vastaantulijoita kivääreillä niin että joudut rakentamaan näköesteen tämän estääkseen.
lainaa
Jaffakeksi93

Rekisteröitynyt 14.04.2007

08.04.2008 klo 16.05

Laatukamaa.
Alkoi minuakin tuo Secod Life kiinnostaa. :S
lainaa
Note

Moderaattori

Rekisteröitynyt 18.05.2007

08.04.2008 klo 22.49

No niin... vaikuttaisi siltä, että nyt on tongittu riittävän syvältä. Löytyikö paljonkin tapahtumia, joista ei artikkeliin voinut kirjoittaa mitään? :)
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

09.04.2008 klo 00.28

Note kirjoitti:
Löytyikö paljonkin tapahtumia, joista ei artikkeliin voinut kirjoittaa mitään? :)


Hyvin vähän, jos omia toimiani ei lasketa mukaan.
lainaa
Petteri

09.04.2008 klo 10.06

Pelkästään clientin search-nappulan kautta löytyviä erilaisia tapahtumia järjestetään satoja päivittäin. Aihepiirit vaihtelevat kielikursseista, ohjelmointi ja animaatio tai 3D-ohjelmien käyttökursseihin, teatteriesityksiin, luentoihin eri kulttuureista, taidenäyttelyhin, konsertteihin (joissa oikeasti esiintyy ajoittain todella hyviä artisteja)

Hieman todenmukaisemman kuvan Second Lifesta saa esimerkiksi Edomen arttikkelista http://plaza.fi/edome/artikkelit/verkkopelaaminen/virtuaa t
lainaa
crom

Rekisteröitynyt 11.10.2007

09.04.2008 klo 10.30

Petteri kirjoitti:
Hieman todenmukaisemman kuvan Second Lifesta saa esimerkiksi Edomen arttikkelista


Samat asiathan siellä tulee ilmi kuin tästäkin artikkelista. Luitko varmasti tätä ja ykkösosaa edes läpi ennen kommentointia? :P
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

09.04.2008 klo 17.13

Petteri kirjoitti:
Pelkästään clientin search-nappulan kautta löytyviä erilaisia tapahtumia järjestetään satoja päivittäin. Aihepiirit vaihtelevat kielikursseista, ohjelmointi ja animaatio tai 3D-ohjelmien käyttökursseihin, teatteriesityksiin, luentoihin eri kulttuureista, taidenäyttelyhin, konsertteihin (joissa oikeasti esiintyy ajoittain todella hyviä artisteja)


Kursseista en tainnut kirjoittaa sanaakaan, kun en myöskään rehellisesti ymmärrä mitä ideaa on ohjatussa opiskelussa (ala-aste pois laskien), mutta muusta sisällöstä mielestäni raportoin kattavasti. Luettelon kaikista mahdollisuuksista löytää muualta, luettelointia on jo omissa jutuissani mielestäni liikaa. Muutaman erikoisemman näkemäni jutun jätin mainitsematta, jottei juttu venyisi, ne kun eivät kuitenkaan edustaneet arkipäivää Second Lifessä.

Search-nappulan takaa löytyvistä tapahtumista: käytin kymmeniä tunteja pelkästään näiden koluamiseen, ja niistä huomattavaa osaa ei voi sanoa tapahtumiksi hyvällä tahdollakaan.
lainaa
Jopa

Rekisteröitynyt 09.02.2008

09.04.2008 klo 22.21

Varsin pelottavaa, varsinkin tuo furry-toiminta O_O
lainaa
Scrubatus

12.04.2008 klo 15.10

Ja mitäs furryissä sit on vikana?
lainaa
Juupajuu

14.12.2008 klo 12.40

Jopa kirjoitti:
Varsin pelottavaa, varsinkin tuo furry-toiminta O_O
Jaa? Ensin katsotaan TV:stä Nalle Puhia, Muumia, Tom & Jerryä, Kelju K Kojoottia ja lukemattomia muita piirrossarjoja, joissa antromorphiset eläimet tekevät sitä ja tätä ja sitten tullaan Second Lifeen valittamaan, että KAIKKI furryt ovat pervoja. Olisiko aika katsoa peiliin?
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova