Tuorein sisältö

V2.fi haastatteli: Tuijamaria ja kulttihitti Pac-Man-kuume

Manu Pärssinen

06.12.2016 klo 14.37 | Luettu: 13892 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

80-luvulla videot soi!
Kuva: Jari Viitala

Sitä on haukuttu yhdeksi Suomen huonoimmista käännösiskelmistä ja se pääsi myös mukaan "Riman alta ja ohi maalin - Suomi-iskelmän hurjimmat harhalaakit"-kokoelmalle. Moni ei ole kyseisestä laulusta kuullutkaan, mutta Pac-Man- ja suomipelikeräilijöiden keskuudessa se on noussut halutuksi keräilykappaleeksi ja Youtuben kautta myös kulttimaineeseen. Urallaan kaksi singlelevyä julkaisseen Tuijamarian esittämä Pac-Man-kuume vuodelta 1983 kuuluu hienona ajankuvana osaksi suomalaisen pelikulttuurin historiaa.

Kun ihan mamot tykkää Tarzanista sekä apinoista
Niin on koko meidän jengi saanut kuumeen videoista
Ei niissä pyöri aina tylsät kauhufilmit sekä muut
Näät jotain tiukempaa jos sä meille päin vaan tuut


Alunperin Pac-Man Fever -kappaleen toivat radioaalloille mainosmuusikot Buckner & Garcia vuonna 1981. Se oli pelihallien sekä Atarin kulta-aikaa Amerikassa ja kappaleesta tuli julkaisijavaikeuksien jälkeen pienoinen hitti jopa maailmanlaajuisesti. Jerry Buckner jatkaa edelleen uraansa ja esiintyi vielä äskettäinkin Räyhä-Ralf-elokuvan ääniraidalla. Tiiviin johtolankametsästyksen sekä muutamien mutkien kautta V2.fi:n toimitus löysi kuin löysikin Suomen “Lady Pac-Manin” Tuijamarian muistelemaan tuota aikaa ja kappaleen tekemistä.

On meillä Pac-Man-kuume
Ja kamalat aaveet
On meillä Pac-Man-kuume
Ja aina videot soi
On meillä Pac-Man-kuume
Ja aina videot soi


Kuva: Tuijamarian arkisto

Kahdeksankymmentäluvun alku oli käännösiskelmän kulta-aikaa Suomessa ja Pac-Man-kuumeen tuottamisesta vastasi monien suomalaisten iskelmäklassikoiden takana oleva Jori Sivonen. Legendaariset sanat muotoili erinäisten lähteiden perusteella Raul Reiman, käyttäen nimimerkkiä Titta Jaskari. Sama kaksikko on tehnyt myös muun muassa Frederikin Titanic-kappaleen.

“Osa käännösbiiseistä oli onnistuineita ja osa ei niinkään”, muistelee Tuijamaria. “Ai-ai-Jussi oli yksi soitetuimmista tämän lajin tuotoksista, olin levyttänyt sen jo loppuvuodesta 1982 ja single julkaistiin helmikuussa 1983.”

Koko Pac-Man-kuume -idea rakennettiin Atarin pelin ja pelikonsolin (Atari 2600) mainostamiseen. Sitä varten järjestettiin Pac-Manin Suomen mestaruus -pelikiertue, joka kiersi huhtikuussa 1983 Lappeenrannassa, Kuopiossa, Oulussa, Jyväskylässä, Tampereella, Seinäjoella ja Helsingissä. Tuijamaria oli toki mukana esittämässä kappalettaan.

Kuva: Tuijamarian arkisto

“Pac-Man -kuume oli puhtaasti mainoslevy - se tehtiin Finnlevyn studioilla, Atarin Pac-Manin SM-pelikiertuetta varten. Loppufinaali ja SM-voittaja ratkaistiin Linnanmäellä saman vuoden toukokuussa”, kertoo Tuijamaria.

Pojat tulkaa meille vaan, niin nähdään kuka voittaa
Vaikka veikkaan kyllä, että aamuun asti saatte koittaa
Mulla ennätys on koko tämän korttelin
Mut en spiidaa, vaik rikki se nyt saataiskin


Tuijamarian studiokokemus Pac-Man-kuumeen kanssa erosi suuresti ensimmäisen singlelevyn Ai-Ai-Jussi/Paratiisi äänityksestä. Uuden sinkun kanssa ei juuri äänityspöydän ääreen jääty hioskelemaan.

“Pac-Man -kuumeen levytys jäi mieleeni siitä, että se meni kerralla purkkiin. Aikaisemmin levyttämääni Ai-ai Jussia, puhumattakaan sen B-puolella olevaa Paratiisi-nimistä kappaletta, tehtiin suurella sydämellä ja vaivalla - toistoja toistojen perään”, muistaa Tuijamaria.

“Pac-Man oli semmoinen rallatus, jotta siinä ei hirveästi aikailtu - B-puolella oleva kappale "On sydän syrjällään" sai sanat juuri ennen studioon menoa, pistettiin purkkiin kerta kiekaisulla ja siitä tuli minun mielestäni, nyt jälkeenpäin uskallan sanoa: ihan hirveän kamala. Näitäkin tarvitaan Suomen säveltaivaalle!”

Tuijamaria toteaa, että vaikka Pac-Man-kuumetta on arvosteltu rankastikin, niin se oli tehty nimenomaan mainoslevyksi - ja täytti sen tehtävänsä enemmän kuin hyvin.

Ota vähän hiljempaa, nyt ei pysy sohva allas
Onhan kova matsi tää, nyt kun ohi meni Dallas
No mahkuja ei ois tässä Pamelallakaan
Mehän tässä mestareiksi kyetään vaan


Kuva: Tuijamarian arkisto / Katso-lehti 25.4.1983

1980-luvulla populaarikulttuurissa tapahtui isoja muutoksia: pelikonsoleista siirryttiin kotitietokoneisiin ja Suomi-iskelmä jäi Music Televisionin musiikkivideovyöryn jalkoihin. Tuijamarian urakin jäi lyhyeksi, eikä mukana tullut julkisuus ollut pelkästään hyvä asia.

“Pian tämän jälkeen alkoi musiikkivideoiden valtakausi, joka vaikutti myös Suomi-iskelmään ja sen tekemiseen hetkellisesti lamauttavasti - ainakin käännösbiisien tekeminen loppui kuin seinään. Ehkäpä se oli hyväkin juttu, koska se antoi tilaa todellisille tekijöille ja oikealle suomalaiselle pop-kulttuurille, sekä nosti monen monta hyvää lauluntekijää ja biisinikkaria suuren yleisön tietoisuuteen”, pohtii Tuijamaria iskelmäilmaston muuttumista.

“Se oli hauska kokemus nuorelle tytölle, joka oli aina päättänyt tulla seuraavaksi "Katri Helenaksi" ja työllistää itsensä intohimolla musiikkiin. Laulaminen itsessään oli "se juttu", mutta esiintyminen ja julkisuus ei niinkään. Minulla oli takana laulussa klassisen musiikin opiskeluja - ja siinä maailmassa liikuttiin vähän eri maisemissa - joten hyppäys iskelmän maailmaan oli välillä hämmentävää. Tampereen Teatterin sekä Tampereen Työväen Teatterin musikaali- ja operettivuosien jälkeen ajauduin sitten oikeisiin töihin, ja sillä tiellä olen vieläkin…”

V2.fi kiittää Tuijamariaa haastattelusta ja pistää levyn taas pyörimään.

Mä pidän teeveeni auki vielä kun on yö
Siis pelaa kanssain mun ja paha aave syö






V2.fi | Manu Pärssinen
< Pelataanpa: Project ... Jaossa kaksi komeaa ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

06.12.2016 klo 18.49 3 tykkää tästä

Hyvä Manu!
lainaa
1122

06.12.2016 klo 18.51

Tästä biisistä löytyy myös pac man 2:53 alkaen
https://www.youtube.com/watch?v=v2NFl86LX3Q
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova