Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Crawl, Enter The Gungeon, Talent not Included (X1)

Matias Puro

06.09.2017 klo 21.42 | Luettu: 677 kertaa | Teksti: Matias Puro

Luolasta toiseen ja esiripun taakse
Crawl


Crawl vaikuttaa ensisilmäyksellä geneeriseltä luolastopeliltä, jossa yksinäinen sankari samoaa soihduilla valaistuja käytäviä, kunnes luolakompleksin oma Iku-Turso ottaa miehestä mittaa. Suunnittelusta vastannut Powerhoof ei ole kuitenkaan tyytynyt kierrättämään kliseitä, vaan maustaa loppuunkaluttua genreä uudella näkökulmalla: mitä jos pelaaja onkin myös yksi luolaston hirviöistä?


Pikseligrafiikkaisia roguelikeja on nähty viimeisinä vuosina enemmän kuin tarpeeksi, joten on mukavaa että genren uusi tulokas onnistuu erottumaan omaksi edukseen. Ensihetket luolastoa samotessa tuntuivat niin nähdyiltä, että into meinasi lopahtaa jo ensimmäisten minuuttien aikana. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun luolaston hirviöt saavat yliotteen ja sankari kaatuu kuolleena maahan - mutta lopputekstit eivät välähdäkään ruudulle. Game overin sijaan pelaajahahmo muuttuu haamuksi, ja huoneeseen lampsii uusi kirkasotsainen seikkailija. Pelaajalle annetaan selvä viesti: murhaa uusi seikkailija haamuna, ja saat ihmisyytesi takaisin.

On selvää että Crawl on suunniteltu samalta sohvalta pelattavaksi moninpeliksi. Pelissä on jatkuvasti neljä hahmoa: yksi hengissä oleva sankari sekä kolme aavetta, joiden tehtävänä on voittaa sankari. Kun sankari kaatuu kukiskettuna maahan, kuoloniskusta vastannut haamu sekä sankari vaihtavat paikkoja päittäin, ja luolaston tutkiminen jatkuu. Yksinpelissä haamuja (tai sankaria) ohjaa tekoäly joka hoitaa homman hyväksyttävästi, mutta pelin kohokohdat löytyvät kavereiden jallittamisesta ja taktikoinnista neljää pelaajaa vastaan.


Sankarilla ei ole koskaan varaa höntsyillä hitaasti pitkin luolastoja, sillä ympärillä hyörivät aaveet yrittävät jatkuvasti rokottaa elintärkeitä elämäpisteitä. Huonekaluja riivaamalla sankaria päin voi heitellä vaaseja tai tuoleja, pentagrammin kohdalla sankaria voi kiusata Helvetistä kutsutulla demonilla. Huoneiden läpi hurjastelu ja alueiden pikainen koluaminen pitää pelaamisen mukavan nopeatempoisena, mikä sopii sankarin rooliin muutenkin: kun pelaaja pääsee vihdoin sankarin saappaisiin, on monesti parasta vain pyrhältää loppua kohden. Luolaston päässä nimittäin odottaa yksisilmäinen lonkerohirviö, mutta mörön voi kohdata vain yksittäinen sankari. Onneaan pääsee kokeilemaan se pelaaja, kuka sattuukaan olemaan sankarin saappaissa hirviön ilmestyessä naaman eteen.

Crawl on hauska, hektinen välipala, kunhan kotisohvalta löytyy pelikavereita. Vaikka tekoäly hoitaa hommansa mukisematta, Crawlin kauneus piilee sohvakaverin kiusaamisessa - ja takaisinmaksun välttelemisessä viimeiseen asti. Tähdet on annettu moninpeli mielessä, yksinään pelaillessa arvosanasta voi rokottaa yhden tähden verran pois.



Enter The Gungeon


Tämänkertaisen X1-triplan toisenakin pelinä nähdään pikselöityä luolastoa. Crawlista poiketen Dodge Rollin Enter the Gungeon on kuitenkin hyvin tyypillinen roguelike: pikselöitynyt ukkeli kulkee satunnaisesti generoitua luolastoa eteenpäin paremman kaman toivossa, kunnes koittaa aika tapella kentän pomovihollista vastaan.


Crawlin jälkeen oli hyvin vaikeaa innostua Gungeonin tavanomaisesta toiminnasta. Gungeonissa ei ole mitään vikaa: toiminta on todella sulavaa, maailma sympaattinen ja nimeään mukaillen aselaatikot pursuavat yli äyriäidensä. Hiotuista mekaniikoista huolimatta Gungeonin pelaaminen on kuitenkin niin tavanomaista pikseliammuskelua, etteivät mukiinmenevät ainekset riitä tekemään pelistä klassikkoa.

Gungeonin pointti on nimensä mukaisesti aseissa. Gungeonin käytävillä kulkevat viholliset ovat eläviä luoteja, pomot minigunia heiluttavia pääskysiä ja arkkujen täytteet yksi toistaan erikoisempia tuliluikkuja. Luolia tyhjennetään niin Judge Dreddin monitoimipistoolilla, hernepyssyllä kuin vaikkapa kruunulla, joka ampuu jokaiseen ilmansuuntaan samanaikaisesti. Höyrypäisimmätkin designit on otettu ilolla vastaan, eikä Gungeonia voi syyttää ainakaan mielikuvituksen puutteesta.


Teemaa mukaillen aseet ja niiden sylkemät luodit ovat pääosassa myös pelimekaniikallisesti. Aseiden keräämisen - ja parantelemisen - lisäksi peliajasta kuluu suuri osa vastustajien väistelyyn: Gungeon on nimittäin myös ihka aito bullet hell. Parhaimpina hetkinä ruutu on niin kauttaaltaan täynnä punavalkeita energiapalleroita, ettei sankaria edes erota kaiken tulituksen alta. Helpotusta hyppelyyn annetaan useammallakin tavalla: pelaaja voi käännellä huonekaluja suojiksi, kieriä luotien tieltä sekä tuhota kaikki projektiilit kentästä muutaman sekunnin ajaksi. Helpotukset tekevät luotihelvetissä selviämisestä hieman siedettävämpää, mutta tanssahdellen luolastoa ei silti samota.

Gungeonista innostuminen riippuu pitkälti siitä, miten paljon pelaajaa saa irti mielikuvituksellisista aseista ja vihollisista. Pelisisällöllisesti Gungeon on varsin luolastopeli, eikä luotisateen keskellä tanssiminen muuta kokonaistilannetta niin massiivisesti, että Gungeon erottuisi merkittävästi kilpailijoistaan.



Talent Not Included


Talent Not Included on harmillisen tavanomainen, mutta varsin sympaattinen tasoloikka Frima Studiosin pajasta. Kolme hirviötä päättää pystyttää teatteriesityksen tylsänä iltapäivänä, ja pelaajan toimeksi jää tappavan teatteriesityksen esittäminen.


Mielenkiintoisesta pohjustuksesta huolimatta juoni ei pääse missään vaiheessa parrasvaloihin, vaan tarina toimii pelkkänä oikeutuksena pienelle pelimaailmalle. Hirviöt pyörittävät esitystään totta kai teatterin lavalla, jolloin pelimaailma koostuu muutaman metrin mittaisesta, alati muuttuvasta tilasta. Tämä ei ole kuitenkaan huono asia: lava muuttuu sekä mukautuu jatkuvasti pienillä, söpöillä animaatioilla, ja meininki pysyy sopivan leikkisänä, kun pomovihollinen roikkuukin siimoilla katosta tai platformeja kannattelevat tukirakenteet on selkeästi leikattu vanerista.

Tasohyppelynä Talent Not Included ei tuo genreen mitään uutta tai mullistavaa, mutta pirteä maailma pelastaa paljon. Noin neljästä viiteen tuntia kestävä hyppely on jaettu kolmeen osaan, joista jokaisessa päästään eri näyttelijän saappaisiin. Miellyttävästi eri hahmot tuovat oikeita eroja pelaamiseen: taikuri teleporttailee ympäri kenttään, varas kierii ja ritari syöksyy horisontaalisesti, jokaisen hahmon vaatiessa erilaista lähestymistä ongelmiin. Mukana on muiden platformereiden tapaan myös seiniä pitkin hyppelehtimistä ja tuplahyppelyitä niin nuolien kuin liikkuvien sahojen keskellä.


Talent Not Includedista on vaikeaa keksiä mitään mainittavaa, sillä kyseessä on sympaattisuudestaan huolimatta hyvin tavanomainen peli. Korean karkkisesta ulkokuorestaan huolimatta vaikeusaste on ajoittain todella turhauttava, mutta muuten pelatessa keskittyy kirkkaiden värien ja söpöjen näkymien ihasteluun. Hyppelehdin oman aikani, ajoittain hymähdellen ja toisinaan ärähdellen, mutta peliohjaimen laskettuani pääni löi lähinnä tyhjää, eikä viisarini värähtänyt suuntaan tai toiseen. Koreaa ulkokuorta on aina ilo katsella, mutta joskus kokemuksesta ei jää mitään merkittävämpää käteen.



V2.fi | Matias Puro
< V2.fi pelasi: Hearth... Pelisohva S2E2: Defe... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

53635

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova