Tuorein sisältö

Solasta: Crown of the Magister

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Roolipelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Tactical Adventures
Julkaisija: Tactical Adventures
Julkaisupäivä: 27.05.2021
Pelin kotisivut
Matias Puro

14.06.2021 klo 19.23 | Luettu: 1645 kertaa | Teksti: Matias Puro

Taktiikkapelien uusi kruunuperillinen
Tutustuin Solasta: Crown of the Magisteriin viime syksynä (Linkki), kun Tactical Adventuresin kehittämä vuoropohjainen roolipeli saapui Steamin Early Accessiin. Kickstarterilla lisärahoitusta hankkinut roolipeli nojautui vahvasti perinteisiin: Solastan maailmaa kansoittavat suippokorvaiset haltiat sekä yrmyt kääpiöt, ja ikiaikainen pahuuskin on totta kai vahvistunut hiljaa varjoissa. Kalisevia miekkoja ja suhisevia nuolia ohjaa kuitenkin jokin muu, yhtä alkukantainen voima… eli puhdas tuuri! Solastan maailmassa varminkin isku tai epätoivoisin loitsu voi kääntyä ylösalaisin, sillä D&D:n hengessä noppien silmäluvut kurottavat sankarit urotekoihin, tai syöksevät heidät perikatoon.

Taulukot ja laskimet esille


Solasta: Crown of the Magister on roolipelaamista puhtaimmillaan, ja monilla tavoin myös parhaimmillaan. Tavanomaisen fantasiamaailman lisäksi koko pelikokemus kietoutuu Dungeons & Dragons -pöytäroolipelin sääntöjen ympärille. SRD 5.1 -sääntöihin pohjautuvassa pelissä taulukkolaskennalla on suurempi rooli kuin maailmaan eläytymisellä: jos velhon kykypisteet tuhlataan raakaan lihasvoimaan, tai roguen hiipimistä ei käytä hyväksi, sankareiden matka tyssää heti alkuunsa. Onneksi liikkeitä saa miettiä rauhassa, sillä Solastan solia ja muita maisemia tutkitaan vuoropohjaisena taktiikkapelinä. Ja vieläpä varsin pätevänä sellaisena!


Lisänimi Crown of the Magister viittaa pelin nimikkokampanjaan, mutta enemmästäkin vihjaillaan. Mukana tulee muun muassa alkeellinen, mutta helposti omaksuttava Dungeon Maker, jolla jokainen voi tehdä omia luolastojaan, ja pelintekijät tukevat muillakin tavoin modausyhteisöä. Steamin Workshopeja ja Nexus Modeja ei siis tarvitse odottaa. Arvostelun kirjoitushetkelläkin Nexus Modista tuntuu löytyvän yhtä sun toista seikkailua, valmiina ladattavaksi.

Vaikka vuoropohjainen taktikointi on lähellä sydäntäni, genre on aina pysynyt vähälukuisena. Lajityypin tunnetuimpia edustajia on todennäköisesti Firaxis Gamesin erinomaisesti modernisoitu XCOM-sarja, jonka kanssa Solastalla on paljon yhteistä: molemmissa ohjataan pienilukuista ryhmää, jonka jokaisella jäsenellä on omat erityistaitonsa ja aseensa. Vuoropohjaisissa taisteluissa täytyy keskittyä vahingonteon lisäksi myös sankareiden suojaamiseen; erilaiset suojat ja korkeuserot antavat etulyöntiaseman, jolloin hahmojen ruudukolle sijoittelu muuttuu elintärkeäksi osaksi toimintaa. Solasta sekoittaa vielä pakkaa erittäin kattavalla hahmonrakennussysteemillä.


Pelkkää örkkien ja maantierosvojen kurittamista ei kuitenkaan ole luvassa. Taisteluiden ulkopuolella Solasta on perinteinen roolipeli: nelihenkinen seurue tutkii ympäristöjä parempien varusteiden toivossa, juttelee paikallisille ja pohtii, pitäisikö maantiellä moikkaavaa matkalaista moikata takaisin, vai lyödä kaiken varalta kirveellä kalloon. Risteileviä dialogipuita ei ole tarjolla, mutta pelaajalla on sentään illuusio asioihin vaikuttamisesta.

Sananen Solastan somista solista


Jos Solasta kompastelee jossakin, niin tarinassaan. Pelin fantasiamaailma on sieltä tavanomaisimmasta päästä, ja tuhansia kertoja nähtyjen rotujen, jännitteiden ja käänteiden seuraaminen on pahimpina hetkinään puuduttavaa. Haltiat ovat ylimielisiä ja hirviöt kihisevät kuin piirrossarjojen pahikset. Dialogikin on puisevaa ja unohdettavaa, silloin kun sitä ylipäätään on tarjolla.


Solastan isoimmaksi ongelmaksi nousee kuitenkin hahmojen epäjohdonmukaisuus. Nelihenkinen seurue rupattelee tarinan aikana, mutta joko käsikirjoitus on hyvin hataralla tasolla, tai peli lyö väärien hahmojen suihin vääriä vuorosanoja. Aiemmin tiettyyn rotuun myötämielisesti suhtautunut sankari saattaa yhtäkkiä manata kaikki rotuun kuuluvat alimpaan helvettiin; toisena hetkenä järjestyksen nimeen vannova paladiini haluaakin napata heikko-osaisen omaisuuden itselleen, ja ryhmän egoistinen rogue joutuu toppuuttelemaan häntä. Välillä vuorosanat menevät sekaisin kesken keskustelun, ja hahmot vastaavat omiin kysymyksiinsä. Eivätköhän tämänkaltaiset ongelmat korjaannu tulevissa päivityksissä, mutta nykyisessä muodossaan tarinankerronta heittelee huolella.

Mutta! Ja iso mutta onkin: jostakin syystä kaikki nämä ongelmat häiritsevät paljon vähemmän, kuin voisi luulla. Kyllä, dialogi on karmeaa, tarina turhaa ja jutustelut epäloogisia, mutta tarina esitetään tarkoituksella niin kevyesti, että rempseää seikkailua seuraa ilman hirveitä tunnontuskia. Puuduttavaa kyllä, mutta ärsyttävää ei. En osaa suoraan edes sanoa, mistä tämä synninpäästö johtuu; ehkäpä nautin muusta pelistä niin paljon, että antauduin hömpän vietäväksi.


En uppoudu tarinaan liiaksi spoilereiden takia, mutta sanottakoon, että tarina perkaa Solastan maailman historiaa. Tuhat vuotta aiemmin syntynyt portaali yhdisti ihmisten maailman muihin rotuihin, mutta ihmisten seassa saapui myös Sorak-liskoihmisten armeija. Sorakeja ei ole näkynyt vuosituhanteen, mutta nyt rajaseuduilla huhuillaan suomuisista hirviöistä. Pelattavat hahmot pestataan tutkimaan huhujen todenperäisyyttä, ja matkalla he törmäävät mystiseen magisterin (suom. mestarin) kruunuun, joka tuntuu olevan avain kaikkeen. Kruunun arvoitus kuljettaa sankareita pitkin Solastaa, aina kääpiöiden kansoittamilta vuorilta örkkien tulikivenkatkuisiin koteihin.

Itse tarinan lisäksi myös ympäristöt toistavat lähinnä genren perinteitä. Vehreän valoisista metsistä kuljetaan yhä synkempiin käytäviin ja karumpiin maisemiin. Näkymät eivät suoranaisesti yllätä, mutta isometrisestä näkökulmasta alueita katselee silti mielellään, vähän kuin digitaalista dioraamaa. Ympäristöt ovat myös hyvin mietittyjä: kun raaputtaa pintaa syvemmälle, huomaa että alueet on suunniteltu erinomaisesti taisteluita varten. Korkeat pylväät, matalammat suojat, rakennelmat ja sivupolut tarjoavat tarpeeksi vaihtoehtoja, että pelaaja voi pohtia erilaisia taktiikoita. Täysin puhtailla papereilla ei silti selvitä. Solasta käyttää samanlaista “tyhjän, puolikkaan ja kokonaisen suojan” systeemiä kuin esimerkiksi aiemmin mainittu XCOM, mutta systeemi ei toimi täysin. XCOMissa on aina selvää, millaisen suojan takana hahmo on, mutta Solastassa yllätyin useasti, ettei hahmo joko ollutkaan suojattuna, tai suojalla ei tuntunut olevan sen suurempaa merkitystä. Ongelma ei ole iso, mutta toivottavasti tulevat päivitykset parantavat tilannetta. Korkeuserojen bonukset ovat onneksi johdonmukaisia.

Yksi altruistinen pragmaatikkokääpiövelho, kiitos!


Erilaiset taidot ja taiat tekevät taisteluista ihastuttavan monipuolisia. Kaiken pohjalla toimii kattava hahmonrakennussysteemi. Pelaaja pääsee rakentamaan koko seikkailijanelikon alusta alkaen: hahmoille valitaan rodun (kuten kääpiö, haltia tai ihminen) lisäksi luokka (kaikkea velhoista samoajiin), tausta (akateemikko, akolyytti, aristokraatti vai jotain ihan muuta?), persoonallisuus (esimerkiksi lainmukainen tai egoistinen), kyvyt (karismaa, ketteryyttä) sekä lopuksi taidot (atleettisuus, kaunopuheisuus tai vaikkapa tarkkanäköisyys). Kosmeettisten muutosten lisäksi velhoille valitaan vielä sopivat taiat, paladineille palvottavat jumalat ja niin edelleen.


Hahmonrakennus onkin Solastan parhaita puolia. Jos aiemmin mainittuja dialogiongelmia ei oteta huomioon, hahmot heräävät pelissä kunnolla eloon. Opin välittämään yrmystä, mutta tiimiläisiään huoltavasta samoajastani, jonka pitkäjousi vartioi valppaana selustaa; virnistelin yhtä lailla naamalihakset kipeinä, kun vikkeläkinttuinen rogueni iski kuolettavasti varjoista kerta toisensa jälkeen. Hahmojen kyvyt ja taidot näkyvät erinomaisesti maailmaa tutkiessa: tiirikointiin perehtynyt rogue purkaa automaattisesti tielle tulevat ansat, ja kun tasapaino heittää, velho loihtii liukastujalle höyhenenkevyen laskeutumisen featherfall-loitsulla. Tactical Adventures on implementoinut hahmojen taidot hienosti peliin. Samaista featherfall-loitsua voi esimerkiksi käyttää myös taistelun keskellä, jos vihollinen työntää sankarin kielekkeeltä alas.

Toinen asia jonka Solasta tekee erityisen hyvin, on roolipelien väsyttävin aspekti, eli lootti. Yleisesti ottaen loottaaminen on hoidettu niin hyvin kuin voisi toivoa: kaikki purnukat ja pussukat kannattaa tuttuun tapaan tonkia, sillä ikinä ei tiedä mistä arkusta se seuraava kuolemankalpa löytyy. Systeemin hienous tulee kuitenkin siinä, ettei keskinkertaisia kamoja ei tarvitse raijata selässä, sillä sankarinelikon perässä kulkee erillinen siivousryhmä, joka myy turhat romut pois. Pelaaja voikin keskittyä olennaiseen.


Ja se olennainenhan – eli toiminta – toimii erinomaisesti, jos se ei vielä tullut arvostelun aikana selväksi. Pienine ongelmineenkin Solastan vuoropohjainen taktikointi on hyvin tasapainotettua ja niin jännittävää, että kynsiä pureskelee kynsinauhoihin asti. Vaikka ingressissä vitsailin noppien päättävän kaikesta, todellisuudessa tuurin ja taidon välille on saatu erinomainen tasapainotus: taidokas, hahmojen vahvuuksia hyödyntävä pelaaminen johtaa voittoon, mutta tuurikauppa tuo peliin mukavaa jännitettä. Jokaista nopanheittoa jännittää hampaat irvessä, sillä vuoropohjaiset taktiikkapelit rankaisevat aina armotta – ja niin tekee Solastakin.

En hurmaantunut, mutta ihastuin


Teknisestä vinkkelistä tarkasteltuna Solasta ajaa asiansa, mutta hurmatuksi en tullut. Tilanne on kylläkin parantunut hurjasti jopa viime syksyisestä ennakosta: mukaan on saatu kunnon valaistusefektit, monipuolisempia hahmomalleja ja sujuvampia animaatioita. Kaikki ei kuitenkaan toiminut arvosteluversiossa täydellisesti: osa vihollisten animoinnista (kuten erään hirviön liikkumisanimaatiot) eivät toimineet, osa sivutehtävistä bugitti niin pahasti ettei suoritus onnistunut, ja esimerkiksi monien hahmojen viikset kasvoivat huulien päällä, eikä niiden yläpuolella. Arvosteluversio ei kuitenkaan sisältänyt julkaisun yhteydessä ilmestyvää päivitystä, ja tekijät ovat tietoisia monista ongelmista.


Kokonaisuutena ihastuin Solasta: Crown of the Magisteriin kuitenkin jopa palavammin, kuin olisi välttämättä syytä. En ole koskaan ollut fantasian suurin fani, ja Solastan umpikliseinen maailma on sieltä tylsimmästä päästä. Siitäkin huolimatta antauduin ilomielin hömpän vietäväksi. Pelin suurimmat valttikortit ovat monipuolinen hahmonrakennussysteemi sekä erinomaisesti toteutettu vuoropohjainen taistelu, jotka mahdollistavat hyvin erilaisten taktiikoiden käyttämisen. Solasta: Crown of the Magisteria ei hieman hupaisasti pystykään välttämättä suosittelemaan fantasian suurimmille ystäville, mutta taktikoijien kannattaa pistää Solasta korvan taakse.

V2.fi | Matias Puro

Solasta: Crown of the Magister (Tietokonepelit)

Solasta: Crown of the Magister tarjoaa taktiikannälkäisille tuntikausiksi pelattavaa. Mukaansatempaavat taistelut saavat kihisemään kiukusta ja huutamaan ilosta, parhaalla mahdollisella tavalla.
  • Hahmonrakennussysteemi
  • Erinomaista vuoropohjaista taktikointia
  • Pelattavaa riittää pääkampanjankin jälkeen
  • Teknisesti vielä hiottavaa
  • Tarina ja sen kerronta laahaa lattiaa
< Ratchet & Clank: Rif... We Are Football... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova