Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: BATALJ

Miia Lyyra

16.12.2018 klo 17.22 | Luettu: 3139 kertaa | Teksti: Miia Lyyra

Monimutkaisen ja vuoropohjaisen BATALJin lyhyt oppimäärä


Ruotsalainen suhteellisen pieni studio Fall Damage ei koostaan huolimatta ole mikä tahansa yritys. Sen henkilöstöön kuuluu muun muassa Markus Nyström, joka on yksi pelitalo DICEn perustajista. Tukholmassa majapaikkaansa pitävä lafka on pistänyt kehityksestä betatestiin vuoropohjaista ja taktista toimintaa sisältävän BATALJin. Kävimme kuikuilemassa miltä teos tuntui.

Ennakoi vastustajaasi ja katso mitä tapahtuu


Ensisilmäyksellä saatoin luulla käynnistäneeni Overwatchin, sillä grafiikka muistutti huomattavan paljon väreiltään sekä muodoiltaan Blizzardin ensimmäisen persoonan ammuntapeliä. Näin vahva ulkoasun kopioiminen nosti kieltämättä karvat pystyyn ja asetti mielentilan hieman varautuneeksi. Pienoisen tutkimisen jälkeen päätin suunnata kohti tutorialia, sillä valikkojen selailun jälkeen homma näytti hieman sekavalta. Tarjolla oli oman ryhmän luomista ja ties minkälaista säätömahdollisuutta.


Tutorialin jälkeen hyppäsin matsiin, toiseen ja kolmanteen. Isoimmaksi ihmetykseksi nousi, että vastustajaksi tuli aina sama nimimerkki, jonka taktiikka oli joka kerta täysin samanlainen. Myöhemmin kävi selväksi, että kyseessä oli mitä ilmeisemmin botti. Noin viikkoa myöhemmin palasin taistelutantereille uudestaan ja kappas, vastaan tuli ihan useita eri pelaajia! Markkinointi on siis toiminut ja koodeja jaettu, hyvä!


Vuoropohjainen ja taktinen 1 vs.1 -teos BATALJ ei edusta helpoimmasta päästä lähestyttävää peliä. Kumpikin pelaaja päättää yhtä aikaa hahmojensa seuraavan liikkumisen alueella, jonka jälkeen katsotaan reaaliajassa miten kävi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kummankin joukot saattavat liikkua toisistaan kauemmaksi ja suunnitellut hyökkäykset menevät retuperälle. Parhaimmassa tapauksessa alueella sijaitsevat kolme laattaa saa valloitettua nopeasti ja vastapelaajankin tulee nujerrettua tuossa tuokiossa. Matsin kestot ovatkin siis kaikkea 5-20 minuutin välillä, riippuen vastustajan taidoista.


Haastavaa voittamisesta tekee erilaisten hahmojen ja hyökkäysten laaja kirjo. Valinnanvara tarkoittaa enemmän opiskeltavaa, sillä pärjätäkseen tulisi osata sekä omat että vastustajan käyttämät taistelijat, liikkumistapa ja hyökkäykset. Ilman perehtyneisyyttä pelaaminen on toivotonta ja ahdistavaa. Näin ollen BATALJ oikeastaan vaatii vähän isompaakin intohimoa, jotta kaikkiin ominaisuuksiin tulisi tutustuttua. Valitettavasti en löytänyt itsestäni ihan näin suurta fania, vaikka taistelu osoittautuikin mukavaksi, edusti se minulle kuitenkin liian taktista formaattia.

Vie tehot koneestasi


Betatestissä ei ollut havaittavissa sen kummempia ongelmia, lukuun ottamatta pienoisia optimointiin liittyviä vikoja. Nimittäin välillä peli söi kaikki tehot jopa GTX 1080 ti -näytönohjaimesta ja toisella hetkellä taas prosessori oli aivan tapissa. Äärimäisyyksiin vedetty käyttöaste taas aiheutti hetkittäin kuvan pysähtymistä. Onneksi päivityksiä verrattaessa nämä ongelmat ovat vähentyneet kerta kerralta, joten toivoa niiden poistumiseksi on olemassa.


Jos tunnet sielussasi, että vuoropohjaiset taistelut ovat lajisi ja intohimosi, mene ihmeessä kertomaan halukkuutesi osallistua BATALJin betatestiin - mahdollisuus tantereiden tutkimiseen on avoinna tämän vuoden loppuun asti. Virallisesti BATALJ julkaistaan vuoden 2019 aikana. Sen lopullinen julkaisupäivä sekä hinta on vielä pimennossa, mikä jättää pienen jännitysmomentin ilmaan, sillä en oikeastaan tiedä millä hinnalla olisin valmis lunastamaan tämän teoksen.

Testilaitteisto: Nvidia Asus GTX 1080 Ti, 11 GB, Intel Core i7-7700K CPU, 16 GB DDR4 RAM

V2.fi | Miia Lyyra
< Pelataanpa: Dreamcas... V2.fi:n 5. joulukisa... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova