Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi ja haastatteli: Call of Duty: Modern Warfare

Samuli Leppälä

15.10.2019 klo 09.51 | Luettu: 2764 kertaa | Teksti: Samuli Leppälä

Uusi, tuttu ja rosoinen
V2.fi:n toimitus vieraili Tukholmassa, jossa tarjottiin erityinen mahdollisuus päästä kokeilemaan pian kauppoihin saapuvaa Call of Duty: Modern Warfare -peliä. Tapahtuma osoittautui erittäin piristäväksi piipahdukseksi, jonka kohokohta oli puolentoista tunnin pelisessio muita toimittajia vastaan.


Tilaisuuden keskipisteessä oli pelin PC-versio, sillä tapahtumaan oli saapunut käännöksestä vastanneen Beenox-studion pääsuunnittelija Marc-Alexandre Milot. Toisin kuten useat muut räiskintäpelit, Call of Duty on ollut jo vuosien ajan konsolipelaajien suuressa suosiossa, ja tästä syystä oli erityisen mielenkiintoista päästä kuulemaan lisää teoksen PC-käännöksestä.

Milot aloitti tapahtuman lyhyellä esitelmällä, jossa hän kertoi joitakin perusperiaatteita, joita he olivat seuranneet pelin kehitysprosessissa. Milotin mukaan kaikkien studioiden välille oli sovittu joukko “dogmia”, joita kaikki kehityksen osapuolet pyrkivät noudattamaan. Näistä perustavanlaatuisista linjauksista päällimmäisinä jäivät mieleen “gameplay is the king”, “fun for everyone” ja “authentic and gritty”.

Ensimmäinen näistä periaatteista tarkoitti Milotin mukaan heille suunnitteluprosessin aikana sitä, että PC:n hiiri on kuningas. Toisekseen lopullisen pelin piti olla hauska vanhoille parroille, uusille pelaajille ja niille sotureille, jotka ovat aikeissa palata sarjan pariin vuosien tauon jälkeen. Viimeinen pointti korosti pelin autenttisuutta. Pelaaja ei ole enää tuhoa kylvävä supersoturi, vaan tavallinen sodan kurimukseen lähetetty jamppa.

Moraali on harmaa kuin lokakuun mielentila


Viimeinen pointti kuvasti erityisesti Modern Warfaren kampanjaa, jossa Milotin mukaan tarinallisuutta on korostettu. Pelin trailerilla olikin mukava nähdä tuttuja naamoja sekä mielenkiintoiselta vaikuttavia juonikuvioita. Milot korosti esitelmässään sitä, että tällä kertaa tarinassa keskitytään - mustavalkoisen asettelun sijaan - tarkastelemaan maailmaa moraalin harmaalta alueelta. Tämä oli mukavaa kuultavaa, sillä en ole koskaan pitänyt pelisarjan juonikuvioita kovin syväluotaavina. Kerronnallista vaihtelevuutta saadaan puolestaan siitä, että osa tapahtumista näytetään paikallisten kapinallisten silmin.


Toimittajille näytettiin lyhyt video yhdestä pelin kampanjan osuudesta, joka oli operaatio Clean House. Tehtävässä pelaajan tarkoitus oli tyhjentää kerrostalo siviiliasuisista vihulaisista, ja homma meni nopeasti moraalin harmaalle alueelle. Rakennuksessa ryntäilevästä porukasta oli vaikea erottaa vihollista, ja pelaaja joutuikin pistämään porukkaa kylmäksi ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Visuaalisella puolella Modern Warfare on saanut tuoretta ilmettä uuden pelimoottorin myötä. Ympäristöt, vaatteet ja muu rekvisiitta on entistä todenmukaisempaa fotogrammetrian ansiosta. Pelin keskiöön ovat nousseet myös yökiikarit, jotka eivät enää heitä vihreää filtteriä pelaajan silmille. Milot kertoi ylpeänä, että lasien tekniikka jäljittelee oikean laitteen vastaavaa tekniikkaa, eikä pelaaja pysty enää huijaamaan peliä asettamalla monitorin kirkkautta tappiin.

PC-pelaajien iloksi tarjolla on roppakaupalla tapoja hioa pelikokemus haluamansa kaltaiseksi. Peli esimerkiksi tukee useaa samanaikaista monitoria sekä widescreen-näyttöjä, FPS-rajoitteista ei ole tietoakaan ja kontrollit voi räätälöidä juuri niin omikseen kuin pelaaja itse haluaa. Mainittakoon myös, että peli näyttää myös GPU:n lämpötilan, joten tuiman tuoksinnan lomassa voi oman myllyn pistää hetkeksi ottamaan happea.

Milot mainitsi myös sen, että peliin tulee joukko achievementteja. Tämä siis siitä huolimatta, että pelin julkaisualustana toimii PC:llä Blizzardin hallinnoima Battle.net.

Ken on kaikkein tuhovoimaisin toimittaja?


Kaiken tämän jälkeen pääsimme lopulta itse kokeilemaan peliä. Omat kokemukseni pelisarjasta rajoittuvat CoD: MW3:n aikoihin. Tämä tarkoitti siis sitä, että hyppäsin taisteluun hermostunein ja nostalgisin mielentiloin. Vietin nimittäin nuorena ihan liian monta kesää sisällä pelaamassa jaetulta ruudulta varsinkin silloisia CoD-pelejä, ja tästä syystä olin intopinkeänä lynkkaamassa kanssatoimittajia.

En halua kehua, mutta kehun kuitenkin. Olin ensimmäisen ottelun MVP, ja näytin muille pohjoismaalaisille toimittajille mikä oli homman nimi (siitä huolimatta, että olin täysin pihalla pelin kontrolleista). Valitettavasti ensimmäisten pelien jälkeen suurin osa toimittajista siirtyi haastattelujen pariin, joten pöydän ääreen jäivät vain todelliset CoD-mestarit. Turpaan tulikin tämän jälkeen ja armotta.


Pullistelusta huolimatta olen todellisuudessa surkea FPS-pelaaja. Tunsin kuitenkin heti kättelyssä olevani kotona pelin parissa. Pelisarjalle tuttu arcademaisuus, tiukat kontrollit ja ruhjovan ärjyt pyssyt toivat hymyn pesunkestävän pasifistin huulille. Kiusallista myöntää, mutta olin täysin myyty. Toiminnan nopeutta oli hiukan hidastettu, mikä puolestaan sopi omille iän vanhentamille aivonystyröilleni.

Pääsin myös testaamaan uutta Cyber Attack -pelimuotoa, ja kyseinen moodi oli ottanut reippaasti mallia CS:GO:n perusperiaatteista. Ideana oli, että viiden hengen joukkueet ottivat toisistaan kierroksittain mittaa. Ensimmäisen tiimin tavoite oli viedä räjähde vastustajan härvelin luokse, kun taas toinen kokoonpano pyrki parhaansa mukaan suojaamaan asemiaan. Nopealla kosketuksella en nähnyt Cyber Attackia erityisen jännittävänä lisäyksenä, mutta kilpailulliseen pelaamiseen se voi tarjota tuoreen kulman.

Pelisession jälkeen toimittajilla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä Marc-Alexandre Milotille.


Lyhyt mainospuhe, miksi minun pitäisi pelata uusi Call of Duty PC:llä?
Milot mietti kysymystä hetken... “Koska se on hauska peli pelata PC:llä! Me näimme paljon vaivaa, että peliä olisi hauska pelata kyseisellä alustalla”.

Milot painotti, että he ovat lähtökohtaisesti pyrkineet tekemään pelistä mahdollisimman viihdyttävän kokemuksen, ja tämä puolestaan on tehty optimoimalla kokemus mahdollisimman hyvin PC-pelaajille.

Koska kyseessä on “soft reboot”, miten pelaajien odotukset ovat vaikuttaneet prosessiin?
Milot totesi, että he haluavat pelikokemuksen olevan kaikille pelaajille nautittava. Pelin pariin saapuvan Call of Duty -veteraanin täytyy siis tuntea olonsa kotoisaksi, mutta teokseen oli tuotava myös jotain uusia elementtejä.

Tämän takia Milot korosti uuden pelimoottorin merkitystä. Tuore moottori tuo uutta ilmettä peliin ja esimerkiksi pimeät alueet ovat nyt “oikeasti” pimeitä. Myös pelisarjasta tutut hahmot ovat hänen mukaansa eräänlaisia silmäniskuja pelaajille.

Tuleeko “cross save” -ominaisuus olemaan pelin lopullisessa versiossa?
“Luulen, ettei yksinpelin cross save -ominaisuutta tule olemaan. Kuitenkin esimerkiksi pelaajan ranking tulee liikkumaan alustalta toiselle. En ole kuitenkaan varma asiasta.”

Miten hankalaa on ollut varmistaa reilu pelikokemus konsoli- ja PC-pelaajien välillä?
Tässä vaiheessa Milot räjähti nauruun: “Erittäin hankalaa!”. Hän kuitenkin selitti, että heidän filosofiansa mukaan he eivät halua “huonontaa” ainuttakaan elementtiä PC-pelaajien osalta. He kuitenkin törmäsivät ongelmiin esimerkiksi silloin, kun he tajusivat miten hidasta tavaroiden poimiminen on konsolipelaajille.

Esineiden keräily vaati ohjaimella jatkuvaa painallusta, sillä tavaroiden nostamiselle ei ole suunniteltu erillistä komentoa. Puolestaan sama prosessi oli huomattavasti nopeampi PC:llä, sillä toiminnalle on omistettu täysin oma näppäin. He kuitenkin lähtivät ratkaisemaan aihetta siitä näkökulmasta, miten he voisivat muuttaa tavaroiden nostelua ohjaimella helpommaksi sen sijaan, että he olisivat vaikeuttaneet prosessia PC:llä.

Call of Duty: Modern Warfare julkaistaan 25.10. (PC, PS4, X1).

V2.fi | Samuli Leppälä
< V2.fi-kilpailu: Voit... V2.fi ennakoi: Outer... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova