Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: Outer Worlds, roolipelien mestari suuntaa tähtiin

Jukka O. Kauppinen

16.10.2019 klo 15.36 | Luettu: 2074 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen

Mustaa huumoria värikkäässä roolipelissä
Muistan sen päivän hyvin, sen jolloin pinnani viimein ratkesi. Maapallo kaikkine ongelmineen ja liikaväestöineen tuntui ahtaalta kaaokselta ja olin kuin nurkkaanajettu rotta. Onneksi oli vaihtoehto. Ihmiskunta levittäytyy tähtiin, joten varasin paikan siirtokunta-aluksesta. Minut vaivutettaisiin kryouneen ja tähtienvälinen matka on ohi hujauksessa. Tietysti kaikki meni aivan pieleen.

Suljin silmäni ja heräsin painajaiseen. Hullulta tiedemieheltä näyttävä rähjäinen avaruusrosvo selittää jotain, että siirtokunta-aluksemme olikin suistunut reitiltään ja jätetty ajelehtimaan avaruuteen. Jotain, että sen korjaaminen ja siirtolaisten tuominen planeetalle olisi ollut liian kallista, joten yksikään Halcyonia ylläpitävistä planeettakorporaatioista ei halunnut ottaa pelastusoperaatiota vastuulleen. Jättivät koko aluksen vain rappeutumaan sinne jonnekin. Jostain syystä tämä rähjärosvo kävi nappaamassa cryopodini, pumppasi minut täyteen kemikaaleja ja onnistui palauttamaan minut henkiin sen sijaan, että vuosikymmeniä liian pitkään kestäneestä kryounesta herääminen tappaisi minut.

Niin, siitä, mitä? Kymmenen vuoden mittaisen tähtienvälisen matkan päätteeksi olen nukkunut hylyksi muuttuneessa siirtolais-rahtialuksessa... 70 vuotta? Ja olisin kuollut heräämiseeni?

Ja sitten se hullu ampui minut kapselissa planeetan pinnalle, jossa kapseli lätsähti suoraan siellä odottaneen apurin päähän. Tämähän alkoi hyvin. Pää on yhä pyörällä, silmissä pyörii, jalat ovat muusia ja olen kaukaisella Halcyon-planeetalla, josta en tiedä yhtikäs mitään. Kaikki on tainnut muuttua matkalle lähtiessäni saaman briiffauksen jälkeen. Eivätkä alkuasukkaat vaikuta kovinkaan ystävällisiltä...

Voi perhana.



Muuta avaruussiirtolaiseksi, kaukana on kivempaa


The Outer Worlds sijoittuu etäiseen tulevaisuuteen, jossa suuret korporaatiot ovat enemmän tai vähemmän ottaneet perinteisten hallitusten roolin. Ei täysin kuitenkaan, ainakaan Maassa. Kauempana avaruudessa, jonne ihmisyys levittäytyy kovaa vauhtia, on kuitenkin täysin korporaatioiden omistamia ja hallinnoimia planeettoja. Et ole jonkin valtion kansalainen, olet yhtiön orj…palkkalainen. Tai sen palkkalistoilla. Tai veloissa sille. Syöt Yhtiön leipää, luet Yhtiön uutisia, olet Yhtiölle uskollinen.

En tiedä miten pitkälle tämä kuvio on viety Outer Worldsissä mutta lukemastani ja pelaamastani tulee paikoin vahvasti mieleen Frederik Pohlin Avaruuden kauppamiehet ja Kauppamiesten sota. Niissä korporaatiot korvasivat valtiot täydellisesti ja kauppurit, jättiläisyritysten myyntitykit, käyttävät armottomasti suuria massoja mainoskampanjoidensa kohteina. Suosittelen lukemaan.



Outerissa massoilla taitaa olla kuitenkin ainakin vähän sananvaltaa, ainakin yhden pienen pelaajan verran. Millaiseksi Halcyon muovautuu, kun pelaaja seikkailee sen maailmoissa ja tunkeutuu aina vain syvemmälle korporaatioiden uumeniin? Sanovat että sieltä paljastuu jotain mysteerejä ja salattuja totuuksia. Ne jäävät itse kunkin selvitettäväksi...

V2.fi vieraili Outer Worldsin viimeisessä lehdistöennakossa ennen pelin julkaisua. Saimme tarttua seikkailuun lähes vapain mielin ja sormin, tunkeutuen tarinassa eteenpäin niin pitkälle kuin vain ehdimme testisession mittaan. Ja sanonpa vaan, että aikaa olisi saanut olla reilusti enemmän.

Sillä eihän siinä ehtinyt erityisen syvälle peliin sukeltamaan, kun kyse on kuitenkin kunnon isosta roolipelistä. Obsidian ei tee äkkiä hallittavia pikku pyräyksiä, joten kunnollinen sisäänpääseminen Outer Worldsin vaatii reilusti aikaa. Ja meikäläinen kun tuppaa lukemaan dialogit tarkoin ja nuohoamaan joka nurkan, niin kyllähän siinä aika aina loppuun kesken.



Vaan kyllä tälläkin testauksella haistoin erinomaisuuden merkit. Putoaminen ja käytännössä haaksirikkoutuminen planeetalle on seikkailulle raju alku, jota pehmennetään mustan huumorin ryöpytyksellä. Tieteisseikkailu ei ota itseään tai asetelmaansa liian vakavasti, vaan rakentaa tilanteista, hahmoista, olennoista ja etenkin dialogista tuhtia synkkishuumoria. Osui ja upposi ainakin omaan huumorihermooni, sillä naurahtelua ja hymyilyä sai oikein tikahduttaa. Eihän läsnä olleille pelinkehittäjille pidä heti alkuunsa spoilata, että Suomesta saapunut kriitikko tykkää.

Pelisession jälkeen juteltaessa selvisikin, että tarina on syntynyt valtaosin kahden mainion kirjoittajaveikon käsissä. Tim Cain ja Leonard Boyarsky ovat myös alkuperäisiä Fallout-roolipelisarjan tekijöitä ja heidän kipinöivä ideointinsa pääsi Outerissa todella hyvin vauhtiin. Boyarsky on kuulemma mustaakin synkemmän huumorin ystävä, joka tykkää herkutella umpitummilla koukuilla ja tapahtumilla. Cain taasen on pirskahteleva sekopää, aivan päinvastainen persoona. Niinpä herrojen yhteistyö onkin omiaan - tietenkin muiden kirjoitus- ja ideointiavustuksella höystettynä - luomaan jotain mukavan erilaista.

Täytyy muuten mainita sekin, että Outerin ensimmäinen kaupunki toi ensisekunneillaan vahvasti mieleen Fallout 4:n Diamond Cityn. Sattumaa tai ei, tunsin astuvani kotiin.

40 minuuttia seikkailua:

Suora linkki: https://youtu.be/BhZp1b-_H38

Hiivintää pyssy kädessä


Outer jätti myös vahvan tuntuman pelaamisen mahdollisuuksista ja valinnanvarasta. Hahmonluonti mahdollistaa hyvinkin monipuolisten persoonien rakentamisen sekä ulkoasua että sisäistä kauneutta myöten. Keskittyäkö teknisiin kykyihin, sosiaalisiin taitoihin, erilaisiin tuliaseisiin vai mihin. Valinnanvaraa ja jatkokehittämistä riittää, vaikka taidot onkin ryhmitelty yksittäisten skillien kehittämisen sijaan laajemmiksi paketeiksi.

Näiden myötä pelaaja voi rakentaa seikkailustaan omannäköisensä elämyksen, jossa voidaan karkeasti sanoen painottaa joko sosiaalisteknisiin ja hiiviskelyllisiin taitoihin tai sitten mennä rymistellä pyssyt ojossa tilanteesta toiseen. Eihän sekään väärin ole, jos pelityylejä sekoittaa mutta ollako sitten keskivertohyvä kaikessa vai tosi hyvä muutamissa jutuissa, siitä sitten päättämään.



Hahmoa luomassa...

Obsidian/BioWare-henkisesti pelaajalla on sosiaalisissa tilanteissa myös monenlaisia keskusteluvaihtoehtoja, jotka muovaavat kanssakäymistä ja planeetan asukkaiden suhtautumista. Suostuttelujen, suoraanpuhumisten ja valehteluun tarvittavan pokerinaamakommentoinnin lisäksi peli menee myös aivan uuteen suuntaan, sillä pelaaja voi joskus myös puhella ihan puutaheinää. Höpörepliikeillä on sitten aivan omanlaisensa seuraukset tai sitten pelaajan matkaan lyöttäytynyt apuri ottaa ohjat ja kaivaa pelaajan tämän kaivamasta kuopasta.

Apurit? Jep. Yksinpelattavassa roolipelissä mukana on usein yksi tai kaksi apuria, jotka omalta osaltaan vaikuttavat dialogiin tai pelin mahdollisuuksiin. Joillakin on tavaroita tai kykyjä, joita tarvitaan tietyissä tehtävissä, toisista taasen voi muovautua uskollinen ystävä ja kollega.

Seikkailun alussa tehtävä vaikeustason valinta saattaakin heijastua jännillä tavoilla matkantekoon. Story-tilan valitsemalla peli keskittyy tarinankerrontaan ja minimoi taistelut. Kovimmalla Supernova-vaikeustasolla kaikki on tietysti ihan hirvittävän rajusti vaikeampaa. Pelaajan on muistettava syödä ja juoda, vammojen parantaminen on työläämpää, fast travel on erittäin rajoitettua ja tallentaminen… No, joskus, jossain sekin onnistuu. Valinnoilla on paljon muitakin seurauksia kuten se, että kovimmillaan apurit voi kuolla lopullisesti. Obsidianin kaverit sanoivatkin, että jos sählää kaikki NPC-kaverit hengiltä, niin onnea vain tarinan läpäisemiseen.

Hahmonluontia. Grendeliina Shepard suuntaa uusiin seikkailuihin:

Suora linkki: https://www.youtube.com/watch?v=prub38l00C4

Entä toiminta ja taistelu? Eipä siinä kummempaa. Jos olet Fallout 3/4:ää, Mass Effectejä tai muita nykyajan toimintaroolipelejä pelannut, niin samankaltaista peruskauraa tämäkin on. Maailmassa vipelletään naamaperspektiivillä pyssy tai muuta ase sojottaen, hypitään, könytään, piiloillaan, juostaan ja tarvittaessa taistellaan. Taistelutoiminta oli suhteellisen rauhallistempoista ja taktista ainakin alkuvaiheessa, mutta eiköhän matkan varrella tule vastaan paljon pahempiakin tilanteita.



Taisteluissa on lisäsäväyksenä vanha kunnon Max Paynen ajanhidastus sekä myöhemmin kohdattavat viat, omat heikkoudet. Näet katsokaas: pelaajan hahmo ei kerää vain uusia taitoja ja vahvuuksia, vaan myös heikkouksia. Heikkoudet tuovat kuitenkin aina mukanaan myös jonkin käyttökelpoisen bonuksen. Pelaajan hahmo voi siten kokea ällötystä jotain planeetalla asuttavia petotyyppejä kohtaan, mikä johtaa taistelutehon heikentymiseen niitä kohdattaessa. Näin pitkälle on demosessiossani päässyt, joten olen perehtynyt ideaan vain teoriatasolla. Ja teoriassahan se kuulostaa oivalta - ei olla täydellisiä, ollaan EPÄtäydellisiä ja siten inhimillisempiä.

Ainakin tässä versiossa pelaaja muuten tuntui kuljeskelevan jatkuvasti ase kädessä. Paljon Red Dead Redemption 2:ta pelanneesta tuntuikin tosi pahalta mennä pyssy kourassa juttelemaan NPC-hahmojen kanssa. Eiväthän he olleet moksiskaan mutta kun selkäytimeen on upotettu, että pyssy piiloon kun ollaan sosiaalisia...

Pikku palasia toisen pelaajan kokemana:

Suora linkki: https://www.youtube.com/watch?v=rYR_rTCkD_c

Tuhtia tarinankerrontaa


Outer Worlds jätti ensituntumallaan oikein hyvän fiiliksen. Se tuntui oivalliselta science fiction -roolipeliltä, jossa palaset ovat ainakin päällepäin kunnossa. Toiminta toimi, roolipeliaspektit näyttivät hyviltä, hahmonluonti ja -kehitys olivat monipuoliset ja dialogi oli laadukasta. Pelimaailma vaikutti nähdyn perusteella lupaavalta ympäristöltä kriittiselle ja näpäkälle tarinankerronnalle, jossa pelaajalla on paljon mahdollisuuksia valita mille puolen korporaatioita oikein asuttaa ja mikä on lopulta tärkeämpää: suuryhtiöiden valta ja mahti vai pienten yksilöiden itsenäisyys ja valinnanvapaus. En yhtään epäile, etteikö matkan varrella joudu tekemään myös riipaisevia valintoja ja päätöksiä.

Obsidian tuntuu lähteneen uutuudessaan monin tavoin aivan uusiin suuntiin, tietoisella irtirepäisyllä vanhempaan tuotantoonsa nähden. Otetaan vaihteeksi vähän lupsakammin ja rennommin, leikitellään ja vitsaillaan, mutta ollaan silti tarvittaessa myös kriittisiä ja maalataan maailmaa mustalla megapensselillä. Haistan tiettyä samantyylistä fiilistä etenkin Borderlands-pelisarjan kanssa, joskaan Outer ei kaahaa eteenpäin yhtä vauhdikkaasti, yhtä sekopäisen kahjohuumorin kera. Vitsit ovat hienovaraisempia, monisävyisempiä ja älykkäämpiä, aina siihen saakka kunnes tasokkuus vetäistään tietoisesti avaruuspöntöstä alas. Toimii.



Ps. Menneisyyden ammatikseen voi valita byrokraatin tai puhelinhygieenikon. Kyllä siitä Douglas Adams -lisäpisteitä ropisee.

Obsidian Entertainmentin tekemän The Outer Worlds -roolipelin julkaisee Private Division. Peli saapuu 25.10.2019 PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle sekä myöhemmin Nintendo Switchille. Digijulkaisu tapahtuu ensin Epic Games Storen ja Microsoft Storen kautta, Steam-julkaisu tapahtuu vuotta myöhemmin.

Lisätietoja: https://outerworlds.obsidian.net/


V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< V2.fi ennakoi ja haa... Pelataanpa: Mega-CD-... >

Keskustelut (4 viestiä)

HArtsa

Rekisteröitynyt 10.06.2017

16.10.2019 klo 18.15

Ooh, elämme jännittäviä aikoja!
Ainoa miinus Epic-storesta.
Vierailija

17.10.2019 klo 09.56 2 tykkää tästä

Joku tuossa kuitenkin mättää, en oikein osaa sanoa että mikä. Art stylekin on ehkä vähän liian hilpeä omaan makuuni.
Refloni

Rekisteröitynyt 08.01.2017

17.10.2019 klo 17.43

Voi pojat. Uutta Mass Effect: New Vegasia onkin jo kovasti odoteltu.
Meitzi

Rekisteröitynyt 28.10.2007

17.10.2019 klo 19.11 1 tykkää tästä

Tiedoksi että tämä peli sisältyy Xbox Game Passiin, jos siis teillä sellainen on voimassa.
Muokannut: Meitzi 17.10.2019 klo 19.12

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova