Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: Agents: Biohunters

Miia Lyyra

11.03.2020 klo 19.19 | Luettu: 2944 kertaa | Teksti: Miia Lyyra

Fortniten uusi haastaja?
Aina joskus pelaajien välisissä keskusteluissa päätyy aiheeksi se, mikä peli olisi sellainen, joka nousisi yhtä suureksi tai jopa suuremmaksi ilmiöksi kuin Fortniten battle royale. Kehittäjäpuolelta löytynee vielä enemmän henkilöitä, jotka haluaisivat päästä ehkä haastamaan Epic Gamesia, mutta myös tekemään jotain yhtä suurta ja suosittua. Pientä esimakua jonkinlaisesta mahdollisesta haastajasta saatiin Agents: Biohunters -pelin betatestissä, joka osoitti että muutamia erilaisia suosittuja teoksia yhdistelemällä voisi saada aikaan jotain suurta.

Jotain uutta, vanhaa ja lainattua


Agents: Biohunters on pienen espanjalaisen Playstark-studion luomus. Kyseessä on ilmeisemmin tiimin ensimmäinen peli, vaikka studion historia ensiaskeleet yltävät vuoteen 2017. Playstarkin ensimmäinen luomus ei saanut täydellistä 36 tuntia kestävää betatestiä, sillä kokeilun aikana muun muassa serverit kaatuivat useita kertoja ja otteluhaussa joutui odottelemaan tuskastuttavan pitkiä aikoja. Myös muita vikoja oli havaittavissa, mutta tavallaan tämä kaikki on aivan normaalia, onhan kyseessä vielä kehitysvaiheessa oleva peli. Ennakoinkin Agents: Biohuntersin enemmänkin siitä näkökulmasta, millaiset saumat teoksella voisi olla nykymarkkinoilla.


Riot Games julkaisi hetki sitten tiedon kehitteillä olevasta Valorantista, joka ainakin videoiden perusteella yhdistelee Counter-Strikea ja Overwatchia, mutta on kuitenkin omanlaisensa luomus. Osa pelaajista on innostunut Riotin tulevasta tekeleestä enemmän, toiset taas vähemmän. Kieltämättä Agents: Biohunters menee Valorantin kanssa hieman samaan kategoriaan. Overwatchmaisuus näkyi betatestissä aika vahvasti, sillä jopa fontit muistuttivat todella paljon Overwatchissa nähtyä fonttityyliä. Overwatchmaisuus ja Fortnitemaisuus huokuvat Agents: Biohunterissa myös pelimaailmassa, jos katsoo esimerkiksi grafiikoita. Pelihahmoina toimivat värikkäät hahmot ja kenttäkin muistuttaa Tikkurilan värikarttaa piirosmaisineen ilmeineen.



Agenttien pakka on vielä sekaisin


Betatestissä kokeiltavissa ollut pelimuoto ei taas muistuttanut kumpaakaan edellä mainituista teoksista yksistään, vaan kyseessä oli todella mystinen sekoitus todella useita melko normaalisti moninpeleissä nähtyjä pelimuotoja. Harmillisesti luomus ei kuitenkaan onnistunut vakuuttamaan, sillä se tuntui todella sekavalta.


Isossa kentässä seikkailemaan pääsevät kaksi kolmen hengen tiimiä, joiden tehtävänä on vallata alueita. Samaan aikaan joukossa liikkuu muitakin vihollisia, sillä alueella vipeltää erilaisia örkkejä, jotka on tapettava. Tämä tuo taas mieleen Monster Hunterin. Matsi ei kuitenkaan pääty siihen, kumpi saa aiemmin vallattua kolme aluetta, vaan jatkuu isomman monsterin kaatamiseen asti. Tässä kohtaa täytyy kuitenkin sanoa, ettei ottelun loppupuoli oikein selvinnyt minulle, sillä en päässyt betatestin aikana pelaamaan yhtään ottelua loppuun asti. Syynä olivat joko bugit, jotka estivät pelaamisen tai se, että vastustajan tai oman tiimin jäsenet poistuivat pelistä. Kaikki nämä ongelmat ja tiimikavereiden sekä vastustajien poistuminen aiheuttivat vielä enemmän sekavia tilanteita. Betatestissä ei ollut myöskään mahdollista, että otteluun saapuisi kesken kaiken uusia pelaajia poistuneiden tilalle, joten suurin osa matseista keskeytyi vajaiden joukkueiden takia. Pelitila vaatii ehdottomasti hiomista, jotta sen määränpää olisi selkeämpi.


Mutta jokin Agents: Biohuntersissa kutkuttaa. Hahmot voivat päivittää omia kykyjään kesken ottelun ja rakentaa alueelle esimerkiksi seiniä tai tykkejä taltuttamaan vastajoukkueen etenemisen. Luulen, että olisin nauttinut betatestistä enemmän, jos sen aikana ei olisi kohdattu näin paljon ongelmia. Kavereiden kesken monstereiden ja vastustajien murskaaminen voisi olla kivaa. Vaikka näen Agents: Biohuntersissa potentiaalia siihen, että se voisi joskus nauttia Fortniten kaltaisesta suosiosta, pelkään kuitenkin pahinta. Kyseessä on pienen studion peli ja tällä hetkellä markkinoilla käy kova kuhina samankaltaisten teosten suhteen, josta esimerkkinä voitaisiin ainakin ennakkotietojen perusteella pitää Valorantia. Toisaalta kilpailemassa ovat myös ilmaispelit kuten uunituore Activisionin julkaisema Call of Duty: Warzone - battle royale ja vanhat jo markkinoilla olevat suositut moninpelit kuten Fortnite ja Apex Legends. Playstarkilla on kuitenkin mahdollisuus osallistua markkinoilla kisailuun, mikäli se saa Agents: Biohuntersin kuntoon nopeasti sekä muistaa markkinoida sitä urakalla.

Testilaitteisto: Nvidia GTX 1080 Ti, 11 GB, Intel Core i7-7700K CPU, 16 GB DDR4 RAM



V2.fi | Miia Lyyra
< Pelataanpa: Kuusnelo... Jet Rocket - Segan 5... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova