Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Control: AWE Expansion (PC, X1)

Miikka Lehtonen

21.10.2020 klo 19.00 | Luettu: 3113 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Alanin jäljillä
Suomalaisen Remedyn Control oli mielestäni vuoden 2019 parhaita pelejä. Tiukkaa toimintaa, erinomaista tunnelmaa ja uskomattoman upeita ja halluisia maisemia yhdistellyt peli tuntui olevan vihdoin se kokemus, jota Remedy oli jo vuosien ajan jahdannut Alan Waken ja Quantum Breakin kaltaisilla peleillä.


Samalla Control on myös ovi Marvel-henkiseen Remedyn yhtenäiseen peliuniversumiin, sillä sen syövereihin oli upotettu suoria viittauksia esimerkiksi Alan Waken tapahtumiin, joten pelit olivatkin yllättäen palasia samasta, suuremmasta jatkumosta.

Nyt tämä prosessi nostetaan toiseen potenssiin, sillä Controlin toinen lisäsisältöpaketti, AWE, voisi olla nimeltään yhtä hyvin ”Alan Wake Experience”, sen verran tiiviisti sen edellisen Remedy-mestariteoksen tunnelmissa liikutaan.

Kirjoituskone nakuttaa


Oudot tapahtumat eivät ole mitään uutta Vanhimmassa talossa, maailmamme yliluonnollisia ilmiöitä tutkivan viraston, päämajassa. Niinpä pelaajalle tai Jesselle ei tule suunnattomana yllätyksenä, kun tämän pään sisässä alkaa kuulua kirjoituskoneen nakutusta ja Alan Waken lukemaa tarinaa.


Johtolangat kuljettavat Jessen Vanhimman talon suljettuun aktiivisten tutkimusten siipeen, jossa on käynnissä kolme yhtäaikaista ulottuvuuksien välistä tapahtumaa. Siipi on ollut suljettuna jo ties miten pitkään, sillä siellä on myös jotain muuta: Alan Wakesta tuttu tohtori Hartman, joka ei ole enää aivan tarkkaan puhuttuna ihminen. Kun Jesse kuitenkin vapauttaa Hartmanin, hänen vastuulleen jää myös pistää entinen tohtori kuriin, mikä tarkoittaa tietenkin kaikkien kolmen ulottuvuuksien välisen tapahtuman ratkaisua.

Alan Wakesta on lainattu kertojan ja hahmojen ohella myös pelimekaniikkaa, sillä AWE lisää Controliin valolla leikkimistä. Aktiivisten tapausten osasto on täynnä Alan Wakesta tuttuja pimeyden ruumiillistumia, jotka täytyy polttaa pois valolla. Koska Jessellä ei Alanin tapaan ole repullista Duracell-paristoja, pimeiden kasvainten kohtaamiset ja pomotaistelut ovat pieniä puzzleja, joissa se valo täytyy kikkailla milloin mitenkin paikalle avuksi.


Tämän pidemmälle valolla kikkailu ei sitten yletykään, koska Alan Wakesta tuttuja valolla heikennettäviä vihollisia ei paketista löydy. On hankala sanoa, olisiko idea vain ollut turhan kankea Controlissa vai mikä on poisjätön syynä, mutta harmillista joka tapauksessa. Nyt taistelut tuntuvat enimmäkseen kovin tutuilta, mitä nyt tarjolla on yksi uusi ase ja pino uusia asemodeja. Kohteeseen tarttuvia kranaatteja ammuskeleva pyssy on hauska vehje, mutta sen kanssa saa itsensä helposti hengiltä jos lähtee sohimaan mihin sattuu.
Vain Alan Waken ystäville

AWE on suunnaton rakkauskirje Alan Waken suuntaan, sillä se jatkaa aikanaan kesken jääneitä tapahtumia ja on lisäksi ladattu täyteen viittauksia ja lainauksia. Niinpä siitä täysin rinnoin nauttiminen vaatiikin, että Alan Wake on tuttu ja rakas peli. Kylmiltään paketista ei saa kaikkea irti, mutta ehkä silti jotain.

AWEn sisältö kun on laadukasta ja viihdyttävää. Ulottuvuuksien väliset alueet ovat hauskoja ja omaperäisiä. Yhdessä täytyy esimerkiksi parsia kasaan kohtalokkaan junaonnettomuuden syitä onnettomuuden uhrien muistoja tökkimällä. Onkin aika selvää, että Remedy on hyödyntänyt varsinaisesta pelistä oppimiaan läksyjä kehittäessään AWE-lisäsisältöpakettia emopelin valmistumisen jälkeen.


Tiukkaa tunnelmaa, viihdyttäviä puzzleja ja näyttäviä pomomatseja. Aika hyvä kattaus 15 euron hintaiselta lisäsisältöpaketilta, sanoisin!

Lyhyesti: AWE on erinomaisen laadukas lisäsisältöpaketti, joka yhdistää toimivasti Remedyn kaksi parasta peliä. Alan Wakesta piittaamattomat eivät siis ehkä saa siitä kaikkea irti.



Hyvää:
  • Tunnelma
  • Tarina
  • Aktiivisten tutkimusten osasto on psykedeelinen ja surrealistinen pelipaikka
  • Valon kanssa leikkiminen on hauskaa
  • Aika suoraan vahvistaa Alan Wake 2:n olevan tulossa

Huonoa:
  • Vaatii pohjalle Alan Wake -tietoutta ja -rakkautta
  • Valolla leikkimisestä olisi voinut tehdä laajempaakin
  • Vaikeustaso on välillä turhankin haastava

V2.fi | Miikka Lehtonen
< V2.fi ennakoi: Ostra... V2.fi ennakoi: Immor... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

Refloni

Rekisteröitynyt 08.01.2017

22.10.2020 klo 08.54

arvostelu kirjoitti:
AWE on erinomaisen laadukas lisäsisältöpaketti, joka yhdistää toimivasti Remedyn kaksi parasta peliä.

Remedyn paras peli on Quantum Break. >:(
Muokannut: Refloni 22.10.2020 klo 08.55 lainaa
Passing_Breeze

22.10.2020 klo 19.14 1 tykkää tästä

Max payne 2 on Remedyn paras
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova