Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: OlliOlli World (PC)

Miia Lyyra

21.06.2021 klo 12.11 | Luettu: 2905 kertaa | Teksti: Miia Lyyra

SKEITTI KÄTEEN JA REILILLE RULLAAMAAN
Pääsimme tutustumaan lyhyesti ennakkoon taannoin E3-messuillakin esiteltyyn OlliOlli Worldiin. Kyseessä on tunnetun skeittipelisarja OlliOllin kolmas osa. Rullalautailua, tasohyppelyä ja toimintaa sekoittava OlliOlli Worldin on määrä saapua kaikille nykykonsoleille ja PC:lle tulevan talven aikana.



Aloittelijaystävällinen


Kokeilemamme pre-alpha-versio oli hyvin lyhyt, mutta antoi hyvin osviittaa mistä tulevassa teoksessa on kysymys. Testiversiossa oli auki kaksi biomi-aluetta: Sunshine Valley ja Cloverbrook, joissa kokeiltavissa oli muutamia kenttiä. Tasot olivat tutoriaalimaisia, joista jokaisessa pelaajaa opetettiin tekemään uusi temppu tai ohjeistettiin esimerkiksi etsimään skeittiramppien uumenista oikoreittejä ja salaisuuksia. Jo pelkästään kahden biomin alueella OlliOlli World pystyy pitämään pelaajan hyppysissään tarjoamalla erilaisia haasteita aina seinäraidailuista pitkiin hyppyihin kielekkeeltä toiselle.


Rampit, reilit ja muut elementit on sijoitettu kenttiin haastavasti, mutta kuitenkin niin, että aloittelevalla pelaajallakin oli mukavaa pelata. En onnistunut olemaan pistevelho, saati keräämään kaikkia kenttiin piilotettuja esineitä, mutta minulla oli silti hauskaa. Toisaalta HC-pelaajille, jotka nauttivat piste-ennätyksen tekemisestä ja omien hermojen raastamisesta, on tarjolla runsaasti haastetta. Helpolla pisteitä ei nimittäin kerry ja skeittari osaa erilaisia liikkeitä yli sata kappaletta - siinä riittää harjoittelemista. OlliOlli World on kuitenkin aloittelijalle ystävällinen, sillä suoritusten lopussa näytettävässä pistetaulukoissa ei liikaa juhlittu onnistumisia, mutta toisaalta ei myöskään lätkitty märällä rukkasella naamaan huonosti suoriutunutta pelaajaa. Olitpa siis HC-pelaaja tai chillisti aikaa viettävä skeittari, temppuilu on aina mukavaa. Toivottavasti lopullisessa versiossa meininki pysyy samanlaisena.

Pitkä ja piinaava odotus toivottavasti palkitaan


OlliOllit eivät ole tavanneet olla perinteisiä skeittipelejä, eikä OlliOlli World ole tässä poikkeus. 3D-maailma ja värikkäät sarjakuvamaiset grafiikat vievät pelisarjan uuteen suuntaan, joka ei välttämättä kuitenkaan miellytä sarjan aiempia faneja. OlliOlli World on lajissaan rohkeasti erilainen, ja hyvä niin. Kauppojen hyllyillä on tarjolla myös realistisella grafiikoilla varustettuja skeittipelejä niitä haluaville. Toisaalta taas uudistunut rullalautailu voi imaista mukaansa uusia pelaajia - kuten minut. Jäin harmittelemaan testitilaisuuksien loppumista ja virallisen julkaisun odottaminen tuntuu piinaavalta.


Koska kyseessä on vielä hyvin varhaisessa vaiheessa oleva versio, ei mekaniikkaa tai kenttiä voi juurikaan kritisoida. Testijakson aikana en havainnut mitään isompia bugeja - ainakaan sellaista mikä ei olisi korjattavissa ennen virallista julkaisua. Pienenä huolena on ohjauksen toimivuus, sillä hetkittäin tuntui ettei skeittarini osunut reilille tai seinälle silloin kun olisi pitänyt. Pääsääntöisesti ohjaus oli kuitenkin sujuvaa ja tuntui luontevalta, joten en näe syytä olla liiaksi huolissani asiasta.


Jään mielenkiinnolla odottamaan, millainen lopullinen OlliOlli World onnistuu olemaan. Aiemmat OlliOllit ovat olleet pelaajien suosiossa käsikonsoleilla, ja näin tulee luultavasti käymään myös tällä kertaa, kun peli saapuu myös Nintendo Switchille. Jos haluaisin skeittailla tulevan talven aikana, hankkisin pelin varmasti käsikonsolille, sillä ainakin minulle rullailu sopisi parhaiten bussimatkojen yhteyteen tai sohvalle samalla kun katson Netflixiä.


V2.fi | Miia Lyyra
< Pelataanpa: Xenocide... Retro Rewind: Muista... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

destev

22.06.2021 klo 13.26

Tunnettu peli? Muistan todella hämärästi kuulleeni joskus pelin nimen pikaisesti, mutta en todellakaan voi sanoa tietäväni sitä. En myöskään tunne ketään joka tietäisi yhtään paremmin. Mistä tämä pitäisi tietää ja missä se on saanut näkyvyyttä/tunnettavuutta?
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

22.06.2021 klo 13.47

Ainakin PS Vitalla OlliOllia tuli tahkottua ja kehuttua - ja niin kehuivat monet muutkin.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova