Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: Apex Legends Mobile

Miia Lyyra

16.05.2022 klo 20.15 | Luettu: 1176 kertaa | Teksti: Miia Lyyra

SUOSIOTA NIITTÄNYT RÄISKINTÄ LAAJENEE ITSENÄISESTI KOHTI TASKUJA
Keväällä 2019 julkaistu Apex Legends on vuosien varrella uudistunut runsaasti ja loppua ei näyttäisi tulevan. Seuraavaksi Respawn Entertainment on nimittäin päättänyt julkaista itsenäisenä osana toimivan Apex Legends Mobilen, joka saapuu 17. toukokuuta Android ja iOS-laitteille. Kyseessä on edelleen ilmaispeli, jonka ansaintamalli “isosisaruksensa” tavoin perustuu kausipassin sekä muiden tarvikkeiden myyntiin. V2.fi pääsi osallistumaan EA:n järjestämään pressitilaisuuteen, minkä lisäksi saimme kokeilla Apex Legends Mobilea.



Ensipuraisu vakuutti sotijan


Pressitilaisuudessa kehittäjät kertoivat, että Apex Legends Mobilen halutaan olevan sitä kaikkea, mikä tekee Apex Legendsistä hyvän. Jotta kokemus olisi paras mahdollinen, ovat kehittäjät tehneet Apex Legends Mobilesta itsenäisen version, joka on voitu optimoida mobiililaitteilla toimivaksi. Tähän lukeutuu myös halu panostaa servereihin, jotta räiskiminen olisi mahdollisimman mukavaa ja tasapuolista. Testipuhelimena minulla oli OnePlus 8 Pro, josta sai irti suositusasetuksilla 50 fps. Pingi automaattisesti valitulle serverille oli puolestaan noin 80-90ms. Suositusasetuksilla peli rullasi oikein kauniisti, mutta parempia asetuksia käyttämällä OnePlussa alkoikin yskimään. Myös peli itse varoitteli, että valitsemalla paremman kuvanlaadun, kannattaa käyttäjän huolehtia laitteen jäähdytyksestä. Suositusasetuksilla laite ei juurikaan kuumentunut pidemmänkään session aikana.



Testijakson aikana servereillä oli paljon botteja, jotta pääsisimme kokeilemaan mahdollisimman laajasti peliä ja jotta ottelut käynnistyivät. En siis saanut kunnollista käsitystä siitä, miltä taistelu tuntuu oikeita pelaajia vastaan. Todettakoon kuitenkin, että bottejakin vastaan voi kuolla, kun ne ryntäävät kasana päälle. Tästäkin huolimatta olen innoissani, sillä Apex Legends Mobile tuntuu hyvin paljon siltä, miltä sisarpelikin. Vaikka olen hieman rähmäkäpälä näyttöohjauksen kanssa, niin koin silti mielihyvää, kun sain taltutettua viholliset maahan. Kontrollit tuntuvat toimivilta ja hutiosumia tulee lähinnä vain ampumisnamiskaan. Heti julkaisun yhteydessä luvassa ei ole yhteensopivuutta ohjaimen kanssa, mutta kehittäjien mukaan tuki on luvassa hieman myöhemmin.

Fade kulkee taaksepäin, mutta ei saavu koskaan konsoleille tai tietokoneille


Apex Legends Mobilen yksi yllättävimmistä asioista on uuden Fade-hahmon mukaan saapuminen. Kyseessä on 26 vuotias Ignacio Huamani, jonka kykyihin kuuluvat slipstream, flash back ja phase chamber. Slipstreamin aikana legenda liikkuu hetken aikaa nopeammin, kun taas flash backin aikana sankari teleporttaa 2 sekunnin ajan tulosuuntaan päin. Phase chamber taas heittää kaikki alueelle osuvat hahmot Voidiin. Fade tuokin mieleen Wraihtin. Sikäli harmillista, sillä Fadea ei tulla kehittäjien mukaan näkemään konsoleilla tai PC:llä, vaan kyseessä on ainoastaan mobiiliin tehty sankari. Varsinkin flash back -kyky sai minut kiinnostumaan hahmon käytöstä, sillä se auttaisi vetäytymään tukalasta tilanteesta pois. Apex Legends Mobilen muut hahmot ovat: Bloodhound, Gibraltar, Lifeline, Pathfinder, Wraith, Bangalore, Caustic, Mirage ja Octane. Kyseessä on Apex Legendsin alkuaikojen klassiset hahmot.



Apex Legends Mobilessa uutta on myös Perk-järjestelmä. Kyseessä on hahmokohtainen kykypuu, jota avaamalla saa käyttöönsä ominaisuuksia, joiden avulla legendasta voi tehdä entistä paremman. Perkit ovat jaoteltu kolmeen luokkaan: general, finisher ja ability. Esimerkiksi Fadelle on saatavilla Perk, jonka avulla hahmo voi käyttää flash back -kykyä knockdown-tilassa. Bloodhound taas pystyy esimerkiksi näkemään entistä enemmän infoja vihollisesta. Perk-järjestelmä vaikuttaa iha kivalta, mutta toisaalta kyseessä ei vaikuttaisi olevan pitkäaikainen ratkaisu. Mitä sitten tapahtuu, kun kaikki tasot on saavutettu?

Apex Legends Mobile tarjoaa huikean määrän pelitiloja. Mukana ovat klassinen battle royale (normaali + ranked) sekä Arena. Näiden lisäksi mukana on TDM, jota ei ole aiemmin nähty. Kyseessä on muista räiskinnöistä tuttu pelimuoto, jossa kaksi kahden hengen joukkuetta mittelevät toisiaan vastaan aina 30 pisteeseen saakka. Eikä siinä vielä kaikki - jokaisesta pelimuodosta on tarjolla FFP ja TPP eli voit päättää pelaatko ensimmäisen tai kolmannen persoonan kuvakulmasta. BR-tilassa mukana on julkaisun aikana ainoastaan World’s Edge, mutta Kings Canyonin on luvattu seuraavan pian perässä.



Olen hyvin iloinen, kun TDM saapuu vihdoin osaksi Apex Legendsiä, vaikka pelimuoto nähdäänkin mobiilipuolella. TDM-ottelut pelataan pienillä alueilla, jotka ovat tuttuja pääkartoista. Täytyy myöntää, että nautin todella paljon esimerkiksi King’s Canyonin marketeilla räiskimisestä, jossa pelialueena toimi ainoastaan kauppa-alueen sisätilat ja pieni siivu ulkoaluetta. Arenan tavoin TDM-ottelut toimivat hyvänä treeninä battle royale -pelimuotoa varten. Olen odottanut pelimuotoa saapuvaksi, sillä aina BR-pelit eivät maistu tai vaihtoehtoisesti haluaisi pelata lyhytkestoisempia otteluita. Toivottavasti TDM nähtäisiin jossain vaiheessa myös PC:llä ja konsoleilla.

Fiilikset testitilaisuuden jälkeen


Testitilaisuuden jälkeen olen odottavaisin mielin, enkä malta odottaa, että pääsen räiskimään oikeiden pelaajien kanssa! En usein pelaa mobiililaitteilla, mutta nyt minulla olisi peli mitä tykkäisin tahkota, vaikka kesällä mökillä sateisina kesäpäivinä tai automatkalla pelkääjän paikalla istuessa. Herää kuitenkin huoli, miten Apex Legendsin käy Nintendo Switchillä? Mielestäni Nintendo Switch -versio on heikkolaatuinen ja se tuntuu raskaalta. Mobiiliversion tuleminen tekee kannettavasta pelaamisesta huomattavasti yksinkertaisempaa, vaikka peli onkin oma versionsa. Mieleen tulee, olisiko Nintendo Switchille kannattanut ennemminkin julkaista sama versio kuin mobiilialustoille.



Ainoa asia, mikä minua jäi häiritsemään testien jälkeen, oli Apex Legends Mobilen käyttöliittymä. Mukana on runsaasti erilaisia valikoita ja uusia järjestelmiä, joita ei nähdä sisarpelissä. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset myyntiosiot ja mobiilipeleissä tunnetut “päiväpalkinnot” joiden avulla halutaan saada pelaaja kirjautumaan Apex Legends Mobileen joka päivä palkkioiden avulla. Lisäksi pakkaa sekoittaa hahmo kohtaiset Perk-puut, haastetaulukot ja kausitapahtumat. En vieläkään ymmärrä, mitä kaikki osiot tarkoittavat, vaikka olen selannut niitä tunti tolkulla. Kiitosta Apex Legends Mobile saa siitä, ettei ansaintamalli ole aggressiivista. Toivottavasti tilanne pysyy samana jatkossakin.

Jää nähtäväksi, miten Apex Legends Mobile pärjää markkinoilla, sillä pahimmat kilpailijat ovat jo julkaisseet omat versionsa peleistään. On mielenkiintoista nähdä, löytävätkö pelaajat Call of Duty Mobilen, Fortniten ja PUBG Mobilen parista myös Apex Legends Mobilen pariin. Pelaajille tilanne on herkullinen, sillä pelattavaa riittää runsain määrin.




V2.fi | Miia Lyyra
< Pelataanpa: Robotron... V2.fi ennakoi: Multi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova