Tuorein sisältö

Retro Rewind: Max Payne muutti pelialaa

Jukka O. Kauppinen

30.07.2022 klo 12.00 | Luettu: 2173 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen

Dekkari tuskien taipaleella

Artikkeli on julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 3/2020.

Max Payne. Kaksi sanaa, jotka ovat muuttaneet suomalaista pelialan historiaa ja pelaamista enemmän kuin mikään muu, koskaan.

Max Paynestä kertovaan pieneen muisteloon tarvittaisiin oikeastaan vain nuo kaksi sanaa ruudun keskellä, isolla: Max Payne. Sen jälkeen jokainen meistä voi luoda oman mielikuvansa Remedyn pelistä, joka räjäytti Suomen pelien maailmankartalle. Maxin jälkeen näet kaikki tiesivät, että Suomessakin tehdään pelejä.

Max Payne. When it’s done.


Max oli kaikin tavoin erikoinen luomus. Peliprojekti alkoi vuoden 1996 lopulla, mutta peli julkaistiin vasta 23. heinäkuuta 2001. Niin pitkä kehitysaika oli poikkeuksellista tuohon aikaan, sillä useimmat pelit syntyivät vuodessa tai parissa. Remedy oli kuitenkin saanut taakseen luotettavan ja varakkaan tukijan, 3D Realmsin, joka antoi peliprojektin jatkua, vaikka aikataulut eivät pysyneet kurissa. Julkaisija Gathering of Developers ja jakelijat olivat tottuneet pelitalojen nöyriin poikiin, jotka lupaavat pelinsä valmistuvan joulumarkkinoille hinnalla millä hyvänsä. Remedyn ei kuitenkaan tarvinnut nöyristellä: heillä oli käsissään maailman kenties hypetetyin ja odotetuin peli. Max Paynen legenda kasvoi kasvamistaan pelin odotuttaessa itseään, ja tiimi totesi julkaisupäivää kärkkyville pelitalopomoille, lehdistölle ja pelaajille, että se julkaistaan kun se on valmis. When it’s done.


Odotukset olivat siis kovat ja itsekin kyselin MikroBitti-lehdessä vuonna 1998 "onko Espoon Westendissä sijaitseva omakotitalo Suomen iD Softwaren synnyinsija?". Niinhän siinä kävi, vaikka matkan varrella studio loikin itsensä sekä Max Paynen uusiksi muutamankin kerran.

Artikkelini ilmestyessä pelkästään Maxin pohjatekniikkaa ja työkaluja oli tehty 10 kuukautta ja “niiden viimeistelyyn menisi vielä nelisen kuukautta lisää”. Remedy luotti omaan koodiin ja työkaluihin, eikä muilta lisensoituihin välineisiin. Hyvä niin, sillä erityisesti näytönohjainteknologia kehittyi ja muuttui noihin aikoihin jättiloikilla. Esimerkiksi jenkkiläisen Ion Stormin Daikatana viivästyi tämän takia vuosikausia, kun vanhentunut pelimoottori piti vaihtaa kesken projektin. 3D-koodia oli muutenkin vaikea lukita, kun kaikki tehty tuntui vanhentuneelta puolen vuoden kuluttua. Niinpä tiimi tähtäsi Maxia "kahden PC-sukupolven päähän" mutta kaikki meni silti uusiksi muutamankin kerran. Aikataulut saivat taas joustaa. When it’s done.


Projekti kuitenkin eteni ja tarinankerronnan palaset löysivät paikkansa, kun käsikirjoittaja Sami Järvi yhdisti Maxin pohjana olleeseen Dark Justice -nimiseen pelikonseptiin Remedyn toisessa pelikonseptissa – fantasiaseikkailussa! – olleen film noir -kytän. Siihen sitten ripoteltiin päälle pimeyttä, sarjakuvamaista kerrontaa ja asennetta: "Max Paynen maailma tulee olemaan likainen ja saastainen, pimeä ja synkkä Seven-elokuvan ja Millennium-tv-sarjan tapaan. Pelille luodaan selkeä identiteetti, jossa pelaajalle perustellaan sekä itsen että muiden läsnäolo ja tekojen motiivit."

Todella moni asia toki muuttui matkan aikana, mutta yksi niistä ei ollut tekijöiden kunnianhimo. Valmistuessaan Max Payne oli vaikuttava, koskettava ja mukaansatempaava seikkailu, joka sinetöi Remedyn aseman loistavien kerronnallisten pelien tekijänä. Sen toiminta oli niin lumoavaa, että minäkin pelasin samoja taisteluja monet kerrat uudelleen ihan vain nauttiakseni bullet time -hidastuksista. Läpipeluulla ei ollut kiire, koska matka oli niin nautinnollinen.

Suomen pelimuseossa on pelattavan Max Paynen lisäksi Järven haastattelu ja muuta Max-aineistoa.

Poimintoja pelimuseosta - juttusarjassa esitellään museon makupaloja myös kulissien takaa.
SUOMEN PELIMUSEO, VAPRIIKKI Alaverstaanraitti 5, Tampere
https://vapriikki.fi/pelimuseo/

Julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 3/2020
Lisätietoa Retro Rewind -lehdestä: https://retrorewind.fi
Tilaa Retro Rewind osoitteesta https://tilaaskrolli.fi



V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< V2.fi pelasi: Kanjoz... Pelataanpa: PS1- ja ... >

Keskustelut (1 viestiä)

hgkghk

31.07.2022 klo 13.06

Emt vähän nostalgiapärinää mutta onhan tää (nää) vieläkin hyviä kokonaisuuksia, ripaus amerikkaa ja suomalaista melankoliaa.

Keskaria näytän vieläkin remedylle koska rahan ahneus pojilla voitti ja myivät pelin pois.
Tosin vähän ehkä laski keskari Control -pelin muodossa.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova