Tuorein sisältö

Retro Rewind: Taltioituja suomiharvinaisuuksia

Jukka O. Kauppinen

31.12.2022 klo 12.00 | Luettu: 3053 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen

1980-luvun kotikutoisia sekä kaupallisia pelejä MSX:lle ja Spectravideolle

Artikkeli on julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 4/2020.

Suomalainen pelihistoria on edelleen täynnä pieniä ja tuntemattomia, mutta silti kiinnostavia pelejä. Moni kaupallinenkin julkaisu on kadonnut historiaan, sillä harva peli kykenee rakentamaan ympärilleen Uuno Turhapuro muuttaa maalle -pelin kaltaista kulttia. Onhan siihen syynsä: eivät kaikki nyt vain voi olla niin tasokkaita tai muilla tavoin mieleenpainuvia. Kunnia silti heille joille se kuuluu, noille muinaisten aikojen pelisepille.

Yksi Kasettilamerien taltioimista kaupallisista suomijulkaisuista on Roller, edelleen toimivan tamperelaisen Triosoftin julkaisema MSX-peli vuodelta 1987. Tero Weckrothin ja Mika Savolaisen pelissä sankari on iloinen pomppiva hymypallero PLOTT, joka on kuitenkin melkoisessa liemessä. Paha noita on näet vallannut linnan ja vain PLOTT on jäljellä.

Roller yhdistelee veikeästi muutamaakin tuttua ideaa. Muun muassa Space Panicia ja hieman myös Donkey Kongia kanavoivassa tasoloikinnassa yritetään päästää hengiltä PLOTTia jahtaavat hirviöt ja siinä sivussa syödä pupeltaa kaikki hedelmälaatat. Tämä onnistuu pomppimalla ja pomppimalla kovempaa sekä pudottelemalla pommeja laatoille, jotta ne kenties putoaisivat hirviön päälle.

Peli huokuu aikakauttaan, hyvässä ja pahassa. Se on tyypillisen tuskallisen vaikea ja epäreilu. Jokainen kuolema resetoi kentän alkutilaan, joten virheisiin ei ole varaa. Möröt seuraavat tiukasti kannoilla ja niiden väistely on jokseenkin murhaavan hankalaa. Niinpä jokainen kenttä tarjoaa lähes kurkkuun survottua pakkohupia pitkäksi aikaa, jos haluaa rehvastella lastenlapsilleen päässeensä ensimmäisen kentän läpi.

Demonien valtaaman linnan viimeisellä asukkaalla on syystäkin hieman surullinen ilme. Ehkä se tästä banaaneja syömällä suttaantuu.

Ja sitten niitä on enää 29 lisää.

Rollerin myynnit jäivät todennäköisesti kovin vaatimattomiksi, eikä Triosoft jatkanut pelijulkaisijana vuoden 1987 jälkeen. Hienoa kuitenkin, että tämäkin tehtiin, julkaistiin ja on saatu lupien kanssa tallennettua jälkipolville. Pelinautinnollinen arvo jää kuitenkin historiallisuutta pienemmäksi, joskin Pasi Hytösen Little Knight Arthurin tapaan tästä pystyy repimään ”ette ole olleet tosissanne” -tyyppistä huvittelua maailman vaikeimpien pelien iltamassa. Ne ovat bileet, joihin Uunoa ei edes kutsuta.

Miner Machine on kuin julma Boulder Dash.

Samoilta tekijöiltä löytyvät myös pelit Miner Machine ja Tank. Miner on erittäin suora mutta rajusti tappavampi Boulder Dash -klooni, joka on sinänsä oivallinen 32 kilotavun MSX-homebrew ja hyvä osoitus tekijöidensä pyrkimyksestä tehdä oikeita pelejä. Se on kuitenkin esikuvaansa pienempi, rajallisempi ja epäreilumpi. Jopa niin, ettei pelaaminen ole hauskaa tai palkitsevaa. Tankissakaan ei mielikuvituksella räiskitä, mutta kahden pelaajan panssarisodan toteutus on kaikessa yksinkertaisuudessaan tyylikäs ja asiallinen. Pelaajat komentavat sokkeloissa sotivia panssareitaan yrittäen tehdä kaverista selvää, mikä on yksi pelihistorian perinteisimmistä ideoista kolikkopelien ja Atari 2600:n Combatin ajoista saakka. Kyllähän se toimii. Tästä saa myös mainion yllätysvälipalan kaveriporukoiden moninpeli-iltamaan.

Klassinen tankkitaistelu Tank.

Weckroth ja Savolainen julkaisivat aikoinaan neljä kaupallista MSX-peliä, joiden julkaisijana toimivat Teknopiste, Boss Company ja Triosoft. Miner Machine julkaistiin myös Espanjassa ja Hollannissa sen enempää lupia kyselemättä, minkä myötä se on yksi ensimmäisistä kansainvälisesti julkaistuista suomipeleistä. Osa peleistä on ladattavissa luvallisesti Kasettilamerien verkkosivuilta www.kasettilamerit.fi.

Tietokonekerhojen luvattu maa


Internetin kuvitellaan olevan monia yhdistävä tekijä, mutta todellisuudessa se tappoi todellisen sosiaalisen parveilun ja entisaikojen tietokonekerhot. Kasettilamerit-yhteisö on muun toimintansa ohessa pelastanut aimo annoksen kahden pienemmän vaan ei vähäisemmän suomalaisen tietokonekerhon historiaa.

MSX ja Spectravideo olivat kaksi tasavallan tietokoneen varjossa elänyttä aktiivista alakulttuuria, joiden harrastajat olivat myös hämmästyttävän aktiivisia hyötyohjelmien ja pelien tekijöitä. Koneet olivat myös jossain määrin ominaisuuksiltaan päällekkäisiä, mutta silti hieman erilaisia kotimikroja. Vuonna 1983 julkaistu Spectravideon SV-328 oli nimittäin samana vuonna esitellyn japanilaisen MSX-standardin esikuva. Standardi oli avoin järjestelmä, jonka ympärille kuka tahansa valmistaja pystyi tekemään omanlaisiaan, mahdollisesti eri tarkoituksiin optimoituja mutta pohjimmiltaan yhteensopivia tietokoneita. Myöhempi SVI-728 (1984) oli jo täysiverinen MSX.

MSX:n ja Spectravideoiden maailma onkin kymmenine eri malleineen ihanan värikäs ja sotkuinen. Molemmat koneperheet olivat myös yllättävän suosittuja Suomessa, ja niiden ympärillä riitti toimintaa 1980-luvun loppuun saakka. MSX/SVI-harrastajia riittää edelleen kiitollisen paljon, joten yksin ei tarvitse olla.

Molempien laitteiden ympärillä oli myös aktiivisia käyttäjäkerhoja, jotka julkaisivat omia lehtiään ja jopa ohjelmistokasetteja. Kasettilamerit on tallentanut MSX- ja SVI-kerhojen klubikasetteja ja näin pelastanut kiinnostavia palasia suomalaista ohjelmistohistoriaa jälkipolville.

Oulusta Helsinkiin on pitkä matka, etenkin kun MSX:n Finland Grand Prixissä ei tykätä peltipusuista.

Mitä kaseteilta sitten löytyy? No vaikka mitä jännää, kuten lainakorkolaskureita ja muita hyötyohjelmia. Ja tietenkin pelejä. Paljon itse tehtyjä, ihanan kamalia Basic-pelejä, aikansa herkullisinta homebrewia. Moni peleistä lainaa rajusti tuttuja ja jo tuolloin vanhoja ideoita, mutta ei se mitään. Jostainhan jokainen aloitteleva koodari pinnistää alkuun. Ehkä se on laivanupotus, shakki tai muistipeli - tai kenties vähän haasteellisempi, näyttävä labyrinttiseikkailu, urheilukisailua kuulantyönnön parissa tai lentokoneräiskintää. Vähintäänkin inspiroivaksi suomiklassikoksi voi kutsua Mäkihyppyä, joka on saattanut hyvinkin innoittaa vähän myöhäisempää PC-legendaa.

Spectravideon The Maze on kunnon klassinen labyrinttiseikkailu.

Jännän puolella liikutaan siinä vaiheessa, kun klubikaseteilta löytyy pelejä, joissa on jotain epäilyttävän tuttua. Tohdinpa veikata, ettei kukaan ole kysellyt lupia Tenavat-sarjakuvan Ressu-koiran käyttämiseen tasoloikassa tai sitä, haluaako Kippari-Kalle ottaa taas kerran yhteen Brutuksen kanssa Olivia-neitokaisen lemmestä kamppailtaessa. Ihan hienoisesti tohdin myös aprikoida tutunkuuloisen Q*bert-pelin nimen, hahmon ja pelimekaniikan omaperäisyyttä.

Mikrokerhojen MSX- ja SVI-kasettien ja MikroBitti-lehden SVI-kasettien tallentaminen pysyvämpään muotoon on Kasettilamereilta arvokas kulttuurihistoriallinen teko. Niiden jakelu onkin sitten kinkkisempää, sillä 1980-luvun kerhojen toiminta on sittemmin hieman hiipunut ja oikeudenomistajien jahtaaminen on edelleen kesken. Osa ohjelmista ja kaseteista saattaa löytyä kasetti-imageina internetin syövereisistä sokkeloista, mutta Kasettilamerien virallista julkaisua ei kannata aivan heti odotella. Uutisia kannattaa kuitenkin tarkkailla Kasettilamerien verkkosivuilta sekä Facebookin Kasettilamerit- ja MSX Finland -ryhmistä.

Kuvat: Jukka O. Kauppinen, Kasettilamerit

Julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 4/2020
Lisätietoa Retro Rewind -lehdestä: https://retrorewind.fi
Tilaa Retro Rewind osoitteesta https://tilaaskrolli.fi

V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< V2.fi pelasi: Two Po... Pelataanpa: Gate of ... >

Keskustelut (7 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

31.12.2022 klo 20.26

Mikähän suomalainen dos-peli oli noin vuonna 1996. Haluaisin sanoa, että nimi oli Joe, mutta en ole varma. Pelissä oli pallo, jolla hypittiin yhden ruudun kokoisissa kentissä vakiopituisilla hypyillä. Kun peli lopetettiin tuli ruutuun kiitokset jollekin varusmiehelle, jonka sotilasarvoa en muista.
Latauslinkki olisi kiva.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

31.12.2022 klo 20.38 1 tykkää tästä

LateHuominen kirjoitti:
Mikähän suomalainen dos-peli oli noin vuonna 1996. Haluaisin sanoa, että nimi oli Joe, mutta en ole varma. Pelissä oli pallo, jolla hypittiin yhden ruudun kokoisissa kentissä vakiopituisilla hypyillä. Kun peli lopetettiin tuli ruutuun kiitokset jollekin varusmiehelle, jonka sotilasarvoa en muista.
Latauslinkki olisi kiva.


http://www.jonneweb.net/pelit/file/1349/joe/

tai tekijältään - http://warp.povusers.org/joe/index.html
Muokannut: manu 31.12.2022 klo 20.42 lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

31.12.2022 klo 21.00

manu kirjoitti:
LateHuominen kirjoitti:
Mikähän suomalainen dos-peli oli noin vuonna 1996. Haluaisin sanoa, että nimi oli Joe, mutta en ole varma. Pelissä oli pallo, jolla hypittiin yhden ruudun kokoisissa kentissä vakiopituisilla hypyillä. Kun peli lopetettiin tuli ruutuun kiitokset jollekin varusmiehelle, jonka sotilasarvoa en muista.
Latauslinkki olisi kiva.


http://www.jonneweb.net/pelit/file/1349/joe/

tai tekijältään - http://warp.povusers.org/joe/index.html


Kiitti, tiesin että täällä on tietoa.
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

02.01.2023 klo 10.19

Nyt kun pääsin tietokoneelle ja kokeilemaan, niin yhtä vaikea tuo Joe on kuin muistelinkin, kannattaa kokeilla. Dosboxissa toimi hienosti.
lainaa
Blumenkraft

02.01.2023 klo 23.00

Vaan muistaako kukaan Commodore 64:lle kotikutoista vapaapainipeliä Evil Wrestlingiä? Siinä pääsi tekstikäyttöliittymällä koittamaan piledriveria sun muita liikkeitä Honkytonk Mania, Andre the Giantia, Hulk Hogania ja muita tuon ajan kovia nimiä vastaan.

Idealtaan lähin ameriikanserkku tuolle pelille taitaa olla monille tutumpi Diktaattori. Evil Wrestling oli kuitenkin huomattavasti laajempi ja monipuolisempi tapaus.

Tähän mennessä kukaan muu kuin allekirjoittanut ei tunnu muistavan tuota peliä. Olenkin jo alkanut epäillä, että tähän tapaukseen liittyy ns. Mandela-efekti, ja olen jossain välissä aikuisikääni astunut rinnakkaisuniversumiin, jossa tuota peliä ei ole alunperinkään tehty. ;)
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

03.01.2023 klo 14.12

Blumenkraft kirjoitti:
Vaan muistaako kukaan Commodore 64:lle kotikutoista vapaapainipeliä Evil Wrestlingiä? Siinä pääsi tekstikäyttöliittymällä koittamaan piledriveria sun muita liikkeitä Honkytonk Mania, Andre the Giantia, Hulk Hogania ja muita tuon ajan kovia nimiä vastaan.

Idealtaan lähin ameriikanserkku tuolle pelille taitaa olla monille tutumpi Diktaattori. Evil Wrestling oli kuitenkin huomattavasti laajempi ja monipuolisempi tapaus.

Tähän mennessä kukaan muu kuin allekirjoittanut ei tunnu muistavan tuota peliä. Olenkin jo alkanut epäillä, että tähän tapaukseen liittyy ns. Mandela-efekti, ja olen jossain välissä aikuisikääni astunut rinnakkaisuniversumiin, jossa tuota peliä ei ole alunperinkään tehty. ;)


Ei ainakaan mulle tule mieleen mitään tuosta nimestä. Googlekaan ei paljon löytänyt, vain jonkun etsimässä kyseistä peliä vuonna 2011.
lainaa
Smau

Rekisteröitynyt 03.03.2023

03.03.2023 klo 12.27

Kiitoksia Jukalle erinomaisesta artikkelista ja kaikille muille ketkä näkevät vaivaa historian tallentamisessa!

Iän karttuessa nostagian kaipuu pukkaa esiin yhä voimakkaammin. Voisin jakaa tässä myös muille henkilökohtaiseksi omalle jälkikasvulle tarkoitetun mini historiikin aiheen tiimoilta, koska se osaltaan limittyy ohimennen myös tähän artikkelliin.

https://oldfriend.netlify.app/jalleennakeminen.html
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova