Tuorein sisältö

Gotham City Impostors -haastattelu

Manu Pärssinen

13.12.2011 klo 23.36 | Luettu: 14984 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Lepikset vastaan Joket
Gotham City Impostors on ensi vuoden alussa PC:n, PS3:n ja Xbox 360:n latauspalveluihin saapuva tiimipohjainen verkkopeliräiskintä, jota monet ovat verranneet Team Fortress 2:een. Gothamiin sijoittuvassa pelissä kajahtaneet Batman- ja Jokeri-fanipojat (ja tytöt) ovat mittaa toisistaan. V2.fi kävi pikavisiitillä Amsterdamissa testaamassa peliä ja jututtamassa sen AD:na toiminutta David Longoa. Pelin on tehnyt mm. No One Lives Forever ja F.E.A.R.-peleistä tunnettu Monolith Productions.


V2: Kumpi idea tuli ensin: Idea tehdä tiimipohjaista moninpeliräiskintää, vai idea tehdä Batman-peli?
DL: Ne tulivat aika lailla samaan aikaan. Koko idea Gotham City Impostorsiin lähti käytäväkeskustelusta “kuinka tehdä Batman-räiskintä”? Siitä se ideointi lähti, koska se on aika hullu idea, sillä Batmanin maailmassa Batman ei käytä aseita eikä tapa ketään. Joten puhuimme siitä, kuinka sarjakuvissa ja elokuvissa on ollut Batmanin kopioijia ja pohdimme että entäpä jos olisi sellainen underground-liike, tai sota eri jengien välillä, jotka kuvittelevat olevansa Batmaneja tai Jokereita. Niin se sai alkunsa.

V2: Kauanko tästä on aikaa?
DL: Noin kaksi vuotta.

Pelin yksi painopisteistä on kustomointi, eli pelaaja saa valita hahmonsa ulkoasun eri vaihtoehdoista (vaikka sekä Batmanilla että Jokerilla on toki tietyt asusteet, jotka pitää olla). Paikan päällä tätä esiteltiin laajasti ja lopputuloksen saattoi olla vaikkapa bodarilta näyttävä Batman, jolla oli siivet, kilttihame ja pupuaamutossut.

V2: Mitä kaikkea pelaaja voi saada haltuunsa pelin aikana, mitä pelissä voi ansaita?
DL: Ensinnäkin on kosmeettiset asiat: naamat, asut, paidat, housut, hanskat, kengät. Batmanilla on päähine, viitta ja Lepakkomiehen merkki. Jokerilla on hiukset, maalattu naama ja kaulakoriste. Pelaajilla on käytettävissä ykkös- ja kakkosaseet, apuväline ja yksi gadget. On paljon liikkumiseen liittyviä vempaimia, kuten tarttumakoukku, jolla voi kiivetä rakennusten katolle, rullaluistimet, jousikengät, liitosiivet ja niin edelleen. Lisäksi on monia tapoja säätää omaa pelitapaansa, kutsumme tätä psyykkiseksi profiiliksi (PsyProfile) - tavaroita jotka antavat lisää terveyttä, kestävyyttä, voimaa. Esimerkiksi jos valitsee laihemman hahmon, hän on nopeampi ja häneen on vaikeampi osua, mutta hänellä ei ole paljon terveyspisteitä. Voit valita hänelle PsyProfilen, joka antaa lisää terveyttä.

V2: Ja kaikki tämä aukeaa kun hahmon taso nousee pelissä ja saa pisteitä?
DL: Kyllä, saat pisteitä ja voit valita, mihin käytät ne. Kokeilulle on paljon tilaa.

Kummallista kikkailua



V2: Onko molemmilla puolilla samat aseet ja gadgetit?
DL: Moninpelissä tasaväkisyys on tärkeää, joten halusimme varmistaa sen. Pelin jengit ovat hullua porukkaa, jotka hankkivat varusteensa samoilta pimeiltä markkinoilta ja ostavat halpisversioita Batmanin varusteista.

V2: Mikä on mielestäsi pelin oudoin ase?
DL: Pelin oudoin ase? Pelissä on paljon liikettä myös pystysuunnassa, kun pelaajat lentävät ja tarttuvat katonreunoihin ja hyppivät. On yksi apuväline, jonka voi valita ja se on puutarhatonttu, jolla on sähkölamautin teipattuna käteen. Kun pelaajat lentävät sen yli, tonttu antaa sähköiskun ja he tippuvat maahan helpoksi saaliiksi.

V2: Okei, hyväksyn tuon oudoksi.

Toinen asia, jota Monolith Gotham City Impostorsin suhteen korostaa on se, että siinä ei ole tuttuja pelaajaluokkia. Sen sijaan pelaajille annetaan mahdollisuus valita tai koostaa itse niin sanottu ‘load-out’, eli varuste- ja asekasa, joka itselle parhaiten sopii. Toki varusteet voi valita niin, että lopputulokseksi tulee jotain Heavyn tai Medicin kaltaista, mutta sekoittelu on sallittua.

V2: Miksi otitte tämän linjan perinteisemmän luokkajaottelun sijaan?
DL: Pelaamme paljon pelejä, monenlaisia. Olemme tehneet räiskintöjä aiemmin ja kaikissa peleissämme on ollut myös moninpeli. Ne pelit, jotka rajoittavat sinua sen suhteen, mitä voit valita ja ovat luokkapohjaisia... Siinä oli vain jotakin... halusimme pelata peliä, joka antaa sinun pelata miten haluat, jossa ei ole niitä rajoitteita.

Paikan päällä testattiin kolmea moninpelitilaa, jotka olivat nimiltään Team Deathmatch, Psych Warfare ja Fumigation. David ei vielä voinut paljastaa, montako pelitilaa lopullisessa pelissä tulee olemaan, mutta lupasi, että niissä kaikissa on oma Monolith-twistinsä.
DL: Halusimme vähän kierouttaa kaikkia pelitiloja. Fumigation on tavallaan köydenvetoa, jossa toisen tiimin pitää saada vapautettua 100% myrkkykaasusta. Siinä pelitilassa voitossa kiinni oleminen voi muuttua aivan yllättäen tiimiltä toiselle. Tätä tapahtui koko ajan, kun peliä testattiin. Psych Warfaressa tiimin pitää viedä akku mielenhallintalaitteelle ja kun se onnistuu, toinen tiimi lamautuu hetkeksi ja voi vain läpsiä. Lisäsimme siihen hulluutta ja hauskuutta.

Pienemmän tekeminen piristää



V2: Tällä hetkellä tuntuu olevan pieni trendi siitä, että isommat pelistudiot tekevät myös pienempiä pelejä, kuten Avalanche Studios teki Renegade Opsin ja nyt te teette tätä. Näetkö tämän trendinä ja mistä luulet sen johtuvan?
DL: Hyvä kysymys. Enpä ole ajatellut asiaa. Meille on kuitenkin tärkeintä tehdä hyvä peli, olipa se sitten laatikossa, Xbox Livessä tai PSN:ssä. Haluamme tehdä huippulaatua ja XBLA- sekä PSN-pelit ovat vielä tavallaan aika uusi peliteollisuuden haara. Meistä oli kiinnostavaa tehdä sinne jotain, koska emme olleet tehneet sitä aiemmin. Haluamme kokeilla uusia asioita.

V2: Kuinka pienen projektin tekeminen eroaa isosta projektista?
DL: Tuokin on hyvä kysymys, sitä ei ole kukaan vielä kysynyt. Tiimimme on tehnyt No One Lives Foreverit ja ensimmäisen F.E.A.R.in ja tulin mukaan NOLF:iin. Kaikissa näissä peleissä oli moninpeli ja yksinpeli tarinan kera, joten suurin ero tässä oli, ettemme kehitelleet mitään juonta hullusta tyypissä Gothamissa, joka haluaa olla Batman. Me vain keskityimme moninpeliin. Se oli tietoinen valinta tehdä niin hyvä moninpeli, kuin osaamme ja se oli myös isoin ero.

V2: Oliko se vapauttavampaa vai vaikeampaa?
DL: Mielestäni vapauttavaa, koska voi tosissaan keskittyä yhteen asiaan ja hioa sitä eikä moninpeliä voi koskaan testata tai viilata liikaa. Se oli hyvä juttu meille.

V2: Kuinka Monolithin aiemmat pelit ovat vaikuttaneet Impostorsiin?
DL: Tiimillämme on vänkä huumorintaju, mikä näkyi NOLF-peleissä. Toki sen jälkeen oli tummempia, synkempiä sävyjä FEARissa. Nyt tuntuu niinkuin olisimme palanneet johonkin, joka on leikkisämpi ja jossa on enemmän huumoria. Se on ollut todella hauskaa, sillä tiimiläisillämme on hulluja ideoita.

Toivoa n00beille



Allekirjoittanut ei ole mikään moninpeliräiskintöjen suurkuluttaja, joten olinkin iloisesti yllättynyt, kun en ollut jokaisessa matsissa muita eurooppalaisia lehdistön edustajia vastaan viimeisenä, vaan välillä jopa kolmantena. Ilmeisesti Gotham ympäristönä ja feikki-Batmanit ja Jokerit pomppimassa ympäriinsä buustasi sarjakuvanörtin itsetuntoa siinä määrin, että touhu sujui paremmin kuin Halon scifimaailmoissa tai CoDin hiekkamaisemissa.

V2: Entäs jos pelissä on todella huono?
DL: Pyrimme palkitsemaan kaikki pelaajat. Vaikka et olisikaan huippupelaaja, mukana on toivottavasti tarpeeksi vaihtoehtoja, jotta kaikki löytävät sen oman Load-Outinsa, jonka avulla he tuntevat olevansa hyödyksi ja tuntevat onnistuvansa. On terveyttä parantavia tavaroita, joilla voi auttaa muita tiimin jäseniä, jos haluaa olla vain taustatukena. Sitten on monenlaisia ansoja, kuten heitettävä karhunrauta tai vieteriukkolaatikkopommi. Ne sopivat niille pelaajille, jotka eivät ole tarkimpia ampujia. On myös muita juttuja, jotka lisäävät hahmojen syvyyttä, mutta niistä en voi puhua vielä. Joten en puhu.

V2: Mitä Monolith tekee seuraavaksi?
DL: Sitä teidän pitää vain odottaa.



Gotham City Impostors julkaistaan 10. tammikuuta ja sen betaan voi ilmoittautua täällä.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Listasunnuntai #114... Fanatec Porsche Whee... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (13 viestiä)

Tremos

Rekisteröitynyt 22.09.2007

14.12.2011 klo 14.13

Kuka muka missään mielentilassa uskaltaisi imitoida Jokeria? Batmania ehkä, mutta Jokeria... Hulluja nuo Gothamilaiset.
lainaa
boycotman

14.12.2011 klo 14.22

Parempi olisi jos olisivat korvanneet Batmanin vaikka Pingviinillä. Arkham Cityn Jokeri vs Pingviini vs Kaksinaama oli ihan mehukas tilanne vaikka sarjiksissa sitä onkin vähän väliä. Siitä olisi ollut kiva nähdä vähän tummempi peli jossa pelataan kätyreinä eikä näin häpeilemätöntä Team Fortress tyyliä

Sekopäisellä wannabe Batmanillä pelaamisessa ei ole mitään hauskaa
lainaa
Machinus

Rekisteröitynyt 04.01.2011

14.12.2011 klo 15.06

Monolithihan muistetaan Tron 2.0sta, peelot.
lainaa
TheAmokz

14.12.2011 klo 15.11

Kiinosti kunnes huomasin 6 vs 6.
lainaa
LookslikeFail

14.12.2011 klo 15.58

Noita apuvälineitä saisi olla useampia että voisi tehdä edes jonkinlaisia komboja. Pelkkä tarttumakoukku tai liitoviitta yksinään ovat todella rampoja kykyjä. Jos niitä on edes 10 niin luulisi että 2 voisi hyvin olla kerralla käytössä
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

14.12.2011 klo 16.40

Machinus kirjoitti:
Monolithihan muistetaan Tron 2.0sta, peelot.
Pöh, No One Lives Forever ja Alien vs. Predator 2 on näiden parhaat pelit. Sen jälkee ollu aika pettymystä.
lainaa
Jarppa

Rekisteröitynyt 10.08.2011

14.12.2011 klo 17.24

perato kirjoitti:
Machinus kirjoitti:
Monolithihan muistetaan Tron 2.0sta, peelot.
Pöh, No One Lives Forever ja Alien vs. Predator 2 on näiden parhaat pelit. Sen jälkee ollu aika pettymystä.


En nyt sanoisi F.E.A.R:ia millään lailla huonoksi tai pettymykseksi, riippuu tietenkin mitä peliltä odotti. Aikanaan todella nätti peli ja yksi parhaimpia kauhu-räiskintöjä.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

14.12.2011 klo 19.04

Vaikuttaa ihan kivalta. Betakoodi löytyykin Arkham Cityn myötä.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

14.12.2011 klo 21.23

perato kirjoitti:
Machinus kirjoitti:
Monolithihan muistetaan Tron 2.0sta, peelot.
Pöh, No One Lives Forever ja Alien vs. Predator 2 on näiden parhaat pelit. Sen jälkee ollu aika pettymystä.

Shogo: Mobile Armor Division

http://www.youtube.com/watch?v=fi8jqQ_pyAY&feature=relate
http://www.youtube.com/watch?v=cVPyJuK2daM
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

15.12.2011 klo 19.33

Jarppa kirjoitti:
perato kirjoitti:
Machinus kirjoitti:
Monolithihan muistetaan Tron 2.0sta, peelot.
Pöh, No One Lives Forever ja Alien vs. Predator 2 on näiden parhaat pelit. Sen jälkee ollu aika pettymystä.


En nyt sanoisi F.E.A.R:ia millään lailla huonoksi tai pettymykseksi, riippuu tietenkin mitä peliltä odotti. Aikanaan todella nätti peli ja yksi parhaimpia kauhu-räiskintöjä.
Kauhua ei nimeksikkään(heh heh) ja räiskintä oli kivaa siihe asti ku tajus että vihollisia on kolme erilaista ja jokaine taistelu noudatti jotakuinki samaa kaavaa. Paska juoni ja surkea pelin rakenne(tiesi aina ku aletaan taas "pelottelemaan" tai ampumaan).
lainaa
xfmf

16.12.2011 klo 13.34

Kyllä monolithin paras peli on edelleen legendaarinen Blood jota tuli LANissa mätettyä aikoinaan ihan mukavasti.
lainaa
Jarppa

Rekisteröitynyt 10.08.2011

18.12.2011 klo 23.53

perato kirjoitti:
Jarppa kirjoitti:
perato kirjoitti:
Machinus kirjoitti:
Monolithihan muistetaan Tron 2.0sta, peelot.
Pöh, No One Lives Forever ja Alien vs. Predator 2 on näiden parhaat pelit. Sen jälkee ollu aika pettymystä.


En nyt sanoisi F.E.A.R:ia millään lailla huonoksi tai pettymykseksi, riippuu tietenkin mitä peliltä odotti. Aikanaan todella nätti peli ja yksi parhaimpia kauhu-räiskintöjä.
Kauhua ei nimeksikkään(heh heh) ja räiskintä oli kivaa siihe asti ku tajus että vihollisia on kolme erilaista ja jokaine taistelu noudatti jotakuinki samaa kaavaa. Paska juoni ja surkea pelin rakenne(tiesi aina ku aletaan taas "pelottelemaan" tai ampumaan).


Sinä et nähtävästi pelistä pidä, mutta ei se tarkoita että peli olisi paska. Kriitikot ja suurin osa pelaajista tykkäsi, itse tykkäsin myös.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

23.12.2011 klo 14.15

Suhtauduin tähän erittäin epäilevästi, mutta Betan perusteella vaikuttaa oikein hauskalta räiminnältä.

Erottaa mukavasti muista räiskinnöistä etenkin se, että ympärilleen saa katsoa jatkuvasti, kun aina joku liitää, hyppii, rullaluistelee tai flengaa itseään lähistöllä.

Vähän tosin hämää, että miksi tähänkin peliin on pitänyt tunkea rautatähtäin, jotenkin ei tunnu sopivan pelin muuhun arcademaisuuteen. Ei se silti suoraan peliä huonommaksi tee, vähän vain tuntuu turhalta.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova