Tuorein sisältö

Unstoppable Gorg

Manu Pärssinen

21.12.2011 klo 10.00 | Luettu: 7177 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Haastattelu ja ensivilkaisu
Futuremarkin Shattered Horizon on yksi V2.fi:n historian isoimman arvosanan saaneista peleistä ja kotimaisella pelistudiolla on vahva tausta teknologiapuolella. Uuden pelin myötä on kuitenkin menty kevyemmällä linjalla. V2.fi haastatteli Futuremark Games Studion päämiestä Jaakko Haapasaloa ja tutustui ennakkoon PC:lle, X360:lle ja iPadille julkaistavan Unstoppable Gorg -pelin tarinamoodiin.

Minkä universumin syvyyksistä idea Gorgin teemaan löytyi?


Scifi on Futuremarkilla verissä. Helpolla ei varmaan löydy scifi-elokuvaa tai kirjaa jota joku meistä ei olisi katsonut tai lukenut. Fiktion lisäksi seuraamme hyvin kiinnostuneina myös tarinoita oikeasta avaruuden valloituksesta, ja Facebook-sivuiltamme löytyy paljon linkkejä ajankohtaisiin aiheisiin.

Nämä vaikutteet ovat jo kauan näkyneet benchmarkeissamme, Proxycon 3DMark 06:ssa ja Calico 3DMark Vantagessa ovat hyviä esimerkkejä. Shattered Horizonin konsepti puolestaan oli alusta lähtien ”Scifiä johon voit uskoa.”

Unstoppable Gorgin lähtölaukaus oli ajatus kiertoratojen pyörittelystä. Peli-idean avautuessa ryhdyimme hakemaan sille parhaiten sopivaa visuaalista tyyliä. Inspiraatio tuli 50-luvun klassisista scifi-leffoista kuten ”Earth vs. The Flying Saucers.” Rakastuimme hyvin nopeasti retro-scifi-tyyliin, ja totesimme myös hieman yllättäen ettei aivan tällaista ole peleissä aiemmin juuri tehty. Mukana on tietysti myös muutama pääsiäsimuna Shattered Horizon -faneille, vaikka pelimaailmat muuten ovatkin hyvin erilaiset.

Mikä muissa Tower Defence -peleissä oli vikana, miksi juuri tämä genre?


Kaikki pelimme tähtäävät siihen, että voimme tuoda jotain aivan uutta tuttuihin ja suosittuihin genreihin. Ensimmäinen pelimme Shattered Horizon on FPS, jossa taistelu tapahtuu painottomassa tilassa, kontrollien ja liikkeen ollessa erittäin vapaata. Hungribles puolestaan tuo fysikaalisiin puzzle-peleihin hieman arvaamatonta nälkävetovoimaa.

Tower defence on todella suosittu genre, mutta suuri osa peleistä on saman toistoa, ja mekaniikat ovat hyvin samanlaisia pelistä toiseen. Strategia on suuressa osassa, mutta toiminta jää joskus jälkeen. Suurin osa peliajasta menee rahan kertymistä odotellessa, ja pikakelausnapille tulee usein käyttöä. Tämä on meistä hassua.

Unstoppable Gorg pyrkii vetoamaan TD-pelien ydinfaneihin strategisella syvyydellään, mutta tuo pöytään myös enemmän toimintaa ja vuorovaikutusta. Olennainen oivallus on vaihtaa tornien rakennusalustana yleensä toimiva staattinen ruudukko dynaamisiin kiertoratoihin.

Pyöriteltävät kiertoradat antavat pelaajalle mahdollisuuden reagoida uusiin tilanteisiin liikuttamalla satelliitteja. Jos vihollinen pääsee läpi, voi tilanteen usein vielä pelastaa oikealla siirrolla. Vahvoja vihollisia vastaan voi keskittää enemmän voimaa, ja niitä voi seurata tehokkaimmilla aseilla. Uuden hyökkäysaallon alkaessa puolustuksen voi muokata uusiksi. Kiertoradat antavat pelaajalle vapautta, jota ei muissa TD-peleissä ole tarjolla.

Nyt Futuremark lähtee ensi kertaa konsolimaailmaan, millainen ponnistus se on ollut?


Unstoppable Gorg käyttää Unity3D-engineä, joka tarjoaa erinomaisen tuen useille alustoille. Unity tukee PC-, Mac-, iOS-, XBLA-, PSN-, Android- ja webselainalustoja, mutta tiimin pienuuden tähden keskitymme aluksi vain muutamaan.

PC-kehitys on meille tutuinta, ja Hungribles antoi meille paljon kokemusta iOS-alustasta. Unstoppable Gorg on nyt ensimmäinen XBLA-pelimme. Unityn avulla porttaus on helppoa, ja tärkeimmäksi tehtäväksi jää Xbox-kontrollien hiominen sekä alustan sertifikaatiovaatimukset.

Mikä on ollut hauskinta Gorgin tekemisessä?
Peli heräsi henkiin 50-luvun scifi-teeman myötä. Tämä ratkaisu antoi suunnan koko projektille. Veimme homman niin pitkälle että päätimme käyttää tarinan kerrontaan oikeita pienoismalleja ja näyttelijöitä tietokone-efektien sijasta. Art leadimme innostui ajatuksesta.

Muutaman seuraavan viikon ajan studiossa sahattiin, vasaroitiin, niitattiin ja kiroiltiin kun art leadimme rakensi tarvittavat pienoismallit ja taustat sekä alien-hahmojen asut. Tietokoneilla voisi nykypäivänä tehdä melkein mitä vaan, mutta suurin osa kuvamateriaalista filmattiin käyttäen aikakaudelle ominaisia tekniikoita. Lopputulos on meistä erinomaisen uskollinen aikakauden tunnelmalle.

Tower Defence -pelien yhteydessä ei ehkä yleensä painoteta tarinaa, mutta uskomme ja toivomme että kun pelaajat näkevät lopputuloksen, he arvostavat sitä.


Nimihahmo Gorgin osaa esittää Jani Joki, benchmark-yksikön päällikkö. Gorgin pää on rakennettu vanhasta kaasunaamarista ja pyöräilykypärästä. Rakentajan raportti löytyy täältä.

Minulle nakitettiin Radiant Beemin osa. Hän on jättimäinen ja tunteeton robotti, Aurinkobottien johtaja, todellinen luonnerooli. Puvustajana toimi IKEA.

Sereia on viettelevä kaunotar Jupiterista. Häntä esittää mahdottoman upea LouLou D’vil, joka tunnetaan Suomen eturivin burleskitaiteilijana.

Pari hetkeä on projektin ajalta jäänyt erityisesti mieleen. Hahmokohtausten filmauspäivä oli todellakin poikkeus tavallisesta. LouLou oli aivan säkenöivä Sereiana, Jani ja minä yritimme muiden kanssa päästä edes lähelle samaa tasoa.

Toisella kertaa päätimme repäistä ja otimme Radiant Beem -asun mukaan Tapiolaan tehdäksemme hieman kevyttä ”Making of” –materiaalia. Valitettavasti Stockalla oli Hullut Päivät, ja saimme hieman enemmän huomiota kuin osasimme aavistaa ;-) Kaikilla oli hauskaa, ja minulla oli niin hiki ettei meinannut eteensä nähdä.

Onko Futuremarkilla monia uusia projekteja hautumassa ja koska niistä kuullaan?


Benchmark-puolella meillä on tulossa todella kiireinen ensi vuosi. Julkistimme juuri suunnitelmat 3DMark for Windows 8:sta, ja teemme myös aivan uutta versiota Android-käyttöjärjestelmälle.

Pelistudion fokus on nyt tietysti Unstoppable Gorg, mutta sen lisäksi meillä on useita ideoita ensi vuoden varalle. Otamme ideoinnin aika vakavasti ja keräämme ja hiomme konsepteja pitkään ennenkuin päätämme mistä tulee seuraava peli. Suunnitelmia on sekä itsejulkaisuille että isommille tuotannoille yhdessä julkaisijan kanssa.

Veikkaan että haluatte kuulla jotain avaruustaistelupelistä, jota hieman väläytimme teaser-trailerissa aikaisemmin tänä vuonna. Voin paljastaa, että meillä on siitä pelattava prototyyppi, ja keskustelemme useankin julkaisijan kanssa aiheesta. Nämä keskustelut vievät yleensä pitkään, enkä voi valitettavasti paljastaa pelistä muuta tässä vaiheessa.

Mitä Futuremark tekisi, jos avaruuden valloittajat oikeasti tulisivat?
I, for one, would welcome our new alien overlords.

Unstoppable Gorg -ensivilkaisu



Unstoppable Gorg on variaatio monille tutusta tower defence -lajityypistä, mikä tavallaan simppelinä peli-ideana saattaa tulla pettymyksenä Futuremarkilta omaperäistä ja huipputeknistä peliä odottaneille. Omaperäisyyttä ideaan on kuitenkin saatu kahdella taholla: Koko peli on puettu 50-luvun tyyliseen scifi-kuorrutukseen ja tarinaan sopiva pilke silmäkulmassa. Vaikka kyse onkin näennäisen ‘huonolaatuisista’ videopätkistä, näkee helposti, että tuotantoarvoihin on panostettu juuri oikealla tavalla. Scifi-teema asiaankuuluvine ääniraitoineen onkin Unstoppable Gorgin antoisinta materiaalia.

Tornipuolustuksen perusideaa on muokattu siten, että tykkitornisatelliitteja ja muita aseita asetellaankin kiinteiden paikkojen sijaan avaruusaseman ympärillä oleville kiertoradoille, joita pystyy koska tahansa liikuttamaan myötä- tai vastapäivään. Tämä tekee pelityypistä asteen pari dynaamisempaa, kun tehottomalla aseella voi tarvittaessa seurata vahvoja vastuksia ja samalla täytyy kuitenkin pitää silmällä kokonaistilannetta, mikäli vihollisia tulee monelta laidalta. Huolehtia täytyy myös resurssien karttumisesta ja omien satelliittien kunnosta. Tarinamoodin edetessä erilaisia vihollistyyppejä ilmaantuu, aseita saa lisää ja juoni esitetään vanhojen ‘uutispätkien’ avulla.

Kun strategiapainotteiseen peliin lisätään reaaliaikaisia elementtejä, voidaan päätyä joko kaaokseen, tai sitten mukavaan soppaan, jossa hoksottimia pitää käyttää vikkelästi. Unstoppable Gorgissa on osuttu jälkimmäiseen ja varsinkin helpoimmalla vaikeustasolla se käy kasuaalistakin viihteestä. Mikäli vaikeustäppää nostaa ylemmäksi, tulevat uudelleenyritykset turhankin tutuiksi, mutta se on osa koukutusta. Futuremark on tällä perusteella työstänyt omalle tyylilleen sopivan pikkupelin, joka nousee kaasunaamarista rakennetun avaruusolennon pään verran tower defence -pelien massan yläpuolelle.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Joulumarkkinoiden Mo... Autopelispesiaali... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

aaaah

21.12.2011 klo 11.30

Kiehtovaa. Shattered Horizontti oli kyllä kuraa ja floppasi käsittääkseni aika pahasti.
lainaa
Vesiapina

Rekisteröitynyt 10.04.2007

21.12.2011 klo 13.30

aaaah kirjoitti:
Kiehtovaa. Shattered Horizontti oli kyllä kuraa ja floppasi käsittääkseni aika pahasti.

Ite tykkään Shattered Horizonista pirusti, ja jos vaan pelaajia ois enemmän niin oisin varmana pelaamassa useammin. :)
lainaa
FM_Murqs

18.01.2012 klo 17.46

Kiitokset V2:lle ja Manu Pärssiselle artikkelista!
Unstoppable Gorg myynnissä huomenna!
Lisätietoa pelistä @ www.unstoppablegorg.com
Making-of-kuvia osoitteessa unstoppablegorg.tumblr.com
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova