Tuorein sisältö

Leffalista #22: Tulossa: uusintoja

Jari Tapani Peltonen

28.08.2012 klo 21.00 | Luettu: 10437 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Miksi, voi, miksi.
Oikea Total Recall yllättää aina näppäryydellään. Hömppätaiturit Arnold Schwarzenegger ja Paul Verhoeven ovat elämänsä vedossa, eikä tyyliä voi kritisoida, koska elokuva kertoo miehestä, joka fantasioissaan tahtoo meuhkata kuten he. Kaikki saattaa olla vain unta, vain parodiaa. Schwarzenegger yritti samaa temppua Last Action Herossa laihemmin tuloksin. "Samaa temppua".

Veikkaan, ettei Colin Farrellin tähdittämä uusi versio onnistu selittämään miksi se tehtiin. Muutamien ideoiden pohjalta on tehty erilaisia loistoleffoja, mutta tajuaako uusi Total Recall mikä on Total Recall: mikä on se "temppu"? Kukaan tuskin katsoo Total Recallia pääasiassa siksi, että kaikki saattaa olla unta.

Palataan asiaan loppuviikosta, kun uusi versio on - avoimin mielin - katsottu. Alta löytyy kuusi muuta tulevaa kierrätystä, jotka saavat päänahan kutiamaan.

RoboCop


Internet on kohdellut uusintaa reilusti. Ohjaaja on väsännyt särmikkääksi kuvaillut The Elite Squad -elokuvat, joten mikseipä hän onnistuisi jälleen. Negatiivinen supatus alkoi, kun tunnettu toimittaja Drew McWeeny kertoi lukeneensa käsikirjoituksen. Ilmeisesti uusinta ei liity RoboCopiin mitenkään lukuunottamatta vitsejä, jotka pilkkaavat sitä: "ha ha RoboCop näyttää 80-luvun lelulta". Uusittu transformers-tyyppinen RoboCop kuulemma lähtee Lähi-itään taistelemaan terrorismia vastaan. Häh?!

Toivon McWeenyn erehtyneen. Klassikon pilkkaus ja täysin perusteeton ratsastaminen sen nimellä on varma tapa tehdä katsojasta ylikriittinen.


Highlander


Ja taas: mikäköhän se idea oikein on? Kuolemattomat miekkamiehet hakkaavat toisiltaan päät? Tämänkö vuoksi originaali on maineessa, vai siksi, että leffaan, joka alkaa miekkailukohtauksella showpainiareenan parkkihallissa, mahtuu kyyneliin liikuttava montaasi, jossa Queen ulisee "Who wants to live forever" samalla, kun sankarin rakkaus mummoontuu asteittain? Leffa on elämää suurempaa taidetta moitteettomien, vilpittömän hirveiden kasaritunnelmien vuoksi. En sieluni silmin näe skenaariota, jossa tuotteistettu uusinta onnistuisi jättämään maailmaan jälkensä. Se on ikävää pääosaan palkatun Ryan Reynoldsin takkuilevan tähteyden kannalta.


Soturit (The Warriors)


Pyöräytän aina silmiä, kun Sotureita kutsutaan klassikoksi ilman selventävää sivulausetta. Toki tämäkin on kulttikamaa. Katujengit pukeutuvat ja käyttäytyvät kuin Ali G tai naurettavammin.

Edesmennyt Tony Scott suunnitteli uutta versiota, jonka tulevaisuus on nyt epäselvä. Scott kertoi tavoittelevansa realistisia tunnelmia ja hyödyntävänsä aitoja jengiläisiä, joiden kanssa hän oli jo keskustellut. Scott vihjasi kohtauksesta, jossa esiintyy 150 000 aitoa jengiläistä. Tämähän kuulostaa hyvältä. Tämä kuulostaa Oscar-ehdokkaalta. Miksi tällainen projekti tahtoo rinnastaa itsensä kahdeksanvuotiaan logiikalla tehtyyn pelleilyyn?


Twilight


Lionsgate yritti pitkään ostaa Twilight-sarjaa tehtailevan Summit-studion. Osto onnistui. En ole osakekauppojen asiantuntija, mutta niin on sanailtu, että Lionsgate "ehtii nauttia" viimeisen Twilight-elokuvan oletetusta menestyksestä. Tämä ei ole tarpeeksi. Lionsgaten edustajat ovat mutisseet epämääräisiä sarjan tärkeydestä. Huhu on se, että elokuvasarja aloitetaan alusta nopeammin kuin moni kehtaa arvata. Twilightin latteuden ja hitauden ollessa lähes uskomatonta - vasta neljäs elokuva veti överiksi muuttuen kiinnostavaksi -, leukani loksahtaa lattiaan ennakkovaroituksista huolimatta, jos uusi sarja saa vihreää valoa seuraavan 10 vuoden aikana.


Akira


Moni osaa kertoa sanan Akira viittaavan mangaan tai animeen, vaikkeivät he itse olisi klassikkoon tutustuneet. Ehkäpä juuri tunnettavuus aiheuttaa ongelmia Warnerille, joka on jo pienen ikuisuuden suunnitellut näyteltyä jenkkiversiota. On hyväksyttävää ottaa kelpo tarina ja kertoa se eri tavalla. Mutkun... Warner tahtoo tunnetun, valmiiksi markkinoidun leffan, joka kuitenkaan ei ole japanilainen, vaan valkopesty... jne.

Tulevaisuuden Tokioon sijoittuva Akira kertoo nuorista jengiläisistä. Warnerin versio sijoittuu Yhdysvaltoihin, mutta tarkempaa visiota firmalla ilmeisesti ei ole, sillä päärooleihin on vuosien varrella ollut ehdolla ihan keitä sattuu parikymppisistä zac-efroneista lähes viisikymppisiin keanu-reeveseihin. Uutisten mukaan nimiä ei muuteta, vaan esimerkiksi Morgan Freeman on ollut ehdolla eversti Shikishiman rooliin.


Punainen aamunkoitto (Red Dawn)


Nostan jälleen esille tämän eriskummallisuuden. Alkuperäisteoksessa Neuvostoliitto hyökkää Yhdysvaltoihin. Uusinnassa kunnian piti langeta Kiinalle, mikä on epäuskottavaa, mutta herkullista, koska tämä symboloi todellisia pelkoja: amerikkalaiset puhuvat usein siitä, kuinka kehittyvä ja vaurastuva Kiina menee heistä ohi.

Koska Kiina on kehittynyt, uutta versiota päätettiin sensuroida digitaalisesti. Hyökkääjät ovatkin pohjoiskorealaisia. Se, että yksi maailman köyhimmistä valtioista hyökkää Yhdysvaltoihin tankeilla ja laskuvarjomiehillä, on typerämpää kuin se, kun Luxemburg haastoi riitaa Suomen kanssa elokuvassa Kummeli Stories. Toisin sanoen uusinta edelleenkin kuulostaa herkulliselta.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Leffalista #21: Pixa... Leffalista #23: Maht... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (17 viestiä)

Weteraani

29.08.2012 klo 09.30 1 tykkää tästä

Jari Tapani Peltonen kirjoitti:
En sieluni silmin näe skenaariota, jossa tuotteistettu uusinta onnistuisi jättämään maailmaan jälkensä.

EIhän niiden ole tarkoituskaaan jättää jälkeä muualle kuin maksavan yleisön lompakkoon. Sitähän se tuotteistaminen on. Brändien ryöstöviljely pikavoittojen toiveessa on oman aikamme tunnusmerkkejä muuallakin kuin elokuvamaailmassa.
kierräkierrä

29.08.2012 klo 10.56 1 tykkää tästä

Weteraani vei sanat suustani. Itse en aio ainakaan tukea yhtäkään näistä mielettömistä pikauusinnoista.

Mutta mieleen tulee se kulunut sanonta että tarinoita on olemassa vain 5-10, kaikki muut ovat vain variaatiota. Jos haluaa tehdä leffan robottipoliisista niin silloinhan on loogista tehdä se aina Robocopista. En tykkää mutta tavallaan ymmärtää.
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

29.08.2012 klo 11.01 5 tykkää tästä

Aion katsoa Total Recallin ilman ennakko-odotuksia ja -luuloja ihan vain sillä periaatteella, että scifileffoja ei ole koskaan, ikinä liikaa.
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

29.08.2012 klo 11.03 3 tykkää tästä

Weteraani kirjoitti:
EIhän niiden ole tarkoituskaaan jättää jälkeä muualle kuin maksavan yleisön lompakkoon. Sitähän se tuotteistaminen on. Brändien ryöstöviljely pikavoittojen toiveessa on oman aikamme tunnusmerkkejä muuallakin kuin elokuvamaailmassa.


Tarkoitin jäljen jättämisellä sitä, että projektin ympärille alkaa syntyä fani-ilmiötä ja "10-vuotis-juhla-DVD:n julkaisu" on kannattavaa ja niin edelleen, eli juurikin tienestejä. Useimmat keskinkertaiset toimintafantasiat vain unohtuvat, mutta sitten on niitä juttuja, kuten Underworld- ja Resident Evil -sarjat, jotka oikeasti löytävät yleisönsä. Pikatienestit kelpaavat Hollywoodille, mutta lupa painaa rahaa seuraavat 5-10 vuotta on se juttu, jota siellä todella etsitään.
näinon

29.08.2012 klo 11.53 2 tykkää tästä

Jari-Pee kirjoitti:
Weteraani kirjoitti:
EIhän niiden ole tarkoituskaaan jättää jälkeä muualle kuin maksavan yleisön lompakkoon. Sitähän se tuotteistaminen on. Brändien ryöstöviljely pikavoittojen toiveessa on oman aikamme tunnusmerkkejä muuallakin kuin elokuvamaailmassa.


Tarkoitin jäljen jättämisellä sitä, että projektin ympärille alkaa syntyä fani-ilmiötä ja "10-vuotis-juhla-DVD:n julkaisu" on kannattavaa ja niin edelleen, eli juurikin tienestejä. Useimmat keskinkertaiset toimintafantasiat vain unohtuvat, mutta sitten on niitä juttuja, kuten Underworld- ja Resident Evil -sarjat, jotka oikeasti löytävät yleisönsä. Pikatienestit kelpaavat Hollywoodille, mutta lupa painaa rahaa seuraavat 5-10 vuotta on se juttu, jota siellä todella etsitään.


Väitätkö Jartsa että Resident Evil-elokuvasarjassa on "jokin juttu"? Minun näkemykseni mukaan RE on vain kultaläjiä sontiva lehmä jota ei vielä ole raaskittu ampua koska jonnet käyvät aina katsomassa millaisissa pöksyissä Milla tällä kertaa pomppii.

Yleensä nämä mieleenjäävät sci-fi/toiminta-leffat ovat olleet jollain tasolla aina erilaisia kuin muut, ne ovat joko tehty täysin kieli poskella tai sitten niissä on otettu yhteiskunnallisesti kantaa johonkin.

Mitä olisi Total Recall ollut ilman Arskaa ja pahan ja ahneen korporaation konfrontaatiota? Mitä olisi Robocop ollut ilman lopun verilätistelyä? Tulee väkisinkin mieleen Starship Troopers ja sen jatko-osat..
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

29.08.2012 klo 15.46 1 tykkää tästä

näinon kirjoitti:
Väitätkö Jartsa että Resident Evil-elokuvasarjassa on "jokin juttu"?


Tietenkin niissä on jokin juttu, koska sarja on jatkuvasti kasvattanut suosiotaan, kun taas moni vastaava viritelmä on flopannut surkeasti. Olen haukkunut jokaista episodia, mutta minultakin saa kysyä, koska minäkin aion katsoa seuraavan osan. Vastaukseni on Milla Jovovich.

Katsoin myös jokaisen Highlanderin lähinnä Christopher Lambertin vuoksi.

Pidän Reynoldsista, mutta hän tarvitsee kykyjään tukevan sarjan -> hänen huumorinsa tyyli ja hänen yleinen reppanamaisuutensa voisivat tehdä hänestä erinomaisen, elokuvamaisen Deadpoolin.
Drunken_action_hero

29.08.2012 klo 17.26

Osaako joku kertoa tietämättömälle onko tuo Dredd jonkinlainen uusioversio Syltyn klassisesta esiintymisestä hassu potta päässä vuonna -95?
casmpdamp

29.08.2012 klo 18.18

Resident Evilit ovat hyvää aivokuollutta viihdettä. Milla on hyvä koriste siihen päälle.
njääääääääh

29.08.2012 klo 19.25

hääh pellet! minä wissaan besserimmin kuin te ja teiän pippelit yhteensä!
VEIVINHEITTOVIHKO

29.08.2012 klo 21.17 1 tykkää tästä

Colin Farrell on ainakin miellyttävämpi katsoa ku toi vasemmalla puolella oleva tyyppi :P
Slobber

Rekisteröitynyt 13.09.2007

29.08.2012 klo 22.21

En tule koskaan katsomaan ainakaan Total Recallin remakea. Jo PG-13 riittää selitykseksi. Sitten Robocop.... Ei, ei, ei......

E: Ai niin. Warriors. Helvetin hieno soundtrack pelastaa paljon, joka uudessa versiossa tietysti pilataan kahden nuotin paskaräpillä.
Muokannut: Slobber 29.08.2012 klo 22.23
leffakriitikko

29.08.2012 klo 22.34

Mitä porukka näkee Milla Jovovichissa? Ei ole edes erityisen hyvännäköinen eukko ja vieläpä aika paska näyttelijä.
aaaah

30.08.2012 klo 09.00

leffakriitikko kirjoitti:
Mitä porukka näkee Milla Jovovichissa? Ei ole edes erityisen hyvännäköinen eukko ja vieläpä aika paska näyttelijä.


Ihan samaa mieltä. Varmaan yksi yliarvostetuimmista näyttelijöistä (vain nörttien keskuudessa tosin).
ehdotuksia

30.08.2012 klo 14.20

Jari-Pee kirjoitti:
Weteraani kirjoitti:
EIhän niiden ole tarkoituskaaan jättää jälkeä muualle kuin maksavan yleisön lompakkoon. Sitähän se tuotteistaminen on. Brändien ryöstöviljely pikavoittojen toiveessa on oman aikamme tunnusmerkkejä muuallakin kuin elokuvamaailmassa.


Tarkoitin jäljen jättämisellä sitä, että projektin ympärille alkaa syntyä fani-ilmiötä ja "10-vuotis-juhla-DVD:n julkaisu" on kannattavaa ja niin edelleen, eli juurikin tienestejä. Useimmat keskinkertaiset toimintafantasiat vain unohtuvat, mutta sitten on niitä juttuja, kuten Underworld- ja Resident Evil -sarjat, jotka oikeasti löytävät yleisönsä. Pikatienestit kelpaavat Hollywoodille, mutta lupa painaa rahaa seuraavat 5-10 vuotta on se juttu, jota siellä todella etsitään.


John Carpenterin The Thing? Myönnetään, leffalla ei nimen lisäksi ole melkein mitään yhtäläisyyksiä The Thing From Another World - leffan kanssa, mutta silti...

Eiku hetkinen, Al Pacinon Scarface! Siinä hyvä esimerkki menestyneestä remakesta.
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

30.08.2012 klo 17.00

leffakriitikko kirjoitti:
Mitä porukka näkee Milla Jovovichissa? Ei ole edes erityisen hyvännäköinen eukko ja vieläpä aika paska näyttelijä.

Oletko sokea, vai etkö vain tynkää naisista?
hetero

30.08.2012 klo 18.35

Aneeminen teinipojan näköinen luuviulu. David Bowie tulee mieleen, hyi hitto.
blaablaa

30.08.2012 klo 19.47

Pelolla olen odottanut varmaan kuusi vuotta, että Akiran uusintaversio näkisi päivänvalon. Siis ei helvetti sentään, jokainen joka kyseisen pätkän on nähnyt tietää, ettei siitä yksinkertaisesti ole mahdollista tehdä toimivaa remakea... ei varsinkaan tänä päivänä. Kyseinen pätkä sisältää aivan naurettavat määrät gorea, filosofiaa, sekä eeppisiä mittasuhteita, joita ei yksinkertaisesti ole mahdollista sisällyttää yhteen Hollywood -pätkään.

Veikkaan, että juurikin tässä on syy siihen, miksei leffa ole nähnyt vielä päivänvaloa: Sillä tulipa siitä minkälainen tahansa, iso joukko ihmisiä tulee suuttumaan, olivatpa ne sitten kukkahattutätejä taikka otakuja. Sitten vielä sekin juttu, että tällaista leffaa ei todellakaan voi tehdä pikkurahalla.

Suosittelen muuten Akiraa ihan jokaiselle. Yksi harvoista klassikoista, joka ei ole vanhentunut päivääkään, edes animaatioiden tasolla.

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova