Tuorein sisältö

Samsung F210

Matti Lintula

15.11.2007 klo 10.58 | Luettu: 11973 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Viikon vimpain #8
Samsungin suklaapatukan kokoinen F210 on paranneltu versio valmistajan aiemmasta X830 -mallista. Kuluttajapalautteen kannustamana Samsung on ahtanut uutuuteensa kolmirivisen näppäimistön aiemman mallin hieman eriskummallisen, kaksirivisen version tilalle. Puhelimesta löytyvät myös radio, muistikorttipaikka sekä kahden megapikselin kamera. Laite erottuu helposti markkinoiden muista musiikkipuhelimista pitkulaisen ja paksun muotoilunsa, sekä näppäimistön edestä pyörähtävän kantensa ansiosta.

Pötkö puhelimeksi


Noin 350 euron hintainen F210 on ulkoasultaan pienen näköinen, mutta ei erityisen siro. Kapea muotoilu kostautuu puhelimen paksuutena. Luuri sopii muotoilunsa ansiosta hyvin käteen, mutta tuntuu 72 grammastaan huolimatta painavalta kokoisekseen. Kuorissa käytetty musta ja harmaa sopivat hyvin yhteen, mutta kromiosien käyttäminen siellä täällä ei välttämättä ole perusteltu ratkaisu. Lisäksi kiiltävät osat ovat varsin pian täynnä rähmäisiä sormenjälkiä.

Kannessa on pystymallinen 128x220 pikselin näyttö ja metallinen kiekko-ohjain. Kansi kääntyy kiekko-ohjaimen keskipisteen ympäri ylös, paljastaen hyvätuntumaisen, pienen näppäimistön. Kantta voi liikuttaa suhteellisen näppärästi yhdelläkin kädellä. F210:n mukana toimitetaan myös kaulahihnamalliset kuulokkeet, joihin kytkettynä puhelinta voi roikottaa rinnuksillaan. Laite on kuitenkin liian painava ja kömpelön kokoinen kaulassa kannettavaksi. Myös toimintonäppäinten käyttö on hankalaa nappuloita näkemättä. Laitteen kuuloke- ja tiedonsiirtoportin ympärillä on pieni, irrotettava muovikuori, jonka tilalle kaulariipusliitin laitetaan. Lisäkuoren käyttäminen tuntuu täysin turhalta ja hankalalta luukun taakse jäävine kuulokeliittimineen.

Pakettiin kuuluu myös sovitin, jolla puhelimeen voi liittää mitkä tahansa 3,5 millin liittimellä varustetut kuulokkeet. Jostakin syystä sovitinkappaleessa itsessään on 90-senttinen johto, joka jatkoksi liitettyjen kuulokkeiden johdon ansiosta riittää varmasti niillekin, jotka pitävät tavallisesti soitintaan sukan lahkeessa. Housuntaskukäyttäjälle ylimääräinen johto on vain tiellä. Myös johdon kiinnitysklipsi oli ainakin testikappaleessa asennettu johtoon väärin, eikä korjaaminen kotikonstein onnistu.

Korealaista ergonomiaa


Varsinaisesta numeronäppäimistöstä poiketen laitteen muut toimintapainikkeet jättävät käyttäjän kylmäksi. Yhdellä sivulla on musiikkisoittimista tuttu, näppäimet lukitseva hold-painike ja toiselta reunalta löytyvät äänenvoimakkuutta säätelevät painikkeet, joiden käyttö osoittautui hankalaksi pienen koon ja huonon erottuvuuden vuoksi. Kannen toimintorullassa ei ole merkintöjä, eikä keskiössä sijaitseva näppäin erotu tarpeeksi kehästä. Kehä on myös pyörivä, mutta kaikki pyörittämällä suoritettavat valikoissa siirtymiset voi tehdä huomattavasti helpommin ja nopeammin kehän reunoja painelemalla.

Olen aiemmin omistanut Samsungin puhelimia ja ollut melko tyytyväinen laitteen käyttöliittymään. Ongelmaksi on aiemmin muodostunut yksinkertaisiin toimintoihin vaadittavien painallusten suuri määrä. F210:ssä ongelma on pahentunut. Tekstiviestin lähettäminen vaatii kokonaista kahdeksan painallusta, ja vastaavaa putkiselailua tapahtuu myös laitteen muissa valikoissa. Vaikka laitteen mainostetaan olevan musiikkipuhelin, täytyy soitin jostakin syystä sammuttaa aina esimerkiksi valokuvien ottamisen ajaksi.

WAP-selailuun laite sopii pienestä näytöstään huolimatta hyvin ja kiitosta ansaitsee myös mukana tuleva Samsung PC-suite -ohjelmisto, jonka kautta puhelimen yhteystiedot ja kalenterin voi synkronoida. Puhelin toimii helposti myös ilman ohjelmistoa Windows Media Playerissa, mutta suoraan ulkoisena levynä laitetta ei saa näkymään. Esimerkiksi valokuvien siirto tietokoneeseen vaatii aina PC-suiten käyttöä. Tietokoneeseen kytkentä tapahtuu joko bluetooth-yhteyden tai mukana toimitetun USB-kaapelin avulla.

Poppia ja piilokameroita


Kameravertailu: Samsung F210 ja Sony-Ericsson K750i
Kameraksi puhelimesta ei ole. Linssi sijaitsee takakannen yläreunassa, paikassa jossa käyttäjä pitää normaalisti etusormeaan. Näytön kapeasta koosta johtuen etsimen toteuttaminen on aiheuttanut ongelmia. Koko näyttöä voi hyödyntää etsimessä jos hyväksyy sen, että otettava kuva on todellisuudessa kolme kertaa niin leveä kuin mitä näytössä näkyy. Koko kuva-alan saa myös kerralla näkymään, mutta tällöin etsimen kuva kutistuu häiritsevän pieneksi läntiksi keskelle pystyruutua. Mahdollisuus käyttää puhelinta vaakasuunnassa kuvia otettaessa olisi helpottanut tilannetta. Tämäkään ei olisi silti laitteesta vielä varsinaista kameraa tehnyt, sillä kuvien laatu on parhaimmilla asetuksillakin melko karkea, eikä puhelimessa ole automaattista tarkennusta, kuvausvaloa saati salamaa.

Tärkeimmällä kentällään, eli musiikintoistossa Samsung onkin parhaimmillaan, joskaan ei erotu muiden valmistajien mp3-puhelimista hintansa edellyttämällä tavalla edukseen. Kannen hallintapyörä soveltuu riittävän hyvin kappaleiden vaihtoon, mutta äänenvoimakkuuden säätimet ja aneemisen kuuloinen sisäänrakennettu kaiutin eivät anna mielikuvaa laadukkaasta musiikkisoittimesta. Kuulokkeiden kautta äänenlatu on kuitenkin häiriötön ja miellyttävä. F210 tukee myös stereoäänen lähettämistä bluetoothin kautta, sekä lentotilaa, jossa puhelinominaisuudet sammuvat ja laite toimii pelkkänä mp3-soittimena. Puheaikaa laite tarjoaa 3,5 tuntia ja lentotilassa musiikkia voi kuunnella yhtäjaksoisesti 18 tunnin ajan ennen virran loppumista.

Paljon melua patukasta


Periaatteessa Samsung F210 on hyvä puhelin, mutta mikään sen ominaisuuksista ei erotu riittävästi markkinoiden muista monikäyttöpuhelimista edukseen. Kankea PC-liitäntä ja akun alle jäävä muistikortti eivät ole enää nykyaikaa. Gigatavun sisäinen muisti kyllä riittää satunnaiskuuntelijalle, joten välttämättä lisämuistikorttia ei edes tarvita, etenkin kun sisäänrakennettu kamera ei innosta täyttämään muistia kehnolaatuisilla kuvilla. Mikäli laitteen hintataso olisi puolet nykyisestä, ostamiselle löytyisi hyvät perusteet. Tällaisenaan F210 tarjoaa liian vähän vastinetta rahalle.

Tuote: Samsung F210
Myyjä: mm. Multitronic
Hinta: n. 350 euroa (Hintaseuranta.fi)

V2.fi | Matti Lintula
< Santeri 'Shreds' Oja... Kotiteollisuuden väl... >

Keskustelut (6 viestiä)

zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

15.11.2007 klo 11.05

Lisää kuvia laitteesta löytyy täältä: http://tinyurl.com/2gzqde
lainaa
lokki

Rekisteröitynyt 10.04.2007

15.11.2007 klo 18.56

Luukku kiinni ei ole ainakaan yhtään Nokia 7280:n näköinen ;P
lainaa
Tampooni

Rekisteröitynyt 19.05.2007

16.11.2007 klo 14.40

Itselläni on tälläinen http://www.letsgodigital.org/images/artikelen/47/samsung-
ja kääntyy kasaan.... On muuten melko paljon samaa, mutta pyöreämpi ja numerot kolmella rivillä. Valikkokin näyttää samanlaiselta.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

16.11.2007 klo 15.23

Tampooni: Jutun ensimmäinen lausehan kuuluu "Samsungin suklaapatukan kokoinen F210 on paranneltu versio valmistajan aiemmasta X830 -mallista." ;)
lainaa
Tampooni

Rekisteröitynyt 19.05.2007

23.11.2007 klo 19.55

Noonniin.... en lukenut alusta. Silmäilin vain. :D
lainaa
sonja

04.07.2008 klo 21.03

mä haluisin tollasen F120:n mutta en oo varma onko se hyvä ;oo ois TOSI kiva jos joku vois sanoo mulle että kannattaako ostaa sitä :'DDDdd ruma puhelin on toi F210!
lainaa

Kirjoita kommentti




Kilpailu - Voita Xbox Series X!
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova