Tuorein sisältö

Mediajyrä

Matti Lintula

21.12.2007 klo 16.32 | Luettu: 5951 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Viikon vimpain #13
Kun televisiovastaanottimet alkoivat yleistyä kodeissa 1950-luvulla, pelkäsivät elokuvastudiot ja teattereiden omistajat asiakkaidensa jäävän kotisohvalle ruutua tuijottamaan. Elokuvateollisuus vastasi värikuvalla ja televisio seurasi perässä. Teatterisaleihin asennettiin lisää kaiuttimia ja leveämpiä valkokankaita tilavaikutelman parantamiseksi. Nyt elokuvaharrastajilla on kotonaan joko videotykki tai vähintään laajakuvatelevisio, sekä kuudesta kahdeksaan kaiutinta olohuoneen nurkkia koristamassa. Elokuvateattereiden keskittyessä lähinnä lippuhintojen korottamiseen, jatkavat kotiteatterit kehittymistään. Seuraavana vuorossa on digitaalinen jakelu ja olohuoneen mediamikrot. Näihin markkinoihin terävät kyntensä iskee myös Mediajyrä.

Teräskuutio käyttökuntoon


Zalmanin alumiinikoteloon pakattu mediamikro pelästyttää ensimmäistä HTPC:tä (Home Theatre Personal Computer) käsissään pitävän toimittajan massiivisella koollaan. Kokonsa puolesta laite muistuttaa suurimpia kotiteatterivahvistimia. Ulkoasultaan Mediajyrä on kuitenkin siisti. Etulevy on harjattua alumiinia, eikä siinä ole virta- ja uudelleenkäynnistyspainikkeen lisäksi muita nappuloita. Äänenvoimakkuuden säädinkin etulevystä löytyy, mutta rullan tuntuma on takerteleva ja pienenkin sivuttaissuuntaisen voiman alla kiekko kieltäytyy pyörimästä. Etulevyssä on lisäksi selkeä LCD-näyttö ja DVD-asema. Näppärän kääntöpaneelin alta löytyvät vielä USB-liittimet, firewire-liitin, muistikortinlukija sekä liittimet mikrofonille ja kuulokkeille.

Laitteen mukana toimitetaan kaapeli, joka kuljettaa kuva- ja äänisignaalin näytönohjaimen DVI-liittimestä taulutelevision HDMI-liittimeen. Videokaapelin liitännän jälkeen tarvitaan vain virtajohto ja laite on käyttövalmis. Kun ääntä tahtoo kuunnella muualta kuin television omista kaiuttimista, voi kotiteatterivahvistimensa kytkeä koaksiaalikaapelilla Mediajyrän SPDIF-liittimeen tai 3,5 mm ääniliitäntöihin. Paketista löytyvän Zalmanin kaukosäätimen avulla mikron voi käynnistää ja Windows Vistan latauduttua siirtyä Media Center -tilaan. Jos osaat asentaa videonauhurin, osaat asentaa myös Mediajyrän. Käyttöönoton helppous ansaitsee roimasti kiitosta.

Kohinaa ja käytettävyyttä


Mediajyrä ei mediamikroaloittelijan korvaan kuulosta erityisen hiljaiselta. Laitteen tuulettimien humina on paria oktaavia korkeampi kuin monessa toimistomikrossa ja hiljaisessa huoneessa hurina häiritsee. Mediajyrän meteli ei kuitenkaan ylitä keskiverron elokuvan äänimaailmaa, vaikka kotiteatteriaan ei täydellä äänenvoimakkuudella pitäisikään. Rauhallisissa ja etenkin vanhoissa taustamusiikittomissa elokuvissa hurina saattaa kuitenkin kuulua häiritsevästi filmin läpi.

Media Centeriä voi ohjata sujuvasti kaukosäätimellä, eikä perinteisiin PC:n ohjauslaitteisiin tarvitse pelkässä mediakäytössä kajota lainkaan. Mediajyrä sopii hyvin PC-käyttötaidottomuudesta kärsivillekin helpon asennuksensa lisäksi myös virtaviivaisen käyttönsä ansiosta. Mediakäytössä taustalla pyörivästä Windowsista ei tarvitse välittää, sillä kaiken voi hoitaa Media Centerin kautta kaukosäätimellä. Kokeneemmille käyttäjille on kuitenkin hyvät mahdollisuudet käyttää Mediajyrää myös verkossa surffailuun, pelaamiseen tai vaikka töiden tekemiseen, mikäli olohuonettaan moiseen mielii käyttää.

Mediaa mittatilaustyönä


Mediajyrän hankkiminen on tehty helpoksi valmiin peruspaketin myötä, mutta kokoonpanoa voi laajentaa jo hankittaessa mm. digiboksin virkaa toimittavalla tv-kortilla, suuremmalla kiintolevyllä tai 1080p FullHD -tasoon yltävällä näytönohjaimella. Testissä ollut karvalakkimalli ei uusia pelejä erityisen nautittavasti pyörittele, mutta pasianssi ja vanhemmat ja vähemmän konetehoa vaativat pelit toimivat sujuvasti. Laajennettavuus omia tarpeita vastaavaksi on Mediajyrän kohdalla oleellinen etu moniin kilpailijoihinsa verrattuna, joiden kokoonpanot ovat varsin lukkoon lyötyjä ilman kunnollista muokkausmahdollisuutta.

Tarjotuista laajennusoptioista oleellisimmat lienevät langattoman näppäimistön ja hiiren sisältävä paketti sekä wlan-tukiaseman omistaville langaton verkkokortti. Mediamikrolla voi helposti hakea katsottavaa niin laitteen omalta kiintolevyltä, verkossa olevilta tietokoneilta kuin internetistäkin. Mediajyrä tukee jo valmiiksi suurta määrää videokoodekkeja, mutta koska kaiken alla pyörii aivan tavallinen Windows Vista, voidaan lisää codec-paketteja asentaa myös oudompien videotiedostojen toistamiseksi.

Digiajan viihdejätti


Mediajyrästä huokuu tukevuus ja toimintavarmuus niin hyvin toimivan kaukosäätimen kuin jylhän kotelonkin ansiosta. Laitteeseen ei ole asennettu mitään turhaa, joten vikasietoisuus on hyvä. Mikäli vikaa kuitenkin tulee, maksaa esimerkiksi käyttöjärjestelmän uudelleenasennus laitetta myyvässä Datajyrässä vain noin 25 euroa. Osan Mediajyrän perustoiminnoista voisi toteuttaa hiljaisemmin ilman tietokonetta DVD-soittimen ja tallentavan digiboksin avulla. HTPC on kuitenkin vastaus nykyajan haasteisiin, joissa yhä suurempi osa videosisällöstä on digitaalista ja verkosta haettua. Verkkoon kytkettynä Mediajyrä tarjoaa helposti lähestyttävän ja laadukkaan ratkaisun niille, jotka tahtovat pitää digitaalisen mediakirjastonsa kaikki langat käsissään.

Tuote: Mediajyrä
Myyjä: Datajyrä
Hintaluokka: alkaen 799 euroa

V2.fi | Matti Lintula
< Pelijyrä... Nightwish valtasi jä... >

Keskustelut (1 viestiä)

Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

22.01.2008 klo 23.15

tämä on arvostelun jälkeen minunkaltaiselle alkavalle hifistille pakko hankinta!
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova