Tuorein sisältö

Sarjamulkaisu #6: Game of Thrones

Jari Tapani Peltonen

18.03.2014 klo 21.00 | Luettu: 21107 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Talvi on tulossa, vaihda renkaat viimeistään 2018.
Aikamme ilmiön Game of Thrones neljäs kausi alkaa maksullisissa palveluissa huhtikuun 7. päivä. HBO toimitti näytteeksi kolme jaksoa. En paljasta mitään tärkeää. En aio vihjata, tapahtuuko jotakin vai eikö tapahdu. Mielestäni tarina on muuttunut sivuseikaksi.

Tuottajat tahtovat tehdä seitsemän tai kahdeksan kautta, joten on mahdollista, että allekirjoittanut on nähnyt kokonaisuudesta lähes puolet. On kätevä hetki tehdä välitilinpäätös varsinkin, kun lukijat eivät voi tietää varmaksi puhunko asiaa vai potaskaa.

Lehdistö-DVD:n heikosta kuvan- ja äänenlaadusta huolimatta ahmin uudet jaksot. Sarja on erittäin viihdyttävä. Ken ei kaipaa muuta kuin tuon tokaisun, hän on sen saanut. Olemme samaa mieltä.

Veikkaan toisen kauden näyttävän vahvimmalta sarjan päätyttyä. Ensimmäinen kausi esitteli niin onnistuneesti niin paljon, että peräti neljä tarinan käynnissä pitänyttä hahmoa voitiin tappaa ja kokonaisuus vain parani. Meren barbaarisemmalla puolella dominoivien miesten kuolemat antoivat hennon naisen aloittaa oman matkansa kohti suuruutta. Meren sivistyneemmällä puolella juopon mutta harmittoman kuninkaan ja hänen luottomiehensä kuolemat syöksivät valtakunnan kaaokseen.

Toinen kausi jatkoi kylvöä ja korjasi satoa. Paras esimerkki tästä on irstas alkoholistikääpiö Tyrion Lannister, joka kehittyi luontevien käänteiden kautta rakastajaksi, poliitikoksi ja epävarmuudestaan huolimatta urhoolliseksi sotilasjohtajaksi! Voiko meininki tästä enää parantua? Tuskin.

Tyrion oli suosikkini toisella kaudella. Hänen suuren taistelunsa aikana uskoin sarjan kehittyvän legendaariseksi itsevarmoin harppauksin. Tyrion on yksi tärkeimmistä hahmoista? Peter Dinklage on sarjan tähti? Juu ei.


Kolmas kausi palautti Tyrionin sivuhahmoksi, jolla on rajoitetusti merkitystä maailman tapahtumille. Hänen seuraamisensa on yhä palkitsevaa. Kaikilla hänelle tapahtuneilla asioilla on merkitys hänelle ja faneille, jotka tahtovat tietää mitä sedälle kuuluu, olipa se mitä vaan. Tällaisia elämyksiä kutsutaan saippuaoopperoiksi.

Jaime Lannister oli suosikkini kolmannella kaudella. Siskoaan nussiva psykopaatti kusipää alkoi muuttua sympaattiseksi niillä main, kun häntä silvottiin ja hän aidosti ystävystyi omituisen naiskorston kanssa. Voiko meininki tästä enää parantua? Tuskin.

Kolmannen ja neljännen kauden kuviot ovat tuttua laatua, mutta illuusio määrätietoisesta kokonaisuudesta on haihtumassa kuten sarjoille yleensäkin käy. Kyse ei ole tarinasta tyyliin Taru sormusten herrasta, vaan satunnaisista tarinoista tyyliin Salatut elämät. Jos zombiearmeijan hyökkäyksestä vihjattaisiin jokaisen tuotantokauden päätteeksi, ja viimeisellä kaudella kaikki hahmot liittoutuisivat sitä vastaan, tämä ei tarkoita, että Salatut elämät kertoi johdonmukaista tarinaa koko ajan.

En ole lukenut romaaneja, mutta olen kuullut, että kirjailija George R.R. Martin on moneen kertaan päätynyt paisuttamaan tarinaa. Alunperin hän suunnitteli jopa hyppäävänsä ajassa eteenpäin: arvatakseni pisteeseen, jossa jotkut isoimmista tarinoista kohtaavat, jos ne siis koskaan kohtaavat. Hän ei kuitenkaan malttanut jättää hahmojen matkaa tulkinnanvaraiseksi, joten tyhjäkäyntiä on tiedossa.


Pari kohtausta silloin tällöin saavat osiot kuten punkeron naishuolet ja eläinten silmillä näkevän pojan puskasamoilu ovat purukumia ja pikakahvia, jos valtaistuinpeli on pihvi ja perunat. Ja lisää pökköä pesään: uudella kaudella kuvioihin saapuu joku prinssi Oberyn, joka ilmoittaa olevansa biseksuaali kostaja. Näkemieni jaksojen aikana hän harrastelee ryhmäseksiä ja/tai muistuttelee koston kiinnostavan. Hänkin on viihdyttävä. Hän on koomisen röyhkeä, hänellä on eksoottista aksenttikarismaa. Epäilen kuitenkin, ettei hänkään ole yhtä perusteltu osa kokonaisuutta kuin vaikkapa Kahden tornin uudet hahmot.

Kun sarjalla vaikutti olevan päämäärä, sitä oli ilo kiitellä muistakin ansioista. Lyhytkasvuista miestä on käsitelty ristiriitaisena persoonallisuutena, eikä fantasiakääpiönä. Mukana on ollut useammanlaisia homoja. Jos mietimme sitä, miten naisia käsitellään Hollywood-elokuvissa, hekin ovat vähemmistö, jolle Game of Thrones on järjestänyt kiitettävän vahvoja ja monipuolisia rooleja. Ansiot ovat yhä läsnä. Sarja on aivan omanlaisensa. Vain kömpelöimmät hetket, kuten uuden hahmon välittömästi aloittamat bi-kerskailut (ja yleisesti ottaen tavat, joilla tissejä ja tussuja yritetään pitää esillä), ovat vaarassa muuttaa sarjan parodiaksi itsestään. Mukana on tällä hetkellä kolme täysin erilaista tärkeää hahmoa, joilta on leikattu penis irti, sekä munattomien miesten armeija. Onko tämäkin edistyksellistä? Ainakin tämä on hauskaa.

Varoitan lopuksi yhdestä asiasta, joka ei liity tarinaan.

Kolmannella kaudella esiteltiin palkkasoturi Daario, joka katkaisi kollegoiltaan kaulat liehitelläkseen Daenerysta. Daenerysin nouseminen alastomana tuhkasta lohikäärmeiden kanssa on mielestäni elokuvan ikonisimpia visuaalisia hetkiä, joten näin symboliikkaa siinä, kun hän nousi alastomana ammeesta Daarion saavutettua hänen luottamuksensa. Daario on arveluttava mutta karismaattinen kukkoilija, johon tykästyin välittömästi. Hänet on käytännössä poistettu sarjasta. Uudella näyttelijällä on absoluuttisesti ei mitään yhteistä vanhan kanssa. Prinssi Oberyn muistuttaa asenteensa johdosta vanhaa Daariota enemmän kuin uusi Daario. Henkilökohtaisesti raivostuin. Rakastan huomattavan montaa prosenttia näistä hahmoista ja tunsin että pilalle meni kaksi.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< V2.fi testaa: Logite... Sarjamulkaisu #7: Ny... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (16 viestiä)

apex

Rekisteröitynyt 21.12.2010

18.03.2014 klo 21.34 3 tykkää tästä

Juoni tuntui, ainakin kirjoja lukemattomalle, muuttuneen sivuseikaksi viimeistään kolmoskaudella. Verellä läträämistä, kidutuspornoa ja seksiä kyllä riitti.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

18.03.2014 klo 21.57

"En aio vihjata, tapahtuuko jotakin vai eikö tapahdu."

Ei tarvi. Tuskin tapahtuu. Ei ainakaan kahella ekalla kaudella. Pitänee harkita jahka kaikki on ilmestyny, et onko tää oikeasti ajan käytön väärti. Tähän mennessä on tuntunut että noin kolmasosa sarjasta on mielenkiintosta.
lainaa
Heimdall

Rekisteröitynyt 04.07.2007

18.03.2014 klo 23.03 2 tykkää tästä

Ihan kirjat lukeneellekin tuntui tv-sarjassa juoni olevan lähinnä kuriositeetti, mitä vilautettiin silloin tällöin että saadaan seuraava kaveri huoneeseen joka on täynnä tissejä.
lainaa
RandomSwinger

18.03.2014 klo 23.38

apex kirjoitti:
Juoni tuntui, ainakin kirjoja lukemattomalle, muuttuneen sivuseikaksi viimeistään kolmoskaudella. Verellä läträämistä, kidutuspornoa ja seksiä kyllä riitti.


Apex taitaa olla niitä kuuluisia vasemmistovihreitä kukkahattuilijoita / jeesustelijoita?
lainaa
apex

Rekisteröitynyt 21.12.2010

18.03.2014 klo 23.42 2 tykkää tästä

RandomSwinger kirjoitti:
apex kirjoitti:
Juoni tuntui, ainakin kirjoja lukemattomalle, muuttuneen sivuseikaksi viimeistään kolmoskaudella. Verellä läträämistä, kidutuspornoa ja seksiä kyllä riitti.


Apex taitaa olla niitä kuuluisia vasemmistovihreitä kukkahattuilijoita / jeesustelijoita?

Pidän itseäni mieluummin kaikenlaisen mainstreamkulttuurin vihaajana, varsinkin jos sitä lypsetään vain rahanteon maksimoimiseksi.
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

18.03.2014 klo 23.46 2 tykkää tästä

Niin no tässä on 3 päähenkilöä, joiden tarinat kerrataan tarkasti. Dany, John ja Bran. Sitten lisäksi on tämä pääjouni, joka pyörii tämän sodan ympärillä.

Ehdottomasti parempi näin, että pystytään keskittymään myös dialogeoihin ja muihin, kun rushattaisiin pelkkää jounta. Tosiaan kolmoskaudella jouni eteni aika hitaasti, koska oli vain eka puolikas kolmoskirjasta,
lainaa
Timotuuraaja

19.03.2014 klo 02.24 6 tykkää tästä

Noniin ei sitten muutaku jaksot piratebayhin.
lainaa
HODORHODOR

19.03.2014 klo 17.05 7 tykkää tästä

apex kirjoitti:
RandomSwinger kirjoitti:
apex kirjoitti:
Juoni tuntui, ainakin kirjoja lukemattomalle, muuttuneen sivuseikaksi viimeistään kolmoskaudella. Verellä läträämistä, kidutuspornoa ja seksiä kyllä riitti.


Apex taitaa olla niitä kuuluisia vasemmistovihreitä kukkahattuilijoita / jeesustelijoita?

Pidän itseäni mieluummin kaikenlaisen mainstreamkulttuurin vihaajana, varsinkin jos sitä lypsetään vain rahanteon maksimoimiseksi.

Eli olisit voinut vastata yksinkertaisesti: kyllä, oikeaan osuit.
lainaa
Exe

19.03.2014 klo 20.58 3 tykkää tästä

Onpa perseestä, että tuo Daarion näyttelijä piti mennä vaihtamaan. Tästä palkkasoturista tuli mieleen se kakkoskauden punatukkainen palkkamurhaaja, jolla oli jotain ihme maagisia voimia muuttaa muotoaan jne. Ilmestyispä se joskus takasin...

Ykköskausi oli ihan hyvää viihdettä, huippukohdassaan (eli kauden lopussa) loistavaa sellaista. Oikein anti-kliseinen juoni, tykkäsin. Kakkoskausi olikin tähän mennessä sarjan paras. Tasaisesti hyvää laatua, tapahtui enemmän kuin ykköskaudella ja tosiaan Tyrion nousi ns. päähahmoksi, ja siitähän ei voi olla pitämättä. Kausi päättyi eeppiseen taistoon. Kolmoskausi oli lähes kakkosen tasoinen, tiettyjen hahmojen kohtalot kiinnosti, ja sitten aivan puskista tapahtui melkoinen verilöyly. Tää sarja osaa ainakin yllättää. Neloskaudelta on lupa odottaa hyvää, koska huonoa kautta ei ole vielä tehty ja tasokin melkeinpä vain parantunut koko ajan (vaikka kokonaisuutena kakkoskausi on silti edelleen paras).
lainaa
Cac

20.03.2014 klo 00.44 2 tykkää tästä

Lichi kirjoitti:
Niin no tässä on 3 päähenkilöä, joiden tarinat kerrataan tarkasti. Dany, John ja Bran. Sitten lisäksi on tämä pääjouni, joka pyörii tämän sodan ympärillä.

Ehdottomasti parempi näin, että pystytään keskittymään myös dialogeoihin ja muihin, kun rushattaisiin pelkkää jounta. Tosiaan kolmoskaudella jouni eteni aika hitaasti, koska oli vain eka puolikas kolmoskirjasta,


EHKÄ SPOILEREITA JOILLEKKIN

En kyllä ymmärrä sinun Branin nostamista päähahmoksi, 4 hahmoa jotka ovat vieneet eniten sivutilaa ovat kummiskin Tyrion, Jon ja Arya sekä Dany. Kolme OIKEATA storylinea ovat kings landingin alueella tapahtuva sota, wall sekä danyn matka. Se miten nämä tulevat yhdistymään tulee (toivottavasti) olemaan sarjan kohokohta ja sarjan nimenmukainen "the song of ice and fire" ennustuksen mahdollinen toteutuminen. Sarjassa on tietysti omat sivujuonensa Aryan ja Branin, Iron Islesin sekä Dornen kanssa jotka tulevat toivottavasti liittymään muihin myöhemmin ja toivonkin että GRRM ei menetä focusia lopuissa kirjoissa.
lainaa
hauki4

20.03.2014 klo 11.13

Hmm. Etusivun teksti sanoo, että ei spoilereita. Niin siis uudesta kaudesta. Oon itse seurannu sarjaa ja analysoin ammattini puolesta tekstiään sisällöltä :) etusivun kuva ja teksti saa monet sarjasta kiinnostuneet klikkaamaan. Vaikka kirjotat pääpiirteittäin ekojen seasonien kohdista, niin siinä on huippukohtia, joihin ladataan jännitystä henkilöiden esittelystä alkaen. Esim. Juopon kuninkaan liittolaisten kuolema on helppo kytkee _henkilöön_ aika ajoissa, joten sarjan yllättävyyden valtti voi hälvetä. Mut siis juttu on hyvä ja luen sun leffa-aiheisia kirjotuksia paljon ja pidän niitä tosi hyvinä. Tää on pientä pohdiskelua iteltä ja on vaikee varmasti kirjottaa tästä viittaamatta menneeseen. Eli alkuun jotain mikä varottais sarjaa näkemättömiä. Nyt siinä lukee ei spoilereita.
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

20.03.2014 klo 14.22

Cac kirjoitti:
Lichi kirjoitti:
Niin no tässä on 3 päähenkilöä, joiden tarinat kerrataan tarkasti. Dany, John ja Bran. Sitten lisäksi on tämä pääjouni, joka pyörii tämän sodan ympärillä.

Ehdottomasti parempi näin, että pystytään keskittymään myös dialogeoihin ja muihin, kun rushattaisiin pelkkää jounta. Tosiaan kolmoskaudella jouni eteni aika hitaasti, koska oli vain eka puolikas kolmoskirjasta,


EHKÄ SPOILEREITA JOILLEKKIN

En kyllä ymmärrä sinun Branin nostamista päähahmoksi, 4 hahmoa jotka ovat vieneet eniten sivutilaa ovat kummiskin Tyrion, Jon ja Arya sekä Dany. Kolme OIKEATA storylinea ovat kings landingin alueella tapahtuva sota, wall sekä danyn matka. Se miten nämä tulevat yhdistymään tulee (toivottavasti) olemaan sarjan kohokohta ja sarjan nimenmukainen "the song of ice and fire" ennustuksen mahdollinen toteutuminen. Sarjassa on tietysti omat sivujuonensa Aryan ja Branin, Iron Islesin sekä Dornen kanssa jotka tulevat toivottavasti liittymään muihin myöhemmin ja toivonkin että GRRM ei menetä focusia lopuissa kirjoissa.

Puhuin sarjasta en kirjoista. Aryan ja Tyrionin hahmot ovat sarjassa olleet omiaan kertomaan juurikin pääjuonta. Nostaisin ne juurikin 4. ja 5. päähenkilöksi, mutta kuitenkin näiden 3 takana. Miksi Bran tuntuu merkittävätä on, ettei sille tapahdu yhtään mitään, mutta siihen käytetään suhteettomasti ruutuaikaa jos mietitään sen tarinaa. Se työnnettiin alas tornista, jäi johtamaan Winterfelliä, pakeni sieltä ja nyt yhden kauden ajan on näytetty, kun marssii kohti rajaa. Veikkaisin, että Branilla on tärkeä rooli tässä, missä Aryan rooli lienee se, että tappaa lopussa jonkun(joitakin) merkittävän henkilön.
lainaa
VEIVINHEITTOVIHKO

20.03.2014 klo 14.40

HODORHODOR kirjoitti:
apex kirjoitti:
RandomSwinger kirjoitti:
apex kirjoitti:
Juoni tuntui, ainakin kirjoja lukemattomalle, muuttuneen sivuseikaksi viimeistään kolmoskaudella. Verellä läträämistä, kidutuspornoa ja seksiä kyllä riitti.


Apex taitaa olla niitä kuuluisia vasemmistovihreitä kukkahattuilijoita / jeesustelijoita?

Pidän itseäni mieluummin kaikenlaisen mainstreamkulttuurin vihaajana, varsinkin jos sitä lypsetään vain rahanteon maksimoimiseksi.

Eli olisit voinut vastata yksinkertaisesti: kyllä, oikeaan osuit.

itsehän olen punavihreä nainen ja tää sarja vaikuttaa suht paskalta
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

20.03.2014 klo 15.15 2 tykkää tästä

hauki4 kirjoitti:
Hmm. Etusivun teksti sanoo, että ei spoilereita. Niin siis uudesta kaudesta.

Esim. Juopon kuninkaan liittolaisten kuolema on helppo kytkee _henkilöön_ aika ajoissa, joten sarjan yllättävyyden valtti voi hälvetä.


Kaikille kirjoittaminen on aina hankalaa, kun pitäisi tietää mikä kaikkia yhdistää. Tämä juttu on suunnattu "kaikille", jotka ovat nähneet kaikki Ylen kanavilla esitetyt jaksot eli kaudet 1-3. Jos kausi 3 olisi nähty vasta HBO:lla, olisin jättänyt mainitsematta sen että Jaimea silpaistaan.

Olisin voinut sanoa tämän suoraan, mutta mieluummin "annoin ymmärtää", koska myös liiasta selittelystä voi tulla kritiikkiä.
lainaa
Hauki4

20.03.2014 klo 17.51

Näinhän se menee :) Kohderyhmän ollessa iso ja erilainen, pitää jokin linja kuitenkin valita et jutussa on se ydin. Ikinä ei voi kaikkia miellyttää ja täähän nyt onkin tullu sulle tutuksi, mitä nyt tätä kommentointia V2 synnystä asti katsellu :D Mutta joo, jatka samaan malliin, niin meille lukijoille löytyy erilaisia näkökulmia viihdemaailmaan mielenkiintoisiin tuotoksiin.
lainaa
Aaria

20.03.2014 klo 21.16

Valar Morghulis.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova