Tuorein sisältö

Sandberg Blast Mouse

Manu Pärssinen

18.02.2016 klo 11.11 | Luettu: 6100 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Kiinalaista tanskalaista
Sandbergin tuotteita näkee edelleen Suomessa aika harvakseltaan ja johtuen niiden hinnoittelusta, yleensä jonkin erikoistarjouksen muodossa, tai alelaarien läheisyydessä. Firma on kuitenkin tänä vuonna tehnyt pienen imagoliikkeen ja julkaissut eSports-pelaajille suunnattuja tuotteita - toki taas kilpailijoitaan halvemmassa hintaluokassa. Miten sitten pärjää käytännössä yksi ensimmäisen aallon tuotteista, Blast Mouse?


Blast Mousesta laitteen nimenä tulee mieleen lähinnä 80-luvun animaatiosankari, Pokemon-hahmo, tai se, että englantia ei ole täysin haltsattu, kun on mietitty energistä sanaa tuotteen nimeksi. No, se on mielipidekysymys. Hiiren suunnittelutiimissä onkin sitten käyty MadCatzin messuosastolla ja napattu mukaan R.A.T. 5 -hiiri. Aivan yksi-yhteen sitä ei olla mallinnettu, mutta inspiraation ammennus on selvää. Ensimmäinen ajatus paketin avaamisen jälkeen onkin, että kyseessä on halvempi kiinalainen R.A.T.-klooni. Halpuus huokuu myös ulkoasusta, kirkuvan punainen muovi ja selvästi muovinen feikkikromi eivät vakuuta. Hiiren johto on tosin laadukkaan näköinen, joten kaikki toivo ei ole menetetty.

Käytin Mad Catzin viitosrottaa viime vuoden pääasiallisena hiirenäni, sillä pidin mm. siitä, että sen sai täsmälleen käteni muotoiseksi (sekä siitä, että hiiren huomanneet aina kysyivät, mikä hemmetti se oli). Pintamateriaaliltaan Blast Mouse ei tunnu yhtä miellyttävältä kuin esikuvansa, vaan siinä on monista 3rd party -peliohjaimista tuttu, hieman jauhoiselta tuntuva kumipäällyste. R.A.T.-serkkuunsa verrattuna Blastin kokoa tai painoa ei voi säätää, vaikka ulkoasu siihen aluksi viittasikin (ruuvi on vain koriste? En saanut sitä liikkumaan). Hiiren rulla tuntuu inasen raskaalta pyöritellä.


Parin viikon käytön jälkeen Blast Mouse teki edelleen mitä pitikin, sekä toimisto- että pelikäytössä. En ole niin kova eSports-pelaaja, että pystyisin havainnoimaan, kuinka hyvä Blast on tiukimmissa tilanteissa, mutta peruspelaamiseen se tuntui aivan riittävältä. Blast Mousessa on 10 ohjelmoitavaa painiketta (yksi pohjassa), sekä nykytyyliin värillinen LED-valo, jonka voi myös säätää mieleisekseen - mukana tuleva ohjelmisto on yksinkertaisen helppokäyttöinen ja sillä saa myös tallennettua makroja. DPI:tä saa naksuteltua väliltä 250-4000.

Hinnoittelultaan Blast sopii “teinin ensimmäinen eSports-hiiri”-kategoriaan, sillä se on alle 50 euroa. Viidenkympin hintaluokasta löytyy tosin sitten pelaajille tutumpia Logitechia ja Razeriakin, joten Sandbergilla on iso mäki edessään, mikäli aikovat tästä markkinasta palan lohkaista. Ja se (monin puolin omaan käteeni parempi) esikuvahiirikin on vain parikymppiä kalliimpi.

Viime hetken päivitys: Hiiren spekseissä mainittu 6400 FPS -lukema sai minut tutkimaan, mitä se oikein tarkoittaa. Se johdatti minut kiinalaisia tukkutuotteita myyvän AliExpressin sivuille, joilta löysin moniakin täsmälleen samannäköisiä (tosin eri värisiä) hiiriä mm. nimillä LUOM, Malloom ja Sword Master. Löysin kuitenkin vain yhden, joka mainitsi Avago 3050 optisen sensorin, joten oletan, että Sandbergin hiiri on tästä kustomoitu - ja mikäli tiedot pitävät paikkansa - paranneltu versio. L10-hiiri nimittäin kertoo olevansa vain 3000FPS ja puoli metriä lyhemmällä piuhalla.

Sandberg Blast Mouse

Hintaluokka: alle 50 euroa
Lisätietoa: Sandberg



V2.fi | Manu Pärssinen
< V2.fi testasi: Huawe... V2.fi testasi: Sound... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova