Tuorein sisältö

V2.fi vieraili: Kraftwerk 3-D Helsinki

Manu Pärssinen

16.02.2018 klo 18.18 | Luettu: 4326 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Miehet ja masiinat
Musique Non-Stop Kraftwerkin Electric Café -albumilta on ensimmäinen CD-levyltä koskaan kuulemani kappale ja yksitoistavuotiaalle Manulle se oli yksi sysäyksistä kohti syntetisaattori- ja rumpukonepohjaisen musiikin matkaa. Se matka on edelleen vahvasti vauhdissaan. Muistan myös 80-luvulla Hittimittarissa tai muussa vastaavassa televisio-ohjelmassa pyörineet robottivideot.

“Hei, tästä 3-D-lasit”, huutelivat neljä punapaitaista nuorta naista iloisesti sisäänkäynnin portaikossa Finlandia-talolla, kun Kraftwerkin viimeisin Suomen vierailu oli alkamassa 15. päivä helmikuuta. Viimeksi 3-D-laseja jaeltiin tässä tarkoituksessa Flow-festivaaleilla vuonna 2013. Sisään valuva yleisö vaikutti olevan enimmäkseen keski-ikäistä ja silmälasipäistä, mutta olipa mukaan otettu joitakin teinejäkin elektronisen musiikin historian oppitunnille.


Ralf (71 v., ainoa alkuperäisjäsen), Fritz (61 v.), Henning (64 v.) ja Falk (48 v.). Kylmän analyyttisesti tapahtumaa voisi kuvailla sanoin:”lavalla valkokankaan edessä oli kahden tunnin ajan neljä miestä pulpettiensa takana lähes liikkumattomina soittaen kappaleita, joista useimmat on kuultu vuosikymmenten aikana lukemattomia kertoja.” Se ei kuitenkaan ole koko totuus, eikä Kraftwerkia voi tiivistää muutamaan virkkeeseen.


Koska 3-D-videoprojisointeja varten tarvitsi lasit päähänsä ja Finlandia-talon loppuunmyydyssä salissa istutaan, tässä konsertissa ei tanssattu. Esiintyjät eivät myöskään kertaakaan innostaneet yleisöä “nyt kaikki mukaan” tai edes “halllooo Helsinki” -huudahduksilla. Se ei ole tehokkaiden saksalaisten tapa. Lähimmäksi yleisön kosiskelua päästiin visuaaleissa, joissa Suomen, Helsingin ja lopuksi Finlandia-talon yllä leijaili lentävä lautanen, sekä aivan viimeisten sekuntien “Auf wiedersehen”-toivotuksessa. Muutaman kerran Ralf innostui vinkauttamaan filtteriä tavallista enemmän. Tässä olivatkin syntetisaattoripastorit pitämässä seremoniaansa, jota seurakunta kuunteli tuoleissaan hartaasti. Pitkään luulin olevani yleisössä ainoa, jolla pää edes hieman nytkyi, mutta ainakin encore-osion aikana havaitsin joitakin muitakin kreisibailaajia.

Konsertin settilista käytti melkoisen tarkasti vuorottelujärjestelmää Kraftwerkin soitetuimpien hittien ja tuntemattomampien viisujen välillä. Konserttisalissa kuultiin siis muun muassa Computer Love, The Model, Autobahn, Radioactivity, Tour De France, The Robots ja Musique Non-Stop. Osassa kappaleita sekoiteltiin useampaa viisua keskenään, mutta lopputuloksena täytyy sanoa, että kyllä Kraftwerkin parhaat kappaleet ovat ne hittiviisut ja “deep cut”-osaston soidessa sitä enimmäkseen vain odotteli seuraavaa tuttua melodiaa. Pocket Calculatoria jäin kaipaamaan.


Sinänsä on mielenkiintoista, että täsmälleen saman konsertin olisi voinut pitää pomppivan ja bailaavan yleisön edessä. En tiedä oliko syynä Finlandia-talon erinomainen äänentoisto (ainakin keskipaikalle) ja bassoilla täristelevä äänenpaine vai mahdollisesti hieman alkuperäisiä modernimpaan suuntaan viilatut soundit, mutta esimerkiksi Tour De Francesta esitetty melkoisen pitkä versio (TDF + Prologue + Etape 1 + Chrono + Etape 2) olisi sopinut sellaisenaan aamuyön teknobileisiin. Välillä suljinkin silmäni 3D-tehosteilta ja annoin musiikin viedä mukanaan.


Googlea ja Youtubea selailemalla saa aika hyvän käsityksen siitä, mitä miekkosten pulpettien takana tapahtuu, mutta silti jäi mietityttämään, miten kokonaisuus oli koostettu, kuinka jäsenten laitteet synkronisoitu keskenään. Yhden kappaleen keskellä huomasin rumpukoneista vastanneen kraftwerkkaajan ikään kuin huokaisevan helpotuksesta, kun filli osui kohdalleen. Ehkä kyse ei ollut siitä - ehkä esiintyminen rutinoituneillekin miekkosille on välillä jännittävää, ken tietää. Ainoa selvästi koskettimia soittanut jäsen oli Ralf, jonka lead-melodiat ja efektoidut lauluosuudet ovatkin Kraftwerkin kappaleiden runko. Lopun kumartelujen aikana saatiin muiltakin jäseniltä (videoefektimiestä lukuunottamatta) kuulla lyhyet sooloilut.


Mielipiteet jakautuvat varmasti siitä, olivatko visuaalit olivat yli vai alle puolet spektaakkelista, mutta iso osa joka tapauksessa. 3-D-tehosteet pysyttelivät enimmäkseen syvyyssuunnassa, mutta hienoimpia hetkiä olivat ne, kun ääniaallot karkasivat ulos kankaalta yhtyeen päälle leijumaan tai kun punapaitaiset robotit heiluttelivat käsiään lavan yllä. Muuten efektit noudattelivat Kraftwerkin musiikillista linjaa; liian moderniksi ei menty kertaakaan, vaan visuaalit olivat 80- ja 90-luvun tietokonegrafiikkaa henkiviä. Jopa The Modelin taustalla näytettyihin vanhoihin mustavalkofilmipätkiin oli lisätty hieman syvyyttä. Silloinkin, kun Kraftwerkin jäsenistä näkyivät vain mustat siluetit karun taustagrafiikan päällä, se tuntui olevan osa kokonaisuuden designia.

Pääni nytkyi. Musique Non-Stop lämmitti nostalgiasydäntä. 3-D-efektit toimivat. Kohta 50-vuotias Kraftwerk osaa olla yhtäaikaa 70-lukulainen, 80-lukulainen, 90-lukulainen ja modernikin - siis jotakuinkin iätön. Loppufiilikseni konsertista jäi hieman kylmäksi, mutta samalla sitä tiedosti nähneensä elävän legendan. Sellaisia he robotit ovat.

Boing, boom ja tschak!





Kuvat: Manu Pärssinen

V2.fi | Manu Pärssinen
< V2.fi katsoi: Christ... V2.fi testasi: Blue ... >

Keskustelut (2 viestiä)

HArtsa

Rekisteröitynyt 10.06.2017

21.02.2018 klo 10.01

Voi vitsi, tämä oli päässyt lipsahtamaan täysin tutkan alta.
lainaa
iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

21.02.2018 klo 14.00

Ihanan psykedeelistä.
lainaa

Kirjoita kommentti


391


www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova