Tuorein sisältö

Juice nousi vielä kerran lavalle ja hurmasi yleisön

Jukka O. Kauppinen

14.12.2018 klo 13.45 | Luettu: 1913 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen

Vain yksi puuttui Juice Originalsista ja hänelläkin oli hyvä tuuraaja

26.12. leffateattereihin saapuva Juice-elokuva toi ensi-iltansa iltana Tampereen Pakkahuoneen lavalle myös jotain hyvin erikoista ja ainutlaatuista. Nimittäin Juicen.

Lavalle ei sentään tuotu haudasta kaivettua mestaria, vaan sille nousi Juice Originals -kokoonpano. Originals siinä mielessä, että lavalla esiintyi koko liuta Juicen rinnalla soittaneita ja laulaneita taitelijoita muun muassa Coitus Intin, Slamin ja Gland Slamin ajoilta. Siinä mielessä lavalla olikin täysimittainen Juicen All-Stars-kokoonpano, joillakin mukanaan jopa samat soittimet, joilla he soittivat Juicen levyillä ja livekeikoilla.

Tärkein on silti Juice itse, omalaatuisella lauluäänellään ja tulkinnoillaan. Elokuvassa Juicea esittänyt Riku Nieminen keräsi pisteet kotiin myös lavalla, sillä parhaimmillaan hän tulkitsi Juicea jotakuinkin täydellisesti. Nieminen osoitti osaavansa sekä laulaa että tulkita Juicea niin, että välillä Nieminen kuulosti aivan aidolta Juicelta, välillä taas tätä rakkaudella tulkitsevalta omalta itseltään.




Juice Originals puolestaan täytti lavan ja Pakkahuoneen upealla soitannolla, jossa riitti instrumentteja ja laulajia mutta joka ei silti mennyt missään vaiheessa kakofonian puolelle.

Kapellimestari Anssi Tikanmäen sovitukset kappaleista toivatkin niihin täyteläisyyttä ja rockia niin, että lopputulos iski vahvasti tanssijalkaan ja lauluhermoon. Lavalla käyneet tutut ja tuntemattomammat vierailijat toivat lämpimine esittelyineen ja lyhyitä Juice-muistojaan kertomalla hienoa ajankuvaa hiljakseen vaihtuviin kokoonpanoihin. Kyllähän Mikko Alatalo ja alkuperäisillä 1970-luvun koskettimilllaan soittanut Safka Pekkonen loivat upeaa tunnelmaa muiden Juicen kollegoiden kera. Tämä oli niin kovin hurmaavaa, koskettavaa ja kaunista. Hyvin veditte!


Vaikka Juice Originalsin ja elokuvan musiikista julkaistaankin myös albumi, niin tämä kokoonpano - tai edes pienempi versio - pitäisi saada ehdottomasti kesän festarilavoille. Porukka veti niin hienosti, tunteella ja taidolla, että kyllä tällä sekä tanssitettaisiin että yhteislaulatettaisiin mikä tahansa yleisö. Ja aivan taatusti myös avattaisiin lukemattomat kyynelkanavat.

Kiitos Juice Originals.

Orkesteria johti Anssi Tikanmäki. Lavalla nähtiin Jari Yliaho, Safka Pekkonen, Juuso Nordlund, Hannu Tervaharju, Antti Tammilehto, Vesa Sytelä, Eljas Tikanmäki, Eemil Tikanmäki, Riku Nieminen ja Mikko Alatalo.

Kappalelista:
Heinolassa jyrää
Juankoski here I come
Marilyn
Hän hymyilee
Per Vers, runoilija
Kuopio tanssii ja soi
Syksyn sävel
Luonas kai olla saan
3.30
XV yö
Myrkytyksen oireet
Rock’n Roll’n Blues’n Jazz
Eesti
Kaksoiselämää
Musta aurinko nousee
Maamme

Teksti ja kuvat: Jukka O. Kauppinen
Kuvat ja video otettu testikäytössä olevalla Honor 8X -puhelimella.


V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< Tales from the Loop ... Honor 8X - ahkeran s... >

Keskustelut (2 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

14.12.2018 klo 20.15 1 tykkää tästä

Hyvin ne tosiaan veti, olisi kiva saada koko keikka videotallenteena.
Grendel

Moderaattori

Rekisteröitynyt 13.04.2007

21.12.2018 klo 12.43

LateHuominen kirjoitti:
Hyvin ne tosiaan veti, olisi kiva saada koko keikka videotallenteena.

Tietääkseni ja nähdäkseni keikkaa ei tallennettu videomedioille. Olin siellä kuvaamassa ja tallensin osan keikasta, mutta julkaisuoikeuksiahan siihen ei tietenkään ole. Jos promoottori haluaa jossain vaiheessa julkaista otteita kuvaamastani materiaalista, niin se saattanee onnistua.
-jok

Kirjoita kommentti

20246

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova