Tuorein sisältö

Peltonen vapauttaa Pixarin synneistä

Jari Tapani Peltonen

01.04.2008 klo 13.45 | Luettu: 13412 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Sus siunatkoon, taidan jo tykätä teistä.
Viha on suosittu ratkaisu sen suuntaisissa tilanteissa, jos työtön rasisti saa naapurikseen menestyvän maahanmuuttajan, tai jos joku vaikkapa tilaa vanhan koulukunnan uskovaiselle Tieteen Kuvalehden. Vuonna 1995 firma nimeltä Pixar aloitti kokopitkien tietokoneanimaatioiden tuottamisen keskellä Disneyn piirrosmusikaalien renessanssia (1989-1998). Disneyn piirrosmusikaalit - ja yhtä lailla niitä seuranneet teokset kuten Atlantis ja Keisarin Uudet Kuviot - ovat (minun) elämän(i) kannalta välttämättömiä hyödykkeitä.

Kärjistääkseni ristiriitaa: aikuistumiseni lieveilmiöitä ovat olleet muun muassa lelu-ukkeleiden keräilyn ja pelien pelaamisen hetkellinen lopettaminen, mutta Disneyn piirretyt olen aina käynyt katsomassa. Ennennäkemättömän kauniisti käsin piirretyistä animaatioista aikanaan nautiskellessani eteeni työnnettiin Toy Story, joka, päinvastoin mutta liioittelematta, sisälsi vastenmielisintä koskaan näkemääni elävää kuvaa. Riivatut paholaislelut ja eritoten "oikeasti elävät olennot" iskivät suoraan hermoon paitsi kömpelön juustonaamatoteutuksen, jo ihan konseptien vuoksi. Silmiä ei sinänsä viilattu kuin 80 minuuttia, aivan. Mutta eikös vain seuraavina vuosina käynyt niin, että Pixar-elokuvat niittivät mainetta, kunniaa ja käteistä, samaan aikaan kun perinteisiin Disney-tuotantoihin suhtauduttiin yhä nuivemmin - mikä likimain johti niiden sukupuuttoon?

Vihasin Toy Storyja pyhästi, kunnes totuin huonoon tietokoneanimaatioon, katsoin ne uudestaan ja siirryin vihaamaan niitä periaatteesta. En tiedä mitä näin, kun ykköstä ensi kertaa katsoin, myönnetään, mutta varsinaisia kehuja en vieläkään jaa. "Se" ja varsinkin "sen" jatko-osa olivat aikanaan jotain uutta ja mullistavaa, eivätkä vain tekniikan puolesta. Pixar mukaili lastenelokuvien perinteitä, mutta onnistui kadottamaan taian ja tunteen. Uutta oli täten sekin, että tällaisen julistivat viiden tähden kamaksi kaikki kyynisimmistä kriitikoista lähtien! Animaation halveksujienkin tiedetään käyneen näitä katsomassa!

Näitä näsäviisaita, jopa ilkeitä hahmoja, joiden välillä ei ole aitoa lämpöä, kemiaa tai mitään muuta kuin yhteinen rakkaus kieltämättä hassuihin populäärikulttuuriviittauksiin. Se isopäinen cowboy lienee joku keskiajalla syntyneiden tekijöiden lapsuuden trauma, ei siinä vielä mitään, mutta sen sanon ihan asiantuntijana, että vaatii taitoa luoda niin mälsä ja lattea toimintafiguuri, kuin mitä Buzz Lightyear edustaa. Itkiessäni itseäni uneen toistan mantraa: herra Walt Disney olisi kanssani samaa mieltä! Disneyn kerrotaan valitelleen monia tunnekylmiksi jääneitä hahmoja, esimerkiksi Ihmemaan Liisaa ja Peter Pania.

Vihani on rajoittunut Toy Storyihin. Ötökän Elämää, Monsterit Oy ja tuoreempi Autot ovat "ihan kivoja" lastenelokuvia lapsille, Autoja tosin paheksun siksi, että se on moraaliton yksityisautoilun ylistyslaulu. Jos arvostelisin kolmikon nyt, varmaankin kolme tähteä paukahtaisi (per elokuva) väsynein perusteluin. Tottahan Pixar osaa simppelin tarinan kertoa ja pyörittää bittejä niin, että vilkkuvat värit pitävät yleisön hereillä seuraavaa pikkuhauskaa repliikkiä odotellessa. Hyvällä tahdollakaan (tätä minulla on, olen Pixarin tuotokset useampaan kertaan katsonut) en kykene kolmikon maailmoihin uppoamaan. Ja ikärasisteille tiedoksi, että minun tosiaankin pitäisi upota - olen kohderyhmää siinä missä räkänokatkin, kysykää vaikka studiopomoilta, minä katson kiinnostavan tarjonnan teatterissa, ostan DVD:n jos pidän näkemästäni ja nukun asianmukaisissa lakanoissa, jos rakastun.

Nemoa Etsimässä oli ensimmäinen Pixarin tuotos, joka osui ja upotti. Niputettu leffakolmikko toimii visuaalisessa mielessä, koska päähenkilöiden on tarkoituskin olla rumia ja vastenmielisiä. Nemoa Etsimässä on kuitenkin jo kaunis, isolla kankaalla jopa tippa-linssissä-kun-se-on-niin-kaunis, minkä ohella hahmot ovat kerrankin sympaattisia; on se huonomuistinen fisu ja muitakin. Vaan miksi ylistää tätäkään maailmalle, kun moinen on yhtenä ymmärryksenä tullut sokeaksi sille pienelle seikalle, ettei Nemossa ole tarinaa senkään vertaa, kuin Pixarin aiemmissa? Useammilla katselukerroilla irrallisten kohtausten pinoaminen peräkkäin häiritsee, joten eipä tämäkään mikään klassikko ole.

Toisin kuin Ihmeperhe ja Rottatouille ovat. En tosin piruuttanikaan pidä näitä ensisijaisesti Pixar-elokuvina, vaan Brad Bird -elokuvina, eli sen jatkumon osana, minkä Bird aloitti loisteliaalla Rautajätillä (julkaisijana Warner Bros). Birdin kolme elokuvaa ovat henkilökohtaisella top-100-listallani, joten en edes yritä tehdä hänelle kunniaa tässä yhteydessä. Todettakoon vain, että Bird tekee oikein kaiken, mistä olen hänen kollegoitaan syyttänyt, ja muutakin. Arvostukseni eritoten tuoretta tuttavuutta Rottatouillea kohtaan nousee kohisten (ja kättelyjen jälkeen olin tätä mieltä). Rottatouille on tulevaisuudesta. Kyseessä ei voi olla muuta kuin kehittyneen tekoälyn laskutoimitusten tulos; jotain minkä maailmaa hallitseva Ylimieli loi, jotta hän voisi osoittaa ylemmyyttään paitsi älyn ja voiman, myös estetiikan ja järjen toiselle puolelle menevän sielukkuuden tasoilla.

Joo. Vaan sen lupaamani synninpäästön suon Pixarille vasta täksi kesäksi valmistuvan tieteiskomedian WALL-E johdosta. Sitä ei ohjaa Bird, vaan Nemoa etsinyt Andrew Stanton. On aivan sama, onko WALL-E hunajata vaiko tärpättiä. Synnit on unohdettu. Urhoollisuusmitali on myönnetty kaupan päälle.

Kermakakkukomediaa painottava 120 miljoonan dollarin elokuva neliskulmaisesta, piippauksin kommunikoivasta, helliä tunteita herättävästä robotista on jotain käsittämätöntä - onko tämä todella tulossa, valkokankaille saakka? Hollywood ei silmää räpäytä, jos vihreää valoa pitää näyttää ajatteleville aikuisille suunnatun sarjakuvan apinoille suunnatulle elokuvaversiolle (Herrasmiesliiga), tai leffalle Eddie Murphysta avaruusaluksena (Meet Dave). Mutta ettäkö elokuva kiikaripäisestä robotista, joka siivoaa maapalloa ihraisiksi säkkituoleiksi muuttuneiden ihmisten jäljiltä? Eihän tämä edes perustu mihinkään! Ei edes 50-luvun versioon samasta aiheesta!

Toisin kuin tietääkseni monet, en laske päiviä WALL-E:n ensi-iltaan, koska ei tarvitse. Elokuvanörtin identiteetilläni on ilo rinnassa jo sen johdosta, mitä on tarjolla nyt: WALL-E:n itsensä, riemastuttavien trailereiden ja kaikkien niiden lupausten, että elokuva on ilmeisimmän viehätysvoimansa takana uskalias satiiri. Se mitä Pixar on lähtenyt tekemään, tai vähintäänkin yrittämään, romuttaa lopullisesti harhaluuloni, että firma tuottaisi maailman loppuun saakka Ameebojen kommandiittiyhtiöitä ja Norsun kärsimyksiä.

WALL-E:n edustama riski valaisee kauniisti studion tulevaisuudensuunnitelmat. Ihmeempiä faktoja projekteista ei ole saatavilla. 2009 nähdään jonkin sortin supersankaritarina, Don Quijote -mukaelmaksikin kutsuttu Up, jossa päähenkilö on 70-vuotias vaari. Kauempana tulevaisuudessa siintää tietokoneanimaatiota ja oikeita näyttelijöitä (oletettavasti) yhdistelevä fantasiaseikkailu/seikkailutrilogia John Carter of Mars, sekä Birdin ohjaama maanjäristysraina 1906, joka profiloitunee "perinteiseksi elokuvaksi". Niin on mielekästä tätä kaikkea odotella, että mielihyvin suon Toy Story 3:n (2010) Pixarin perinteisemmille faneille. En aio purra, lyödä tai kirjoittaa aiheesta arvostelua.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Logitech Squeezebox ... Creative Zen Stone j... >

Keskustelut (9 viestiä)

Mrtikka

01.04.2008 klo 17.10

Niin siis mikä oli tämän artikkelin idea? Jos sen selventäisitte minulle kun ei nyt oikeen aivot raksuta
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.04.2008 klo 17.26

Mrtikka kirjoitti:
Niin siis mikä oli tämän artikkelin idea? Jos sen selventäisitte minulle kun ei nyt oikeen aivot raksuta


Ihan tämmönen vaan:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolumni
TheJ

Rekisteröitynyt 30.07.2007

01.04.2008 klo 17.55

Hyvä kolumni, itsekkin kannatan perinteistä animaatiota. :)
peanut

Rekisteröitynyt 16.11.2007

01.04.2008 klo 17.56

Kolumniksi ajoi asiansa. Kirjoittajan ajatukset tulivat ainakin selvästi esille.

Itse en tosin ole pitkiin aikoihin saanut oikein mistään animaatiohahmosta suuria tunteita ajatuksiini, johtuen melko lailla siitä, etten animaatioita ole pitkään aikaan nähnyt. Mutta miten ihmeessä vaikkapa Lumikki tai Aladdin voi herättää enemmän tunteita kuin animoitu auto? Minulle ei näin ole käynyt.
Kenties en ole vain oppinut kunnioittamaan piirtäviä animaattoreita tarpeeksi.
Zimbushka

Rekisteröitynyt 14.07.2007

01.04.2008 klo 18.33

Kyllä nää uusimmat pixarit on tosi hyvä, mutta mikään ei vedä vertoja legendaariselle Disneyn Leijonakuninkaalle. Siitä saa kerta toisensa jälkeen aivan uskomattomia fiilareita. Kananlihalle menee oikeen.
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

01.04.2008 klo 19.44

Äärimmäisen raapivaa, kun jossain vaiheessa Firma rupesi laittamaan jokaisen uutuusturauksen mainoksiin "Disney Classics", oli sitten mitä hyvänsä.
foba

Rekisteröitynyt 11.04.2007

02.04.2008 klo 01.41

John Carter of Mars >8D Pakko nähdä, kirjoja kun pienenä fanitin.
Tapza

08.04.2008 klo 15.50

Perinteinen animaatio on parasta ja harmittaa kyllä vietävästi kun sellaista nähdään nykyään niin vähän. Toy Storyt ovat kyllä mielestäni ihan aidosti hienoja elokuvia, vaikken niiden vaikutuksesta elokuvabisnekseen (unohetaan 2-d) pidäkään.

Ötökän elämää ja Monsterit Oy eivät puolestaan tehneet juuri minkäänlaista vaikutusta (siis vanhemmalla iällä kun katsoin uudestaan, lapsenahan ne olivat aivan loistavia), pelkkiä kivoja, hassuja animaatioita.

Ihmeperhettä ja Ratatouillea en ole nähnyt, mutta Rautajätti on kyllä aivan loistava elokuva. Brad Bird on kyllä mies paikallaan, eikös äijä työskennellyt Simpsoneidenkin parissa?
Mazai-

Rekisteröitynyt 25.07.2007

11.04.2008 klo 20.08

Pixarin leffoihin on kohdistunut paljon vihaa omaltakin osaltani, vaikka uusille leffoille voikin aina sanoa, että ihan ok, harvempi koskaan aiheuttaa kunnon "Vau"-elämystä. Piirretyt vain olivat loistavia, ja ovat yhä. Niin kaunista, viimeisteltyä, yksitysiskohtaista ja teknisesti upeaa, kuin 3D-animaatio voikin olla, piirretyissä animaatiossa on imo enemmän tyyliä ja asennetta. 3D-animaatiota ei vain saa elämään vastaavalla tavalla. Itsekin harrastan animointia, mutta 3D-animaatiota en tee, piirtämisessä kun on se oma viehätyksensä.

Zimbushka kirjoitti:
Kyllä nää uusimmat pixarit on tosi hyvä, mutta mikään ei vedä vertoja legendaariselle Disneyn Leijonakuninkaalle. Siitä saa kerta toisensa jälkeen aivan uskomattomia fiilareita. Kananlihalle menee oikeen.

Jep, ihan samaa mieltä Leijonakuninkaasta, vielä kun leijonat sattuvat olemaan yksiä lempieläimistäni, niin kyllä jaksaa sen uudelleen ja uudelleen katsoa. Muistojakin liittyy siihen kun sen pienenä näki ja nykyäänkin leffa hipoo sitä samaa fiilistä, joka silloin lapsena oli vaikka olenkin sen niin monta kertaa nähnyt ja niin paljon ikää on lisää tullut.

Kirjoita kommentti



V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova