Komediasarja kertoo itsenäisen tarinan per kausi ja käy läpi suosikkipaikkojani. Kristinuskon Taivas. Pimeä keskiaika. Mitä seuraavaksi: Keijupoukama, majakka vai sänky? Huumori ja yleinen karisma ovat kaukana Mustan kyyn ja Monty Pythonin tasosta, mutta sitä tahtoo vain tuijottaa tällaista humpuukia; suopea olen epätasaiselle Disenchantment-piirretyllekin.

Sketsimäinen tyyli ei yllätä ketään, mutta tehdään vertauksia joutessamme. Sarja tuntuu siltä, kuin keskiaikamessuilla vierailevat 2000-luvun hyypiöt olisivat menettäneet muistinsa. Dialogiin lipsahtaa moderneja juttuja, mutta useimmat lampaat hyväksyvät sen, että maa on litteä ja auringonpimennys johtuu siitä, että paholainen nussi sitä. Paskanlapioijan tytär Geraldine Viswanathan profiloituu päähenkilöksi kyseenalaistaessaan asiat. Hänen isänsä Steve Buscemi suhtautuu kyynisesti jopa paskalapioon lisättyyn varteen: tarpeetonta nykyajan hömpötystä.

Daniel Radcliffen näyttelemä prinssi lienee välimuoto. Game of Thronesiin viitaten kyse on Boltoneista: kuningas on kivikasvoinen ja ylpeä julmuri, joten kieroon prinssi kasvoi. Prinssi leikkii ankkojen kanssa sen sijaan, että hän syöttäisi kansaa koirille, mutta hän on vähällä syyllistyä julmuuksiin isää mielistellessään. Samu Sirkka onneksi heräilee.

Se on suunta, mutta tällaisenkin sadun kaipaama konflikti on epäselvä, joten jaksot päättyvät väsyneissä tunnelmissa. Toisessa jaksossa puoskarin ratkaisu kaikkeen on sukuelinten leikkaus ja niiden syöttäminen potilaalle, mutta hän myöntää olevansa epäpätevä ja se siitä pääpiirtein. Häntä avustaneen paskalyylin maine hieman kärsii. Soihtuja ja heinähankoja tulee ikävä.


Jaksot 2-3 ja 2-4 >

Katsottu: HBO Nordic