Tuorein sisältö

V2.fi testasi Honor GS 3 -älykello

Manu Pärssinen

06.07.2022 klo 22.22 | Luettu: 2564 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Kaunis kuin rannekello
Siitä on pari vuotta kun viimeksi testasin Honorin tai Huawein älykelloa, mutta Honor Watch GS Pro:ta (arvio) käytin itseasiassa pääasiallisena älykellonani viimeiset pari vuotta, kunnes se alkoi saada flashbackeja Huawei-menneisyydestään ja alkoi toistella “Huawei Mobile Services Keep Stopping” -ilmoitusta niin, ettei kelloa enää saanut käytettyä. Ehkä asian olisi voinut vielä jotenkin ratkaista, mutta alkukesästä postiluukusta on tippunut useampiakin testikelloja, joten jätin sen oman onnensa nojaan.

Honor on eriytynyt entisestä emoyhtiöstään, vaikka kellon vaatimaa Honor Health -sovellusta (vain Android) ladattaessa sitä ei välttämättä olisi huomannutkaan - sen ikoni on hyvin saman oloinen sekä väritykseltään että designiltaan - pieniä eroja toki on. Huawei Mobile -palveluja ei kuitenkaan vaadittu, joten sen suhteen asia on kunnossa.


Honor GS 3:n Sport -versiota annettiin ennakko-ostajille myös kaupan päälle Honor Magic 4 Pro -puhelimen ostajille, mutta erikseen ostettuna se kustantaa 230-250 euroa. Paketista otettuna kello on erinomaisen kaunis vekotin - jokin Honorin muotokielessä minuun selvästi vetoaa. Testiin tulleessa versiossa oli siniseksi värjätty nahkainen ranneke ja kokonaisuus on sekä kevyt (44 grammaa), että ohut (inasen yli senttimetrin). Teräksinen design on tyylikäs ja kliseisesti sanottuna “ajaton”.

Toinen kaunis asia on GS 3:n näyttö. Kaareva “3D-lasi” sisältää 1,43-tuumaisem AMOLED-näytön 326 PPI:n resoluutiolla ja täydellä väritoistolla . Sen toimintaan olinkin erinomaisen tyytyväinen ja näytön kirkkaus riitti loppukesäkuun aurinkonpaahteessakin.

Kellon yhdistämisessä Honor Healthiin minulla ei ollut ongelmia. Honor ID vaaditaan, mutta se minulla jo entuudestaan olikin. Muuten ohjelmisto luurin päässä on aika perustasoa: pääosassa ovat askeleet, mutta toki sovellus seuraa myös mm. tehtyjä harjoituksia, pulssia, nukkumista ja veren happiarvoja. Sykemittaus onkin se seikka, mihin Honor on erityisesti kiinnittänyt lisähuomiota: kellossa kerrotaan olevan “8-kanavainen syke-tekoäly-ohjelmisto”, jonka pitäisi takoa pumpun tahdit talteen erityisen tarkasti. Tätä on toki vaikea käyttötestissä todentaa, mutta lukemat vaikuttivat aina järkeviltä vaikkapa äkäisen rappusten nousun jälkeen (tarkkuudeksi luvataan 97%). Sovellus tarjoaa myös toistasataa vaihtoehtoa kellotaulun ulkoasuun.

Yksi asia, minkä kanssa minulla oli testijakson ajan GS 3:n kanssa jatkuvasti ongelmia, olivat notifikaatiot. Vaikka mielestäni olin asettanut kaiken oikein sekä puhelimen että kellon päässä, joskus kello saattoi olla täynnä WhatsAppin “uusia viestejä haetaan” -ilmoituksia, eikä muuta. Joskus taas se ilmoitti “ei ilmoituksia”, vaikka puhelin oli moisista kilkatellut iloisesti moneen kertaan. Testiviikkojen puolivälissä vieläpä vaihdoin puhelimeni Honorin omaan, eikä tämäkään tuntunut asiaa auttavan. Ehkä syy voi olla käyttäjävirheessäkin, mutta verrattuna esimerkiksi jokin aika sitten testaamaani, WearOS:llä varustettuun Ticwatchiin (arvio), toiminnallisuus tällä saralla oli aivan eri luokkaa.


On mahdollista, että asia saadaan päivityksillä kuntoon, sillä tähän tekstiin viimeisiä virkkeitä kirjoitettaessani kelloon tuli päivitys, joka tuntui parantavan asiaa, eli parempaan suuntaan ollaan menossa. Pääasiallisesti en voinut GS 3:n sanaan testijakson aikana luottaa, vaan ilmoitukset piti aina tuplavarmistaa puhelimesta.

Kellon käyttöliittymä on simppeli pienen treenauksen jälkeen. Ylemmästä napista päästään valikoihin, alemmasta harjoituksiin. Ylhäältä sipaisemalla esiin tulevat tärkeimmät asetukset (mm. hiljennys), alhaalta taas notifikaatiot. Vasemmalle ja oikealle päin on asetuksista valittavia “kortteja”, eli vaihtuvia näyttötiloja, mm. pulssin seuranta, säätiedot, tavoiteseuranta ja median hallinta. Kelloon mahtuukin jonkin verran musiikkia, lähtötilanteessa sille on tilaa noin 3 gigatavua.

Nykyään älykellot suorastaan tursuavat erilaisiin urheilulajeihin suunnattuja harjoitus- ja tarkkailutiloja, eikä GS 3 ole poikkeus. Kellosta löytyy yli 100 urheilutilaa, automaattitunnistus kuudelle lajille sekä lähes 100 treenitilaa. Treenitilojen komenteluäänestä en pitänyt taaskaan, mutta kävelylenkin tilastointi oli kattavaa luokkaa, kun mukana oli nousut ja laskut, keskimääräiset tilastot, askelpituudet ja monta muutakin lukemaa. Myös sijainninseuranta (Dual Frequency Band GNSS) seurasi reitin tarkasti, ainakin Tampereen keskustassa. Ainakin jonkin aikaa kiehtova ominaisuus olivat myös lyhyet, animoidut “fitness-kurssit”, joita löytyi väliltä niskan rentoutus - supertreeni.


Kuten olen ennenkin maininnut, yksi tärkeimpiä älykellon ominaisuuksia minulle on se, ettei sitä tarvitse päivittäin tai edes joka toinen päivä ladata. Päivittäisessä kellokäytössä GS 3 kestää leikiten toista viikkoa, mutta toki GPS-lenkkeily tai mediasoitto lyhentävät käyttöaikaa huomattavasti. Pikalatausominaisuudet ovat onneksi tulleet myös älykelloihin, joten vehkeen omalla laturilla akkuun (451 mAh) saa lisävirtaa muutamissa minuuteissa sen verran, että pärjää aamusta iltaan.

Honor GS 3 on kaunis, normaalin rannekellon oloinen älykello, jossa on mm. pätevä näyttö, looginen käyttöliittymä ja laadukkaita mittausominaisuuksia. Täyttä luottamusta se ei minulta kuitenkaan kolmen viikon käytön aikana ansainnut ja 200-300 euron hintaluokka on täynnä kilpailua. Uskoisin silti, että joku Android-käyttäjä sieltä itselleen Honorinkin löytää.



Honor GS 3
Hintaluokka: 250 eur (Ocean Blue -malli)
Lisätietoa: HiHonor

V2.fi | Manu Pärssinen
< Festariraportti Tusk... Festariraportti Tusk... >

Keskustelut (3 viestiä)

Markus

07.07.2022 klo 12.28

Onkohan Honorin "200 kellotaulua" asetattavissa siis jatkuvasti näkymään?

Huawein GT2-sarjalaisella olen sinnitellyt, oikeastaan ainoa ärsyttävä asia on ollut kellotaulujen olemattomuus. Eli saat kyllä komeitakin kellotauluja asennettua, mutta et jatkuvasti näkösälle.

Akunkesto tuntuu olevan Huawei/Honor-linjassa aina kohtuullisen hyvä, sen vuoksi ios-käyttäjänäkin olen pitänyt näistä paljon. Ei tarvitse ladata kelloa ja puhelinta samaan aikaan :D
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

07.07.2022 klo 12.57 2 tykkää tästä

Terve, tuota en huomannut kokeilla, mutta kyselen Honorin edustajilta, onko edelleen niin että vain esiasennettuja kellotauluja voi käyttää valmiustilassa, vai toimiiko koko valikoima.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

07.07.2022 klo 15.44 2 tykkää tästä

Sain vastauksen: Valmiustilassa valinnanvaraa on vain kymmenestä kellotaulusta.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova