Tuorein sisältö

Sepultura osaa vanhat temput

J.A. Kaunisto

26.07.2007 klo 18.09 | Luettu: 3205 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vanhat hitit ja reilusti uutta DBTL-kansan iloksi
Sepultura, Down By The Laituri 24.7.07

Brasilian metallihirmu Sepultura on edelleen verevässä iskussa, vaikka parhaiden päivien kokoonpanosta on jäljellä enää basisti Paulo Jr. Tosin kitaristi Andreas Kisserkin on ollut mukana vuodesta 1987 lähtien. Tuore solisti Derrick Green ei livetilanteessa vakuuttanut.

Sepulturan viimeisin kiekko Dante XXI oli kunnianhimoinen teemalevy, joka iski kipinää kohtuullisesti. Levyllä tummaihoisen Greenin keuhkotyöskentely toimi mukavasti mutta keikkatilanteessa miehen ulosanti valui kovin vaimeaksi messuksi. Bändi soitti verevästi ja hyvällä asenteella, varsinkin tuore rumpali kannutti kiitettävällä ryminällä. Kitaristi Kisserin muutamat suomenkieliset sanat innostivat kansaa ja bändi vaikutti nauttivan keikasta. Tuoreen kiekon materiaalia jyrättiin antaumuksella, Chaos A.D oli myös hyvin edustettuna. Bändi soitti viisuja tasaisesti koko pitkän uransa varrelta. Tosin tuore kiekko sai suurimman huomion.



Sepultura avasi kovalla ryminällä. Vauhtia ei säästelty ja biisi vaihtui pikakelauksella. Chaos A.D:n tehobiisi Refuse/Resist heilutti kiihkeästi yleisön nyrkkiä. Sepulnation ja Boycott iskivät kuin miljoona volttia. Dante XXI:n viisuista osa toimi, osa heikommin. Dark Wood sekä Crown And Miter iskivät lastua laineille, Ostia oli selvästi heikompi veto.


Troops Of Doom saatiin käyntiin pitkän lämmittelyn jälkeen mutta raivokkaat taputukset ja kansan mylvintä palkitsivat bändin. Beneath The Remains jyskytti yli ja ohi kuin suihkukone. Allekirjoittaneen vanha suosikki eli Territory tarjoili illan raskainta riffiä. Arise hidasteli voimalla ja kierteellä. Encoreen Sepultura huudettiin satojen metallipäiden voimalla ja Roots Bloody Roots rähisi illan parasta antia. Myös Greenin vokaalit nousivat kuopasta ja keikan loppupuolella miehen keuhkoamisesta alkoi saada käsitystä.



Sepultura tarjoili täysipainoisen metallishown, josta ei nostalgiaa puuttunut. Max Cavaleran vokaaleja kaipasi varmaan moni muukin kuin vain allekirjoittanut. Dante XXI:n materiaali toimi vaihtelevasti mutta vanhat iskuhitit tykitettiin ilmoille apinamiehen asenteella. Sepultura on varmasti ollut paremmassa iskussa mutta vuoden 2007 versio ei ole rahastusryhmä. Sepulturan ikiaikaiset klassikkoveivaukset saivat pätevän käsittelyn, laulaja voisi kyllä siirtyä takavasemmalle ja uutta keuhkoa tilalle. Bändin heikoin lenkki ei voi olla keulakuvana.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Leffapoliisi syynäsi... Qstock paisuu uusiin... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova