Tuorein sisältö

Sarjishylly #9

Toimitus

02.02.2010 klo 09.30 | Luettu: 9624 kertaa | Teksti: Toimitus

Kuolemaa, sieluja ja kotimatka



Hautuukoti - tragikoominen perheeni
Alison Bechdel
LIKE
Arvostelija: Manu Pärssinen
Arvosana: 5/5

Aina silloin tällöin luettavaksi saapuu sarjakuvateoksia, jotka tosissaan ansaitsevat englanninkielisen nimityksen 'graphic novel', eli graafinen novelli/romaani. Liian moni sarjakuva kertoo kaiken kuvissaan, mutta niin ei tee Alison Bechdelin Hautuukoti, vaikka paljon riittää tarinaa niihinkin. Se jättää lukijan miettimään myös ruutujen välillä ja lopussa olo on kuin hyvän romaanin jälkeen. Syystäkin Hautuukoti voitti Eisner-palkinnon vuonna 2007.

Hautuukoti on omakohtainen elämänkerta, siis suunnilleen tositarina, talosta, jossa Alison asusti vanhempiensa kanssa. Pennsylvanialaisessa pikkukaupungissa sijaitseva koti kätki sisäänsä perheen, jonka keskinäiset suhteet eivät olleet kovinkaan selkeitä ja niiden kiemuroihin kirja lukijansa upottaa. Yksi keskeisimmistä Hautuukodin teemoista on seksuaalinen suuntautuminen, varsinkin lesboksi havahtuvan ja kaapista ulos tulevan Alisonin, mutta myös kimurantimman kautta toisen päähenkilön. Myös kuolemaa ja muita isoja asioita käsitellään kiehtovalla, todentuntuisella tavalla.

Hautuukoti veti minut mukaansa, enkä muista koska viimeksi olisin lukenut saman sarjakuvan heti uudestaan sen lopetettuani. Ensimmäisellä lukukerralla yksityiskohtia täynnä olevan kiemuraisen tarinan ahmi, toisella alkoi miettiä sen syvempiä totuuksia. Sekä sitä, kuinka paljon enemmän siitä voisi vielä saada irti, mikäli itsellenikin olisivat tuttuja kaikki ne kirjallisuuden teokset, joita Alisonin isä pistää hänet lukemaan, ja joiden kautta mukaan saadaan vielä yksi lisäulottuvuus.

Hautuukodin tarina, sanallinen taituruus (kiitokset myös kääntäjälle) ja kerronta on vahvaa, mutta taide ei jää silti toissijaiseksi. Internetin mukaan Bechdel työsti teosta äärimmäisellä hartaudella seitsemän vuoden ajan. Jotenkin hän silti onnistui pitämään tyylin keveänä ja hyväntuulisena synkimmissäkin hetkissä, mikä on kunnioitettava suoritus. Tragikoomisuus kevyellä mustalla huumorilla ryyditettynä on vaikea tyylilaji, joka vetoaa minuun televisiosarjoissa ja elokuvissa, mutta koska Hautuukoti saa lukijansa pureskelemaan asiat moneen kertaan, vaikutus on vielä kokonaisvaltaisempi. Erinomaista.

Blacksad: Punainen sielu
Juan Díaz Canales, Juanjo Guarnido
Arktinen banaani
Arvostelija: Markku Reunanen
Arvosana: 3.5/5

Díaz Canalesin ja Guarnidon Blacksad-trilogian kaksi ensimmäistä osaa on ehditty ruotia jo Sarjishyllyssä ja nyt on aika katsastaa viimeinen albumi, Punainen sielu. Tutulla dekkarilinjalla jatketaan edelleen, mutta teemaa on vaihdettu. Tällä kertaa kovanaamakissamme seikkailee kylmän sodan ja kommunistivainojen keskellä Las Vegasissa.

Paremman duunin puutteessa John Blacksad on joutunut ottamaan pestin Hewitt Mandelinin henkivartijana. Moinen ura ei etsivää juuri kiinnosta, mutta pian hän pääseekin toteuttamaan jälleen itseään, kun vasemmalle kallistuneita tiedemiehiä ja taiteilijoita alkaa kadota, mukaan lukien Blacksadin vanha tuttava Otto Liebber. Henkilö- tai pikemminkin eläinhahmoissa on hauskoja viittauksia todellisiin aikakauden henkilöihin, kuten vaikkapa runoilija Greenberg, joka kumartaa beat-runoilija Ginsbergin suuntaan. Aidossa film noir -hengessä käänteissä on mukana toki myös kohtalokas nainen.

Kahden ensimmäisen osan kohdalla olemme jaksaneet hehkuttaa komeaa visuaalista ilmettä, eikä Guarnido petä tälläkään kertaa. Murretuilla sävyillä hallitusti väritetyt yksityiskohtaiset maisemat sopivat silmään. Tarinankerronta on jälleen se heikompi lenkki: juoni edustaa genreään ilman suuri irtiottoja. Välillä käväistään suorastaan hajanaisen puolella, kun sekalaiset tapahtumat vyöryvät eteenpäin ilman havaittavaa päämäärää.

Punainen sielu on sopiva päätös sopivan kokoiselle trilogialle. Huippuhetkeksi jäi omissa kirjoissani selkeästi Valkoinen valtakunta, jossa Díaz Canales sai juonen parhaiten kuosiin ilman ensimmäistä ja viimeistä osaa leimanneita kliseitä. Tähän on hyvä lopettaa - aplodit parivaljakolle siitä, ettei hyvää sarjaa lähdetty kuluttamaan väkisin puhki loputtomilla jatko-osilla.

Päivitys: Arktinen Banaani ilmoitti, että ennakkotiedoista poiketen Blacksad 4 ilmestyy syksyllä.

Musta torni: Pitkä kotimatka
Stephen King, Peter David, Robin Furth, Jae Lee, Richard Isanove
Egmont kustannus
Arvostelija: Markku Reunanen
Arvosana: 3/5

Stephen Kingin massiivista Musta torni -kirjasarjaa on sovitettu parin viime vuoden aikana vauhdilla lähes yhtä massiiviseksi sarjakuvaksi. Suomeksi on nyt saatavilla toinen osa, joka jatkaa ensimmäisen tarinaa kronologisesti. Ensimmäisen osan luettuani jäin odottelemaan jatkoa malttamattomasti, mutta toimituksen pikku hidastelujen vuoksi opus saapui käsiini vasta nyt.

Nuorten revolverimiesten, Rolandin, Cuthbertin ja Alainin, ensimmäinen tehtävä Hambryssä on suoritettu. Rolandin ensirakkaus Susan Delgado on kuollut, mutta suremiseen ei ole aikaa, sillä nyt pitäisi päästä kiireesti kotipuoleen pois pahojen jätkien alta. Tilanne mutkistuu pahasti, kun Rolandin sielu tempautuu Purppurakuninkaan maailmaan ja kahden muun sankarin pitää luovia Rolandin ruumis mukanaan eteenpäin vaarallisella matkalla. Kuvioon sekaantuu vielä uusi ja odottamaton voima, joka kääntää tapahtumien suunnan.

Etenkin ensimmäiseen osaan verrattuna tarina jää ikävä kyllä latteaksi. Siinä, missä ensimmäinen osa tarjosi inhimillistä tarttumapintaa kukkoileviin revolverimiehiin ja näiden haparointiin, niin nyt henkilöhahmoihin ei juuri keskitytä. Etenkin päähahmo jää täysin etäiseksi, vaikka se tavallaan sopiikin tunteiltaan kuolleen Rolandin osaksi. Poissa ovat myös hiljalleen kehittyvät juonittelut, eivätkä tilalle laitetut taistelut ja pääpahisten kohtaamiset tunnu herättävän samalla tavoin mielenkiintoa. Samainen nuoltu ja siloinen graafinen tyyli on säilytetty, vaikka kunnon räkä ja roiske voisi henkeen paremmin sopiakin.

Ei tämä nyt absoluuttisella asteikolla mitenkään huono teos ole, mutta jää ykkösosan varjoon selvästi. Tylsemmät käänteet, vähemmän tarttumapintaa ja latteammat hahmot. Tarinaahan ei malta millään kesken jättää, joten sikäli Pitkä kotimatka on pakollista luettavaa esikoiseen ihastuneille. Maailmalla jatko-osia sarjalle on tehtailtu jo viisi kappaletta lisää eli paljon on vielä näkemättä, mutta toivon mukaan laatu kääntyy jatkossa jälleen nousujohteiseksi.


V2.fi | Toimitus
< Creative ZEN X-Fi2... Peltonen ja vuosikym... >
Keskustele aiheesta
16771

Keskustelut (3 viestiä)

Latuman

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

02.02.2010 klo 23.26

Ja just siks on tietokone/konsolipelit että ei tarvis lukea enää sarjiksia, JEE!
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

08.02.2010 klo 00.48

Latuman kirjoitti:
Ja just siks on tietokone/konsolipelit että ei tarvis lukea enää sarjiksia, JEE!

Älä nyt viitsi. Sarjakuvat ovat parhaimmillaan jopa ihan korkeakulttuuria ja erittäin sivistäviäkin. :)
lol

06.03.2010 klo 14.06

Empäs tiennytkään että näitä musta torni-sarjiksia on suomestakin saatavilla :O Kirjastoon siis!

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova