Tuorein sisältö

Konsolista kotitietokoneeksi?

Mikko Heinonen

04.09.2007 klo 15.04 | Luettu: 21161 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Pikakokeessa PS3:n Linux


Eräs PlayStation 3:n markkinointivaltteja on ollut sen Linux-yhteensopivuus. Sisäinen kiintolevy käyttää avoimen lähdekoodin tiedostojärjestelmää ja jo ennen julkaisua alkoi tihkua tietoja siitä, että koko konsolia voisi käyttää Linux-työasemana. PlayStation 2:lle tämä mahdollisuus oli saatavilla erillisellä (kalliilla ja harvinaiseksi jääneellä) laajennuspaketilla, mutta kiintolevynsä ansiosta PS3 on heti valmis pingviinitettäväksi, kunhan vain USB-näppäimistö ja hiiri ovat nurkissa. Ajatus tehokkaasta Linux-myllystä ilmaiseksi konsolin kylkiäisenä kuulostikin oikein hyvältä, etenkin huomioiden Cell-prosessorin tähtitieteellisen laskentatehon, joten päätin kokeilla moista temppua.

Näkyvimmin PS3-lippua on heiluttanut Yellow Dog -niminen Linux-jakelu. Koska Linux-periaatteen mukaisesti omat keksinnöt pitää laittaa jakoon, on PS3-tuki nykyään myös mm. Ubuntussa ja monessa muussa suositussa distrossa. Maineensa vuoksi YDL oli kuitenkin ykkösvaihtoehto kokeiluun, arvelin pääseväni vähimmällä säätämisellä. Tämä oli osittain tottakin.

Tavarat talteen, systeemi sisään


Aivan niin Linux-valmis konsoli ei ollut, etteikö ensin olisi pitänyt alustaa ja osioida kiintolevyä. Tämä taas tarkoitti sitä, että tiedot piti varmuuskopioida jonnekin. Tyypilliseen tapaani kikkailin laitteen kanssa iltayöstä, joten en löytänyt kuin 2-gigaisen CompactFlash-kortin. Sille taas eivät mahtuneet kuin Storesta ostetut pikkupelit, joten demot ja GT HD Concept piti poistaa - onneksi ne saa ladattua uudelleen (paitsi Folkloren, nyyh). Tallennukset sentään säästyivät.

YDL:n asennusohje suositteli, että kiintolevyltä varaisi suurimman osan Linux-käyttöön. Koska tarkoitus on kuitenkin käyttää konetta etupäässä pelaamiseen, tein päinvastoin, eli lohkaisin Linuxille 10 gigaa levyn kulmalta. Tähän mahtuvat vuosien Linux-kokemuksella oikein hyvin kaikki tarpeelliset ohjelmat. Osiointi, alustus ja YDL:n asennuksen käynnistys sujuivat ongelmitta Järjestelmäasetukset-valikosta.

Itse asennus oli erittäin pitkälle automatisoitu, ensin valittiin muutama maa-asetus ja sitten odoteltiin. Tietojen kopiointi kiintolevylle kesti noin tunnin, joka kuluikin rattoisasti tytärtä nukuttaessa. Kun Nukkumatti lopulta saapui, oli Linux sisällä ja homma boottia vaille valmis. Melkein.

Keskimääräinen Linux-kokemus


Tehdään selväksi, että olen open source -fani, ja ajan pöytäkoneessani Gentoota, joka on distrona niin propellihattua ja liimatukkaa kuin olla ja voi. Näin minulle ei ole vierasta se, että asiat eivät toimi "out of the box", ja annan paljon anteeksi. YDL:n ensimmäistä kertaa boottaava Linuxiin tutustuva, joka olettaa saavansa toimivan järjestelmän, ei ehkä tee niin. Se ei nimittäin toimi erityisen hyvin.

PS3:n työpöytä likimain vakioasussa.


Verkkokortti

PS3:ssa on langaton ja langallinen verkkokortti. PS3:n Linuxissa oli bootin jälkeen "ei mitään" -verkkokortti. Hölmönä ajattelin, että homma ratkeaisi jotenkin helposti, mutta väärässä olin. Kaivoin YDL:n asennusohjeet, tein langattoman verkkokortin asennuksen juuri niinkuin neuvottiin, mutta mykkänä pysyi. Tein saman uudelleen, edelleen oli toimimatta. Aikani tuskailtuani kokeilin sitten langallista verkkoa - se toimi sen jälkeen, kun olin sivun ohjeiden mukaisesti kirjoittanut tekstieditorilla uusiksi koko asetustiedoston /etc-hakemistoon. Samalla selvisi, että mitään asetustiedostoa ei ollut alunperinkään, mikä saattoi selittää toimimattomuutta.

Näyttötila ja näytönohjain

Useimmissa Linux-jakeluissa voi nykyisin vaihtaa näyttötilaa suoraan ikkunamanagerista sen suuremmitta ongelmitta. PS3:n näytönohjain on ns. framebuffer-tyyppinen, joten se ei käyttäydy aivan samoin, vaan vaatii uudelleenkäynnistyksen. Tämän voi vielä hyväksyä.

Sen sijaan näyttötilan asetus on kyllä jotain muuta kuin helppoa. Tekstikonsolissa ajetulla ps3videomode-ohjelmalla kokeillaan ensin, mikä näyttötila toimii. Sen jälkeen muokataan - jälleen tekstieditorilla - käynnistystiedostoja niin, että Linux käynnistyy haluttuun tarkkuuteen. Ko. tiedoston kriittisyys on sitä luokkaa, että puuttuva piste sopivasta kohtaa estää koko koneen käynnistymisen. Tällöin pitää osata käynnistää kone uudelleen ja valita toinen näyttötila kehotteesta.

PS3:n grafiikkakiihdyttimen järkyttävistä tehoista voi Linuxissa vain haaveilla. Tukea 3D:lle ei ole, eikä taida tullakaan.

Ohjelmistot

YDL asentaa kattavan perusvalikoiman ohjelmia, kuten OpenOffice.org-toimistopaketin, GIMP-grafiikkaohjelman, Mozilla Firefoxin ja RhythmBox-musiikkisoittimen sekä Totem-mediasoittimen. Valikoima on sinällään hyvä, mutta tällaisenaan monilla ohjelmilla ei vielä tee mitään. Totem ei soita edes MPEG-tiedostoja eikä RhythmBox mp3-musiikkia heti asennuksen jälkeen, vaan niihin pitäisi kaivaa jostain koodekit. Vaikka niitä ei voikaan ymmärrettävistä lisenssisyistä asentaa suoraan, olisi kohteliasta tarjota ainakin selkeä keino tehdä se heti (kuten x86-Ubuntussa).

Web-surffailun hohtoa himmentää, että Flashia ei ole. Koska PS3:n arkkitehtuuri on ppc64, Adobe ei ole flashiaan sille kääntänyt, ja saattaapa kestää tovin ennen kuin kääntääkään (AMD64-arkkitehtuurille sitä on kinuttu nyt 3 vuotta). Ilmankin toki pärjää, mutta Youtubet sun muut jäävät haaveeksi.

Mutta tekeekö sillä mitään?


Kun yllä olevat ongelmat on joko ratkaistu tai hyväksytty, mitä jää jäljelle? YDL käyttää ihan somaa Enlightenment-koristeltua Gnome-työpöytää, jonka voi halutessaan vaihtaa myös KDE:hen. Perusasennuksen jälkeen 10 gigan partitiolla on tilaa jäljellä puolet, mikä riittää hyvin peruskäyttöön. Näyttötilaa lukuun ottamatta asetukset tehdään kuten hyvin konfiguroidussa Gnomessa, eli helposti.

Cpuinfo kertoo, että käyttöjärjestelmä näkee kaksi Cell-prosessoria AltiVec-tuella. Käytännön suorituskyky on kuitenkin vaatimatonta. Tein pari yksinkertaista testiä, joista ensimmäisessä laskettiin ja tulostettiin 2 potenssiin miljoona (kokonaislukusuorituskyky) ja toisessa ajettiin lyhyttä perl-silmukkaa. Vertailun vuoksi mukana oli kolme x86-arkkitehtuurin konetta ja yksi vanhempi PPC. Suoritusajat olivat seuraavat:

Testi 1
time echo "2^1000000" | bc

Apple Mac Pro (2x Dual-Core Intel Xeon 2,66GHz): 7,3 s.
AMD Athlon XP3000+: 9,5 s.
Apple Macbook (Intel Core2Duo 2 GHz]: 10 s.
Apple iBook (G4 1,2 GHz): 17 s.
PS3: 21 s.

Testi 2
time perl -e 'for($n=0;$n<20000000;$n++) {$a+=$n}'

Apple Mac Pro (2x Dual-Core Intel Xeon 2,66GHz): 4,3 s.
Apple Macbook (Intel Core2Duo 2 GHz]: 5,5 s.
AMD Athlon XP3000+: 9 s.
Apple iBook (G4 1,2 GHz): 24 s.
PS3: 29 s.

Macintoshien testit ajettiin Mac OS X:llä, AMD:ssä oli Debian Linux. Tuloksissa on pientä heittoa mm. ruudunpiirron toteutuksen, prosessorien käskykannan jne. vuoksi, mutta trendi on selvä: PS3 on Linux-peruskäytössä selkeästi hitaampi kuin mikään kokeilluista laitteista. Liukulukusuorituskyvyssä se pärjäisi ehkä paljonkin tätä paremmin, mutta käytännön sovelluksissa testien kaltaiset laskutoimitukset ovat yleisempiä. Näytönohjaimen kiihdytyksen puute näkyy myös ruudunkäsittelyn tahmailuna. Kaksi ydintä toki auttaa rinnakkaisessa suorittamisessa, muttei nopeuta yksittäisiä ohjelmia juurikaan.

Vaisuhko esitys


iPodin Linuxin ilmestyessä aiheesta kiersi sarjakuva, jossa omistaja ylpeänä ilmoitti, että musa ei enää soi, mutta voipa pingata localhostia. PS3-Linuxissa on vähän vaikea välttyä samalta tunnelmalta. Se ei ole helppo asentaa, se ei ole nopea, eikä sille ole oikein ohjelmiakaan. Linuxin asennusharjoituksesta se toki käy, tarpeeksi dokumentteja selaamalla systeemin saa sisään ja toimimaankin auttavasti. Sillä on mukava näyttää kavereille, että hei, tämä ei ole pelkkä pelikone, vaan myös tietokone. Valitettavasti vain Linux toimii hyvin tiukasti rajoitetussa ns. sandboxissa ja pääsee käsiksi murto-osaan laitteen kokonaistehosta, joka olisikin varmasti vakuuttava. PS3:sta laskentaklusteria tai kotimikroa halajava joutuu siis edelleen odottamaan sitä hetkeä, kun joku valjastaa koko laitteen tehon - valitettavasti tämä vain tapahtunee ilman Sonyn suostumusta.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Katri Ylander on rea... SF-Blues & Lapinlahd... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (12 viestiä)

hotwheels

Rekisteröitynyt 11.08.2007

04.09.2007 klo 16.31

Oisko voinut koettaa, miten toimii linux:ssa toimiva (ilmainen)3D-mallinius ohjelma nimeltä Blender.. =) Jonku animaation ois tekaissu/ladannut ja koettanut renderöidä se..Että miten nopeasti se renderöisi semmosen..
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

04.09.2007 klo 16.33

Ihan hyvä artikkeli, mutta jostain syystä oli masentavaa lukea. Kaipa ne vanhat ikävät muistot tietokoneista tuli mieleen. Jos PS3 tuo ne samat kokemukset kierrätykseen, niin voi itku.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

04.09.2007 klo 16.52

hotwheels kirjoitti:
Oisko voinut koettaa, miten toimii linux:ssa toimiva (ilmainen)3D-mallinius ohjelma nimeltä Blender.. =) Jonku animaation ois tekaissu/ladannut ja koettanut renderöidä se..Että miten nopeasti se renderöisi semmosen..


Jos lähetät tiedoston minulle (etunimi.sukunimi@v2.fi) ja ohjelman saa paketinhallinnasta, voin kokeilla tuota.
lainaa
hotwheels

Rekisteröitynyt 11.08.2007

04.09.2007 klo 17.10

Mikko kirjoitti:
hotwheels kirjoitti:
Oisko voinut koettaa, miten toimii linux:ssa toimiva (ilmainen)3D-mallinius ohjelma nimeltä Blender.. =) Jonku animaation ois tekaissu/ladannut ja koettanut renderöidä se..Että miten nopeasti se renderöisi semmosen..


Jos lähetät tiedoston minulle (etunimi.sukunimi@v2.fi) ja ohjelman saa paketinhallinnasta, voin kokeilla tuota.

Voin koettaa tekaista jonkunlaisen animaation.. =)
P.S sähköpostia laitoin...Vastaa siihen.. =P Tai YV:llä
lainaa
Coledash

Rekisteröitynyt 20.08.2007

06.09.2007 klo 10.07

Sony kiinnostunut open sourcesta?

Kylläpäs maailman kirjat ovat sekaisin, enää puuttuu että Microsoft heittäisi jotain tällaista. (sen sijaan, että valittaisivat niistä iänikuisista patenttisotkuista)
lainaa
jehu

Rekisteröitynyt 10.04.2007

06.09.2007 klo 23.22

Tämä artikkeli vahvisti epäilykseni PS3 Linuxin suhteen. PC on PC ja konsoli on konsoli.
lainaa
Robin

09.09.2007 klo 23.15

hotwheels kirjoitti:
Oisko voinut koettaa, miten toimii linux:ssa toimiva (ilmainen)3D-mallinius ohjelma nimeltä Blender.. =) Jonku animaation ois tekaissu/ladannut ja koettanut renderöidä se..Että miten nopeasti se renderöisi semmosen..


Eihän tuohon saatu 3d-tukea?
lainaa
hotwheels

Rekisteröitynyt 11.08.2007

10.09.2007 klo 16.36

Robin kirjoitti:
hotwheels kirjoitti:
Oisko voinut koettaa, miten toimii linux:ssa toimiva (ilmainen)3D-mallinius ohjelma nimeltä Blender.. =) Jonku animaation ois tekaissu/ladannut ja koettanut renderöidä se..Että miten nopeasti se renderöisi semmosen..


Eihän tuohon saatu 3d-tukea?


Noh..Ihan vaan huvikseen koettanut B-/
lainaa
Salu-Pertti

Rekisteröitynyt 10.04.2007

14.09.2007 klo 03.01

Robin kirjoitti:
hotwheels kirjoitti:
Jonku animaation ois tekaissu/ladannut ja koettanut renderöidä se..Että miten nopeasti se renderöisi semmosen..

Eihän tuohon saatu 3d-tukea?

Jos ei ole tiedossa: renderöinti 3D-softilla ei käytä näytönohjainta mihinkään... itse asiassa minkäänlaista ohjainta tai näyttöä ei tarvita.
lainaa
JonDeh

Rekisteröitynyt 18.09.2007

18.09.2007 klo 18.51

En tienny että ps3 sisältää käyttiksen... kohta tulee playstation 4 joka sisältää vistan sitte tulee playstation 5
joku ûber pleikkari sama ku tietokone mutta tukee ps pelien formaatteja -.-
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

18.03.2009 klo 02.20

Myöhempiä päivityksiä (kevät 2009):
- Hypervisor on murrettu osin, ruudulle saadaan jo kiihdytettyjä primitiivejä, tosin vielä hyvin rajoittuneesti ja tuosta on matkaa kiihdytettyyn X-serveriin saatika OpenGL-toteutukseen
- Cell-ytimiä voidaan nyt käyttää Linuxista käsin kohtuullisen vapaasti ja niinpä laskentaklustereita on perustettukin sinne tänne
- Moni tuttu distro kuten Debian, Ubuntu yms. tukee PS3:a jo ihan virallisesti
- Gnash on kohtuullisen hyvä Flashin korvike, tosin Youtube on niin raskas, että ainakaan G4/1,25 ei ihan kaikkea jaksanut pyörittää. Peruswebbisaasta toimi kyllä.
- Graffapiirin joutilasta muistia käytetään nykyään nopeana swäppinä
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

18.03.2009 klo 03.00

Itse itseäni korjaten: osittain kiihdytetty X-serveri on jo olemassa:
http://www.t2-project.org/packages/xf86-video-ps3.html
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova