Peltonen ja elämä ja teot

Jari Tapani Peltonen

24.02.2011 klo 12.00 | Luettu: 7469 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Rehti kusetus peittoaa fanituotteet.
V2.fi esittää yksinoikeudella näytteen kotimaisen suurelokuvan Hella W kuvakäsikirjoituksesta. Elokuvateattereissa kautta maan pyörivä historiallinen draama kertoo kiistellyn Hella Wuolijoen tarinan. V2.fi:n arvostelu löytyy täältä.

Hella puutarhatuolin takana. Kertoja: "Saatuaan potkut paavin virasta, äiti ampui JFK:n."

Hella W on rektumista. Kun elämänkerta on kiinnostunut lähinnä savusta, vinoista kuvakulmista, varjoista ja kameran eteen istutetusta bamburämeiköstä, tämän on oltava pahin mahdollinen virhe lajityypissä? Ei se ole. Taidehintahdin itse draaman Coco Chanel & Igor Stravinsky (arvostelu) edessä, vaikka se kertoo vain siitä, kuinka kaksi taiteilijaa harrasti yhdyntää polkujensa risteyksessä. Tunnelman virittely kuvalla ja äänellä ajoi sisällön virkaa, koska olennaista oli se tunnelma. Taiteilijat latasivat tunnelmalla akkunsa ennen merkittäviä vaiheita urillaan. Suhde on spekulointia sen merkityksestä puhumattakaan. Se on faktaa, että elokuva kertoi tarinan Cocosta ja Igorista.

"Minä tahdon kertoa Matti Nykäsen tarinan", lausuu huono tarinankertoja. Kertojaa inspiroi joko se, kuinka kansaa kiinnostaa lahopään kärsimysnäytelmä, tai oikeasti Matti Nykäsen tarina. Yhtä kaikki, kuningasvirhe on tehty. Elokuvasta tulee kokoelma elämänvaiheita. Aleksi Mäkelän ohjaama Matti vuodelta 2006 on ihan kiva kokoelma. Ei haukuta sitä liikaa. Kukaan itsestään ja universumista tietoinen ihminen ei voi väittää, että Mäkelän leffa edustaa vahvaa tarinankerrontaa.

"Minä tahdon kertoa tarinan Matti Nykäsestä." Näin lausuu hyvä tarinankertoja. Hän aikoo rajata aihetta ajatuksella.

Rajattuja tarinoita omasta elämästään osaavat kertoa perusjullitkin. Ne mummoilijat ovat vähemmistöä, jotka tarinan sijasta kertovat koko elämäntarinansa ymmärtämättä, ettei kuuntelijoita kiinnosta. Elämäntarinat sopivat narkomaanifaneille, jotka ovat idolistaan oikeat tarinat jo kuulleet. Jos Timo Koivusalo ohjaisi tarinani, kankaalle päätyisi montaasi minusta ja Marko Ahosesta lastenelokuvien yksityisnäytöksissä, ja kohtaus, jossa Peltonen kävelee maineikkaan Timo Koivusalon ohi elokuvateatterissa. Osaava tarinankertoja ymmärtäisi rajata teeman vaikkapa vuosiin, jolloin aihe radikalisoitui uskonnollisesti, supisti sosiaalisen elämänsä minimiin ja omistautui väkivaltaiseen videopeliin perustuvalle seksuaalifantasialle perustuvalle romanttiselle tiiliskiviromaanilleen. Keksittyään teemaa pukevaa fiktiivistä huumoria ja kärjistettyään draamaa mahdollisimman paljon, osaava tarinankertoja saisi aikaan mustan komedian jopa tästä tositarinasta, joka ei sinänsä ole kertomisen arvoinen, ellei juhlakalu myöhemmin räjäytä eduskuntataloa tai jotakin. Tarinan rajaus sujuu hyvin siinä vaiheessa, kun se ei enää ole elämäntarina.

Matti viihdytti, koska leffa ymmärsi kertoa "ne jännät jutut". Hella W raivostutti, koska se luetteli asioita käsittelemättä niitä tai päähenkilöä henkilönä. Coco Chanel & Igor Stravinsky vakuutti, koska se näki historiassa jotakin, mikä ei ole virallista. Historiaan painunutta suhdetta käsittelevä draama Matti & Mervi olisi todennäköisesti vahvempi elokuva kuin Mäkelän ohjaus, sillä jo nimi tapaa kertoa jotakin. Arvon tapauksia alitajunnastani: Ray, Milk, Pollock, Bronson, Ali. Osa näistä on hyviä elokuvia, mutta yksikään tapauksista ei ole loistava, toisin kuin - arvotaan - Kaunis mieli, The Last King of Scotland ja Gods and Monsters. Kun elokuvalla on itsetunto, se voi nimelläänkin tietoisesti johtaa harhaan. Katsoja ei pety, jos hän ottaa asiasta selvää! Ei tämä faktaa ole. Tämä on asenne. Fatality: Kuinka J. T. Peltonen irtaantui universumista - vähiten asennetta on tähän tyyliin nimetyillä tv-elokuvilla.

Elämänkerran ei tarvitse olla matka kasseista römpsän kautta tuhkauurnaan, vaan sellaiseksi voidaan haukkua tekelettä, joka mahdollisista muista ansioistaan huolimatta ei rajaa aihetta niin ansioituneesti, että elokuva on uskottavaa... fiktiota.

Fiktiossa totuuden ei anneta astua tarinan varpaille. Saippuasarjat ovat outoja? Ihmiset eivät tervehdi, eivät hyvästele? Tapaaminen kahvilassa kestää minuutin? Tämä on älykästä. Ridge Forrester ei voi hokea joka arkipäivä, että moi ja heippa, eikä hän voi aina jäädä lusikoimaan munakasta ja silti telesiirtyä luontevasti seuraavaan kohtaukseen. Realismin voi rikkoa surutta, jos tämä liimaa kohtaukset iskevämmäksi kokonaisuudeksi. Elämänkerroilla on omat pahat tapansa pitää kiinni "jännistä" ja "olennaisista" ja tunnetuista jutuista, jotka eivät tarinaa tue.

Todellisuuden ainoat tehtävät tarinankerrontaa ajatellen ovat inspirointi ja avustus. Toisen maailmansodan aikaan Aatu karjui sakemannit hurmokseen, joten ne teurastivat kaikki, joista eivät tykänneet. "Helvitun hienoa!!" riemuitsevat muun muassa Kuninkaan puheen tekijät, sillä nyt he voivat laittaa kaksi huippunäyttelijää rumaan huoneeseen änkyttämään ja pärisyttämään huulta. Katsoja ymmärtää kyllä, mikä merkitys on kansakunnan johtajan puhekyvyllä, kun vastapuolella heviörveltää Hitler. Minulle Kuninkaan puhe olisi yhtä vahva elokuva, vaikka puhevika olisi fiktiota. Yksi suosikkielokuvistani, Amadeus, tarvitsee historiaa tasan yhdellä tapaa. Tarina kertoo mestarisäveltäjää kadehtivasta säveltäjästä, joten mestarin musiikin on oltava historiallisen loisteliasta, jotta elokuva on, mitä se on. Siitä en ole ikinä välittänyt, antaako elokuva miten todellisen kuvan Mozartista ja Salierista. Tarina toimisi planetoidi Plutolla, kunhan musiikki on tasoa Mozart.

Monet tietävät liikaa satunnaisesta aiheesta nauttiakseen puolittain onnistuneesta elokuvasta. Vastaavasti meissä on sitä vikaa, että kun lähdemme katsomaan mitä Matti teki, olemme kohtalaisen tyytyväisiä, kunhan Matti teki sitä mitä oletimmekin. Oikeasti onnistunut tarina kiehtoo heitä, joita tarina ei kiinnostanut, ja saa kaiken anteeksi nipottajilta. Siitä voidaan riidellä, milloin tarina on vahva; milloin kusetus ja kaikki on tasapainossa. Ei se kylläkään kannata.

Viime vuoden kehutuimman elokuvan The Social Network (arvostelu) suhde todellisuuteen on perverssi ihan vain minun mielestäni.

Facebookin perustaja Mark Zuckerberg ja häntä näytellyt Jesse Eisenberg osallistuivat taannoin sketsiohjelmaan. Zuckerberg vitsaili, että Eisenberg on kuin hänen paha kaksoisveljensä. Tämä ei ole niinkään vitsi, kuin terävä huomio. Minä en pidä uskottavana fiktiivistä elokuvaa, joka kertoo kylmästä ja itsekeskeisestä nörtistä, josta tulee sormia napsauttamalla miljardööri, koska hän tekee nettisivut, jotka ovat vain lievä parannus aiemmin luotuihin samankaltaisiin palveluihin verrattuna. The Social Network ON fiktiivinen elokuva. Zuckerberg on nalle. Eisenberg näyttelee Anakin Skywalkeria.

No mutta. Jos Zuckerberg vitsailee, häntä ei ole loukattu verisesti. Vaikka olisikin, hän pääsi vähällä: Salier esitettiin katkeroituneena murhaajana. Kuka vetelee hyvän maun rajoja, minäkö, tuomariko? Se olisi ongelma, jos kansalainen A tekisi kansalaisesta B realistisen fiktiivisen dokumentin, jossa "todistetaan", että kansalainen B on murhaajapedofiili. Jos kansalainen B olisi Tarja Halonen, nou hätä? Ilkeämielisintäkin juttua voitaisiin pitää "satiirina"? On sananvapaus ja kaikkea? (Kunhan profeettaa ei käsitellä millään tapaa?) Minä olen niin vainoharhainen, etten taatusti keksi tositarinoita todellisista henkilöistä, mutta onhan se kiva, että muut kehtaavat.

Mikä oli olevinaan perverssiä? Ei kai mikään. Kukaan ei ajattele asioita joka kantilta. Usein nipotamme siitä, mitä sattumalta hoksasimme, kun yksinkertainen tosiasia on se, että tarina ei kiehtonut riittävästi vaientaakseen henkilökohtaiset nipotushimomme. Tarina. Tarina. Ei ole olemassa hyviä tarinoita, jotka ovat valhetta, sillä hyvä tarina on merkityksellinen varsinkin verrattuna niinsanottuun todellisuuteen. Minä radikalisoiduin uskonnollisesti sisäistettyäni parhaan tositarinan kaikista tarjotuista. Oiva neuvo kaikille kunnianhimoisille - kirjoittajista kansanedustajaehdokkaisiin - on se, että keksi hyvä tositarina. Kaikki kiittelevät hyvän tositarinan keksijää.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Sarjishylly #15... Peltonen ja Oscar-ga... >

Keskustelut (13 viestiä)

Machinus

Rekisteröitynyt 04.01.2011

24.02.2011 klo 13.28

Mitä tässä kolumnissa tapahtuu?
Nahkis

Rekisteröitynyt 03.04.2009

24.02.2011 klo 14.01

Lääkkeet!
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

24.02.2011 klo 14.43

Machinus kirjoitti:
Mitä tässä kolumnissa tapahtuu?


En tiedä. Tarkastaako näitä kukaan v2:n väki? Meni taas totaalisesti yli hilseen. Välillä tuntuu että JP:llä olisi käytössä satuinnaissana-generaattori joka kirjoittaa nämä jutut JP:n puolesta.
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

24.02.2011 klo 14.58

Kyllä nämä luetaan ennen julkaisua aina, mutta jutut elävät omaa elämäänsä ja tämä tunne yli hilseen menosta kuuluu siihen.
afasfasf

24.02.2011 klo 15.51

Sinäänsä hieno tapa kirjoittaa kyllä, mutta kaltaiseni idiootti joutuu etsimään pointtiasi rivien välistä oikein kunnolla.
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

24.02.2011 klo 15.55

Eipä tässä kirjoitelmassa mitään varsinaista pointtia ollut. Ihan kivaa ajatuksenjuoksua ja silleen. Harmi vaan kun jotenki tuntuu nii väkisin väännetyltä.
Minäymmärsin

24.02.2011 klo 16.04

Pointti oli, että "tositarinan" ei tarvitse välttämättä olla totta, ja tosiasioiden luetteleminen ei välttämättä sinänsä vielä tee hyvää tarinaa.
female

24.02.2011 klo 17.56

jotenkin söpöä kun koittaa kirjoittaa erilailla kuin muut, harmi vain että lopputulos on skeidaa :) zei piin kannattaisi lopettaa tuo roolin vetäminen
TavallinenNormaali

24.02.2011 klo 19.05

Siinäs kuulit Peltonen. Älä yritä olla mitään. Sä olet ihan tavallinen vaan. Ollaan hei Suomessa, täällä ei kukaan ole toistansa parempi, eikä edes niinkään hyvä.
Sarkoni

Rekisteröitynyt 12.10.2007

24.02.2011 klo 21.05

No eihän tässä tekstissä mitään kovin outoa. Lauseet alkavat isoilla kirjaimilla ja päättyvät pisteisiin - ihan suomen kieltä se on. Ja jos ajatukset vähän lennokkaampia ovatkin niin hyvä vaan, saa omatkin ajatukset lentoon.
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

25.02.2011 klo 16.26

Kiitokset, mukavaa luettavaa Peltonen
hompithelvetti

26.02.2011 klo 22.38

stfu on iha vitun oikeessa. tää saatanan rääpäle on suoltanu tosta tuutistaan aivan liikaa paskaa. vituttaa suunnattomasti nää peltosen "arvostelut". Sillä ei oo paskaakaan väliä mitä vittua sieltä tuutista tulee, jos se on kotimaista, se on täyttä vitun skeidaa voisin antaa tuosta copyrightit peltoselle. Bulletstormin arvostelua odotellessa.. Jos tää kusipää arvostelee sen, niin voin taata että tämä eeppinen teos vajoaa sinne 5/10 listalle silleen, "Samaa painkiller kaavaa toistava turhakestudio nimeltään peoplecanfly on suoltanut ulosteena ulos uuden pelinsä joka ei poikkea millään muulla kuin pisteytyksellä ylös edellisestä roskapelistään. tarinaa on turha kertoa koska se ei vetoa vittuunkaan pelaajakunnasta ja vittu blabla saaatana"
hempithelvetti

27.02.2011 klo 21.13

hompithelvetti kirjoitti:
stfu on iha vitun oikeessa. tää saatanan rääpäle on suoltanu tosta tuutistaan aivan liikaa paskaa. vituttaa suunnattomasti nää peltosen "arvostelut". Sillä ei oo paskaakaan väliä mitä vittua sieltä tuutista tulee, jos se on kotimaista, se on täyttä vitun skeidaa voisin antaa tuosta copyrightit peltoselle. Bulletstormin arvostelua odotellessa.. Jos tää kusipää arvostelee sen, niin voin taata että tämä eeppinen teos vajoaa sinne 5/10 listalle silleen, "Samaa painkiller kaavaa toistava turhakestudio nimeltään peoplecanfly on suoltanut ulosteena ulos uuden pelinsä joka ei poikkea millään muulla kuin pisteytyksellä ylös edellisestä roskapelistään. tarinaa on turha kertoa koska se ei vetoa vittuunkaan pelaajakunnasta ja vittu blabla saaatana"

Komppaan

Kirjoita kommentti

69310

V2.fi:n joulukisa - Voittaja joka päivä!
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova