Tuorein sisältö

Skylanders Giants

Arvioitu: Playstation 3
Genre: Lastenpelit, Seikkailupelit, Tasohyppelypelit
Pelaajia: 1, moninpeli
Ikärajoitus: 7
Kehittäjä: Toys for Bob
Julkaisija: Activision
Julkaisupäivä: 19.10.2012
Pelin kotisivut
Manu Pärssinen

21.11.2012 klo 12.11 | Luettu: 10411 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Jättiläiset taivasmaassa
Activision iski juuri oikeaan rakoon kun se toi markkinoille Skylanders-pelin, jossa lisäsisältö ostetaan kohderyhmää kiinnostavina muovihahmoina. Ensimmäistä Skylandersia mainostettiin Spyron nimellä, mutta kun tämä lelujen ja pelin yhdistelmä osoittautui menestykseksi, uskaltaa jatko mennä ilman lohharia etunenässään. Mikäs siinä mennessä, kun kaikki on tehty laadukkaasti ja muksuja (sekä heidän vanhempiensa lompakoiden syvyyttä) aliarvioimatta.


Noh, lisää samaa sitten vai? Kyllä ja ei. Olisi varmasti ollut helppoa vain iskeä kaupan hyllyille uusi sarja hahmoja ja ehkä hioa vähän grafiikoita, mutta nostan hattua Toys for Bobille siitä, että pelkästään tähän ei ole tyydytty, vaikka edellisestä pelistä on vain vuosi.

Isommin, paremmin, kauniimmin


Kerrotaan, että aikoinaan Skylandsin maailmassa asusti jättiläisiä, jotka karkoitettiin maapallolle (mm. Citymarkettien hyllyille). Nyt pahan voimat uhkaavat taivasvaltakuntaa, joten jättien on palattava pelastamaan päivä. Kaiken takana on pahis nimeltä Kaos, joka aikoo valloittaa mannut Arkeyan-roboteillaan. Perusidea leluolentojen tuomisessa takaisin kotikonnuilleen on siis samankaltainen kuin ensimmäisessä pelissä, mutta tällainen tosi- ja satumaailman sotkeminen toimii toki pikkuväelle kuin häkä.

Sitten vain olento Portal of Poweriin ja puuf! - seikkailemassa ollaan. Tässäkin perheessä muksun leuka loksahti, koska uutuutena portaalialustan lisäksi myös osa lelusta hehkuu valoa, kun sen aktivoi. Pieni kikka, mutta tekee jo entuudestaan hyvin tehdyistä muoviotuksista taas astetta laadukkaamman oloisia.


Skylanders-pelit ovat seikkailu-tasoloikka-hack’n’slashia hahmonkehitys-roolipelauksella ryyditettynä, sillä pitäähän grindaus oppia nuorella iällä. Jättiläisten myötä pelin taisteluista tulee astetta eeppisemmän tuntuisia, varsinkin niinä hetkinä, kun isoimmat erikoisliikkeet valtaavat ruudun. Pyörää ei ole keksitty kokonaan uusiksi, mutta siitä on tehty astetta monipuolisempi (uusia kykyjä, uusia hahmoja) ja inasen kauniimpikin. Ykkösosan läpikotaisin kolunneillekin riittää pelattavaa, vaikka vanhojen hahmojen statistiikat siirtyvät jättimaailmaan sellaisenaan. Muutamat puzzlet ovat hieman haasteellisia, joten isin apuakin saatetaan tarvita (tai köh, isi pojan apua...).

Pakko kerätä kaikki?



Jos taloudesta löytyy jo kasa taivasmaalaisia muoviotuksia, on Giants varma hankinta joulupukin konttiin. Se ei ole menettänyt mitään ensimmäisestä osasta: se on edelleen hauska pelata monen ikäisille, muksuille kavereidensa kanssa ja yksinkin. Vaikka paljon ei ole muuttunut, Giants hioo konseptia ja laajentaa Skylandersien maailmaa, tehden siitä samalla monipuolisemman ja paremman. Ja on se aina hienoa, kun kaupasta tuotu uusi hahmo muuttuu tavallaan eläväksi tv-ruudulla - vaikka se käytännössä olisikin valoa hohtavaksi muovikikkareeksi pakattu DLC. Toivotaan, että Activision jaksaa pitää housunnyöreistä kiinni, eikä rahastuksen maku nouse liikaa hauskanpidon edelle ja laatu säilyy jatkossakin.

PS. Myös äskettäin julkaistu ilmainen iPad-peli Skylanders: Lost Islands tarjoaa skylandaajille lisää pelattavaa, varsinkin jos on muistanut säilyttää ne ukkeleiden mukana tulleet viivakoodit.

V2.fi | Manu Pärssinen

Skylanders Giants (Playstation 3)

Skylanders Giants osoittaa, ettei viime pelin nousu hitiksi ollut sattumaa.
  • tehty kohdeyleisöä aliarvioimatta
  • toteutuksessa ei isompia vikoja
  • pelattavuus kunnossa
  • edelleen toimivin sekoitus leluja ja peliä
  • ei maailman näyttävin peli
  • pientä bugailua
  • vanhempien lompakko narskuu
< WWE '13... Of Orcs and Men... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (5 viestiä)

arvid

21.11.2012 klo 22.45

Skylanders on Activisionin peli, eikä Ubisoftin.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

21.11.2012 klo 23.13

arvid kirjoitti:
Skylanders on Activisionin peli, eikä Ubisoftin.


Aivan oikein, hetkellinen aivotoiminnan häiriö korjattu, kiitos.
lainaa
Faija

23.11.2012 klo 10.43

Niin, onko pakko kerätä kaikki? Taloudesta löytyy ennestään kaikki elementit ja buuster packin myötä saa yhden jättiläisen. Pitääkö jättiläisiä olla useampia? Tuleeko uusia elementtejä? Kuinka pitkälle pääsee vanhan osan hahmoilla ja yhdellä jätillä?
lainaa
ninteenskid

23.11.2012 klo 17.53 1 tykkää tästä

Mullon ikävä PS1 Spyroa, ja joitain PS2:n Spyroja :'(
lainaa
Melr0semom212

03.01.2013 klo 20.05

Hei ei ole pakko ostaa uusia hahmoja, pelkillä aloituspakkauksen hahmoilla pääsee pelaamaan kaikki kentät. ja vanhat skylanderit avaavat tarvittavan elementin portit, toki sitten et pääse kouluttamaan ja kehittämään niitä uusia hahmoja jos sulla on vain pari.

Ihanaa tässä oli myös se että uusi portaali ottaa virran pleikasta usb-piuhalla, niin ei tarvitse paristoja latailla.

Light-core hahmoilla on enemmän ominaisuuksia, joten niitä sitten taas odotellaan Suomeen varmaankin maaliskuulle tai kesään.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova