Tuorein sisältö

Batman: Arkham Origins

Arvioitu: Playstation 3
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1,2-8
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Warner Bros Games
Julkaisija: Warner Bros. Interactive Entertainment
Julkaisupäivä: 25.10.2013
Pelin kotisivut
Matias Puro

08.11.2013 klo 15.26 | Luettu: 10052 kertaa | Teksti: Matias Puro

Puoliksi mies, puoliksi lepakko
Onko se lintu? Onko se lentokone? Onko se Teräsmies? No ei, senkin idiootti. Se on nahkapukuun pukeutuva monimiljardööri jolla on omituiset liikuntaharrastukset sekä epäilyttävän läheinen suhde lentäviin rottiin.

Jouluaatto, 8 palkkatappajaa ja yksi lepakko



Vuonna 2009 Rocksteady Studios räjäytti potin Batman: Arkham Asylumilla. Vastoin odotuksia Lepakkomiehen taisto läpi vallatun mielisairaalan oli mielenkiintoinen, teräksisellä pelisuunnittelulla vuorattu tiivis seikkailu, joka herätti Batmanin todella eloon nykyiselle konsolisukupolvelle. Pari vuotta myöhemmin Arkhamin mielisairaala laajeni kokonaiseksi kaupungiksi perinteisellä jatko-osan ideologialla; kaikkea vihollisista pelialueeseen oli laajennettu eksponentiaalisesti. Nyt pelisarjan tekijätiimi on vaihdettu Rocksteadystä Warner Brosin omaan Montrealin studioon, eivätkä tutut ääninäyttelijätkään enää kuulu rooleissaan.

Arkham Cityn dramaattisen tarinan jatkamisen sijaan Arkham Origins ottaa uuden suunnan kerronnassaan. Nimensä mukaisesti Batmanin alkutaipaleista kertova peli käynnistyy vuosia ennen trilogian ensiosaa, kuvaillen yhden hyytävän kylmän jouluaaton Lepakkomiehen menneisyydestä. Gangsteripomo Black Maskin kutsumana kahdeksan maailman tappavinta palkkatappajaa saapuu Gothamin kaduille ja katoille yksi päämäärä mielessään: tapa Batman ja kuittaa 50 miljoonan potti. Rauhallisen joulunvieton sijaan Bruce Wayne pukee ylleen yön ritarin haarniskan ja muuttaa asetelman päälaelleen; saaliista tuleekin metsästäjä. Yksinkertainen alkuasetelma muuttuu totta kai hyvän tarinan tavoin monimutkaiseksi käänteiden ja kaarien avulla, ollen näin yksi Originsin parhaista puolista.

Olipa kerran lepakkomies



Origins ei ole katsaus siihen miten Bruce Waynesta tuli Batman, sillä pelin alkaessa rikollisten kovakätistä ohjaamista kaidalle polulle on käyty jo kaksi vuotta. Taskuvarkaat kuiskivat kujilla pelko äänessään legendasta, jonka olemassaolosta väitellään televisiokeskusteluissa.

Kasvutarinana Origins kuitenkin tuo esille kertomuksen siitä, miten noviisimaisesta, vahingollisuuteenkin asti itsenäisestä, yksinäisestä ja rosoisesta lepakkomiehestä muotoutuu kaikkien tuntema Batman. Yön ritari on aina ollut koville kova, mutta Originsissa Roger Craig Smithin ääninäyttelemänä tuttu sankari saa miltei Nolanmaista terää. Läheiset luotaan poistyöntävä sankari ei ole poliisienkaan ystävä, ja täten ainoana tukipilarina toimii perheen hovimestari. Ikonisen hovimestari Alfred Pennyworthin kanssakäynti Waynen suvun perijän kanssa onkin yksi koko pelin parhaista antimista.


Tarinassa ei kuitenkaan ole alkupistettä vain yhdelle hahmolle, vaan jouluaaton lumituiskeessa useat lankakerät sotkeentuvat toisiinsa. Tuttuja naamoja ja nimiä heitellään ilmoille ähkyyn asti, kun pariinkymmeneen pelituntiin yritetään mahduttaa oma varttitunti jokaiselle Gothamin roistolle ja sankarille. Myös Jokeri-fanit saavat itselleen mahan täydeltä nannaa, vaikka Mark Hamill ei enää legendaariseen rooliinsa palaakaan. Välillä mennään miltei surkuhupaisuuksiin asti, kun jokaisen sarjakuvista tutun hahmon elämä tuntuu ottavan uuden suunnan samaisen joulupyhän aikana. Tyylisuunta on myös viety enemmän ääripäähän, jossa julmat ihmiset ovat entistäkin sadistisempia, hullut sekopäisempiä ja oikeustajuiset suoraselkäisempiä.

Origins rakentaa hyvät alkuasetelmat muissa Arkham-peleissä edenneille tarinoille ja hahmokaarille, mutta Cityn tuoman päätöksen tunteen jälkeen esiosa tuntuu hieman vanhojen tuntojen uudelleenlämmittelyltä. Useammin kuin kerran pelatessa tuli fiilis, että nämä tarinat olisivat sopineet paremmin välikertomuksiksi Asylumin ja Cityn väliin. Originsissa on myös sama ongelma kerronnassa kuin edeltäjässään, eli hahmojen pikainen vaihto seuraavaan varttitunnin esittelyn jälkeen. Pelaajasta tulee kuin turistibussin tarkkailija, jolle esitellään pikakelauksella parhaat palat vuosikymmenten hahmokavalkadista. Tällä menettelyllä hahmoihin ei ehditä syventymään, eikä tarttumapintaa ole lainkaan, sillä valtaosa hahmoihin omistetusta ajasta menee lyömisnappulaa rämpyttäessä.

Arkhamin juuret hoitoon



Vaikka tarina ja hahmot ovat käsikirjoitukseltaan turvallisen taattua laatua, Gothamin kaduilla lennellessä takaraivossa kutkuttaa omituinen kysymys: Onko minulla hauskaa pelatessani? Ongelma ei ole esimerkiksi täysin pelistudion vaihtamisen syytä, vaan kyse on enemmänkin yksinkertaisesta ähkystä. Usean monikymmentuntisen lepakointiurakan päätteeksi Arkham-peli ei enää yksinkertaisesti iske niin kovaa kuin aiemmin. Asylum oli täydellisesti painotettu kokonaisuus sulavasti toteutettua mätkintää, hiipparointia, salapoliisityötä ja seikkailua, joten kolmannen osan vaikea tuoda mitään uutta pöytään, varsinkin kun Cityssä nähtiin jo avoin kaupunkikin pelialueena.

Vaikka goottilaisarkkitehtuurin keskellä liitely on yhä antoisaa ja kymmenen rikollisen hiljaisesta napsimisesta yksi kerrallaan nauttii edelleen hävyttömän paljon, on tämä kaikki nähty jo ennenkin. Käytännössä kaikki Batmanin työkalut lepakkoliiturista lepakkopommeihin ovat aiemmista osista tuttuja, eikä pelimekaniikkoja tai esimerkiksi vihollistyyppejä olla pahemmin muutettu. Lisäksi Origins tuntuu kadottaneen osan Rocksteadyn luoman pelisarjan taiasta, joka oli yhdistelmä loppuun asti hiomista, sekä innovatiivista pelisuunnittelua, joista kumpikin loistaa nyt poissaolollaan.


Ainoa selkeä uutuus, eli moninpeli, rakentuu kolmiodraaman ympärille. Banen ja Jokerin rivisotilaat pyrkivät listimään toisensa Lepakkomiehen sekä Robinin napsiessa väestöä molemmista leireistä. Mielenkiintoisesta alkuasetelmastaan huolimatta moninpeli tuntuu huolimattomasti suunnitellulta, tasapainottomalta sekä puuduttavalta.

Lepakoita äidin oomme kaikki


Arkham-sarjan pelit on aina jaettu käytännössä viiteen pelaamisen osa-alueeseen, eikä Origins tuo totuttuun kaavaan muutosta. Ensimmäisenä toimii seikkailu, joka on täysin vapaata Gothamin hiekkalaatikossa. Pää- ja sivutehtävien lisäksi kartta on upotettu täyteen erilaisia minihaasteita, keräiltäviä ja muita salaisuuksia. Kunnon kompletionisti saa Arkham Originsista moneksi tunniksi purtavaa, erityisesti kun mukaan lasketaan moninpeli, haastepelimuodot sekä ympäri kaupunkia piilotetut paketit, jotka odottavat löytäjäänsä.

Toisena pääosiona pelissä toimii tappelu, joka pysyy käytännössä muuttumattomana aiemmista osista. Muutamien erilaisten vihollistyyppien lepakkonyrkeillä kurmotus on yhä äärimmäisen kaunista katseltavaa sulavuudessaan, yhdistäen yksinkertaisen näppäinrämpytyksen taktisempaan työkalujen käyttöön. Yhdistelmä tarjoaa mahdollisuuden sekä suorasukaiseen että hienovaraisempaan toimintaan, jossa kykenevä taistelija voi ketjuttaa lukemattomia iskuja väistellen kymmenpäistä vihollislaumaa.


Puhtaan turpajuhlan sijaan Lepakkomiehen täytyy tukeutua ajoittain myös varjoihin ja saalistaa rivipahiksia piilosta käsin. Ninjaillessa Arkham-sarja onkin ollut parhaimmillaan, sillä yön kostajan roikottaessa gangstereita goottilaisveistoksista tunnelma on vahvimmillaan ja lähimpänä aitoa Batmanin henkeä. Mukana on nyt myös entistä enemmän salapoliisitoimintaa. Aiemmissa osissa lähinnä jälkien seuraamiseen keskittynyt etsivätyöskentely saa rinnalleen rikospaikan tutkimisen. Ankeasta kädestäpitelystä huolimatta erilaisten vihjeiden etsiminen rikospaikalta ja näiden analysointi on mukavaa pikku puuhasteltavaa ja kutoo mysteerit hienosti osaksi interaktiivista tarinaa.

Viimeisimpänä ja tässä tapauksessa myös vähäisimpänä osa-alueena Arkhameissa ovat aina olleet pomotappelut, jotka eivät koe trilogian päätösosassakaan parannusta aiempaan. Keskinkertaisesta suunnittelusta kärsineet väännöt ovat edelleen lähinnä pakkopullaa ja tekosyy ikonisten hahmojen ruutuajalle.

Joulun kellot kilkattaa



Teknisesti Arkham Origins on käytännössä identtinen aiempaan osaan verrattaessa. Mainittavaa kuitenkin on, että jättikokoinen pelimaailma imee konsolista ajoittain mehut, eikä uudelle alueelle saapuessa kannata hämmästellä hetkellistä diashowta.

Audiovisuaalisesti Origins on kuitenkin taattua Arkhamia, jossa vahvat varjot ja tummat värit luovat arkkitehtuurin kanssa goottilaishenkisen, dramaattisen visuaalisen tyylin joka myötäilee sarjakuvista tuttua maailmaa. Christopher Draken loistelias soundtrack palvelee tarinaa ja tyyliä kaikinpuolin mainiosti.

Originsin kohdalla ostopäätöksen tekeminen on loppupeleissä hyvinkin yksinkertaista. Jos aiempien osien lopputekstejä toljotellessa on jäänyt kaipaamaan lisäsisältöä, ei Origins tuota pettymystä. Kaikesta kritiikistäni huolimatta Arkham Origins on kuitenkin reilusti keskivertoa parempi toimintapeli, jonka taustalla on hyväksi testattu ja todettu pelimekaniikkojen risteytys. Toivottavasti seuraava Gotham-seikkailu kuitenkin vie jo pelisarjaa uusille urille.

V2.fi | Matias Puro

Batman: Arkham Origins (Playstation 3)

Origins on totuttua Arkhamia, niin hyvässä kuin pahassa. Nuoremman Batmanin kasvutarina ei uudista sarjaa pelillisesti, mutta antaa lisää tahkottavaa nälkäisille faneille.
  • Toimiva yhdistelmä eri pelityylejä
  • Bätmänöinti on yhä hauskaa
  • Vanhan tekniikan kierrättämistä
  • Trilogia alkaa toistaa itseään
  • Loppuun asti hiominen on jätetty väliin
< Turbo - Super Stunt ... Assassin´s Creed IV:... >

Keskustelut (7 viestiä)

perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

08.11.2013 klo 16.51 5 tykkää tästä

Jo Cityä vaivasi minusta tämä juonen pirstaleisuus ja eri pahisten jatkuva sivuroolitus. Vaikka toiminnallisesti oli mielekkäämpi ja parempi kuin AA, nii kokonaisuutena hävis huomattavasti. Varsinki peräkkäin pelattuna AC:n heikkoudet juonenkuljetuksessa tulee enemmän esille, kuin AA:n pelilliset pikkumokat.

Tästä uusimmasta nyt en hirveänä ole kuullut syitä sille miksi tämän ostaisin. Erityisesti toistavuus, epäloogisuus ja hiomattomuus pistää silmään, edelliset osat ku olivat yllättävän tuoreita koko pelin, loogisia(niin loogisia ku supersankarit voi olla) ja sen lisäksi todella hiottuja kokonaisuuksia. Pitänee sit katella joskus jostain kaljalaarista(so. kolmen vuoden päästä Steamista). Mikäli sama porukka olis tehny ja arvostelut olis olleet +20 suopeampia, nii sitten olis voinut jopa maksaa "ekstraa".

Ps. typo Arkhamin juuret hoitoon kappaleen ekas virkkees: "käsikirjoitukseltaqn"
Muokannut: perato 08.11.2013 klo 16.53
Jomppis11

Rekisteröitynyt 17.08.2011

08.11.2013 klo 17.30 1 tykkää tästä

perato kirjoitti:
Jo Cityä vaivasi minusta tämä juonen pirstaleisuus ja eri pahisten jatkuva sivuroolitus. Vaikka toiminnallisesti oli mielekkäämpi ja parempi kuin AA, nii kokonaisuutena hävis huomattavasti. Varsinki peräkkäin pelattuna AC:n heikkoudet juonenkuljetuksessa tulee enemmän esille, kuin AA:n pelilliset pikkumokat.

Tästä uusimmasta nyt en hirveänä ole kuullut syitä sille miksi tämän ostaisin. Erityisesti toistavuus, epäloogisuus ja hiomattomuus pistää silmään, edelliset osat ku olivat yllättävän tuoreita koko pelin, loogisia(niin loogisia ku supersankarit voi olla) ja sen lisäksi todella hiottuja kokonaisuuksia. Pitänee sit katella joskus jostain kaljalaarista(so. kolmen vuoden päästä Steamista). Mikäli sama porukka olis tehny ja arvostelut olis olleet +20 suopeampia, nii sitten olis voinut jopa maksaa "ekstraa".

Ps. typo Arkhamin juuret hoitoon kappaleen ekas virkkees: "käsikirjoitukseltaqn"


Veitpä sanat suustani. Vaikka suuri pelisarjan fani olen, niin en aio edes hankkia tätä..
asdasdasd

08.11.2013 klo 18.47 1 tykkää tästä

Ei kyllä innnosta yhtään enempää kuin sen kertaläpipeluun. Syy on yksinkertainen; kaikki tämä on käytännössä ja nähty AC:ssa. Pahiskavalkadikin on surkeampi kun on pitänyt kaikenmaailman pikkurikolliset (executioner...) saada remmiin, plus että monet kohtaamiset näiden "assasiinien" kanssa ovat pahoja pettymyksiä.
smuh

Rekisteröitynyt 06.09.2013

08.11.2013 klo 18.53

Jos se kenenkään mielipidettä muuttaa suuntaan tai toiseen, IMO tässä oli trilogian kirkkaasti paras tarina/käsikirjoitus ja hahmojen muovautuminen niiksi millaisia ne olivat aiemmissa peleissä (kronologisesti myöhemmin) on erittäin hyvin tehty. Joskin silti on samaa syndroomaa kuin Cityssä ja jotkin pahikset jätetään sivuhahmoiksi ilman sen suurempaa karakterisointia, plus peli vetää melkoisen bait-and-switchin yhden tarinallisen "yksityiskohdan" saralla josta ei pahemmin ennen julkaisua puhuttu mikä saattaa risoa joitain.

Pelimekaaniikoiltaan ollaan edelleen toimivalla tasolla mutta kuten kaikki arvostelut ovat ehtineet kertoa, kaava alkaa jo toistamaan itseään suhteellisen pahasti. Myös laadunvalvonta oli ainakin julkaisun aikaan lipsunut ja bugeja löytyi useampia. Silti aivan pätevä peli jossa mikään osa-alue ei ole suoraan 'huono' vaan pahimmillaankin keskinkertainen.
Dix-Tracys

Rekisteröitynyt 22.04.2007

08.11.2013 klo 19.09 6 tykkää tästä

Aika pitkälti samalla viivalla muiden kera. AC on trilogiasta parhaiten pelaamista kestävä, AA on tunnelmaltaan vahvin ja AO on molempien uudelleenlämmittelyä (hyvin laadukasta sellaista). Missään vaiheessa ei harmittanut pelata, päinvastoin nautin joka sekunnista. Sivupahikset olivat aika tylsiä ja psykedeliakohtaukset melko laimeat, mutta muutama kohtaus tarinassa sai hymyn huulille.

En valittaisi jos sarja jatkuisi, mutta jotain uutta voisi kohtapuoliin keksiä.
Guetta

Rekisteröitynyt 03.08.2011

08.11.2013 klo 22.12 4 tykkää tästä

Toivottavasti ei käy kuin Assassin's Creedeille, eli periaatteessa ihan maistuvaa, mutta kyllästyttää kuitenkin jo. Tämä oli Revelations, toivotaan, että seuraava askel on jonkinlainen uudistuminen.
Moobs_no_more

09.11.2013 klo 08.39 5 tykkää tästä

Loistava tekele, kellarien tissiposket itkekööt.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova