Tuorein sisältö

Gran Turismo 6

Arvioitu: Playstation 3
Genre: Ajopelit, Simulaatiot
Pelaajia: 1-2, verkossa 16
Ikärajoitus: 3
Kehittäjä: Polyphony Digital
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Julkaisupäivä: 06.12.2013
Pelin kotisivut
Mikko Heinonen

23.12.2013 klo 14.59 | Luettu: 26916 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Taiteen tämänhetkinen taso
Sanotaan, että iho muistaa kosketuksen. Minun peukaloni muistavat yhä erittäin hyvin Gran Turismo 1:n endurance-kisat digitaaliohjaimella. Samoin muistiin on jäänyt ikiajoiksi pelin upea introjakso Chemical Brothers -ääniraitoineen. Muutenkaan nykytyylisestä ”autopornoksi” kutsumastani genrestä ei oikein voi edes puhua ilman tätä perusteosta.


Tämän jälkeen GT-saagan osista minua ovat puhutelleet melko tarkkaan puolet. GT2 paisutti alkuperäistä konseptia mielettömällä automäärällä, mutta sen grafiikka oli jo paikoin todella rujoa ja rallikisat eivät tuntuneet lainkaan realistisilta. GT3 oli selvästi tehty melko hätäisesti PS2:lle, mutta GT4 oli tuon alustan pääteos, josta jaksoin innostua. Pitkään viivästyneen GT5:n suuruudenhullu maalailu sitten jäikin rehellisesti ja ansaitusti Forza 4:n (ja itse asiassa jo sitä edeltäneiden osien 2 ja 3) varjoon. Nyt GT6 kääntää taas pelisarjan kurssia siihen suuntaan, että minuakin sentään hiukan kiinnostaa.

Polyphony Time


Ainakin länsimaisesta näkökulmasta GT6:n julkaisuaika tuntuu hieman epäonniselta. Suomessakin tämä PlayStation 3:lle tarkoitettu jättipeli julkaistiin viikko PS4:n lanseerauksen jälkeen. Tokihan PS3:lla on isompi ostajakunta ja PS4:ää ei ole riittänyt likikään kaikille halukkaille, mutta en voi välttyä ajatukselta, että pienestä pelipulasta kärsivä nelospleikkari olisi tarvinnut tätä enemmän kuin jo asemansa vakiinnuttanut ja elämänsä ehtoota elävä kolmonen. Japanin suhteen aikataulussa sentään on enemmän järkeä, sillä PS4 julkaistaan siellä vasta ensi keväänä.


Eipä silti, että kehittäjä Polyphonya olisi ennenkään ajanlasku kiinnostanut: julkaistiinhan GT5:kin miltei neljä vuotta konsolin esittelyn jälkeen. On kuitenkin tosiasia, että kuutosta tullaan ulkoisesti vertaamaan Xbox Onen Forza 5:een, jolle se ei tietenkään pärjää, ja iso osatekijä tässä on laitteisto. Ruudunpäivitys ei ole kovinkaan sulavaa ja aina välillä se nykäiseekin rumasti.

Runsas vakiokattaus sekavasta pöydästä


GT6 tarjoilee juuri sitä mitä peliltä odotetaankin: ison autovalikoiman, eri ”ajokorttiluokat” ajokokeineen, kisoja, pieniä välitehtäviä, jotain vähän japanilaisen hassua ja yleistä autonpalvontaa. Tällä kertaa mukaan on päässyt mm. Goodwood Festival of Speed, jonka nimissä päästään käskyttämään klassista kalustoa. Coffee breakit ovat edelleen mukana, samoin tarjotaan muita pieniä ajotehtäviä.


Myös sellaiset asiat ovat ennallaan, joiden olisi suonut muuttuvan. Käyttöliittymä on edelleen se perinteinen, eli jotakin sekavan ja hankalan välimaastosta. Jos voitan kilpailun, en todellakaan halua, että minulle tarjotaan oletusvaihtoehtona saman kisan ajamista uudelleen, ja päästäkseni seuraavaan kisaan minun pitää ensin erikseen poistua tästä nykyisestä valikon viimeisen vaihtoehdon kautta. Samoin en arvosta, että peli palauttaa ajoapujen asetukset oletusarvoihinsa, kun hankin uuden auton (vai enkö vain löydä jotain masterasetusta?). Joka paikkaan siirtymiseen liittyy kauheasti turhaa selaamista. Myös taustalla pimputtelevan jazz-pianistin voi puolestani laittaa jo eläkkeelle.

Noin neljäsataa Nissania


Autovalikoimasta on hyviä ja huonoja uutisia. Kyllä, autoja on oikeasti 1200 erilaista, mutta asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Ensinnäkin laskutapa ottaa – hyvin granturismomaisesti – huomioon sen seitsemän eri varusteversiota samoista autoista. Niiden mallintamiseen nyt ei varsinaisesti ole tarvittu ihan samanlaista vaivaa kuin muiden. Kirjoitinkin jo tämän numeroleikin turhuudesta taannoisessa Listasunnuntaissa. Oikeasti uusia autoja on 124, johon sisältyy mm. 5 kpl samanlaista kilpa-autoa eri tarroilla.


Toisekseen GT5:n tapaan toiset autot ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Ero ei ole niin dramaattinen kuin vitosessa, jossa suoraan GT4:stä letkutetut ja sahalaitaisin tekstuurein varustetut ”Standard-autot” olivat monin tavoin rajoitettuja, mutta edelleenkään näissä autoissa ei ole esimerkiksi sisäohjaamoa eikä niiden polygonimäärä päätä huimaa.

Ja vielä lisäksi mukana on huomattavan suuri määrä puhtaita kuriositeetteja, joihin GT toki on sortunut alusta asti. NASAn kuuajoneuvo on toki oi niin hassunhauska, mutta sen tilalle olisin voinut ottaa vaikka kattavammin muiden mantereiden kuin Japanin pikkusportteja ja vanhempaa kalustoa. Hieman kotiinpäin vetämiseltä nimittäin haiskahtaa, kun jostain Mazda MX-5:stä on yli 20 versiota ja samalla vaikkapa Ford Escortit alkavat vuosimallista 1998. Useimpien autojen vauriomalli on sekin hyvin viitteellinen.

Parhaat palat tallella



Tämän nupinan jälkeen voisi ajatella, etten pitänyt GT6:sta ihmeemmin. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Se on vallan mainio peli, kun osaa sovittaa odotuksensa oikein. Viihdyin sen parissa useita iltoja. Gran Turismo ei ole yhtäkkiä muuttunut muuksi kuin mitä on, eikä siltä ole kohtuullista muuta odottaa, koska ostava yleisö on käynyt GT-kaupoilla innokkaasti tähänkin asti.

Ajotuntuma on ollut sarjan parhaita puolia jo pitkään, ja se on sitä edelleen. Etenkin oikealla tatilla kaasua ja jarrua käyttämällä autoon saa mukavasti tuntumaa myös pelkällä padilla, ja tuki erilaisille rateille on hyvin laaja. Mistään simulaatiosta ei tietenkään ole kyse, mutta jos on tarkoitus viihtyä erilaisten autojen kokeilun parissa, siihen on pelikonsoleilla harvoja parempia vaihtoehtoja. Ajoapuja veivailemalla on helppo säätää ajokokemus juuri omaan makuun sopivaksi.


Myös ratojen määrä on ilahduttavan runsas. Mukana ovat toki ne ikiaikaiset Autumn Ringit sun muut, mutta myös seitsemän kokonaan uutta baanaa, kuten Goodwood, Silverstone ja Brands Hatch. Kaksinpeli jaetulla ruudulla onnistuu sekin. Verkkopeliä en saanut luotettavasti testattua, koska PS3-henkinen autopeliseura puuttuu. Lukijat saavat mieluusti kommentoida sitä alla.

Juuri sitä, mitä paketissa lukee


GT6 ei vie sarjaa dramaattisesti uuteen suuntaan, mutta harva taisi sitä odottaakaan. Se on pikemminkin iteratiivinen päivitys, joka lisää asioita ja korjaa toisia. Jos autoporno kiinnostaa, tämä on edelleen parasta sellaista Sonyn konsoleilla. Sille ei ilmeisesti voi mitään, että koko pelityyppi on jumiutunut tällaiseen kehityssykliin. Ja koska nykyään saa pisteitä vain siitä, ettei ole samanlainen ahne sika kuin kilpailijansa, mainittakoon että GT6:n autojen ostaminen on havaintojen mukaan helpompaa ilman oikeaa rahaa kuin Forza 5:ssä.


Kukaan tuskin pettyy GT6:n ostaessaan, mutta kukaan aiemmat versiot ostanut ei kyllä millään tapaa yllätykään. Se ei muuta sitä tosiasiaa, että tämä on hyvin tehty ja laadukas autopeli.

V2.fi | Mikko Heinonen

Gran Turismo 6 (Playstation 3)

PS3:n kenties viimeinen suurponnistus on laatupeli, mutta sisältää hyvin vähän ennen näkemätöntä.
  • Samaa tasaista laatua
  • Standard-autot vähemmän karuja
  • Hyvät asiat tallella
  • Yllätyksiä tasan nolla
  • Standard-autot edelleen jäljellä
  • Huonotkin asiat tallella
< Adventure Time Explo... Bravely Default... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (15 viestiä)

JTT

23.12.2013 klo 16.05 1 tykkää tästä

Onko GT6:ssa mahdollisuus tehdä oma rata ajamalla esim. työmatka älypuhelimen gps päällä, ja siirtää kyseinen reitti peliin? Miten ominaisuus käytännössä toimii?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.12.2013 klo 16.09

Kyllä tällaista ominaisuutta on tosiaan väläytelty ja se on ilmeisesti tulossa, mutta ei sitä ole kyllä vielä julkaistu.
lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

23.12.2013 klo 16.25 3 tykkää tästä

Äänet on edelleen ihme suhinaa.

Ajomallinnus on kyllä ottanut valovuoden mittaisen loikan eteenpäin varsinkin renkaiden mallinnus on todella hyvä.

Mutta sitä olen kyllä ihmetellyt miksi GTeessä MR autoilla ajo on niin hirveetä tuskaa?

Vaurionmallinnus on kosmeettista eikä osia irtoa tai ole ainakaan saanut irtoamaan.

Stanut ottaa päähän koska tykkään ajaa sisäkuvakulmalla.

Peli tuntuu edelleen steriililtä pelaamisen ilossa on minusta otettu valtava takapakki verattain juuri näihin ensimmäisiin GThin.

Itse antaisin 75/100 koska ei peli huono ole mutta siinä puuttuu se mikä saa minun kaltaisen automiehen autoilla ajamisesta syttymään...

Ps. Antakaa kenkää Autolistan laatineelle maailmassa on muitakin autoja kun ne skylinet,Mx-5set,GT3000 twinturbot yms tässä voitaisiin ottaa forzasta mallia kuhan kauppakassit vaan säilyttää niitä on niin mukava viritellä :)
Muokannut: Pioneeri 23.12.2013 klo 16.28 lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.12.2013 klo 16.32 1 tykkää tästä

Pioneeri kirjoitti:

Peli tuntuu edelleen steriililtä pelaamisen ilossa on minusta otettu valtava takapakki verattain juuri näihin ensimmäisiin GThin.


Sepä siinä vähän on, ettei sitä täsmälleen samaa fiilistä voi oikein luoda kuin minkä GT1 aikanaan loi. Se oli todella leuka lattiaan -matskua, kun ei kukaan muu ollut vastaavaa tehnyt. Sittemmin on tullut kilpailijoita ja osaa jo muutenkin vertailla vähän laajemmin.
lainaa
VMV

23.12.2013 klo 16.35 2 tykkää tästä

Kuinkas AI? Vieläkö homman nimi on letkajenkka ja pelaajan auton liikkeitä ei huomioida mitenkään? Ajavatko muut edelleen rykelmänä joka hidastaa tai spurttaa riippuen pelaajan ajosta?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.12.2013 klo 16.38 1 tykkää tästä

VMV kirjoitti:
Kuinkas AI? Vieläkö homman nimi on letkajenkka ja pelaajan auton liikkeitä ei huomioida mitenkään? Ajavatko muut edelleen rykelmänä joka hidastaa tai spurttaa riippuen pelaajan ajosta?


Melko perinteiseltä tuntui sekin, ainakin alemmissa sarjoissa. Jotenkin olin aistivinani ettei pusuja tullut takaapäin yhtä paljon kuin aiemmin, mutta tämä saattaa olla placeboa.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

23.12.2013 klo 17.07 1 tykkää tästä

Autot kuulostaa nettipelivideoiden perusteella vieläkin melkoisilta imureilta... Itseäni ei ole GT sarja tosin kiinnostanut enää sen jälkeen kun Enthusia aikoinaan ilmestyi PS2:lle. Sitten tuli Forza...
lainaa
Jepa

23.12.2013 klo 22.33 6 tykkää tästä

Suomen suurimpana autopelifanina (sori MIkko),
minulla oli epäilykseni peliä kohtaan. GT5 oli hyvä peli, tosin itse ajaminen oli vähän 50/50, ei ollut niin nautinnolista puuhaa.

Kutosessa on kaikki hyvät Gran Turismon ainekset kuin ennenkin, mutta erityisesti ajotuntuma on mennyt valovuoden eteenpäin.
Olen jo parikin vuotta nipottanut autopeleistä kun itse ajaminen ei ole enään hauskan tuntuista (Forzat esim äärettömän tylsiä).
Enkä nyt tarkoita sisältöä, palkintorahoja/autoja, turnauksia.
Vaan sitä miltä kuskista tuntuu kun auto kääntyy ja jarruttaa.

Ensi metreistä asti ajaminen oli taas hauskaa puuhaa. Tämä on se mikä saa meikäläisen pitämään kiinnostuksen yllä.

Ajaminen padilla onnistuu kuten sen pitäisikin.
Mutta varsinkin logitechin T500RS systeemeillä kun mukana ovat myös kytkin ja erillinen kahdeksanportainen vaihdelaatikko oikeaan rallipenkkiin yhdistettynä niin ajaminen antaa jo kicksejä, ensimmäistä kertaa useampaan vuoteen. Jesh!

Toivottavasti kilpailijatkin huomaavat tämän ja taso lähtisi vähän kohentumaan.

5/5
lainaa
erkkiesko

23.12.2013 klo 22.53 3 tykkää tästä

Kokeiles jepa, vaikka Assetto Corsaa Steamin alesta. Ei millään mittapuulla valmis, mutta ajomalli valovuosia edellä esim. Gt5:sta. Toi ainakin minulle kipinän vääntää rataa ympäri sen parisenkymmentä kiekkaa peräkkäin - enempää en kehdannut kerrostalossa vinguttaa rattia yhdentoista jälkeen :).
On gt5:ssakin tarpeeksi sitä realismia, mutta olisiko sitten ruudunpäivitysnopeus ja muut pienet asiat, mikä saa gt5:n tuntumaan auttamatta erittäin vanhentuneelta peliltä. Mutta esim. Pagani Zondan ajaminen on molemmissa peleissä erittäin lähellä toisiaan - eli ei ole AC mitään iracing luistelua realistisin=vaikein meininkiä, missä kaupassa käyntikään ei onnistuisi ilman tuntikausien reeniä.
lainaa
7575

24.12.2013 klo 00.16

Nettipelissä pitäisi olla perus "quick race" koska pelaajien hostaamissa huoneissa kuluu liikaa aikaa asetusten/säätöjen kanssa ja liian harvassa huoneessa päästään lähellekkään maksimi 16 pelaajan kisoja.
lainaa
zesseli

24.12.2013 klo 12.51

Ratavalikoima on tässä pelissä kyllä ainutkertainen ja asettaa korkealle riman mihin muiden pelien pitäisi pyrkiä. Paitsi, että pelintekijöiden omat luomukset ovat huolella tehtyjä, ollaan mukaan saatu valtava määrä hyvällä maulla valittuja klassisia kilparatoja. Silverstone, Nürburgring, Monza, Suzuka, Ascari, Bathurst, Spa, Daytona, Ascari, Brands Hatch, Goodwood, Willow Springs, Fuji... Lista jatkuu ja jatkuu. Vielä jos tuovat lisäsisältönä esimerkiksi Interlagosin radan, niin alkaa olemaan uskomaton paketti kasassa.
lainaa
dogman

24.12.2013 klo 20.00

+Ajotuntuma todella hyvä, fysiikat jne.
+Ratojen määrä ja laatu
+Valikot
+Valikoiden latausajat pienentyneet paljon vitosesta
+Kaunis peli edelleen, kun ottaa huomioon konsolin tehot
+Tekoäly osaa oikeasti ajaa kilpaa ja välttää kolareita, mutta...
+Enemmän mahdollisuuksia customoida autoja

-Kuminauha-tekoäly antaa voittaa, jos on tarpeeksi kaukana kärjestä
-Standardi-autoja roikutetaan edelleen mukana, osa helvetin rumia
-Jatkuvat lentävät lähdöt, sama kaava - ota kärki kiinni ja voita
-Liian helpot lisenssit ja muut kilpailut verrattuna edellsiosiin, naurettavaa
-Epätasapainoiset tekoäly-autot, liian suuri tehovaihtelu AI-autojen välillä
-PS3 lataa yhtä kisaa (autoja) monta minuuttia, vaikka itse valikko ilmestyy nopeasti

Kaikki edelliset gt-pelit omistaneena aikamoinen pettymys tämä. Antaisin 7/10. GT7:n olis parempi uudistua radikaalisti tai jää hyllyyn.
lainaa
LUU-5

24.12.2013 klo 20.11 3 tykkää tästä

Hauskin autopeli edelleen on GTA5, ei siitä pääse mihinkään.
lainaa
eihme

26.12.2013 klo 12.01

Pioneeri kirjoitti:
Peli tuntuu edelleen steriililtä pelaamisen ilossa on minusta otettu valtava takapakki verattain juuri näihin ensimmäisiin GThin.


Tuo sama vika on kaikissa nykypeleissä.
lainaa
Mammamaisa

19.05.2014 klo 16.41

LUU-5 kirjoitti:
Hauskin autopeli edelleen on GTA5, ei siitä pääse mihinkään.


Se on GT5, GTA on Grand theft auto, mutta tajusin typon piti päästä nokittaa :)
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova