Tuorein sisältö

Toukiden: The Age of Demons

Arvioitu: PS Vita
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1, moninpeli
Ikärajoitus: 12
Kehittäjä: Omega Force
Julkaisija: Tecmo
Julkaisupäivä: 14.02.2014
Pelin kotisivut
Aino Tegelman

11.02.2014 klo 18.21 | Luettu: 5104 kertaa | Teksti: Aino Tegelman

Iänkaikkista demoninlahtausta
Kun mainitsee sanat “japanihenkinen fantasiaseikkailu” ja “hirviönmetsästys”, alkaa silmissä vilistä. Japanilainen mytologia on ollut omiaan inspiroimaan lukemattomia pelejä, joista etenkin toimintarämistelyt ovat osoittautuneet suosituiksi. Samasta lähteestä ammentaa myös Toukiden: The Age of Demons, josta kannen perusteella osasin omilla ennaltanäkijän kyvyilläni tehdä seuraavat päätelmät: nyt on luvassa jykeväotsaisia sankareita, inspiroivia iskulauseita ja mielikuvituksellisesti koristeltuja miekkoja. Totuus on näitä kaikkia – onneksi myös vähän muutakin.

Muotitietoiset huippusurmaajat



Harvassa ovat ne muinaiset japanilaiset kylät, joita eivät demonit riivaa. Utakata on yksi tällainen kyläpahanen, jossa pelaajan suorana avatarina toimiva päähenkilö herää juuri sopivasti puolustamaan ihmiskunnan viimeistä toivoa. Vuosien saatossa Utakatan turvaksi on kerääntynyt useita epäergonomisesti pukeutuneita, Slayereiksi kutsuttuja teräaseen heiluttajia, joille vihollisten leipominen hampurilaisiksi käy päivätyöstä. Pahan voimien alati vahvistuessa avainasemaan nousevat kuitenkin mitamat, soturisielut, joiden kanssa kommunikointiin pelaajalta näppärästi löytyykin luontainen lahja. Mitäpä sitä muuta siis kuin tukka tanaan ja hirviöitä teurastamaan.

Maita ja mantuja puhdistetaan demoneista erilaisten tehtävien parissa, joista osa edistää useampaan lukuun jaettua päätarinaa. Mättöhommien välissä tuunataan uusia varusteita, treenataan mitama-sieluja ja yritetään epätoivoisesti kohottaa alkeellisia sosiaalilinkkejä. Veret seisauttavan juonen sijaan Toukidenin juoni koostuukin käytännössä hahmokaartin välisistä kähinöistä: toiset Slayerit käyvät pelaajalle äkkiä tutuksi, kun hirviönmetsästyksen ohessa pohditaan elämää ja velvollisuudentuntoa sekä harrastetaan vispilänkauppaa. Menossa on mukana tuttuun Japani-tyyliin muun muassa pirteän äksyä seikkailijatyttöä, lipevää naistenmiestä, yrmyä muskelikimppua ja rintavaa papitarta. Kyllä tuntee onnistuneensa elämässä, kun huomaa lempparimimminsä pitävän sinua jo ystävänä pelkän toveruuden sijaan!

Sieluboosteri takataskussa



Perusrakenteeltaan Toukiden ei siis ole kovin monimutkainen. Toiminta on rajattu edellä mainittuihin tehtäviin, joita voi napsia suoritettavaksi haluamassaan järjestyksessä. Oheen on liimattu myös yksinkertaisia aarteenmetsästysmissioita, joissa kyläläisiltä uupuu milloin mikäkin rämeikköön kadonnut esine. Palkkioksi ansaituilla rahoilla ja materiaaleilla luonnollisesti parannellaan välineitä, ja esimerkiksi aseita päivittämällä voi liittää linkkuveitseensä useamman kuin yhden mitama-sielun.

Se, millainen linkkuveitsi omaan käteen parhaiten sopii, onkin jo pelaajasta itsestään kiinni. Toukiden luottaa kustomointiin, sillä erilaiset asevaihtoehdot mahdollistavat erilaisia pelitapoja. Alun valintojen jälkeen voi yhä miekkaan kyllästyessään vaihtaa jouseen tai vaikkapa keihääseen. Sama pätee mitama-sieluihin: näiden suomat kyvyt vaihtelevat perinteisistä suojaus- ja hyökkäyspainotteisista muun muassa nopeutta ja statusmuutoksia kohentaviksi. Tiimin tekoälyjäsenillä on niinikään omat vahvuutensa, joten omia taitoja voi halutessaan sovittaa haluamaansa kokonaisuuteen istuviksi. Etenkin myöhemmin, kun ryhmän jäsenet saa itse valita, kykyjen pallottelulla voi olla selkeä vaikutus itse taistelujen kulkuun.

Tuntitolkulla turpaan



Ensimmäiset mutta-sanat lentelevät kuitenkin kehiin sen ennalta-arvattavimman, eli toiminnan kohdalla. Pelattavuus itsessään toimii pääasiassa moitteetta, mutta sen helmasynniksi muodostuu turha jähmeys. Asevalinta, varusteet ja kyvyt vaikuttavat väistämättä hahmon nopeuteen, mutta ripeimmilläänkin Toukiden saa toivomaan lisää lennokkuutta taisteluihin. Vaikka pomotappeluihin on yritetty integroida dynaamisuutta erillisellä, vihollisen heikot kohdat paljastavalla erikoiskyvyllä, sisältävät ne aivan liikaa itseään toistavaa vuolentaa. Vastavuoroisesti perusvihollisista tuskin on haasteeksi asti.

Vaikeustason tasapainotuksessa on yleisestikin kompromissin makua. Kuolema ei johda game overiin, vaan hahmo pykää itsensä odotteluajan jälkeen reippaana uudelleen pystyyn. Lisäkuolemista rankaistaan vain lisäodottelulla tai parin kentänvälin päähän teleporttaamisella. Pelottimena tehtävissä toimii sen sijaan aikaraja, joka harvoin käy niskaan hengittelemään. Toisaalta hengenlähdön helppous näkyy myös pieninä suunnittelumokina, joissa hahmo saattaa herätä henkiin minimienergioilla suoraan vihollisen hyökkäyksen tielle. Mikäs tässä maassa makoillessa, menee se peli tekoälynkin taistelua katsellessa.


MMORPG-vibat eivät välttämättä tuntuisi niin ontuvilta, ellei pelin maailma itsessään olisi myös jotenkin tunkkaisen oloinen. Kentät ovat ulkoasultaan kauniita mutta jäävät vuorovaikutukseltaan valjuiksi. Pitkissä erissä pelattuna Toukidenia uhkaakin puuduttava toisto, jota taisteluiden rajallinen dynaamisuus valitettavasti vain alleviivaa. Onneksi pelistä löytyy myös moninpeluuoptioita, jotka varmasti tuovat uutta eloa lähes farmaamista muistuttaviin perustehtäviin.

Kiintymyssuhteella voittoon


Jotain oudon koukuttavaa Toukidenissa silti on. Osalla kustomoinneista tuntuu olevan lähinnä kosmeettista vaikutusta, mutta pienillä ratkaisuilla pelistä on silti saatu aikaan mieleenpainuva. Näistä vähäisimpiä eivät ole jo mainitut sivuhahmot sekä maailma, joka on kenttäsuunnittelustaan huolimatta sekä kaunis katsella että kuunnella. Käännöksessä on kerrankin tajuttu jättää alkuperäinen, japaninkielinen ääninäyttely koskemattomana paikoilleen, ja näyttelysuoritukset tuovatkin hahmoihin yllättävän paljon eloa. Kun mukaan ängetään vielä mahdollisuus hiipparoida läheiseen lähteeseen oman lempi-NPC:n kanssa, jaksaa helposti ähertää tunnin tai pari mitäänsanomattoman juoksentelutehtävän parissa.

Parhaimmillaan Toukiden onkin erittäin viihdyttävä, puutteistaan huolimatta. Se ei kärsi suoranaisesti anteeksiantamattomista virheistä, vaan notkahtelee lähinnä pieniin laiskuusansoihin. Esimerkiksi samojen pomojen kierrättäminen ensimmäisen kahden luvun aikana saa väistämättä epäilemään keinotekoista peliajan pidentämistä ja tilanpuutteen peittelyä. Turhan moni tehtävä nojaa lisäksi aivan turhaan ja mitäänsanomattomaan juoksenteluun.


Toukidenin kunnianhimoisuus käsikonsolipeliksi on silti kunnioitettavaa. Yksityiskohdat auttavat antamaan anteeksi tylsemmänpuoleisia ratkaisuja, ja lisäinteraktiolla ja monipuolisemmilla tehtävillä taistelun rajoittuneisuus olisikin mahdollisesti jäänyt sivuhuomioksi. Vaikka kaikesta jää lievä tiivistämisen sivumaku, on siis täysin järkeenkäypää, että kyseessä on vuoden 2013 myydyin PS Vita -peli Japanissa.

V2.fi | Aino Tegelman

Toukiden: The Age of Demons (PS Vita)

Jos pidät hirviönvuolennasta ja näteistä tytöistä, pidät todennäköisesti myös Toukidenista.
  • Kaunis katsella ja kuunnella
  • Hahmot ennalta-arvattavuudestaan huolimatta sympaattisia
  • Yksityiskohtainen ja laajalti kustomoitavissa
  • Tylsänpuoleiset kentät ja mitäänsanomattomat tehtävät
  • Jähmeähkö toiminta
  • Notkahtelee omaan kunnianhimoonsa
< Mario Party: Island ... Fable Anniversary... >

Keskustelut (4 viestiä)

MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

11.02.2014 klo 21.37

Kertoo jotain jostain, jos tunnistan kehittäjän ja julkaisijan pelin nimestä ja ekasta ruutukuvasta, vaikken ollut koskaan kuullutkaan koko pelistä. Ilmeisesti Dynasty Warriors on tullut liiankin tutuksi minulle...
lainaa
LaitelanPoika

13.02.2014 klo 02.06 5 tykkää tästä

Oho mitkä tissit!
lainaa
tämänostan

13.02.2014 klo 22.14

hyvää fappikamaa. ostoon
lainaa
Monokuma

17.02.2014 klo 00.32

Tuleeko Danganronpasta arvostelua?
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova