Kolmenkymmenen ikävuoden paikkeilla huitelevien pelaajien keskuudessa on tiivis joukko heitä, jotka ovat kasvaneet Lucasartsin ja Sierran kliksutteluseikkailujen parissa. Mitä tulee genren tarinankerrontaan, puzzleihin tai tunnelmaan, elävät Day of the Tentaclet ja Gabriel Knightit tälle posselle yhä siellä korkeimmalla jalustalla legendaarisuuden viittaan verhoutuneena. Vaikka historian epärealistisesta kaunistelusta voi olla montaa mieltä, saa vuonna 2015 julkaistu seikkailupeli siis väistämättä aina vastaansa rekallisen paineita. Tähän haasteeseen on silti rohkeasti tarttunut huhtikuussa julkaistava Dead Synchronicity: Tomorrow Comes Today.




Rohkeudesta kielii myös se, että pelin pohjavireeksi on valittu komedian sijaan vakavahenkinen, dystooppinen draama. Dead Synchronicity aukeaa muistinsa menettäneen päähenkilön Michaelin huuruiluilla, jotka toivottavat hänet tervetulleeksi tuhon ja sairauksien runnomaan maailmaan. Homman nimi käy selväksi heti rähjäisestä asuntovaunusta ja sylkeään märehtivästä naapuripulsusta alkaen, eikä piikkilangoilla rajatun pakolaisleirin ulkopuolella juuri toivonkipinöitä siristele. Hassunhauskoja "yhdistä hanhi ja tuuliviiri sosiaalidemokraattien vaaliohjelmaan" -tyylisiä puzzleja on siis jatkossa turha odottaa.


Tarinaa lähdetäänkin aukomaan, ei vain rajoitetulla informaatiolla, vaan myös vahvasti elokuvamaisella toteutuksella. Visuaalisuus on läsnä kokonaisvaltaisesti alusta lähtien: tyylitelty 2D-grafiikka tukee rujoa yleisilmettä sekä pelkistettyä väripalettia, ja ohjauksessa teroitetaan kuvakulmia myös välianimaatioiden ulkopuolella. Keskeneräinen äänimaailma onnistuu jo nyt jättämään jälkeensä sopivan häiritsevän tunnelman yhdistellessään hiljaisuutta ja musiikkia rajallisiin ääniefekteihin. Tässä tapauksessa vähemmän on selkeästikin enemmän, joten on mielenkiintoista seurata, miten esimerkiksi jälkikäteen lisätty ääninäyttely kokonaisuutta muuttaa.




Sisällöllisesti ponnistetaan siis lupaavista lähtökuopista. Vaikka asetelma on kliseinen, tunnelma itsessään on sopivan nyrjähtänyttä herättääkseen aitoa mielenkiintoa: groteskisti kuolevat sairaat saavat ennen kuolemaansa yliluonnollisia kykyjä, jokaisella vastaantulijalla tuntuu vippaavan päässä, eikä tarina pelkää huomioida myös raskaampia post-apokalyptisen maailman hyväksikäytön puolia. Pienissä erissä näistä mausteista saa parhaimmillaan luotua hyvin omaleimaisen ja hyytävän kokemuksen, joskin vasta lopullinen versio osoittaa, onnistuuko Dead Synchronicityn kyynisyys välttämään myös inhorealismin itsetarkoituksellisuuden suon.


Puzzlejen osalta peli herättää toistaiseksi kysymyksiä. Alkuvaiheessa haasteen ja logiikan vaikeasta yhtälöstä suoriudutaan realismilla ja rajallisilla optioilla, mutta pelimekaniikan lainalaisuuksia vielä opetellessa voi sisäinen narratiivi toisinaan olla hieman harhaanjohtavaa. Jatkoon jääkin nähtäväksi, heijastuuko pelin pelkistetty maailma myös puzzleihin, vai paljastuuko niiden takaa turhankin koukeroisia reittejä – raukean tunnelman kannalta etenemisen töksähtely nakertaa nimittäin helposti palansa kokonaisuudesta.

Kaiken kaikkiaan Dead Synchronicitystä jää joka tapauksessa kiehtova ensivaikutelma. Mikäli tarinallisesti ei mennä siitä missä dystopia-aita on matalin tai sorruta älyvapaisiin puzzleihin keinotekoisen haasteen toivossa, voi käteen jäädä muutakin kuin nurinaa nostalgialasien värittämistä muistoista.

Lyhyesti: Parhaimmillaan vahvasti Paul Austerin kerronnan mieleen tuova seikkailu, jolla toivottavasti on tarjota myös kunnolla lihaa luidensa ympärille.

Hyvää

• Visuaalisuus ja sen tehokeinot
  
• Yleistunnelma
  
• Ei pelkää sivuta aidosti vakaviakaan aiheita
  

Huonoa

• Puzzlet toistaiseksi hieman mitäänsanomattomia
  
• Navigointi hotspotien avullakin välillä sekavaa
  
• Jääkö kenties liiankin pelkistetyksi?
  

Julkaisupäivä: 10.4.2015
Lisätietoja: deadsynchronicity.com