Tuorein sisältö

Tales of Xillia 2

Arvioitu: Playstation 3
Genre: Roolipelit
Pelaajia: 1 (+ co-op, moninpeli)
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Namco Bandai
Julkaisija: Namco Bandai
Julkaisupäivä: 22.08.2014
Pelin kotisivut
Aino Tegelman

01.09.2014 klo 18.29 | Luettu: 2655 kertaa | Teksti: Aino Tegelman

Partyhattujen ulottuvuuksien välinen paluu
Tales of Xilliassa yhdistyi aikoinaan modernin JRPG:n pohjakaava: reaaliaikainen taistelu, polveileva maailma sekä jokseenkin turhanpäiväinen tarina. Jotain sympaattisen koukuttavaa alkuperäisessä silti oli, ja nopeatempoiset taistelut olivat tarpeeksi monipuolisia kannattelemaan ympäripyöreyteensä kompastelevaa juonta. Tales of Xillia 2 jatkaakin lähes suoraan siitä, mihin alkuperäisteos jäi: vuotta myöhemmin uuden maailman haasteet istuvat uuden päähahmon harteille, mutta onneksi sankaruus ei ole kuin salama – se saattaa nimittäin hyvinkin iskeä samaan teiniin kahdesti.

Niin läski kissa XDDDD



Ludger Kresnikin elämässä on pielessä muutakin kuin koulukiusauskierteen aiheuttava etunimi: agentti-isoveljen jalanjäljissä olisi kiva seurata, mutta kotona odottaa vain punkero kissa ja läjä tomaatteja. Kohtalo ei onneksi aikaile, vaan heittää Ludgerin elämään mystistä Canaanin maata etsivän Elle-tytön sekä useamman miltsin edestä sairaalalaskuja, joiden tilittäminen velkojille käy kätevästi maailman pelastamisen ohessa. Ai minkä maailman? No niitähän riittää, kun rinnakkaistodellisuudet uhkaavat ensimmäisessä Xilliassa yhdistyneitä Elympiosta ja Rieze Maxiaa, eli aikajatkumoilla pelleilyä ja palopuheita on taas luvassa.

Jude, Alvin ja muut sudenpennut lyöttäytyvät pian mukaan seikkailuun, yksi trendikkäällä uudella tukalla, toinen parran kasvattaneena. "Kuinkas sitten kävikään" -elementti on kieltämättä jatko-osan yksi hauskimpia puolia, sillä ärsyttävämmätkin hahmot tuntuvat jo vanhoilta tutuilta, joiden myöhempiä käänteitä Ludger pääsee ulkopuolisena seuraamaan. Itse Ludger esitellään retron tuppisuuna ja täten neutraalina sankarina, joskin tuittupäinen Elle saa rasittavuuskäyrän heilahtelemaan puolin ja toisin hänenkin puolestaan.


Tällä kertaa valittavia päähahmoja on siis vain yksi. TOX2 katkoo kuitenkin liiallista lineaarisuutta tarjoamalla reagointivaihtoehtoja niin dialogin kuin toimintakohtausten yhteydessä. Kyseessä on toki pääosin kosmeettinen lisä, eikä mänttinä pelaaminen valitettavasti koskaan saavuta renegade-tason kärjistyneisyyttä, mutta sillä saa virkistävästi muokattua halutessaan Ludgerin luonnetta.

Lekalla päähän ja taskukellolla turpaan


Ensimmäisen Xillian koukuttavin aspekti oli kiistatta sen taistelusysteemi. Xillia 2 ei ole rysäyttänyt konseptia kokonaan uusiksi, mutta jalostanut sitä edelleen. Osa muutoksista ei ole kovin kummoisia: kykyjen kehitys tuntuu jäävän helpommin taka-alalle, ja taisteluihin ympätyt lisäoptiot aiheuttavat pahimmillaan tutoriaalitulvan. Tärkeimmät muutokset ovat kuitenkin niitä toimivimpia, sillä Ludgerin asearsenaali monipuolistuu pelin edetessä, ja spesiaalimoodi tuo taisteluihin (kirjaimellisesti) oman ulottuvuutensa. Onkin kunnioitettavaa, että mättäminen kannustaa napinhakkauksen sijaan edes alkeellisimpaan taktikointiin. Tämä toisaalta aiheuttaa toisinaan myös vaikeuskäyrän heittelehdintää, kun pomotaistelut painostavat pelaajaa soveltamaan viimeisimpiä omaksumiaan kykyjä.


Harmillista kyllä, itse peruskähinät eivät jaksa enää motivoida edeltäjänsä tavoin. Vaikka kierrätysfaktori on olosuhteilla selitettävissä, samojen peltojen nuohoaminen samojen vihollisten perässä on jokseenkin hengetöntä. Jo tarinan alussa niskaan pamahtava velkakierre ainoastaan pahentaa leipiintymistä: juoni etenee paikoitellen vain tuohta kaivelemalla, ja yleensä tämä tarkoittaa hanttihommien tuoksinassa lukemattomien pikkuvihollisten listimistä. Velanmaksu toimii kenties pelin sisäisenä jaksotustyökaluna, mutta on käytännössä aivan tarpeeton piirre, joka usuttaa pelaajaa keinotekoisesti pitkittämään seikkailua yhdentekeville sivupoluille.

Aivan kaikki sivupolut eivät silti aiheuta hampaidenkiristelyä. Kylissä ja kaupungeissa voi toisinaan käynnistää sivuepisodeja, joissa seurataan muiden hahmojen touhuja. Mitä useamman lisäluvun tarkastaa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä pääjuonen yhteyteen napsahtaa ylimääräisiä kohtauksia. Lisämateriaalin tuijottelu ei ole välttämätöntä, mutta syventää miellyttävästi edelleen hieman yksioikoiseksi jääviä hahmoja. Mukana ovat lisäksi ensimmäisestä osasta tutut välidialogit, joissa hahmot haastelevat lämpimikseen yhteiskunnallisesti tärkeistä aiheista, kuten sankarien uusista vaatteista ja ihmissuhdekiemuroista.

Koiran kaiman veli tulevaisuudesta



Ylimääräistä sälää Xillia 2:sta löytyykin jälleen tuhannen Kinder-munan edestä. Perinteisemmän juoksupoikailun ja hirviönmetsästyksen lisäksi Ludger pyörittää armotonta kissaorjarinkiä, jossa karvakaverit etsivät pientareilta arvotavaraa. Sälällä voi puolestaan kustomoida vahvempia aseita sekä lunastaa palkintoja. Maailmankartalle pääsee rellestämään jo varhain, joten tekemisen puutteesta peliä ei ainakaan voi syyttää.

Tales of Xillia 2 onkin edeltäjänsä tavoin seikkailu, jolla on kaikki tekniset edellytykset tehdä itsestään keskimääräistä muistettavampi kokemus. Tämän vuoksi on turhauttavaa, että käsikirjoitukseksi kelpaa jälleen maitopurkin kylkeen rustattu runo. Harva japanilainen rpg juhlii ennalta-arvaamattomuudella, mutta vielä harvempi kykenee paikkaamaan tätä kasaamalla päälle toinen toistaan hölmömpiä aikaparadokseja. Kun moni tunnekuohuista vielä ammentaa edeltäjänsä melodraamasta, on olo emotionaalinen kuin näkkileivällä.


Vahvasta yrityksestä huolimatta kierrätyksen paine ei siis täysin jätä Xillia 2:sta rauhaan. Vaikka se yhtäältä mahdollistaa jouhevamman seikkailun, nojaa liian moni piirre pelissä jo hieman loppuun kaluttuihin puitteisiin. Taistelusysteemin uudistukset tuovat tervetullutta vaihtelua ja Ludgerin parissa on aidosti helppo viihtyä (no kun se on hiljaa!), mutta jos ensimmäinen Xillia ei juuri kokonaisuutena kolahtanut, jatko-osa tuskin tätä mielipidettä tulee mullistamaan.

V2.fi | Aino Tegelman

Tales of Xillia 2 (Playstation 3)

Tales of Xillia 2 ei päätyisi jatko-osana suoraan DVD:lle, mutta teatterilevityksestä se todennäköisesti katoaisi kaikessa hiljaisuudessa muutaman viikon jälkeen.
  • Taistelusysteemi on edelleen pelin henki
  • Rutkasti aivotonta sälän metsästystä
  • Dialogivalinnat luovat illuusiota roolipelimäisyydestä
  • Kierrätyskeskuksen tunkkainen tuoksu
  • Pelin pitkittäminen velanmaksu-juonella
  • Pelin vesittäminen hörönlörön-juonella
< Soul Sacrifice Delta... Risen 3: Titan Lords... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti


409


www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova