Tuorein sisältö

Devil's Third

Arvioitu: Wii U
Genre: Tappelupelit, Toimintapelit
Pelaajia: 1, 2-16 (moninpeli)
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Valhalla Game Studios
Julkaisija: Nintendo
Pelin kotisivut
Kati Alha

31.10.2015 klo 13.32 | Luettu: 3073 kertaa | Teksti: Kati Alha

Paljasta pintaa ja väkivaltaa
Devil’s Thirdin oli alkujaan tarkoitus ilmestyä ihan muille alustoille kuin Wii U:lle, mutta alkuperäisen julkaisijan eli THQ:n kaatuminen tuotti ongelmia näille suunnitelmille. Nintendo kuitenkin kiinnostui lopulta erikoisesta teoksesta, ja peli siirtyi yksinoikeudella kehitettäväksi Wii U:lle – joskin pelin moninpeliosuuksia on tulossa myös ainakin PC:lle.


Alkujaan kiinnostavalta vaikuttanut Devil’s Third on saanut jo useita murska-arvioita, joihin pettynyt Tomunobu Itagaki on jo ehtinyt vihjata, etteivät arvostelijat vain ole olleet tarpeeksi hyviä pelaamaan hänen peliään. Itse lähdin jo levinneestä maineesta huolimatta varovaisen toiveikkaana väkivaltaiseen maailmaan, mutta myönnettävä se on: arviot ovat enemmän kuin oikeutettuja.

Ivanin iholla


Venäläinen ex-terroristi Ivan viettää eläkevuosiaan Quantanamo Bayssä elinkautisen vankeusrangaistuksensa merkeissä, kun tämän entiset rikoskumppanit uhkaavat jälleen maailman turvallisuutta. Musiikkia fanittavalle vangille luvataan harvinainen kitara viihdyttämään pitkiä vankilapäiviä, jos yhteistyöhalua pahisten kukistamiseen löytyy. Ja löytyyhän sitä.


Lennokkaassa tarinassa paha terroristijärjestö on laukaissut elektromagneettisen pulssin, joka romuttaa suunnilleen kaiken modernin teknologian puhelimista ja autoista satelliitteihin saakka. Maailman pimennyttyä järjestö aloittaa maailmanlaajuisen hyökkäyksensä. Mukaan on sotkettu kokeellisella seerumilla tehtyjä supersotilaita, ninja-mestareita, mutantteja ja ties mitä muuta.

Pahis-sankarillamme on tietenkin myös oma lehmä ojassa, ovathan vastassa hänen entiset asetoverinsa, joiden kanssa on parikin kanaa kynittävänä. Niinpä matkan varrella nähdäänkin pitkiä välianimaatioita, joissa trimmatut superterroristit murisevat toisilleen uhkauksia ja mystisiä viittauksia menneisiin. Naispuolisilla supervastuksilla ihoa myötäilevät vaatteet eivät jätä juuri mielikuvituksen varaan, eivätkä kuvakulmat yritä tätä peitellä. Mieskauneudesta nauttivat saavat puolestaan ihastella Ivanin lihaksikasta, tatuoitua ylävartaloa koko pelin ajan, sillä mies ei palele purevassa pakkasessakaan sen vertaa, että kiskoisi paidan päälleen.

Väkivaltaöverit



Ihon lisäksi pelissä riittää myös gorea, sillä Devil’s Third suorastaan rypee väkivallassaan. Miekalla huitaistu vastustaja katkeaa helposti keskeltä kahtia, kun taas ammutun vihollisen pää voi lentää komean verikaaren saattelemana taivaisiin. Komeaa tämä on vain kuvainnollisesti puhuen, sillä varsinaiset animaatiot ovat jopa huvittavan kömpelöitä. Ylipäänsä pelin grafiikat ovat auttamatta vanhentuneen näköistä, jopa Wii U:lle.

Yliampuva tarina ja totaalisen överi väkivaltaisuus ovat Devil’s Thirdin selvästi parasta osa-aluetta. Se ei sinällään ole kovinkaan huima saavutus, ne muut osuudet kun ovat enemmän tai vähemmän kamalia. Vaikka sinällään tarina ei ole kokonaisuutena mitenkään erikoinen kertomus, se jättää kiitettävän usein pelaajan ihmettelemään, naurahtamaan tai pyörittelemään päätään. Devil’s Third olisikin voinut olla tarinansa ja väkivaltaisuutensa ansiosta viihdyttävä B-tason peli. Pelattavuus ei kuitenkaan ole lähelläkään sitä tasoa, että peliä viitsisi pelailla edes vitsinä.

Kahden pelitilan haasteet



Devil’s Third mainostaa olevansa äärimmäinen yhdistelmä räiskintää ja meleetaistelua. Kumpikaan osa-alue ei vain tunnu hyvältä. Lähitaistelulta ei kannata odottaa mitään hirvittävän syvällistä kombottelua, vaikka taustalla onkin Ninja Gaideneista ja Dead or Alivesta tunnettu Itagaki. Vaikka pientä variaatiota iskuissa onkin, käytännössä pelaajalla on käytössään vain kaksi nappia meleehyökkäyksille sekä mahdollisuus väistellä tai blokkailla vihollisen iskuja.

Kun kyse on räiskintäpelistä, tärkein juttu olisi ehkä tähtäystuntuma, ja juuri se on täysin hakusessa. Tähtääminen on todella kiikkerää puuhaa kun pienetkin ohjaimen liikkeet saavat tähtäimen hyppäämään selvästi. Ongelmaa pahentaa ruudunpäivitysnopeus, joka on vähän väliä luokattoman takkuista.


Jotta sekä kauko- että lähitaistelun vaatimat napit on saatu mahdutettua rajoitetuille ohjainpainikkeille, kontrolleissa on täytynyt tehdä omaperäisiä ratkaisuja. Vaikka näitä voi myös kustomoida paremmin omaan tyyliin sopivaksi, on jatkuvasti painamassa vääriä nappeja, kun kontrollit eivät toimi kuten voisi olettaa.

Vaihteleva vaikeustaso


Ongelmallinen on pelin vaikeustasokin, se kun on hyvin pahasti epätasapainossa. Pari episodia kuluu lähes turruttavan haasteettomana aina kolmanteen pomotaisteluun asti, joka nostaa riman täysin eri tasolle. Kun taisto on ohi, jatkuu pelaaminen taas aiempaan tapaan. Kuolemia kyllä tulee, mutta mikään kohta ei ole varsinaisesti vaikea. Tämä korjaantuu jonkin verran yksinpelikampanjan edetessä ja erityisesti loppua kohden, kun perusvihollisten sekaan alkaa ilmaantua erilaisia supervoimin tai mutaatioin muokattuja sotilaita.


Sinänsä loppuvastukset ovat tarinankerronnallisesti ne pelin päähetket. Näissä hetkissä avataan Ivanin menneisyyttä ja hahmojen välisiä suhteita. Ivanin kaverit ovat melkoisia persoonallisuuksia, ja loppuvastuksia olisi odottanutkin innokkaasti, elleivät ne olisi samalla tarjonneet myös pelin turhauttavimmat hetket.

Yleensä lopputaisteluihin on nykytyyliin löydettävissä aina tietty strategia, jota toteuttamalla hahmo monien yritysten jälkeen kukistuu. Se, että tätä kukistumista ennen kuolee itse useasti, ei sinänsä haittaisi, jos haasteellisuus olisi inspiroivaa. Usein omat epäonnistumiset vain tuntuvat johtuvan pelin ongelmista ja huonosta suunnittelusta – kontrollit tökkivät, kamera tuntuu usein osoittavan aivan väärään suuntaan ja osalla pomoista on kerrasta poikki -hyökkäyksiä, joita on mahdoton keskeyttää.

Moninpelikään ei pelasta



Kun yksinpeli on lusittu läpi, edessä on vielä moninpeli. Siihen on panostettu mukavasti, sillä moninpelitilasta löytyy tuki klaaneille ja pelitilatkin ovat laajat. Niiden joukosta löytyy hauskoja erikoisuuksia, kuten kanojen metsästystä tai gladiaattoritaistelua pelkillä meleeaseilla. Pelaajia näistä tiloista ei testin aikana pahemmin löytynyt, vaan pelin vähäinen fanijoukko tuntuu viihtyvän deathmatch-tiloissa.

Tämä on ongelmallista senkin takia, että kun pelaajia sitten suositummista pelitiloista löytyy, tasoerot ovat valtavia. Uuden pelaajan on turhauttavaa yrittää opetella pelin saloja, kun vastaan tulee jatkuvasti moninpelin mestareita. Kun tasonnousuihin tarvitaan vielä onnistumisia, ei alku varsinaisesti vie mukanaan. Kun tasoja on tarpeeksi, pääsee moninpelin klaanipohjaiseen siege-osuuteen, jossa puolustetaan omaa tukikohtaa samalla kun hyökätään muiden kimppuun.


Moninpelitilan hahmoa voi varustaa aseilla, räjähteillä, vaatteilla ja muilla kustomoinneilla. Osan varusteista saa pelatessa tienattavalla valuutalla, kun toiset ovat pelin kovemman, harvemmin tienattavan valuutan takana. Kumpaakin voi tietenkin ostaa lisää oikealla rahalla Nintendon eShopista, ja kun usein varusteilla on suoritukseen vaikuttavia ominaisuuksia, otetaan tässä askel pay-to-winin puolelle.

Käteen Devil’s Thirdistä jäi vähän epäuskoinen fiilis. Tarina, hahmot ja väkivaltaisuus oli vedetty niin yli, että se pysähdytti välillä ihmettelemään. Siinä missä tämä on positiivinen asia, se, että ala-arvoinen pelattavuus ihmetytti vähintäänkin yhtä paljon, ei ole. Jäin miettimään, onko kyseessä uuden pelitalon ja uuden genren tuoma ammattitaidon puute, julkaisijan vaihdon myötä syntyneet ongelmat, joita ei ole ehditty paikata, vai mikä. Sen verran omituinen tekele on kyseessä, että jonkinlainen potentiaali pelillä on kuitenkin päätyä marginaalisen joukon kulttisuosikiksi.

V2.fi | Kati Alha

Devil's Third (Wii U)

Huonosti toimiva ammuskelun ja lähitaistelun yhdistelmä, joka tarjoaa kuitenkin jonkin verran huvitusta omituisilla tarinakohtauksillaan.
  • Älytön tarina ja persoonat
  • Täysimittainen moninpeli
  • Kamalat kontrollit
  • Vaikeustason epätasapaino
  • Turhauttavat pomotaistelut
  • Turhan vähän pelaajia kunnon moninpelitilaan
  • Vanhentuneet ja teknisistä ongelmista kärsivät grafiikat
< Halo 5: Guardians... Assassin's Creed: Sy... >

Keskustelut (4 viestiä)

khbij

31.10.2015 klo 17.27

Wii U:lla ei ole koskaan liikaa pelattaa.Kyllä Nintendo fanit tämän ostavat.Joo paska peli mutta kyllä se myy vähintään sen miljoona kappaletta.
Kuruwin

Rekisteröitynyt 24.05.2014

01.11.2015 klo 17.10

Ajattelin tässä jonkun aikaa sitten että tämä peli tulee näyttämään sen onko Itakagi täysi turhake. Ninja Gaiden 1 (XBOX) oli aivan mahtava peli mutta etenkin kakkosen XBOX 360 oli kyllä kuraa ja anto jo osviittaa siitä että ehkä Itagaki ei olekkaan mikään nero.

Nyt asia on aikalailla selvä.

Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

03.11.2015 klo 12.02

Kuruwin kirjoitti:

Nyt asia on aikalailla selvä.


Ninja Gaiden (Black) Xboxilla on ollut selvästi joku harhalaukaus, sillä se on selvästi top 3 parhaimpia pelejä koskaan, mutta sen jälkeisiä moderneja Gaideneja ja Gaidenin tyylisiä olen lähinnä vihannut.
iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

04.11.2015 klo 14.46

Tää on kuulemma Wii U -eksklusiivi.

Kirjoita kommentti

59259

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova