Tuorein sisältö

Dark Sector

Arvioitu: Playstation 3
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1, verkkomoninpeli
Ikärajoitus: 1
Kehittäjä: Digital Extremes
Julkaisija: D3 Publisher
Julkaisupäivä: 22.01.2008
Pelin kotisivut
Mikko Heinonen

23.06.2008 klo 10.21 | Luettu: 8816 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Sektori tummenee veren virratessa
Tämän pelin idea on aivan uudenlainen. Toiminta on kuvattu ikään kuin pelaajan selän takaa, ja tarkoituksena on tappaa muita! Jännittävän ja uudenlaisen lisämaun peliin tuo se, että peli sijoittuu synkkään lähitulevaisuuteen, ja mukana on zombieita! Voi olla, että itsekin saadaan siinä tohinassa tappava virus!

Tosiasiassa tilanne ei kuitenkaan ole näin toivoton. Ankeista lähtökohdistaan huolimatta Dark Sector on hyvin toteutettua ja ennen kaikkea reipasta toimintaa, jota pelailee ihan mielikseen.

Uloste osuu venäläiseen tuulettimeen


Amerikkalainen agentti on kaukana kotoa selvittämässä tilannetta, jossa Neuvostoliiton kehittämä vaarallinen biologinen ase on päätymässä rikollisten käsiin. Kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan, vaan arvon agentti saa itsekin tartunnan viruksesta. Sen lisäksi vastassa on paitsi vihollisen sotilaita, myös viruksen hirviöiksi muuttamia entisiä neuvostokansalaisia. Hyvä puoli on, että tartunta antaa myös erinomaisen taistelukyvyn ja käteensä saa mukavan heittovälineen.

Ennen tätä varsin pian alun jälkeen tapahtuvaa tartuntaa ja juonenkuljetuksen muutosta olinkin vähemmän kuin vakuuttunut Dark Sectorin meriiteistä. Peli alkaa radiobriiffauksella kuin mikäkin tusinatason Metal Gear Solid tai Splinter Cell - klooni. Jopa päähenkilön nimi on "Hayden" ja pian jo ammutaan helikopteria alas singolla. Onneksi tapahtumat tosiaan saavat pian käänteitä.

Pelaa itse äläkä vikise


Ehdottomasti positiivinen asia Dark Sectorissa on, että se tarjoaa ihan oikeaa pelattavaa. Siinä missä liian moni tämän genren peli on nykyisin välivideoiden katselua, nappuloiden hakkaamista erikoisliikkeiden saamiseksi ja välissä pieniä toimintaosuuksiakin, ehkä, DS sisältää varsin pitkiä kenttiä, joissa pitää välillä jopa hieman ajatella. Samoin vihollisia tulee normaalitasollakin välillä sen verran runsaasti, että jo ihan puhtaan toiminnan nimissä tie nousee pystyyn. Peli välttää kuitenkin useimmiten turhauttavuuden ja on vain haastava. Lisäksi massiivinen väkivalta nyt vain on parhaimmillaan julmetun tyydyttävää. Tämä ei toki tarkoita, etteikö juonta olisi, mutta se pysyy kehyskertomuksena, ei itsetarkoituksena.

Peli on myös kohtuullisen hyvin toteutettu, jos kohta tämä ruosteinen vanha teollisuuslaitos, kellarit vuotavine putkineen ja vanhat katedraalirauniot -look alkaa olla jo erittäin iällä. PS3:lla peli käyttää 720p-tarkkuutta ja ruudunpäivitys soljuu tasaisesti noin 99 prosenttia peliajasta. Erityismaininnan saavat äänet, jotka jyrisevät maukkaasti ja luovat tunnelmaa, sekä hienot tulitehosteet. Monet pelin puzzleista liittyvätkin tulen ja sähkön kekseliääseen käyttöön. Myös kontrollit saavat puhtaat paperit, eikä kamerakaan estänyt yhtään tappoa koko testijakson aikana. "Tosi makea" -leimalla palkitaan hieno juoksunäkymä, jossa kamera seuraa pelihahmoa takaviistosta keinuen, luoden aidosti kiireen tunnelmaa.

Tähtäin vyön kohalle


Vastapuolen hahmot jakautuvat karkeasti kahteen luokkaan: aivottomiin, mutta nopeisiin zombieihin ja hitaampiin, mutta neuvokkaisiin venäläissolttuihin, jotka osaavat käyttää maastoa hyväkseen ja hiipivät ainakin minun selustaani jopa turhankin usein. Sitä tyydyttävämpää olikin sitten ohjata päähenkilön terävä heittokiekko maaliinsa "aftertouchilla" ja silpoa vihulaiselta jokin sovelias raaja tai pää irti. Supervoimakkaalla heitolla samainen diskus halkaisee zombiet keskeltä kahtia.

Sen sijaan huomioiden, että supersotilaamme pistää vihollista ja elävää kuollutta paloiksi kymmenittäin per kenttä, on vähän outoa, ettei hän osaa kyyristyä eikä hypätä kuin esiohjelmoidusti esteen yli. Välillä kenttiä rajaavat näkymättömät seinät ovat raivostuttavia, kun samalla kentissä on vaikkapa useita eri kerroksia, joihin näkee ja joita voi ampua lattian reikien läpi. Vihollisten skriptaus noudattaa samaa linjaa, ne ilmestyvät käytännössä tyhjästä kun ohittaa sopivan kohdan. Näin on tosin ollut suurimmassa osassa pelejä sitten Half-Lifen.

Pelin suuremmat ongelmat liittyvät kuitenkin juuri siihen, että se on jo nähty, ja moneen kertaan onkin. Jos on pelannut MGS:ää, Gears of Waria ja muita viime vuosien kolmannen persoonan toiminta- ja räiskintäpelejä, tuntee olonsa pimeällä sektorilla kovin, kovin tutuksi. Se ei toki ole huono asia, jos tällainen toiminta ilman maailmaa syleileviä tunnin välivideoita maittaa - itselleni maittoi - mutta innovaation puutteesta on pakko rokottaa pisteitä.

V2.fi | Mikko Heinonen

Dark Sector (Playstation 3)

Hyvin tehty kolmannen persoonan toimintapeli, josta omia ideoita saa kaivaa suurennuslasin kanssa.
  • Maittavaa toimintaa
  • Sulava toteutus
  • Paljon itse pelattavaa
  • Liikuntarajoitteisuus
  • Tiukka skriptaus
  • Ei juuri erotu kilpailijoistaan
< Lego Indiana Jones: ... Enemy Territory: Qua... >

Keskustelut (2 viestiä)

Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

23.06.2008 klo 13.22

Kokeilin Storesta lataamaani pelin demoa enkä juurikaan tykännyt. Varsin tiheässä putkessa edettiin ja vain tapettiin tyyppejä tai avattiin portteja. Ihan kivoja ideoitakin tuossa kyllä oli, kuten SIXAXIS-ohjaimen liikkeentunnistimen hyödyntäminen 'sirpin' tms. ohjaamiseen. Myös grafiikka oli ihan kivaa. Kamerakuvakulma pysyi aika tiukasti pelaajan selän takana, ja vielä aika lähellä selkää, tyyliin olan yli.

Ei minuun oikein iskenyt, eikä näköjään arvostelijaankaan. Kyllä tämä varmaan ihan kelpoa pelattavaa olisi, jos parempaa ei ole tarjolla, mutta demon perusteella uskalla väittää, että arvostelun pistemäärä on hyvin lähellä omaakin tuomiotani. En suosittele ostamaan.
lainaa
Janne82

01.07.2016 klo 22.16 1 tykkää tästä

Execta kirjoitti:


Ei minuun oikein iskenyt, eikä näköjään arvostelijaankaan.


Luitko edes arvostelua ennen kuin jo arvostelit itse? Arvostelija sanoi "jos tällainen toiminta ilman maailmaa syleileviä tunnin välivideoita maittaa - itselleni maittoi "

Todella aliarvostettu peli.
Pidin itse keskiverto peliä selkeästi enemmän.
Harmi että tosiaan porukka ei ole tätä peliä tajunnut joten jatkoa tuskin tulee.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova