Tuorein sisältö

The Tomorrow Children

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Tasohyppelypelit
Pelaajia: moninpeli
Ikärajoitus: 3
Kehittäjä: Q-Games
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Julkaisupäivä: 06.09.2016
Pelin kotisivut
Matias Puro

21.10.2016 klo 17.03 | Luettu: 3323 kertaa | Teksti: Matias Puro

Huomispäivän lapset, sorron yöstä nouskaa
Työmiehen arki on raastavaa ja palkatonta. Niska hiessä, selkä väärällään väännetty työtulos harvemmin saa herroilta kiitosta, ainoastaan mitättömän palkan millä selvitä seuraavaan aamuun. Proletaarien loppumatonta, kiittämätöntä työsarkaa pääsee kokeilemaan nyt myös virtuaalisessa muodossa.

Työläisen arkea



The Tomorrow Children on eriskummallinen sekoitus surrealistisia maisemia, neuvostoliittolaista henkeä ja maailman kuluneimpia pelimekaniikkoja. Pelaaja herää keskellä tyhjyyttä; valkeaa olemattomuutta riittää silmänkantamattomiin, edessä odottavaa monitoria lukuunottamatta. Monitorissa höpöttelevä yliherra kertaa tilanteen: pieleen menneen tiedekokeilun vuoksi maailma on muuttunut tyhjyydeksi, joka pitäisi palauttaa entisaikojen loistoon. Proletaareille ei kuitenkaan turhia tarvitse selitellä, joten hakku vain käteen ja kaivoksille, mars. Porvaristoon ei ole asiaa ilman rehkimistä. Pelaajalle annetaan minimaalinen tutoriaali, joka selittää miten työkaluja käytetään ja materiaaleja kerätään, mutta sitten matka saakin jo alkaa. Matka minne? Peli ei tee kunnolla selväksi. Mitä perillä pitäisi tehdä? Asiaa ei kerrota. Ensimmäiseen kaupunkiin matkatessa olo on yhtä orpo kuin Minecraftin ensi kertaa aloittaessa.

Pelaajan onneksi opittavaa ei ole liiaksi. Työläisenä pelaajan tulee kulkea junalla kaupunkeihin, jotka kaipaavat kipeästi raksamiehiä. Harvarakenteiset kaupunginalut eivät pääse tolpilleen itsekseen, vaan pelaajan täytyy matkata lähiympäristöön ilmestyville saarekkeille materiaalien toivossa. Poraamalla, kaivamalla ja hakkaamalla kerätyt matskut täytyy myös kuljettaa kaupunkiin, jotta ne voidaan muuttaa uusiksi rakennuksiksi. Kun alue on saatu palautettua vanhaan loistoonsa, saa koko ruljanssin aloittaa alusta.

Vapautta ilman valintaa



Vapaus on peleissä monesti kaksipiippuinen juttu. Minecraftissa vapaus tarkoittaa että voin rakennella mitä vain, milloin vain, minne vain, ja voin itse päättää, haluanko alkaa lammasfarmariksi vai kukistaa lohikäärmeitä. Tällöin turhista tutoriaaleista vapaa lähestyminen on ymmärrettävää: raamit poistamalla pelikokemus on puhtaasti yksilöllinen ja pelaajan kiinnostukset liikkuvat sinne, minne oma mieli halajaa.

Vaikka Tomorrow Children on perusidealtaan hyvin samanlainen peli kuin Minecraft, vapauden käsite - ja sen tuoma into - on rampautettu matkan varrella. Henkilökohtaisista kiinnostuksen kohteista huolimatta pelaaja pakotetaan tylsään sykliin: eteneminen tapahtuu vain materiaaleja keräämällä, kärräämällä ja rakennuksiksi muuttamalla. Vaihtoehtoisia polkuja tai ajanvietteitä ei juurikaan ole tarjolla. Hahmolle voi ostaa uusia vaatteita tai kaupunkia voi ajoittain puolustaa hirviöiltä, mutta tylsät taistelut eivät tarjoa erityisen pitkäaikaista viihdykettä.


Materiaalien keräilyä ja rakentelua on nähty viime aikoina peleissä niin paljon, että peli vaatii jo aikamoisia ponnistuksia pystyäkseen erottumaan massasta. Tomorrow Childrenin suurin valttikortti ei olekaan pelimekaniikoissa, vaan neuvostoliittolaisessa maailmankuvassa. Propagandakoneisto pyörii maailmanlopunkin keskellä täyttä höökiä, eikä työn tärkeyttä painottavia puheita, marssilauluja tai iskulauseita pääse ikinä karkuun. Tim Burtonin elokuvia muistuttava, surrealistinen tyyli sopii neuvostoliittomeininkiin erinomaisesti: nukkemaiset ihmiset, vängän värikkäät rakennukset ja leikkimieliset työkalut luovat omalaatuisen, vinoutuneen maailman. Kaupunkeja häiriköivät jättiläishyttyset sekä massiiviset robotti-Godzillat luovat tyylille viimeisen silauksen. Tyylikkäiden valaistusefektien kanssa Tomorrow Childrenistä onkin saatu hävyttömän nätti peli, mutta korea ulkokuori ei yksinään riitä innostuksen ylläpitämiseen.

Harmillisesti hauskimmatkaan neukkuvinoilut eivät naurata pitkään, jos niiden takaa ei löydy mitään merkitystä. Pelintekijöiden ja johtajien, sekä sokeasti käskyjä seuraavien proletaarien ja pelaajien välille voi tietenkin luoda päässään allegorioita jos useampiakin, mutta pelissä ei silti ole tarpeeksi lihaa luiden ympärillä analyyseja varten. Tomorrow Childrenin kommarointi jää tällöin tyylisuuntauksen sekä muutaman halvan vitsin tasolle. Ja se, jos mikä, on potentiaalin hukkaamista.

Kasaa ja kaiverra



Työläisen arki on raskasta, ja puutuminen iskee nopeasti vastaan. Kaupungin kasvattamiseksi vaaditut materiaalit löytyvät ympäri asutuskeskusta ilmestyviltä saarekkeilta, joiden luokse pääseminen on ensimmäinen ongelma. Kaupunkia ympäröivä juoksuhiekka vaikeuttaa tai suoranaisesti estää patikoinnin, jolloin saarelle pääsemiseksi pitää joko rakentaa erillinen kulkuneuvo, tai hypätä raiteilla kulkevan bussin kyytiin. Bussilla kulkeminen kuvastaa erinomaisesti pelin kaikkia ongelmia; liikkuminen on staattista, hidasta sekä itseääntoistavaa. Koska bussi kulkee ennaltamäärätyillä raiteilla, pysäkillä täytyy olla ajoissa tai nysse jättää jälkeensä. Kun kyytiin vihdoin onnistuu hyppäämään, on edessä pitkästyttävä, latausruutumainen kuljeskelu läpi monotonisen tyhjyyden. Jos tosielämän maanantaiaamuinen bussimatka työpaikalle tuntuu tylsistyttävältä, odota että pääset kokemaan sen keskellä kirjaimellista tyhjyyttä.

Saarekkeelle päästessä meno ei juurikaan muutu sujuvammaksi. On kyseessä lapiointi, hakun heiluttaminen tai maatason poraaminen, pelaajan täytyy vain painaa yhtä nappia ja katsoa miten edistyvää työtä kuvaava latausrinkula täyttyy. Kun hamutut materiaalit on vihdoin haalittu, täytyy ne ensin viedä muutama materiaali kerrallaan lastauspisteelle (repussahan on tietenkin vain kolme paikkaa tavaroille), ja sieltä sitten uudelleen kaupungin erilliselle lastauslaiturille. Ajoittain saarekkeilta löytyy yhtä jos toista hömötiäistä, jota pitää tussauttaa raketinheittimellä kuontaloon, mutta ikävä kyllä taistelukin jatkaa pelin tylsistyttävää, staattista linjaa.


Varastoidut materiaalit eivät tietenkään muutu sähkövoimaloiksi saati asuinrakennuksiksi ilman pelaajan auttavaa kättä. Rakenteluvaiheessa kuitenkin tulee viimeistään selväksi, että aitaa ei ole ainoastaan ylitetty sieltä matalimmasta päästä, vaan aidan alle on jo alettu kaivamaan kuoppaa. Mukana ei ole Minecraftimaista pala palalta rakentelua, tai edes Fallout 4:n osasista koottavia tönöjä, vaan pelaaja noukkii haluamansa rakennuksen listasta ja peli hoitaa loput. Täysin ilman pelaajan panostusta rakentelu ei kuitenkaan onnistu; se vaatii nimittäin pienen minipelin pelaamista. Tuskastuttavan tylsät aivopähkinät voi onneksi ohittaa krediiteillä, mutta skippaaminenkin aiheuttaa harmaita hiuksia: onko peli todella niin tylsä, että ne harvat, pelilliset sisällöt tekee mieli ohittaa?

Takaisin tehtaalle


Tomorrow Childrenin harmaista neuvostoliittolaismaisemista voisi innostua, jos työläisten henki olisi vahva. Ikävä kyllä huomispäivän lapsukaisena on kovin orpoa olla. Useimmiten kaupungissa häärää kyllä muitakin pelaajia, mutta kommunikointi ja yhteispeli on käytännössä mahdotonta. Muut pelaajat näkyvät vain pienen hetken ajan ruudulla, kadotakseen jälleen pölypilven saattelemana. Moninpelaamisen myötä kaupunkien kehittämisestäkin katoaa into: on turhaa yrittää keksiä hienoja alueita kaupunkiin, kun muut pelaajat lyövät tönöjä sinne tänne. Lisäksi kaupungit ovat usein jo puolivalmiita niihin saapuessa, jolloin luovuudelle ei ole enää tilaa.


Tomorrow Children tuntuu pelikonseptilta, jossa suuret ideat ovat hukuttaneet käytännön peli-ideat alleen. On kyseessä sitten hahmon kokemustasot tai pienet visuaaliset vitsailut, Tomorrow Children suorastaan huokuu ideoita ja ajatuksia. Ikävä kyllä pelissä eteneminen on niin tuskastuttavan tylsää ja epäpalkitsevaa, ettei pienistäkään onnenhetkistä saa iloa irti. Staattiset materiaalikeräilyt, hitaat liikkumiset, tylsät taistelut ja yksinkertaiset rakentelut voisi antaa anteeksi, jos Tomorrow Childrenillä olisi edes jotakin taiteellista sanottavaa aiheestaan. Ikävä kyllä syvällisyyttäkään ei juuri ole löydettäväksi. Taiteellisten aspektien puuttumisesta valittaminen voi tuntua turhan ankaralta, mutta Tomorrow Childrenin tapauksessa kritiikki on validia: peli ei liiku eteenpäin tarinan voimalla, mekaniikkojen nerokkuudella tai edes omaperäisellä idealla, joten sisältöä on pakko etsiä jokaisesta paikasta. Tällä kertaa sitä sisältöä ei löydy oikein sieltäkään.

V2.fi | Matias Puro

The Tomorrow Children (Playstation 4)

Tomorrow Children on yksinkertainen ja turhauttavan tylsä rakentelupeli.
  • Kaunis katsella
  • Neuvostomeininki saavutettu visuaalisesti
  • Tylsä taistelu
  • Tylsä rakentelu
  • Tylsä materiaalien keräily
< Gears of War 4... Battlefield 1... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova