Tuorein sisältö

Super Mario Odyssey

Arvioitu: Nintendo Switch
Genre: Tasohyppelypelit
Pelaajia: 1-2
Ikärajoitus: 7
Kehittäjä: Nintendo
Julkaisija: Nintendo
Pelin kotisivut
Manu Pärssinen

06.11.2017 klo 09.45 | Luettu: 2575 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Ei voi muuta sanoa, kuin hattua nostaa
Kohupaljastus! En ollut kummoinen Mario-pelien fani ennen Super Mario Galaxya. Lapsuus kului kotitietokoneiden parissa ja maskottisodassa Sega-sympatiani johdattivat Sonicin syliin. Mario 64:ääkin pidän liian sekavana ja tylsänä. Sitten Super Mario Galaxy ja sen kakkososa muuttivat kaiken ja läväytin niille silloisella V2.fi:n asteikolla molemmille lähes täydet pisteet - enkä sitä edelleenkään kadu. Siksi Odysseyhyn tarttuminen vähän pelottikin, varsinkin kun korviin oli kantautunut ylistystä ympäri maailmaa - miten nollata se, että kyseessä on minulle vuoden odotetuin peli ja arvostella Marion seikkailu puhtaalta, tasa-arvoiselta pöydältä?


Toisaalta, kun odotukset ovat niin korkealla, on pettymyksen vaarakin käsin kosketeltavissa. Täytyy heti aluksi myöntää, että Odysseyn parissa pääni ei räjähtänyt niin täydellisesti, kuin Galaxyjen kanssa - se ei ole pelinä pettymys, mutta ei myöskään tajunnanmurskaaja tasoloikkien laajassa historiassa. Ehkä sekin vaikuttaa, että pääsarjaan kuuluvalta Mario-peliltä ei oikein osaa enää odottaa kuin vähintään hyvää suoritusta. Aloitetaan kuitenkin tausta… öh, no… juonesta?

Pienissä häissä


Super Mario Land - Super Mario World - Super Mario Galaxy - mutta sitten ei tullutkaan Super Marion Universumi, vaan Odysseia, joka on itse asiassa Marion ja hänen matkakumppaninsa käyttämän ilma-aluksen nimi - ja viittaa toki samalla matkaan ja seikkailuun.


Bowser on jälleen ‘kidnapannut’ Peachin ja suunnitelmat ovat selvät: hääkellot jo kaikuvat ja kunhan kaikki häävarusteet on hankittu, on avioliiton aika. Alkukamppailun jälkeen Mario tupsahtaa hattujen asuttamaan maailmaan, jossa on samankaltainen ongelma: yhden hatun sisko on kaapattu Peachin häätiaraksi, joten pelastusreissulle on lähdettävä. Cappy-hattu onkin Mario kumppani ja ykkösvaruste koko seikkailun ajan. Bowserin perään lähdetään Odyssey-aluksella, joka käyttää kunnossapitoonsa ja polttoaineekseen voimakuita. Kiiltävien kuiden löytäminen ja kerääminen on SMO:n keskiössä: niitä pitää löytää vähintään tietty määrä, jotta pääsee seuraavaan tasoon, mutta itseään voi haastaa myös löytämällä paljon tarvittua enemmän.

Cappy tuo uuden twistin myös itse pelaamiseen. Peruspompinnat ja muut ovat tuttuja aikaisemmista peleistä, mutta moni asia mutkistuu nerokkaasti ja kääntyy jopa päälaelleen, kun Cappy-lakilla “capturoidaan” vihollisia - kyse ei ole siis sielun valtaansa ottamisesta tai muusta pahaenteisestä (Nintendon huomautus) - vaikka tähän voi vähän viitteitä nähdäkin. Se on erityisen hienoa hupia, kun heti aluksi T-Rexillä on Marion viikset ja sitä voi ohjustaa… tai vähän myöhemmin tolppaa, tai matoa, tai Goombaa… tai vaikka mitä! Cappy-idean mukaantuonti on selkeästi SMO:n tuoreinta antia ja hieno oivallus isolta N:ltä.


Cappya voi käyttää myös erinäisten esineiden nappaamiseen heittämällä sitä, sekä tehdä erikoispitkiä tai -korkeita hyppyjä käyttämällä heitettyä lakkia ponnahdusalustana. Se tosin vaatii vähän treenausta. On varsin todennäköistä, että pelistä nähdään piakkoin taitavia cappy-hyppyjä hyödyntäviä komeita speedruneja.

Toinen asia, joka kentissä jossain määrin korostuu, ovat niistä löytyvät hattukaupat. Jokaisessa maailmassa on kaksi kauppaa - toisesta voi ostaa tavaraa Mario-kolikoilla, toisesta vain siitä tietystä maailmasta löytyvillä rahoilla. Ostoslistalla on Mariolle erityisiä asuja ja yleensä kannattaakin pukeutua kyseisen maailman teeman mukaisesti. Kaupasta voi ostaa myös muita asuja, yleensä voimakuun, lisäelämää tai matkamuistoja, joilla voi koristella Odyssey-alusta. Lisähaasteen voi itselleen asettaa myös kaikkien maailmakolikoiden keräämisellä - niitä on välillä varsin kekseliäissä ja mutkikkaissa paikoissa.

Lungit lakkiaiset



Mario-pelien pitää sopia kaiken ikäisille, joten vuosien varrella niihin on kehitetty mitä moninaisempia pelaamisen helpotuksia. Tällä kertaa heti aluksi voi valita pelitilan, joka käsittääkseni ohjastaa pelaajaa siitä, minne päin pitää seuraavaksi mennä (en testannut), mutta isompi helpotus on se, että Mariolla ei ole lainkaan elämämäärää (hei hei 1-Up-sienet!), eikä Game Over -ruutua varmasti lähes kukaan pelin aikana näe. Tallennuslippuja on useimmissa kentissä tiheään ja jos kuolema kohtaa (yleisimpiä syitä ovat maailman reunalta tipahtaminen tai laava) niin ainoa rangaistus on se, että pelaajan rahapussista vähenee 10 kolikkoa - jotka saa yleensä heti parin pompun jälkeen tienattua takaisin.

Itse en kohdannut “läpipeluussa” (lainausmerkeistä kohta lisää) juuri minkäänlaisia vaikeuksia ennen suunnilleen kymmenettä maailmaa ja siitäkin kiperästä pompinnasta pääsin eteenpäin noin parinkymmenen yrityksen jälkeen. Useimmat pomotaistelut ovat melkein naurettavan helppoja vaikka ne koettavatkin aluksi pelaajaa pelotella, mutta silti ne selvittää hymyssä suin. Pelasin SMO:ta viime viikolla neljänä iltana, joten arvioisin “läpipeluun” kestäneen 8-10 tuntia.

Super Mario kalaksi.

Tuohon “läpipeluuseen” kuului se, että varsinkin alkupään kentissä kolusin kaikki kulmat ja metsästin kaikki kuut, jotka oli saatavissa. Minimikuuvaatimuksia noudattaen aikaa olisi varmaankin kulunut pari tuntia vähemmän. Alkupään kentissä onkin elähdyttävää keksiä, mistä kaikista paikoista kuita löytyy ja mitä pitää tehdä ne saadakseen. Valitettavasti jotkut salaisuudet toistuvat samanlaisina monissa eri kentissä, mutta onneksi aina välillä heitellään kierrepallojakin - välillä simppeleitä - välillä riemastuttavia.

Pelaamista kuu-kaudeksi


Kun lopputaistelu on ohi - enkä tämän kertoessani usko spoilaavani liikaa - ei peli ole tietenkään kokonaan ohi. Nintendolla on hatussa temppu jos toinenkin ja pelaajaa houkutellaan etsimään ne loputkin kuut ja salaisuudet - ja niitä on luvassa paljon enemmän, kuin voisi kuvitellakaan. Kaiken lisäksi peli on puristettu niin täyteen viittauksia Marion historiaan, ettei kaikkea huomaa ensimmäisellä kerralla omistautuneinkaan fani. Kääntöpuolena on se, että jo nähdyn pelaaminen uudelleen maistuu paikoitellen kertaamiselta kertaamisen vuoksi. Kaksinpelaajia on muistettu pelimoodilla, jossa toisella pelaajalla on enemmän kontrollia Cappysta.


Visuaalit ja musiikit ovat nekin taattua Nintendo-laatua. Kun napsin ruutukaappauksia, olin huomaavinani, että ruudulla ei välttämättä kovin paljon tavaraa ole samaan aikaan. Yksityiskohtia löytyy kuitenkin aina sieltä, missä niitä tarvitaan. Musiikkipuolella on paljon tuttuja sävelmiä, mutta myös paljon uusia tarttuvia. Kuka olisi uskonut, että parhaat fiilarit tulevat Mario-pelissä kappaleista, joissa on myös oikeaa laulua mukana?

Nintendon pirullinen nerokkuus piilee siinä, että läpikotaisin mietityn tasosuunnittelun ja hiottujen kontrollien yhdistelmä saa pelaajan uskomaan, että hänen oma nokkeluutensa, ketteryytensä ja pelitaitonsa johdatti hänet seuraavan voimakuun luo. Kun pelaajan saa vakuutettua siitä, että sekä onnistumiset että epäonnistumiset pelissä ovat kiinni hänestä itsestään, eivätkä pelisuunnittelusta, silloin on kyseessä hyvä peli. Lähes täysien pisteiden arvoinen.

V2.fi | Manu Pärssinen

Super Mario Odyssey (Nintendo Switch)

Tutuista elementeistä on saatu taas rakennettua jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain punaista - laadusta tinkimättä!
  • seikkailun fiilis ja keksimisen illuusio
  • näppäriä ideoita ja ylläreitä
  • hiottu toteutus
  • Jump up in the air!
  • Mario mukaan matkalle
  • eka kierros aika helppo, pomot mukaan lukien
  • toisto syö yllätyksellisyyttä
< Call of Duty: WWII... Project CARS 2... >

Keskustelut (6 viestiä)

Jarkka82

06.11.2017 klo 10.06 2 tykkää tästä

7/10, koska peli on ihan liian helppo ja haasteen puute lähinnä turhauttaa. Tasoloikkaosuudet on lyhyitä ja naurettavan helppoja eikä edes läpipeluun jälkeinen materiaali ei onnistu haastamaan.
Niinnno

06.11.2017 klo 15.17 2 tykkää tästä

Hyvä peli juuri minulle. Turhaudun useisiin toistokertoihin(sonic mania, mega man), turhaudun pop up ikkunoiden ilmestymiseen erinäisine ohjeineen(esim.Shadow of mordor) ja turhaudun helposti muutenkin. Tässä pelissä ei liiemmin turhaantumista päässyt käymään, vaan peli eteni sutjakkaasti eikä kokemus katkea ohjeraamattujen lukemiseen.
nrwoviwhorg

06.11.2017 klo 16.40

Sellanen vaan että aikoinaan ekatkin Mariot tuntuivat vaikeilta, mutta viimeksi kun pelasin Worldin läpi pari vuotta sitten niin salamaailman jälkeen mittari näytti sellaista 450 elämää. Toki tässä nyt jää vähän auki että onko hypyissä sun muussa ikinä mitään haastetta vaikka kuolema ei olisikaan uhka. Silti on iso ero että jos on 10 metrin rotkoja ja Mario hyppää normaalisti 11 metrin loikkia vai 50 metrin loikkia

Kunhan ei Lego-pelien tasolle mene niin voi olla ihan ok. Lego on jo sellainen peli että vaikka maisemat, kerättävät ja dialogit mielellään katselisi läpi niin peli on niin helppo että ei vaan pysty. Ei toimi edes rentoutumisena vaan menee aivokuolleisuuden puolelle
reba

06.11.2017 klo 17.23 2 tykkää tästä

Pelihän on koko perheelle tarkoitettu ja sen vuoksi läpipeluu on helppo jotta ne pienimmätkin pelaajan alut pääsisivät pelin läpi.Niille pelin tarinan pelaaminen onkin varmasti haaste.Läpipeluun jälkeen on todella paljon vielä löydettävää(ainakin 750 kuuta,uusia kenttiä,asuja jna...)ja ainakin itselle löytyy myös haasteellisia tehtäviä.Niinkin pahoja että ohimosuonet pullottaakun 30:ttä kertaa hinkkaa samaa kohtaa uudestaan ja uudestaan.Itse arvostan pelin jatkuvaa etenemistä ja tässä juuri tämä mestariteos loistaa.En todellakaan nauti peleistä missä samaa ylivaikeaa kohtaa tarvitsee koittaa se 200 kertaa ennen onnistumista.Tuollaisesta on nautinto kaukana.Nyt kasassa 650 kuuta ja vielä rutosti tutkittavaa jäljellä ja tutkiminen sekä oivaltaminen sekä onnistuminen tuntuu hienolta.Usein olen huomannut pelaavani hymy kasvoillani enkä tahtoisi että peli loppuisi ja se kertoo suoraan itselle että kyseessä on todellakin peli joka on kolahtanut.
Glxblt

06.11.2017 klo 20.01 3 tykkää tästä

Niinnno kirjoitti:
Hyvä peli juuri minulle. Turhaudun useisiin toistokertoihin(sonic mania, mega man), turhaudun pop up ikkunoiden ilmestymiseen erinäisine ohjeineen(esim.Shadow of mordor) ja turhaudun helposti muutenkin. Tässä pelissä ei liiemmin turhaantumista päässyt käymään, vaan peli eteni sutjakkaasti eikä kokemus katkea ohjeraamattujen lukemiseen.


Pertti Peruspelaaja vuosimallia 2017. Kiitos vain kivan harrastuksen pilaamisesta.
SuperPertti

07.11.2017 klo 12.07 1 tykkää tästä

Glxblt kirjoitti:
Niinnno kirjoitti:
Hyvä peli juuri minulle. Turhaudun useisiin toistokertoihin(sonic mania, mega man), turhaudun pop up ikkunoiden ilmestymiseen erinäisine ohjeineen(esim.Shadow of mordor) ja turhaudun helposti muutenkin. Tässä pelissä ei liiemmin turhaantumista päässyt käymään, vaan peli eteni sutjakkaasti eikä kokemus katkea ohjeraamattujen lukemiseen.


Pertti Peruspelaaja vuosimallia 2017. Kiitos vain kivan harrastuksen pilaamisesta.


Seuraavaksi varmaan haluat yhden lootboxeistani?
[lisää se yksi sosiaalisesti vammaisten meemikuva harrastuksen kehityksestä kukoistuksesta pilaantumiseen tähän]

Kirjoita kommentti

96292

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova