Tuorein sisältö

Fable II

Arvioitu: Xbox 360
Genre: Roolipelit, Seikkailupelit, Toimintapelit
Pelaajia: 1-2
Ikärajoitus: 15
Kehittäjä: Lionhead Studios
Julkaisija: Microsoft Games
Julkaisupäivä: 24.10.2008
Pelin kotisivut
Jari Tapani Peltonen

30.10.2008 klo 10.30 | Luettu: 12633 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Hauskaa kuin porukoiden kellarissa
Olipa kerran idealistinen tyttö, joka uskoi, että yksilö voi pelastaa maailman. Kera jousensa ja uskollisen koiransa tyttö puolusti heikkoja, rankaisi kelvottomia. Monet seikkailunsa hän rahoitti raskaalla työllä ja sijoittamalla pieniin eettisiin kioskeihin. Ihmiset kiittivät häntä hyvistä teoista, mutta hän ei piitannut huomiosta ja aiheutti äkäillessään pahennusta. Tyttö avioitui aikanaan maalaismiehen kanssa jota hän ei rakastanut, ainoastaan jotta herättäisi luottamusta liittolaisissaan. Turhautunut aviomies potkaisi eräänä iltana puolisonsa koiraa... Tyttö löi miestään vaistomaisesti, ajattelematta, jolloin mies horjahti kuolemaansa korkealta sillalta. Tapaturma ajoi tytön kriisiin, teki hänestä entistä uhrautuvaisemman, mutta myös julmemman. Hän vaihtoi jousensa sotavasaraan janotessaan oikeutetun iskun hurmaa. Hänestä kasvoi väkevä, arpien kauttaaltaan runtelema amatsoni. Hän teki anteeksiantamattomia tekoja hyvän asiansa nimissä. Ennen kuin hänen inhimillisyytensä viimeinen kekäle sammui, hänet yllätti kiintymyksen osoitus - alamaailman naiselta. Pala onnea sai sankarin muistamaan, minkä vuoksi hän taisteluaan kävi. Lopun elämäänsä hän antoi itsestään kaiken oikeuden nimeen toivoen nöyrästi, että jotain jäisi sydämen valitullekin.

Olipa kerran sadistinen poika, joka haaveili legendojen sankareiden äärettömästä voimasta. Hän pelasi omaan pussiinsa, oli valmis pettämään sekä kunnialliset että rikolliset toverinsa. Jo nuorella iällä hän onnistui maallisten rikkauksien haalinnassa: hän uhkaili ja ennen pitkää murhasi kiinteistöjen omistajia, jolloin hän saattoi hankkia ne edullisesti periäkseen kiskurimaista vuokraa. Jäädessään kiinni rötöksistä poika maksoi aina kiltisti sakkonsa. Hän esitti kunniallista kansalaista, laskelmoi jokaisen tilanteen erikseen. Hän oli pelkuri, mutta oppiakseen himoitsemansa loitsut, hänen oli myös taisteltava. Useimmat taistelunsa hän kävi niin ympäripäissään, että monasti hän oksensi kesken ajan kulkua ja itseään kuolemaa halveksuvia loitsujaan. Vuosien kuluessa hänestä tuli varmempi, voimakkaampi, mutta taikuuden ja elämäntapojen turmelema lihava, irstas mies. Hänellä oli kaltoin kohdeltu perhe maan jokaisessa helvetinloukossa. Saavutettuaan kaiken mies tunsi silkkaa tyhjyyttä. Kulissinsa kaataen hän päästi toriaukion laajuiset helvetintulensa irti, päätti lukemattomia elämiä – tuntematta edes hetken hurmaa.

Olipa kerran karismaattinen nuoriherra, joka tuli kaikkien kanssa toimeen, uskoi vahvasti tulevaisuuteen ja oli sitä mieltä, että kun rikas rikastuu, siitä hyötyvät lopulta köyhätkin. En jaksanut pelata Fable II:sta kolmatta kertaa läpi, joten en tiedä vielä minkälainen on tekijämiehen tarina kokonaisuudessaan.

Ei kuitenkaan liikaa innostuta


Tietenkin Fable II on pääpiirteittäin tavallinen konsoliroolipeli, eli putkijuoksumätkintä hahmonkehityksellä. Jos olet yhtä pelannut, tiedät mitä odottaa. Päätin kuitenkin aloittaa antamalla esimerkkejä siitä, minkälainen elämys Fable II voi olla, jos siihen suhtautuu niin kuin muihinkin oikeisiin roolipeleihin. Oikea roolipeli, eli esimerkiksi äidin kellarissa pelattava sellainen, ei niinkään ole peli, joka haastaa, vaan leikki, jota kutsutaan peliksi, koska leikki on lapsellinen sana. Fable II on ohjelmalelu, jolla tekee mieli leikkiä, koska se kiihottaa mielikuvitusta, kuten lelut yleensäkin.

Kaikki mitä mainitsin voi tapahtua ja niin voi paljon muutakin. En kuitenkaan kuvaillut pelin juonta, vaan sitä, miten eläydyin omassa päässäni siihen, mitä tapahtui. Tapoin täysin vahingossa puolisoni, josta en pitänyt – sain kylmiä väreitä ja päätin, että tämä onnettomuus oli yksi roolihahmoni elämän käännekohdista, joka vaikutti hänen persoonallisuuteensa. Fable II ei ehkä ole lukemattomien mahdollisuuksien fantasiasimulaattori, mutta totisesti se on noppaa ja ruutupaperia kehittyneempi roolipelitarvike, toisin kuin esimerkiksi Square-Enixin koko tuotanto.

Mutta mitäs sitten, jos pelaaja ei aio leikkiä, vaan tahtoo ohjatun elämyksen? Juoni ensinnäkin käsittelee jälleen yhtä legendojen valittua, jonka on tällä kertaa löydettävä kolme muuta legendojen valittua, jotta he voisivat vetää kuonoon mustan tornin pahaa pösöä. Peli läpäistään kävelemällä eteenpäin niitä ahtaita polkuja, joita peli suosittelee. Eksyä ei voi. Kuolla ei voi. Napin painamista erikoisempaa osaamista ei tarvita. Tarina on kliseinen ja vetelä, huippukohdat ovat vähissä. Pelin vetää lauantaissa läpi.

Tämä ei ole naljailua: Fable II on oiva peli aloittelijalle, jolle oikeat pelit aiheuttavat tuskaa. Taistelujärjestelmä on iskevä kaikessa yksinkertaisuudessaan. Lyömäaseelle, pyssylle ja loitsulle on omat nappinsa. Monimutkaisemmat temput, jotka pitää ansaita, suoritetaan helpoin näppäinyhdistelmin. Kuolemisen sijaan pelaaja voi "kaatua", mikä tarkoittaa hetken taukoa, pysyviä arpia ja muutaman kokemuspisteen menetystä. Vain ja ainoastaan jos sitä itse päättää, että koskaan en kaadu, taistelut miellyttävät kokeneempaakin. Perinteistä toimintaroolipeliä etsivälle Fable II ei silti paljoa tarjoa. Vihollistyyppejä ei ole monen montaa, saati sitten pomohahmoja, tai edes hamstrattavaa tavaraa tai erilaisia loitsuja ja kykyjä. Laatukaman metsästämisessä ei ole mieltä: muutuin itse vahingossa Teräsmieheksi pulttaamalla keskitasoiseen miekkaan halvan timantin, joka imee vihollisilta elinvoimaa.

Tarinaan ja sivutehtäviin liittyvät moraaliset valinnat ovat pohjimmiltaan perinteisiä. Oletko hyvä vai paha, se siitä. Kiehtovana ominaispiirteenä hyvät teot vaativat joskus aitoja uhrauksia. Tai aitoja ja aitoja – pelissä, joka pelaa itsensä läpi, millään ei ole mitään käytännön merkitystä. Hyvyys, pahuus, anteliaisuus, ahneus, taistelutyyli, ruokavalio ja ehkä muutkin asiat vaikuttavat osuvasti pelaajan ulkonäköön. Juoneen ja sivutehtäviin liittyvät valinnat taas muokkaavat itseään pelimaailmaa. Tämä on lähinnä visuaalista kivaa, ellei pelaaja tosiaan yritä eläytyä kokemaansa.

Pieni on kotimaani, jolle syrämmeni sykkii


Määränpäähän opastavan kultajuovan voi kytkeä pois päältä. Ahtailta poluilta voi poiketa seikkailemaan, vaikka "maailma" edelleenkin tuntuu tieverkostolta, johon kuuluu paljon bussipysäkkejä, muutama taukopaikka ja tietysti kaupunkeja ja muita tärkeitä kohteita. Maastoa on kuitenkin riittävästi. Laajaksi tai jopa eeppiseksi teosta voi kehaista yksityiskohtien vuoksi.

Jokaisen rakennuksen ja liikeyrityksen voi ostaa itselleen. Monenlainen keinottelu on mahdollista. Pienten minipelien merkeissä pelaaja voi harrastaa uhkapelejä ja tehdä töitä. Lähes jokainen maailman hahmoista on tekoälyllä siunattu persoonallisuus, joka toimii niin kuin parhaaksi näkee, eli esimerkiksi noudattaa vuorokausirytmiä. Pelaajan teot, käytös ja olemus vaikuttavat siihen, miten häntä kohdellaan. Dialogi on erinomaista kautta linjan ja sitä myös on hämmentävän paljon. Korvaa miellyttävän brittiaksentin ansiosta edes yritykset pilailla genren kustannuksella eivät vieroita tunnelmasta.

Sosiaalisen kanssakäymisen toteutus on valovuosien päässä siitä, mitä se tahtoo olla. Usein ihmiset puhuvat satunnaisuuksia toistensa päälle. Paljon tulee kuitenkin annettua anteeksi kiitos monien kertakaikkiaan riemastuttavien hetkien. Jos tulet kotiin pitkältä retkeltä ja annat (itse vapaasti valitsemallesi) vaimolle lahjan, on aidosti liikuttavaa kuulla haikean, veikeän äänen sanovan "oi, tiesinhän minä, että sinä vielä välität". Tietenkin vaimo sanoo saman repliikin ilman sitä pitkää retkeäkin. Fable II on omituinen höpöttäjä, joka pakostakin, vaikka sitten vahingossa, sanoo aika ajoin jotain fiksua tai hauskaa. Useita ääneen naurattavia tilanteita tulee eteen itsestään ja sitä hullummalta meininki tuntuu, mitä enemmän itse erilaisia asioita yrittää. Pelaaja ei voi puhua, mutta käytössä on eleitä tyyliin peukku ylös tai alas, tanssi, läpsiminen, uhkailu ja piereminen. Kunhan hahmo luottaa pelaajaan, tämän voi pyytää mukaan minne vain, vaikka taisteluun toiselle puolelle maailmaa.

Pelaajalla on seuranaan myös koira. Eläväinen tekoälypiski varoittaa vaaroista, etsii aarteita ja avustaa taisteluissa. Koiran kanssa voi leikkiä ja sille voi opettaa temppuja. Nelijalkaisen voi jättää vaille huomiota ja hoivaa, mutta tällöin sitä saattaa huomata olevansa yksinäinen, jos musti haavoittui ja eksyi joksikin aikaa omille teilleen. Koira on yksi niistä tärkeistä ominaisuuksista, joiden arvo voi mennä harakoille, ellei peliin keskity.

Kuoltuaan koodarit joutuvat bugihelvettiin


Paitsi yksi mukaansatempaavimmista, Fable II on myös yksi bugisimmista peleistä, joihin olen koko konsolisukupolven aikana törmännyt. Osan mokista voi ottaa huumorilla – osa nakertaa elämystä, jopa estää etenemisen. Jos puolisosi huomauttaa, ettei koti ole kovin kummoinen tönö, ja sinä, köyhä raukka, ahkeroit ostaaksesi perheelle isomman, ei paljoa mieltä lämmitä, jos uuteen taloon muutettuanne olet pelin mukaan kahdesti naimisissa (saman henkilön kanssa) ilman mahdollisuutta hankkiutua eroon puolisosta, joka katosi koko pirun pelistä. Toisen hahmoni ensimmäinen lapsi syntyi aivokuolleena: selvittyään vauvaiästä, tyttö ei liikahtanutkaan. Vaikka opetin koiralleni korkean tason taistelutemput, en huomannut koko pelin aikana, että se olisi taistellut kuin pari kolme kertaa. Erästä vihollista, joka on pakko tappaa, ei voi tappaa kuin tuurilla: peli täytyy buutata useita kertoja parasta toivoen – ja toisin kuin useimmat bugit, tämä tuli eteen molemmilla pelikerroilla! Paikasta toiseen opastava juova tökkii sekin, mikä on raivostuttavaa silloin, kun sitä tosiaan tahtoisi käyttää.

Kiitos juovan, karttaa ei ole muualla kuin uuvuttavan hitaissa valikoissa. Vaikkeivät alueet ole suuren suuria, on joskus työn ja tuskan takana löytää joku tietty puoti, missä tahtoisi ihan pikaisesti piipahtaa. Tavaraa ei varsinaisesti ole tarjolla joka nurkkauksessa, tai erityisen paljoa missään. Tahdotko olla ritari haarniskassa? Onnea yritykselle löytää ensimmäinenkään suojavaruste. Varsinkin toisella pelikierroksella sitä alkaa tulla ahneeksi ja toivoa, että kaikkea mahdollista olisi vähintään puolet enemmän ja että omat teot vaikuttaisivat maailmaan laajemmaltikin. Kun tajusin, ettei eräs tärkeä sivuhenkilö välitä, tuhoaako pelaaja hänen kylänsä, aloin paheksua koko tylsää, kaavamaista tarinaa. Selväpiirteinen tarina ei oikeastaan edes kuulu roolipeliin – totean, vaikka tarinat ovat olleet melkeinpä parhaita puolia eräissä viime vuosien ns. roolipeleissä.

Kaksin kauniimpaa, yksin ylhäisempää


Fable II ei ole graafisesti konsolin huipputasoa, eikä sisällä mitään erityisen mielikuvituksellista verrattuna fantasiapeleistä lennokkaimpiin. Jos jokin vaikuttava näky pitää mainita, mieleen ei miettimälläkään tule kuin ensitapaaminen ison peikon kanssa. Maailma on kuitenkin ajatuksella luotu, hillityllä tapaa persoonallinen, ennen kaikkea tasaisen uskottava huolimatta värikkyydestä ja veikeydestä. Kuten todettua, tunnelma ei ole ongelma. Jo dialogi ja tekoäly puutteineenkin tekevät maailmasta käsinkosketeltavan. Eräät kaavamaiset ja ennalta arvattavat hetket tarinassa saavat valtavasti voimaa siitä, minkälaisia tuntemuksia peli herättelee, jos on herätelläkseen.

Koska innostuin oikeasti vetämään roolia, en suostu tajuamaan, miksi mukana on myös kaksinpelimahdollisuus. Kakkospelaaja voi liittyä mukaan milloin tahansa valmiiksi luotuna kätyrinä. Pikatestin perusteella tästä alkavat kameraongelmat ja lukemani perusteella tilaa vaivaa myös uusi kokoelma bugeja. Toimintamätkintä on aina veikeämpää kaksin ja kyllähän tekoälyn kiusaamisesta hupia irtoaa, mutta kaiken kaikkiaan kaksinpeli tuntuu vain rajoittavan tätä harvinaisen syvällistä kokemusta.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen

Fable II (Xbox 360)

Suoraviivaisen, aloittelijaystävällisen konsoliroolipelin ympärille on rakennettu niin paljon ylimääräistä tauhkaa, että pelissä todella voi vetää roolia. Kokonaisuus on mietitty, muttei täysin sujuvaksi hiottu.
  • Mahdollistaa Roolin Pelaamisen
  • Uskottava, elävä, hengittävä maailma
  • Napakka taistelusysteemi
  • Erinomaiset ääninäyttelijät
  • Huumorin kukka
  • Hölmön helppo
  • Uskomattoman buginen
  • Maailma tuntuu aidatulta
  • Mikään ei ole tarpeeksi, ei ainakaan tämä
< LittleBigPlanet... Xpand Rally Xtreme... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

lestat77

Rekisteröitynyt 30.10.2008

30.10.2008 klo 12.48

Peli oli kyllä hyvä, mutta vähän turhankin tuttu Fable I:sen muutamaan kertaan läpipelanneelle.

äärimmäinen helppous ja läpijuoksemisen meno jätti pikkasen pettyneen maun suuhun kaikesta hienosta huolimatta. Pub games julkaisu söi sinänsä pelaamista, heroa odotti tavarat ja n 60k pätäkkää jolla alottaa peli, joten raha ei ollut ongelma koko aikana.. ehkä kiva välillä näinkin..


Ihan mukiinmenevä parin illan askarteluna. uudelleen pelattavuusarvosta en menisi takuuseen.
lainaa
Faabeli

31.10.2008 klo 14.31

Harvinaisen hyvin kirjoitettu arvostelu.
lainaa
fablemanni

01.11.2008 klo 09.59

täyttä kuraa...
EA efekti... päivitetty fable 1
lainaa
Wasd

01.11.2008 klo 18.27

En ole pitkältikään samaa mieltä arvostelijan kanssa. Kolmatta kertaa peliä läpi pelaavana ainoa ihmetys on koko pelin nuuttuminen yllättävän vähän riippuen hahmosta, pahuudesta tai mistään. Yhtään todellista bugia ei ole omalla kohdalla tullut vastaan jollein Hobbejen typerää karkuun juoksemista lasketa. Koirasta on hyötyä ainoastaan aarteiden kaivamisessa (koiran taistelutaidon kehittämisellä ei taida olla muuta ideaa kuin pitää se rakki elossa jotta myös tulevat kaivuukuopat tulisi löydettyä).
lainaa
Asku

Rekisteröitynyt 25.08.2007

02.11.2008 klo 11.51

Koiran taistelutaidoista sen verran, että se tappaa tai ainakin satuttaa maassa olevia vihollisia. KUITESKIN on IMO hyvä peli, vaikka noita bugeja löytyykin.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.11.2008 klo 11.08

Asku kirjoitti:
Koiran taistelutaidoista sen verran, että se tappaa tai ainakin satuttaa maassa olevia vihollisia.


Näin käsitin, mutta tämänkin velvoitteen piskini unohti.

Wasd kirjoitti:
En ole pitkältikään samaa mieltä arvostelijan kanssa. Kolmatta kertaa peliä läpi pelaavana ainoa ihmetys on koko pelin nuuttuminen yllättävän vähän riippuen hahmosta, pahuudesta tai mistään.


Miten minä taas veikkaisin, että olemme hyvinkin pitkälti samaa mieltä tästä Pelistä, jos bugisuus/bugittomuus unohdetaan?

"Fable II on oiva peli aloittelijalle, jolle oikeat pelit aiheuttavat tuskaa."
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova