Nine Parchments

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1-4
Ikärajoitus: 1
Kehittäjä: Frozenbyte
Julkaisija: Frozenbyte
Julkaisupäivä: 05.12.2017
Pelin kotisivut
Markus Mesiä

12.12.2017 klo 15.56 | Luettu: 2923 kertaa | Teksti: Markus Mesiä

Taikakoulun räiskijät
Kotimainen Frozenbyte on niittänyt kiitosta ja ylistystä viimeisen roiman kymmenen vuoden aikana. Etenkin alkuaikojen Shadowgrounds-kaksikko sekä vuosikymmenen taitteessa ilmestynyt Trine-kaksikko ansaitsivat kehunsa. Harmillisesti Trine 3: The Artifacts of Power keräsi kuitenkin enemmän otsikoita pettyneistä faneista ja keskeneräisestä tarinastaan kuin onnistuneista uudistuksistaan. Teoksen aiheuttama kalabaliikki laittoi Trine-sarjan tauolle, mutta onneksi trilogian universumista riittää ammennettavaa. Samaisissa tunnelmissa pyörivän Nine Parchmentsin räjäyttelyt ja hulluttelut ottavat selvän pesäeron Trine-kolmikkoon säilyttäen silti satumaisen huumorin.

Suomalaisnäkemys Tylypahkasta



Nine Parchments on moninpeli, jota voi pelata halutessaan myös yksin. Teos vie pelaajan taikureiden akatemiaan, jossa tapahtuva räjähdys vie yhdeksän mystistä pergamenttia taivaan tuuliin. Aloittelevien velhokokelaiden tehtävänä on noukkia esineet yksi kerrallaan. Matkaa voi taivaltaa yksin tai enintään kolmen kaverin kanssa. Yläviistosta seuraava kamera tuo eteen nipullisen rökitettäviä vihulaisia kerrallaan.


Pelin ydinjuju on sen räiskyvä loitsuilotulitus, jossa sankarikööri pyrkii selviytymään vihollislaumoista viskomalla taikojaan sinne sun tänne. Yksinäiset velhot pärjäävät hirviöiden kanssa ilman suurempia murheita, mutta verkkoon menevien esteenä ovat mörköjen lisäksi nuo moninpelaajien pahimmat riesat: muut pelaajat. Nine Parchmentsin loitsut eivät tee eroa taistelutoverien ja vihollisten välillä, joten keskelle tannerta viskottu aluetaika kurmuuttaa tai parantaa myös velhokollegoita.

Tulen ja jään loitsut



Erilaisia taikoja on tarjolla runsain mitoin, vaikka perussysteemi onkin simppeli. Viiteen eri elementtiluokkaan – tuleen, jäähän, sähköön, elämään ja kuolemaan – jakaantuvat taiat muodostavat aina toisilleen vastaparit: jäähirviötä kannattaa sulattaa tulella, kun taas Tuonelan ilosanomaa murisevat mörököllit taittuvat parannusloitsuja viskomalla. Samaiset elementit vaikuttavat myös pelaajiin. Isolle alueelle levitetty parannustaika laastaroi toki sankariköörin haavoja, mutta harmillisesti paikalle rientänyt vihollisjättikin saa paikattua aiemmin tehdyt vahingot. Siinä onkin sitten pujoteltavaa ja väisteltävää kun neljä sankaria ja tusina vihulaisia iskevät ruudulle samanaikaiset taiat.

Nine Parchmentsin hauskuus perustuu sekasortoisuuteen. Ensimmäiset tehtävät täytyy kaluta läpi vain kolmen loitsun voimin, mutta roiman 30 kentän mittaisen kampanjan aikana kertyy plakkariin vielä kasallinen lisätaikoja. Onneksi taikojen järjestyksen voi valita mieleisekseen, sillä taikarinkulan pyörittely oikean valinnan vuoksi on etenkin hektisissä tilanteissa äärimmäisen stressaavaa. Tarinan mittaan valittavat loitsut muuttavat pelikokemusta todella selvästi, joten seikkailua kannattaa kokeilla uudestaan erilaisella taikataktiikkakirjalla.


Yksin- ja moninpeli eroavat toisistaan muutoinkin kuin vain kavereiden tulituksen myötä. Pelin vaikeusaste skaalautuu miesvahvuuden kasvaessa roimasti ylöspäin, minkä lisäksi kavereiden elvytys muuttuu entistä tärkeämmäksi. Yksinäinen loitsija palautetaan elävien kirjoihin vain kerran, kun taas kavereita voi noutaa Manalan majoilta periaatteessa loputtomiin. Elvyttäminen on tosin etenkin kiihkeimpien taisteluiden tuoksinassa vaarallisen hidasta.

Rämeiköstä jäätikölle



Seikkailu on Frozenbytelle tyypilliseen tapaan värikästä ja satumaista. Lineaariset kentät ovat täynnä kauniita yksityiskohtia, joita kelpaa ihastella pidempiäkin aikoja. Harmillisesti sattumanvaraiset verkkonoidat eivät ilmeisesti ole pulputtavista vesistöistä ja violeteista kukkasista yhtä innoissaan, joten ryhmäpaine ajaa pääasiassa eteenpäin ilman turhia nautiskeluhetkiä.


Kenttäsuunnittelu on kaikkinensa varsin mainiota, vaikka mukaan onkin mahtunut muutamia kömmähdyksiä. Suoraviivaiselta kenttätasanteelta ei parane poistua juuri koskaan, sillä yleensä jopa polvenkorkuiset näköalatasanteet ovat vain koriste-elementtejä. Kenttiin jemmattuja aarrearkkuja ja sulkia metsästävät huomaavatkin kuolevansa seikkailun aikana useita kertoja varsin turhaan. Kenttien reunat voisivat olla varsin hyvin suojattu näkymättömällä seinällä turhien tippumisten vuoksi.

Voi Merlinin parta



Tarinan kahlaa läpi noin kahdeksaan tuntiin, mikä tuntuu varsin passelilta pituudelta. Vain seikkailun loppumetreillä on muutama venytetyltä tuntuva kenttä. Karttoihin piilotetut esineet toisivat seikkailulle lisäarvoa, mutta tekijät ovat jostain käsittämättömästä syystä jättäneet option kenttävalintaan kokonaan pois. Puolivälillä unohtunut sulka vaatii käytännössä pelin uudelleen aloittamista. Onneksi tilanteeseen on myös lääke: moninpeli. Palvelimilla on menossa jatkuvasti tukullinen seikkailuja, joihin voi hypätä mukaan. Tällöin puuttuvat esineet voi käydä haalimassa talteen varsin siedettävällä vaivalla.


Kenttävalinnan puute ei ole Nine Parchmentsin ainoa murheenkryyni. Jostain syystä moninpelisessiotakaan ei voi tallentaa, joten peli on periaatteessa aloitettava aina alusta. Kyseenalaisten kehitysratkaisujen kruununa kampanjoita voi olla menossa vain yksi riippumatta siitä, pelaako yksin vai kavereiden kanssa. Siispä kampanja kannattaa läpäistä kokonaisuudessaan ennen verkkoon siirtymistä. Toivottavasti hölmöys korjataan ennemmin tai myöhemmin.

Hymynoitapatsas


Vaikka teoksessa on mukana muutamia ongelmakohtia, Nine Parchmentsin kampanjaa pelaa mielellään. Vihollisten rökittäminen on hauskaa yksinkin, mutta kavereiden kanssa pelatessa touhu nousee toiseen potenssiin. Lisäksi kenttien salaisuuksille on nostettava hattua. Puolivälin jälkeen avautuvat sivutehtävät ovat silkkaa herkkua, ja etenkin kissamaisen Rudolfus The Strange -hahmon avaamiseen vaadittavan jujun oivaltaminen tuntuu palkitsevalta. Kyllähän sitä nyt täytyy olla tuhoa ja kauhua kylvävän kissan takia valmis kuolemaan.

Kaunista, sulosointuista ja hauskaa


Audiovisuaalisesti teos on komeaa ja kaunista. Värikkäät ja yksityiskohtaiset maisemat ovat ehtaa Frozenbyte-laatua, eikä välipaletin käyttö jää hirveän paljon jälkeen edes Nintendon luomuksista. Musiikkipuolen kehujen lomaan on myönnettävä lievä puolueellisuus, sillä säveltäjä Ari Pulkkisen kynästä syntyneet ääniraidat ovat soineet omalla soittolistallani jo pitkän aikaa. Lievästä fanituksesta huolimatta taustamusiikit ovat jälleen erinomaisen satumaisia, tunnelmallisia ja mieleenpainuvia.


Nine Parchments on hektinen, komea ja hauska toimintaräiskintä. Vaikka kampanjan räiskii varsin mielellään läpi yksinkin, velhoporukalla meno on vielä huomattavasti hauskempaa. Muutamat murheet kenttäsuunnittelussa ja -valinnoissa eivät poista sitä tosiasiaa, että taikojen väistely sekä loihdinta on äärimmäisen hulvatonta touhua. Mikäli kaveriporukassa on velhoja tai noitia, kannattaa Nine Parchments painaa tukevasti mieleen. Satumaisen iloisia ja värikkäitä moninpelejä kun ei ole näin synkkien toimintapelien valtakauden aikana koskaan liikaa.

V2.fi | Markus Mesiä

Nine Parchments (Tietokonepelit)

Nine Parchmentsin sekasortoinen ja satumainen räjäyttelyjuhla taikoo loitsut lähelle napakymppiä.
  • Monipuoliset taiat
  • Kavereiden kanssa hektistä ja hauskaa
  • Audiovisuaalisesti upea
  • Helppo oppia, vaikea hallita
  • Muutamat ylipitkät kentät
  • Missä kenttävalinta?
< JCB Pioneer: Mars (E... Gran Turismo Sport... >
Keskustele aiheesta
79354

Keskustelut (2 viestiä)

IGN

13.12.2017 klo 08.37 2 tykkää tästä

0/10
-Ei USA:n armeijaa
-Ei Xboxille
iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

17.12.2017 klo 16.01

Onko välipaletti ennen väripalettia vai vasta sen jälkeen?

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova