Tuorein sisältö

F1 2018

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Ajopelit
Pelaajia: 1 (verkossa 2-20)
Ikärajoitus: 3
Kehittäjä: Codemasters
Julkaisija: Codemasters
Julkaisupäivä: 24.08.2018
Pelin kotisivut
Markus Mesiä

17.08.2018 klo 16.43 | Luettu: 13871 kertaa | Teksti: Markus Mesiä

Hevosvoimia kuin Kuninkuusraveissa
Vaikka F1-sirkuksen seuraaminen on tuttua hommaa jo pitkältä ajalta, jostain syystä moottoriurheilun kuninkuusluokan nauttiminen videopeleissä on jäänyt melkoisen vähille. Edelliset kokemukset ovat niinkin tuoreet kuin Formula 1 97 sekä Super Nintendon vielä vanhempi Nigel Mansell's World Championship Racing (1992). Jösses sentään, nuohan ovat heittämällä vanhempia kuin Kimi Räikkösen F1-ura! Tämänvuotinen F1 2018 onkin siis mitä passelein ajankohta palata sirkukseen mukaan.


Codemastersin kehittämä lisenssiteos tarjoaa läpileikkauksen menossa olevaan kauteen sekä poimintoja sarjan kulta-ajoilta. Mukana on nykytallien ja -kuskien ohella klassikkokärryjä aikakausilta, jolloin kaikki oli hyvin ja ohituksiakin nähtiin liukuhihnalta. Selvästi kevyemmältä ja kapoisemmalta tuntuva 70-luvun Lotus tai Mika Häkkisen aikakauden McLarenit eroavat selvästi nykyisistä menojuhdista. Harmillisesti jo eläköityneitä kuskeja ei ole mukana. Ainakin yksi hölmöläinen lupaa ostaa Keke-delsun välittömästi.

Nykyiset kuskit on mallinnettu uskottavasti nuoria hurjastelijoita ja vanhoja jörmyjä myöten. Siinä missä Kimin ohjastamassa Ferrarissa piisaa voimia enemmän kuin maailman isoimmassakaan hevostallissa, Strollin ja Sirotkinin kaltaiset häntäpään sunnuntaisuhailijat jäävät nielemään pölyä jo ensimmäisissä mutkissa. Kuskien persoonallisuuksia ei ole harmillisesti mukana, mutta Mad-Max Verstappenin perässä kyttääminen pelottaa silti. Onhan se kisaviikonloppuina nähty, että hullun hollantilaisen ajolinjat eivät muita kuskeja kierrä.

Uraohjukseksi eläköityvän oviedolaisen paikalle



Oikeiden rattimiesten seuraan saa väsättyä oman kuskiavatarin, jonka voi istuttaa haluamansa tallin penkkiin. Uratilassa ei meriittejä katsella, vaan paikka lohkeaa valinnan mukaan niin kärkitiimeistä, välimallin talleista kuin puulaakimerkeiltäkin. Itse koin Renaultin tarjoaman keskinkertaisuuden mielekkäimmäksi, sillä sinikeltaisessa kärryssä joutuu tosissaan taistelemaan menestyksestään. Tai joutuisi, mikäli vaikeusastetta saisi hilattua kauden aikana ylöspäin. Alkuun sopivalta tuntunut ruuvi osoittautui nimittäin jo kauden puolivälissä aivan liian löysäksi.

Kisafiiliksen haastavuutta pääsee säästämään sangen vapaasti. Autojen alati monimutkaistuvaa elektroniikkaa voi näperrellä itse halujensa mukaan, mutta myös tekoäly hoitaa energiapatterit ja siipiasetukset mallikkaasti. Sama valinnanvapaus koskee lähtöjä niin valojen sammuessa kuin varikkostopiltakin. Säätöjen pitäminen omissa hyppysissä lisää autenttisuuden tunnetta, minkä lisäksi se tuo paremmin esille renkaiden kulumisen sekä mahdollisen vauriot. Erityisesti kisan loppukierroksilla sattuu ja tapahtuu, kun jarrut eivät pelitä enää alun malliin. Olosuhteisiin ja keleihin sopeutuminen onkin avain onneen sekä isoihin pistepotteihin.


Helppoutta lisää anteeksiantavat säännöt: muutamasta oikaisusta tai kaverin kolaamisesta ei rangaista varoitusta enempää. Viikonlopun taparikollista sentään palkitaan jo sekuntilisäyksin tai varikon läpiajorangaistuksin, mutta ajokiellot ja muut loistavat poissaolollaan. Lisäksi kolareita ja keskeytyksiä voi kelata asetuksista riippuen niin takaraivossa kuin aikajatkumossakin. Uusintayrityksiä ei ole rajattu, joten samaa mutkaa voi halutessaan hinkata ties kuinka ja kauan. Esimerkiksi ohituksista palkitseva ”energiasysteemi” olisi tehnyt kelailulle hyvää, sillä tällaisenaan se helpottaa liiaksi asti. Onneksi suurin osa kisoista menee sujuvasti ilman moista helpotusoptiota.

Pidennetty viikonloppu


F1 2018:n keskiössä oleva uratila kierrättää pelaajaa ympäri maailmaa. Mukana on kaikki 21 osakilpailua, joista sekä Saksan Hockenheim että Ranskan Circuit Paul Richard ovat ”uusia”. Sapattitaukoa viettäneet radat tarjoavat todella mukavat baanat kilvanajolle, sillä molemmilla ringeillä piisaa tilaa hurjastelulle. Samaa ei nimittäin voi sanoa alkukautta terrorisoivista Azerbaijanin Bakun sekä Monacon katupainajaisista. Ahtaille teille ei meinaa mahtua yhtäkään autoa kerrallaan, joten ohitusyrityksistä eivät haaveile kuin itsetuhoiset ja tyhmät.


Kisaviikonloppujen toteutukseen on panostettu kunnolla. Siinä missä kotisohvalla jännitetään yleensä vain lauantain aika-ajoa ja sunnuntain iltapäiväpuhdetta, virtuaaliradalla on syytä hyödyntää myös kaikki kolme harjoitussessiota. Codemasters on päättänyt muokata vanhaa sanontaa, joten treeneissä näkee lahjattomien lisäksi myös auton kehitystyön parissa pakertavia suhareita. Harjoituksissa kierretään baanaa nopeiden kierrosten lisäksi renkaita säästellen, polttoainetta pihdaten, kisastrategiaa pohtien sekä radan saloja opetellen.

Syy treenitehtävien suorittamiseen on ratojen opiskelun lisäksi ”kehityspisteissä”. Harjoituksissa ajetuista haasteista ja kierroksista kertyy plakkariin pisteitä, joilla voi parantaa menopelin ominaisuuksia. Kärryt on jaettu neljään osa-alueeseen: kestävyyteen, raakaan voimaan, aerodynamiikkaan sekä koriin. Vähäisillä pojoilla hankitut päivityspaketit eivät tunnu isoilta, vaikka teho- ja pitolukemat väittävätkin muuta. Erityisesti kestävyyteen panostaminen tuntui Renaultilla tärkeältä, sillä alkuun köhinyt moottori sekä ikävästi natissut vaihdelaatikko saivat roimasti lisäkierroksia. Olisi kenties kannattanut Mersun Lewis Hamiltonin pohtia samaa, sillä raikulipojan kauden avaus päättyi tekniikkamurheiden vuoksi keskeyttämiseen. Myönnän hörähtäneeni räkäisesti ja sitäkin vahingoniloisemmin, sillä brittiläistä epäonnea ei oikeina viikonloppuina saa tarpeeksi kokea.


Systeemi toimii osittain, vaikka etenkin ensimmäiset kisaviikonloput koettelevatkin pinnaa. Alkuun turhilta tuntuvat treenisessiot vievät helposti noin 20 minuuttia, mikä on lähes yhtä paljon kuin kisa itsessään. Harjoituksista saatava hyöty on onneksi sen verran merkittävä, että niiden ajaminen tuntuu kannattavalta. Viikonlopun piteneminen tekee toisaalta pelisessiosta vaikeamman aloitettavan, sillä alle tunnin rykäisy tuntuu ajan hukkaan heittämiseltä. Ei kai paalupaikkaan päättyneen aika-ajon jälkeen sovi lopettaa?

“Reis vos bääd pat kar vos guud”


Uratila tarjoaa kaikkinensa melkoisesti lystiä. Lisämaustetta tekemiseen saadaan tallikaverivertailuista sekä F1 2018:ssa debytoivasta mediapelistä. Jokaisen kisaviikonlopun aikana joutuu muutamaan otteeseen Clairen tenttiin, jossa vastataan kysymyksiin radan tapahtumista, omista suorituksista sekä auton toimivuudesta. Kitinät ja purnaukset kannattaa jättää väliin, sillä tallin työntekijät odottavat lausuntoja kieli pitkällään. Moottoriin jemmattujen hevosvoimien ylistäminen saa mekaanikot ravaamaan onnesta, kun taas auton luotettavuuden alleviivaaminen parantaa suhdetta pajan hikipinkoihin. Mielistelystä palkitaan kehitysosien alennuksilla sekä laadulla.


Medialle puhuminen on harmillisesti jätetty melko pahasti puolitiehen. Tallia koskevat yksitoikkoiset lausunnot kyllästyttävät nopeasti, vaikka niiden hyöty onkin selvä. Alati toistuvat utelut sekä samat vastausfraasit eivät kanna pitkälle, vaan systeemi tuntuu varsin nopeasti nähdyltä. Toivottavasti tulevien vuosien teoksissa haastattelut siirretään palkintokorokkeelle tai muutoin vain tilanteisiin, joissa voisi tulla konflikteja muidenkin kuumakallejen kanssa. Huutokilpailu Vettelin kanssa olisi huomattavasti kiinnostavampi kuin herrasmiesmäisyyttä kuvaava mittari, joka ei riittävän hyvän kuskin tapauksessa tunnu vaikuttavan edes mihinkään.

Tee itse perässä


Vajavaisesta mediapelistä huolimatta uratila on hauska ja viihdyttävä. Sen parissa viihtyy helposti kauden ajan, mikä tarkoittaa noin 20 pelituntia. Harmillisesti muut pelimuodot eivät pääse urapolun tasolle. Events-tila tarjoaa tukun erilaisia haasteita ja rykäisyjä, joissa suoritetaan valmiiksi säädettyjä tehtäviä aikarajan puitteissa. Arvosteluhetkellä tavoitteena oli toistaa nuoremman Carlos Sainzin viimekautisen ohituskimaran uusiminen. Viimeinen yksinpelaajaa koskeva erikoistila on Championships, jossa kaahaillaan erilaisissa turnauksissa. Irralliset rykäisyt keskittyvät yhtäällä katuratoihin, toisaalla lyhyisiin sprintticupeihin ja muualla mihin tekijöiden mielikuvitus onkaan riittänyt. Valikoima on laaja ja mielenkiintoinen, mutta tilaan ei silti erityisesti huvita palata.

Koska arvosteluversio pukattiin kätösiin hyvissä ajoin ennen julkaisua, moninpelin testaaminen jäi peliseuran puuttumisen takia tällä kertaa väliin. Tiedossa on joka tapauksessa Ranked-kisoja, epävirallisia rällästyksiä kuin kavereiden kanssa ajettavia maailmancupejakin.


Audiovisuaalisesti F1 2018 on sangen komeaa katsottavaa etenkin kilpailujen aikana. Töllöstä tutut maisemat muistuttavat esikuviaan, minkä lisäksi erityisesti Bakun vanha kaupunki on kerrassaan upea miljöö kilpailulle. Harmillisesti moottorien sammuminen paljastaa muutamia kauneusvirheitä, joista merkittävimmät ovat hivenen muoviset välivideot sekä tönköt kasvomallit. Onneksi kuskit muistuttavat esikuviaan, joten liian pahasta murheesta ei ole kyse.

F1 2018 on mainio lisenssipeli, jonka parissa viihtyy hyvin. Monipuoliset ajoasetukset tarjoavat mahdollisuuden kokemuksen laajaan säätämiseen, minkä vuoksi paketti tarjoaa viihdettä niin konkarikuskeille kuin uusillekin rattijannuille. Viihdyttävä uratila ei ole täydellinen, mutta tällaisenaankin sen parissa viihtyy erinomaisesti. Kunhan ensi vuodelle saadaan parempi rytmitys harjoituksien ja muun kisaviikonlopun suhteen sekä monipuolisempi mediapeli, luvassa on mitä mainioin kaahailupaketti. Jo tällaisenaankin teos on F1-faneille ehdottomasti hintansa väärti.

Ja kun nyt aiheessa ollaan, niin pakko se on vielä ympätä jutun päätökseksi: ”One More Year, Kimi”!

V2.fi | Markus Mesiä

F1 2018 (Playstation 4)

Kukaan ei kuule onnenkiljahdustasi jylläävien hevosvoimien yli.
  • Uratila
  • Lisenssi hyötykäytössä
  • Monipuoliset säätövaihtoehdot
  • Kisaviikonloppujen toteutus
  • Autojen käyttäytyminen
  • Uratilan asetusten sörkkiminen ei mahdollista
  • Osittain muovinen ulkoasu
< Thief of Thieves: Se... Octopath Traveler... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (9 viestiä)

fhsokgkfksnbg

17.08.2018 klo 18.15 4 tykkää tästä

edellinen oma peli oli 2001 jota tuli hinkattua 1000 tuntia. 2016 peli tuli ostettua ja erittain hyvalta tuntui pari tuntia mutta sitten iski vastaan etta muovisen ulkoasun lisaksi myos sisalto on melkoista tasamuovia. tassa ilmeisesti erona lahinna halo ja haastattelut jotka ovat olleet syvalta perasuolesta kaikissa viimeaikaisissa urheilupeleissa. ekat kaksi kertaa hauska mutta sitten vaan vituttaa ajan tuhlaus. oon taalla ajamassa enka vastailemassa naihin typeriin paskoihin. sais painua helvettiin nuo livethelife sonnat
lainaa
Pffffrrt

18.08.2018 klo 00.06 7 tykkää tästä

Siis taas te jauhatta jostain asiasta uutena mikä on ollut jo vanhassa, helvetti joku laatu nyt näihin arvosteluihin ja vittuun ne casuaalipelaajat teiltä töistä.

Milestone teki vihdoinkin hyvät mopopelit (Motogp 18 & Mxgp pro) ja te lyttäsitte ne huonoina. Pelatkaa jumalauta ajopelejä varsinkin ilman avustuksia niin se peli tuntuukin joltain.

Helvetin jonnet ja muut perseet jotka pääsee suhteilla töihin, löytyy suomesta porukkaa kyllä toimittajaksi töihin jotka tietää peleistä ihan vitusti enemmän kun moni teidän arvostelijoista.
lainaa
Napandeerus

18.08.2018 klo 19.35 3 tykkää tästä

Pffffrrt kirjoitti:
Siis taas te jauhatta jostain asiasta uutena mikä on ollut jo vanhassa, helvetti joku laatu nyt näihin arvosteluihin ja vittuun ne casuaalipelaajat teiltä töistä.

Milestone teki vihdoinkin hyvät mopopelit (Motogp 18 & Mxgp pro) ja te lyttäsitte ne huonoina. Pelatkaa jumalauta ajopelejä varsinkin ilman avustuksia niin se peli tuntuukin joltain.

Helvetin jonnet ja muut perseet jotka pääsee suhteilla töihin, löytyy suomesta porukkaa kyllä toimittajaksi töihin jotka tietää peleistä ihan vitusti enemmän kun moni teidän arvostelijoista.

Huvittavaa luettavaa nämä arvostelijoiden arvostelijat. Pistä korkki kiinni jookos?
lainaa
F12018

19.08.2018 klo 01.14 2 tykkää tästä

Pffffrrt kirjoitti:
Siis taas te jauhatta jostain asiasta uutena mikä on ollut jo vanhassa, helvetti joku laatu nyt näihin arvosteluihin ja vittuun ne casuaalipelaajat teiltä töistä.

Milestone teki vihdoinkin hyvät mopopelit (Motogp 18 & Mxgp pro) ja te lyttäsitte ne huonoina. Pelatkaa jumalauta ajopelejä varsinkin ilman avustuksia niin se peli tuntuukin joltain.

Helvetin jonnet ja muut perseet jotka pääsee suhteilla töihin, löytyy suomesta porukkaa kyllä toimittajaksi töihin jotka tietää peleistä ihan vitusti enemmän kun moni teidän arvostelijoista.


Koominen viesti. Jollain setämiehellä mennyt hyvin tunteisiin.
Omasta mielestä ihan hyvä arvostelu.
lainaa
fnweofngrgebroi

19.08.2018 klo 09.09

onhan tuo eka kappale tosi oleellinen. jo sen perusteella tietaa mita odottaa arvostelulta. mutta koska tallanen arvostelu ei ketaan vakiintuneempaa ajopelaajaa mitenkaan hyodyta niin voisitte harkita josko jostain loytyis ainakin toisen mielipiteen antava kaaharifani. ei oo ihan tasalaatuista kun soulseille sun muille seikkailutoimintapeleille loytyy useita suurfaneja ja sitten kun on naita tiettyja genreja niin kaikki sanovat etta edellinen kokemus on yli kymmenen vuoden takaa
lainaa
Makefobia

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.05.2015

19.08.2018 klo 16.11

fnweofngrgebroi kirjoitti:
onhan tuo eka kappale tosi oleellinen. jo sen perusteella tietaa mita odottaa arvostelulta. mutta koska tallanen arvostelu ei ketaan vakiintuneempaa ajopelaajaa mitenkaan hyodyta niin voisitte harkita josko jostain loytyis ainakin toisen mielipiteen antava kaaharifani. ei oo ihan tasalaatuista kun soulseille sun muille seikkailutoimintapeleille loytyy useita suurfaneja ja sitten kun on naita tiettyja genreja niin kaikki sanovat etta edellinen kokemus on yli kymmenen vuoden takaa

Ensi vuonna huomattavasti viisaampana, sillä kyllä tämä on kovin paljon vedonnut. Paremmin osaa verratakin jos vuosittain pääsisi pelaamaan. Toki se täytyy kuitenkin sanoa, että F1-pelit eivät taida nauttia Suomessa sellaista kansansuosiota, että konkareita piisaisi ihan joka nurkassa. Fanit ostanevat kuitenkin, mutta sarjaan perehtymättömät voivat arvostaa enemmän uuden tutustujan näkemystä. Ainakin toivottavasti näin. Toki veteraanien toive konkarinäkökulmasta on helppo ymmärtää, ja toivottavasti siihen huutoon voidaan tulevaisuudessa vastata.
Pffffrrt kirjoitti:
Milestone teki vihdoinkin hyvät mopopelit (Motogp 18 & Mxgp pro) ja te lyttäsitte ne huonoina.

Viestin muuhun sisältöön en ota kantaa, mutta kyllähän MotoGP 14 oli jo pirun kova peli. Muualle sen arvostelin aikanaan, ja tuon jälkeenkin vielä tahkonnut sitä säännöllisin väliajoin. Uudempiinkin ottaisin mielelläni tuntumaa jos vain osuisivat jostain sopivasti alennukseen tai kätösiin.

-Markus
lainaa
Tikka

20.08.2018 klo 05.40 1 tykkää tästä

Vaikeusasteesta sen verran että sitä voi säätää uralla kisaviikonloppujen välissä, mutta ei harjoitusten ja/tai aika-ajon välissä.
lainaa
Makefobia

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.05.2015

20.08.2018 klo 13.58 1 tykkää tästä

Tikka kirjoitti:
Vaikeusasteesta sen verran että sitä voi säätää uralla kisaviikonloppujen välissä, mutta ei harjoitusten ja/tai aika-ajon välissä.

Huomasin tämän itsekin eilen. Melkoisen hämmentävä ratkaisu, että vaikeusastetta ei voi säätää viikonlopun aikana eikä päätyttyäkään, vaan se täytyy huomata latausruudun aikana, joka tehdään periaatteessa kelloa vastaan seuraavan viikonlopun latautuessa.

Joskus sitä kaipaa niin kovin aikaa, jolloin pelien mukana tuli manuaalit kertomaan tällaisista asioista.
lainaa
Tikka

21.08.2018 klo 07.48

Makefobia kirjoitti:
Tikka kirjoitti:
Vaikeusasteesta sen verran että sitä voi säätää uralla kisaviikonloppujen välissä, mutta ei harjoitusten ja/tai aika-ajon välissä.

Huomasin tämän itsekin eilen. Melkoisen hämmentävä ratkaisu, että vaikeusastetta ei voi säätää viikonlopun aikana eikä päätyttyäkään, vaan se täytyy huomata latausruudun aikana, joka tehdään periaatteessa kelloa vastaan seuraavan viikonlopun latautuessa.

Joskus sitä kaipaa niin kovin aikaa, jolloin pelien mukana tuli manuaalit kertomaan tällaisista asioista.


Kieltämättä. Mutta se on kai juuri sen estämiseksi että porukka ei aja harjoituksia/aika-ajoja ihan 0 vaikeudella ja sitten nosta vaikeutta kisaa varten ylemmäksi ihan palkintoja/pisteitä/yms. varten. Sitä näki joskus 2013 versiossa.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova