Suomalainen Remedy se jaksaa yllättää. Se ei toki ole yllättävää, että Control, suunnaton arvostelu- ja myyntimenestys, sai jatko-osan. Mutta se on yllättävää, että jatko-osa on pelinä monilla tavoin täysin erilainen kuin edeltäjänsä.


Tärkeimmät perusteet eivät kuitenkaan ole muuttuneet mihinkään, sillä tarjolla on yhä huikean lennokasta tieteismeininkiä, upean surrealistista maisemaa, tiukkaa toimintaa ja viihdyttävää tarinankerrontaa.



Sattuipa hassusti, että Control Resonant ilmestyy vain pari viikkoa syyskuun 11. päivän terrori-iskujen 25-vuotispäivän jälkeen, sillä myös sen tarinassa New York on taas hyökkäyksen kohteena. Mutta tällä kertaa asialla ei ole Saudi-Arabian rahoittama terroristijärjestö, vaan Hiss, alkuperäisestä pelistäkin tunnettu yliluonnollinen voima.

Ensimmäisen pelin tapahtumista on kulunut jo jokunen vuosi, kun FBC-järjestön johtaja, se alkuperäisen pelin päähenkilö, Jesse Faden, katoaa. Hän lähtee hoitamaan salaista ja mystistä tehtävää, eikä kukaan enää kuule hänestä mitään sen jälkeen. Mutta ei hätää, sillä on toinenkin Faden. Jessen veli, Dylan, joka on tosin viettänyt valtaosan elämästään suljettuna FBC:n superturvalliseen selliin. Hän kun omaa itsekin yliluonnollisia kykyjä, jotka yhdistyvät monen FBC-agentin mielessä siihen ensimmäisen pelin tuhoisaan Hiss-hyökkäykseen.


Mutta nyt ei ole paljon vaihtoehtoja, sillä Hiss, sekä myös uudet yliluonnolliset vaarat, ovat pistäneet koko New Yorkin kaaokseen ja katastrofin partaalle. Kun Dylan kaaoksen keskellä pääsee vapaaksi, FBC:n jäljellä olevat vastuulliset henkilöt tekevät raflaavan päätöksen ja asettavat uskonsa häneen. Kaikki eivät toki jaa tätä mielipidettä, mutta parempaakaan vaihtoehtoa ei ole.

Pelin tarinassa Dylan pyrkii selvittämään, mitä ihmettä New Yorkissa oikein tapahtuu, sekä pistämään kaupunkia hajalle repiviä voimia taas kuriin. Tämän ohella hän pääsee myös nopeasti kadonneen siskonsa jäljille, mutta kuten usein Remedyn peleissä on tapana, ne jäljet eivät varsinaisesti ole fyysisiä tai sidottuja meidän todellisuuteemme.


Tämän suuremman tarinan ohella Control tietenkin sisältää paljon pienempiäkin sivukeikkoja, jotka ovat jälleen aivan huikeaa kamaa. Remedyn suunnittelijat, taiteilijat ja kirjoittajat ovat antaneet mielikuvituksensa lentää pohtiessaan, mitä kaikkea New Yorkin kokoiseen kaupunkiin vapautetut yliluonnolliset voimat voivatkaan tuoda mukanaan.

Niinpä pelaaja pääsee kohtaamaan muun muassa kirotun karaoke-laitteen, joka pakottaa uhrinsa tanssimaan itsensä kuoliaaksi (ainakin, kunnes joku yliluonnollisilla kyvyillä varustettu tyyppi saapuu paikalle vetämään täydellisen karaoke-esityksen), hylätyksi luullun hiilivoimalan, jota asuttaa nyt jonkinlainen tulen jumala, useampaan ulottuvuuteen lipsahtaneen ja Möbiuksen nauhaa muistuttavan parkkitalon ja paljon muuta hauskaa, joka taatusti saa sen kuuluisan sci-fi-sydämen sykkimään.


Onkin todella hienoa nähdä, että vaikka moni muu asia Controlissa onkin muuttunut, se minua aina Remedyn yliluonnollisissa toimintaseikkailuissa viihdyttänyt juttu toimii yhä kympillä. Maailmanrakennus on ensiluokkaista, tarinankerronta on viihdyttävää ja etsivä löytää suurelta pelialueelta aivan älyttömästi hauskoja yksityiskohtia ja salaisuuksia, pienempiä ja suurempia.

Mutta entä itse peli?



Moni tosiaan yllättyi ja ehkä jopa järkyttyi kuullessaan, että Control Resonant ei ole enää kolmannen persoonan räiskintäpeli, vaan kolmannen persoonan lähitaistelupeli. Ymmärrän tavallaan järkytyksen, sillä onhan muutos suuri aiempaan peliin verrattuna, ainakin jos sitä tarkastelee vain paperilla.


Vielä suurempi järkytys oli, kun tartuin itse peliin, sillä ensimmäisten parin tunnin ajan Control Resonant ei tuntunut kauhean hyvältä. Ehdin jo epäillä, että kenties Remedyn suunnittelijoiden kyvyt eivät kovin hyvin siirtyneet räiskintäpeleistä lähitaisteluun, mutta tämä ei lopulta ollut onneksi homman nimi. Peliltä vain kestää hetki päästä vauhtiin, sillä sen taistelusysteemi on kohtalaisen syvällinen ja monipuolinen, joten pelaajalla alkaa olla kaikki tarvittavat työkalut vasta muutaman tunnin pelaamisen jälkeen. Tämän jälkeen homma lähteekin nopeaan ja dramaattiseen nousuun, jonka lopputuloksena on taas fantastinen toimintapelikokemus.

Lopulta käy myös selväksi, että vaikka paperilla ero Resonantin ja ensimmäisen Controlin välillä on suuri, lopulta se käytännön peliero on paljon pienempi, sillä pelaaminen on yhä nopeatempoista balettia, jossa pelaaja singahtelee pitkin taistelukenttää tuhoamassa vihollisia aseillaan, sekä myös moninaisilla yliluonnollisilla kyvyillään. Nyt vain ne käytössä olevat verbit ovat hieman erilaisia kuin viimeksi.


Homman nimenä on tosiaan lähitaistelu. Pelaajalla on käytössään kolme erilaista pääasetta, kolme erilaista sivuasetta, sekä pino yliluonnollisia kykyjä. Aseet on jaettu niihin perinteisiin toimintapelien arkkityyppeihin: kirves on se perusvaihtoehto, jonka rinnalla on kaksi nopeasti tikkaavaa puukkoa tai aluevahinkoa tekevä viikate. Vaihtoehtoisista aseista taas löytyy esimerkiksi hirmuisen suuri leka tai … no, en tiedä, miten muuten kuvailla sitä, kuin ”väkivaltainen harava”.

Aseista saa tarinan myötä käyttöönsä ilmaiseksi kaksi, muut täytyy avata grindaamalla resursseja. Samaisten resurssien avulla myös parannellaan kunkin aseen suorituskykyä asekohtaisten kykypuiden kautta. Näiden ohella tarjolla on myös Dylanin yleinen kykypuu, jossa edetään kokemustasojen avulla. Heitetään päälle vielä maailmasta löydettävät artifaktit, jotka tarjoavat voimakkaita bonuksia ja kasassa on pino erilaisia muuttujia ja progression muotoja. Kun nämä palaset alkavat loksahdella kohdalleen, myös taistelusysteemi toimii jatkuvasti paremmin ja paremmin.


Remedyn kunniaksi on todettava, että kun liikkuvia osia on näin paljon, voi olla hieman haastavaa – joskaan ei mitenkään mahdotonta, koska kaikki on selitetty loogisesti ja kykypuut on suunniteltu hyvin – sijoitella ne pisteensä ja resurssinsa ”oikein”. Niinpä todella hyvänä ideana mikään ei ole lopullista.

Hahmon kustomointi tehdään eräänlaisessa rinnakkaisessa ulottuvuudessa, johon voi siirtyä koska vain, kunhan ei ole aktiivisesti taistelussa tai vaikka välianimaatiossa. Tämän rinnakkaisulottuvuuden sisällä voi vapaasti sjoitella pisteitään ja ostella erilaisia aseita ja artifakteja, mutta kaikki sijoitukset voi myös palauttaa nappia painamalla, jos vaikka huomaa, että se uusi ase ei tunnukaan itsestä hyvältä. Ulottuvuudesta poistumisen jälkeenkin kaikki panostukset voi palauttaa käyttämällä kauppiailta ostettavia resetointiesineitä. Oikein mainiota.


Remedyn kehittäjät ovat luoneet taistelusysteemin, joka kannustaa pelaajaa olemaan aktiivinen ja aggressiivinen. Vihollisilla on kestopisteiden ohella myös Sekiro-tyylinen tasapaino-mittari, jonka täyttämällä kovimmankin vihollisen voi altistaa tappavalle lopetusiskulle. Näihin lopetusiskuihin, sekä vihollishyökkäysten oikea-aikaisiin väistöihin on sitten sidottu jos jonkinlaisia bonuksia ja lisukkeita, jotka tekevät Dylanista paljon normaalia tehokkaamman tappokoneen.

Taisteluissa on vastassa suurten ja vaivaa vaativien Hiss-olentojen ohella aina pino loputtomasti kentälle syntyviä pikkupaskiaisia, mikä on aluksi ärsyttävää, mutta muuttuu taitojen kasvaessa pelaajan käytössä olevaksi resurssiksi. Nämä pikkuötökät kun saa altistettua viimeistelyiskuille todella helposti, joten pelaaja opii nopeasti pomppimaan niiden ja kovempien vihollisten välillä, ladaten erikoiskykyjen tarvitsemaa energiaa ja keräten buffeja listimällä pienempiään, ja sitten paukuttamalla kovia hyökkäyksiä suurempien vihollisten käkättimeen.


Controlin tavoin pelaaja saa pelin aikana myös moninaisia liikkumiseen tarkoitettuja kykyjä, joiden avulla voi vaikka manipuloida painovoimaa tai singahdella pelialueella olevien kiintopisteiden välillä. Vauhtiin päästyään Control Resonantin pelaaminen onkin todella tyydyttävää puuhaa, jossa aluksi niin vaarallisilta tuntuneet viholliset kaatuvat kuin kaura Dylanin hyökkäysten edessä. Toki mukana on myös eeppisiä pomotaisteluita, minipomoja ja kaikenlaista muuta hauskaa, joka antaa pelaajalle todella tilaisuuden kokeilla taitojaan.



Pelin tapahtumapaikan vaihtuessa Vanhimmasta Rakennuksesta New Yorkiin, myös sen koko on kasvanut. Tarjolla onkin nyt valtavan kokoinen avoin maailma, joka on jaettu hieman pienempiin sektoreihin. Nämä kaikki sisältävät suuren määrän sivutehtäviä, löydettäviä aarteita, ratkottavia puzzleja, paijattavia yliluonnollisia koiria ja ties mitä muuta tekemistä. Päätarinasta riittää tekemistä helposti lähemmäs 20 tunniksi ja sivutekemisestä vielä paljon enemmän. Ja kuten mainittua, tämä sivupuuhastelukin on tarinavetoista ja sen verran kiehtovaa, että minun piti arvostelujakson aikana aktiivisesti vetää huomiotani takaisin päätarinaan, jotta sain pelin hoideltua ajoissa.

Sananen vielä teknologiasta. Remedy toimitti meille arvosteluun PC-version, jota pelasin itse Linuxilla. Firman pelien tavoin myös Control Resonant antaa itse kullekin tilaisuuden ottaa koneestaan mittaa, sillä jos kaikki säteenseurannat, efektit, polunseurannat ja muut kytkee päälle, konehuoneesta on syytä löytyä datakeskuksen verran rautaa, jotta peli pyörii pehmeästi. Skaalan toisessa ääripäässä Resonant on myös Steam Deck -sertifioitu, joten asetuksia karsimalla pääsee vaatimattomammallakin raudalla hyvään tulokseen.


Itse kuitenkin väänsin efektejä reippaasti ylöspäin. Ryzen 7800X3D ja RTX 5080 jaksoivat pyörittää peliä 4K-resoluutiolla, keskitason säteenseurannalla ja muilla herkuilla varustettuna enimmäkseen hyvinkin pehmeästi. Välillä ruudunpäivitys hieman dippaili ja tuntui, että pelillä oli haasteita streamata dataa nopealtakin SSD-levyltä, mutta toisaalta myöskään sitä julkaisun kynnyksellä toimitettavaa viimeistä päivitystä ei ollut vielä saatavilla, eikä myöskään optimoituja nVidian näytönohjainajureita. Ja Linux-puolella ei myöskään vielä versioita Proton-käännösrajapinnasta, jonka avulla Windows-pelit pyörivät Linuxilla, joten tältäkin osin tehoja jäi varmasti käyttämättä.

Hieman parannettavaa siis jäi, mutta kokonaisuutena lopputulos on sangen hyvä, varsinkin kun Control Resonant tietenkin näytttää aivan älyttömän hyvältä. Dramaattinen valaistus, eeppiset mittasuhteet ja todella elävän näköiset efektit saavat pelin taas kerran loistamaan, kuten Remedyn teoksilla on tapana.



Control Resonant on erinomainen peli, ei siitä pääse mihinkään. On harmillista, että Jesse Faden on vaihtunut hänen veljeensä, mutta toisaalta vaihtoa ei tehty mitenkään vaihtamisen ilosta, saati sitten vastauksena johonkin Internetin paskimpien tyyppien kulttuurisotaan, kuten moni tuntuu uskovan. Remedy vain halusi kertoa Dylanin tarinan, mikä tietenkin tapahtuu Dylanin perspektiivistä. Kun se tarina on hyvä ja viihdyttävä, en jaksa olla ratkaisusta kovinkaan pahoillani.


Myös hyppy kolmannen persoonan räiskinnästä lähitaisteluun on onnistunut mainiosti, vaikka ensimmäisten parin tunnin aikana ei ehkä siltä tunnukaan. Ymmärrän, että pelaajat halutaan laskea pehmeästi syvällisen taistelusysteemin ääreen, mutta nyt ehkä ne jotkin ratkaisevat palaset – ne, jotka muuttavat taistelut usein turhauttavan epäreilun oloisista sujuviksi ja toimiviksi – antavat odottaa itseään vähän turhan kauan. Mutta en toisaalta tiedä, miten ongelman voisi helposti ratkaistakaan, joten kannattaa ehkä vain pitää mielessä, että elämän tavoin myös Control Resonant muuttuu paremmaksi, kun pääsee pois vertauskuvalliselta yläasteelta.

Jos jaksaa sissitellä ne ajoittain turhauttavat alkutunnit läpi, saa palkinnokseen valtavan kokoisen ja äärimmäisen kiehtovan toimintaseikkailun, joka tarjoilee riemastuttavaa mielikuvituksen lentoa, tyydyttävää taistelua ja valtavat määrät sisältöä.

Erinomainen peli.