Tuorein sisältö

Watch Dogs: Legion

Arvioitu: Xbox One
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Ubisoft
Julkaisija: Ubisoft
Julkaisupäivä: 29.10.2020
Pelin kotisivut
Miikka Lehtonen

06.11.2020 klo 16.39 | Luettu: 4451 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Lontoo fasistien saappaan alla
Ubisoftin Watch Dogs -pelisarja on ollut melkoista vuoristorataa monessakin mielessä. Sarjan ensimmäinen peli yritti olla otsikoista revittyjä aiheita käsittelevä teknotrilleri, mutta tuloksena oli melkoinen pannukakku. Lupaavat ideat kaipasivat vielä jatkokehittelyä, Aidan Pierce oli maailman tympein pelihahmo ja koko tarina lässähti totaalisesti.


Jatko-osa oli aivan eri maata. Tunnelma vaihtui kepeämpään kun lauma veikeitä ja hyväntahtoisia hakkereita näpäytteli Piilaakson tekkiväkeä varjoista. Pelattavuus oli kohdillaan ja tarina veti kunnolla mukanaan, joten Watch Dogs 2 tarjoili hyvän alustan, jonka varaan rakentaa pelisarjan tulevaisuutta.

Mutta eihän sellainen nyt sovi, sillä Watch Dogs: Legion vaihtaa dramaattisesti suuntaa. Veikeä meno jää unholaan, kun pelisarjan tuorein osa pyrkii pureutumaan fasismin nousuun ja yhteiskunnan liukumiseen kohti poliittisen spektrin oikeaa laitaa.

Toimiiko lopputulos, vai onko edessä taas pannukakku?

Koko maailma on näyttämö


Watch Dogs: Legionin suuri jippo on, että siinä ei ole vain yhtä, kahta tai edes viittä pelattavaa hahmoa, vaan koko Lontoon populaatio. Jokainen luonnollisesti ymmärtää, että Ubisoftin tyypit eivät ole luoneet käsin 8,9 miljoonaa uniikkia pelihahmoa, vaan Lontoo on täytetty proseduraalisesti generoiduilla hahmoilla, joita voi sitten rekrytoida tiimiinsä.


Kaikilla vastaantulijoilla on parin lauseen verran taustatietoa, sekä yhdestä neljään piirrettä, jotka sitten määrittelevät, millaisesta hahmosta on kyse. Tämä tyyppi on webbikehittäjä, joka on salaa ihastunut kuuluisaan jalkapalloilijaan. Hänellä on oma auto, jonka voi tarvittaessa kutsua paikalle, sekä vaatekaupan kanta-asiakaskortti, jolla saa alennusta kosmeettisista esineistä. Tuo tyyppi on ampumaradan kouluttaja, jolla on takataskussaan rynnäkkökivääri, mutta myös vakava sydänsairaus, jonka myötä jantteri voi koska tahansa kupsahtaa kanveesiin ja kuolla.

Yrityksenä saada hahmot edes jollain tavalla merkityksellisiksi, pelistä on karsittu pois runsaasti avoimen maailman perusjuttuja, joita on sitten yritetty paikata hahmojen piirteillä. Kuolleilta vihollisilta ei voi pölliä aseita, eikä niitä voi myöskään ostaa. Kykypuun kautta avattavien peruspyssyjen ohella hahmoilla on ne aseet, joiden kanssa heidät rekrytoidaan. Onkin sangen turhauttavaa, kun muuten toimiva kokonaisuus lässähtää vaikka siihen, että ainoa kaverin käyttämä ase on vaarilta peritty tussari.


Proseduraalisten hahmojen suurin ongelma on kuitenkin, että ne vesittävät täysin pelin tarinan. Koska pelaajan ohjastama hahmo voi olla aivan kuka tahansa, kenelläkään pelattavilla hahmoilla ei ole mitään oikeaa persoonallisuutta tai osallisuutta tarinassa. Sivuhahmot puhuvat tarinaa pelaajan suuntaan (tai tämän ohi toisilleen) pelaajan hahmon heittäessä väliin ”vedetään kytille luu kurkkuun, brrap!” -tason kommentteja.

Tarina on muutenkin Watch Dogs: Legionin huonointa osa-aluetta, sillä muutamia hauskoja sivutehtäviä lukuunottamatta se on hyvin ennalta-arvattava ja aivan liian pliisu paketti. Perusidea on hyvä ja ajankohtainen. Hämärän hakkeriporukan toteuttamien terrori-iskujen jälkeen Lontoo on lipsahtanut poliisivaltioksi, jossa yksityinen poliisijärjestö polkee kaupungin asukkaiden oikeuksia molemmilla jaloilla.


Vaikka pelin tarina onkin tietysti kärjistetty, samanlaista tapahtuu tälläkin hetkellä kaikkialla maailmassa, joten yhteiskunnan liukumisesta kohti totalitääristä katastrofia saisi irti vaikka miten paljon tärkeää sanottavaa. Watch Dogs kuitenkin kiertää nämä aiheet hyvin kaukaa tarjoilemalla siistityn ja sarjakuvamaisen version, joka välttää minkään ikävien kysymysten esittämistä.

Pelin maailmassa kaikki on harvojen ja valittujen vikaa. Syylliset ovat mafiosoja, hulluja miljonäärejä tai korruptoituneita poliitikkoja, joita Ded Secin hyvät hakkerit sitten jahtaavat. Lontoon asukkaat ovat kaikki viattomia uhreja, jotka salaa heristävät nyrkkejään sortajiaan kohti eivätkä missään mielessä hyväksy tapahtuvaa.

Missä ovat ne tavalliset kadunmiehet, jotka kannattavat hirmuhallinnon touhuja, koska samalla he pääsevät kusemaan liberaalien muroihin, tai heittämään maahanmuuttajat ulos maasta? Missä ovat hyödylliset idiootit, jotka sulattavat törkeät yksityisyysrikkomukset, koska vain rikollisilla on mitään salattavaa ja peiteltävää? Missä ovat kaikki ne elementit, jotka saisivat pelin tarinan tuntumaan yhtään uskottavalta tai realistiselta?


Vastaus on toki kyynisen simppeli: kaukana poissa videopelistä, koska monilla pelin potentiaalisilla ostajilla voi olla tämän suuntaisia poliittisia näkemyksiä, eikä julkaisija halua riskeerata tuottojaan. Samalla peli kuitenkin esittää jatkuvasti olevansa tärkeällä asialla ja sanomalla painavia totuuksia ikävistä asioista, vaikka sen valkopesty tarina on aivan liian pliisu ja haalea sanomaan yhtään mitään kuulemisen arvoista.

Lopputuloksena on Ubisoftin vakiomuotilla painettu tarina siitä, miten hirmuhallinto sortaa ja polkee viattomia kansalaisiaan, mitä nyt tällä kertaa tapahtumapaikkana on fiktiivisen huumevaltion sijaan Lontoo.

Onneksi pelaaminen on kivaa


Watch Dogs: Legionin pelastaa se, että Ubisoft osaa jo tässä vaiheessa tehdä toimivia avoimen maailman toimintapelejä. Legion ei yllätä oikein millään mittarilla, sillä se on jälleen yksi näistä loputtomista ”kerää kilkettä ja tee tehtäviä haluamallasi tavalla” -peleistä, mutta kokonaisuus on sen verran sliipattu ja useiden iteraatioiden kautta hiottu, että pelaaminen on silti hauskaa.


Suuri tekijä tässä on se, että Lontoo on pelialueena parasta Ubisoftia kenties ikinä. Kaupunki näyttää upealta ja tuntuu todella uskottavalta ja elävältä paikalta. Jos on viettänyt yhtään aikaa Lontoossa, ensimmäinen ilta menee todennäköisesti puhtaasti kaupungissa vaellellen, tuttuja maamerkkejä bongaillen ja fiilistellen.

Pelin runko noudattaa sitä tyypillistä avoimen maailman kaavaa. Lontoo on jaettu kaupunginosiin, jotka täytyy yksi kerrallaan vapauttaa rastittamalla kunkin kaupunginosan tavoitteet yksi kerrallaan listalta. Sitten suoritetaan suurempi tehtävä ja katsellaan ilotulituksia, kun vaikka Kensingtonin väki nousee avoimeen kapinaan sortajiaan vastaan.


Siinä sivussa kaupunki on ladattu täyteen kerättävää roipetta, kuten kykypuun kipuamiseen käytettäviä tekkipisteitä, uusia kasvonaamareita, kerättäviä muistoesineitä, audiologeja ja ties mitä muuta. Löydettävien esineiden keräämisestä on yleensä tehty pieniä puzzleja, joissa täytyisi yrittää keksiä, miten vaikka olevinaan talon välikatossa olevat tekkipisteet saa rohmuttua itselleen.

Lähestymistapoja – kuten muussakin pelissä – on usein runsaasti, sillä pelaajan käytössä on monipuolinen arsenaali työkaluja ja kadulta voi koska tahansa hakkeroida käyttöönsä vielä enemmän leluja. Kieltämättä tämä hieman vesittää rekrytoitavien hahmojen merkitystä, sillä vaikka peli miten yrittää välillä vihjailla että kannattaisi rekrytoida vaikka raksaäijä, joka pystyy kutsumaan paikalle pelaajaakin tarvittaessa lennättävän raskaan lennokin, yhtä hyvin voi vain kävellä lähimpään kadunkulmaan ja hakkeroida lennokkien latauspisteestä itselleen tarvitsemansa työkalut.


Se on aika vahva merkki peruspelattavuuden toimivuudesta, että tuntien pelaamisen jälkeenkään kartalla olevat vihollisalueet eivät tuntuneet tympeältä tekemiseltä. On hauska hyppiä turvakamerasta toiseen virittelemässä ansoja, hakkeroimassa vihollisten lennokkeja omalle puolelleen, hakkeroiden alueella olevia autoja ajamaan vihollisten yli ja niin edelleen. Jos mielikuvitusta ja halua ilkeillä löytyy, Watch Dogs: Legion tarjoaa oivat työkalut mielihalujen täyttämiselle.

Versiolla on väliä


Watch Dogs: Legion on ristiriitainen paketti. Verrattuna Watch Dogs 2:een se on selkeä pettymys, koska myös Watch Dogs 2 oli hauska peli, mutta siinä oli myös veikeiden hahmojen täyttämä hyvä tarina. Tuntuukin kovasti siltä, että kehitystiimi on halunnut tällä kertaa nojata täysillä proseduraalisesti generoitujen lontoolaisten rekrytointiin ja tiiminrakenteluun. Valitettavasti koko juttu jää puolivillaiseksi kuriositeetiksi, joka olisi kaivannut vielä reilusti lisää tuunailua ja mietintää. Ideassa on kuitenkin sen verran potentiaalia, että ehkä se parin vuoden päästä ilmestyvä seuraava Watch Dogs ottaa siitä hyödyn irti? Tämähän on vähän ollut tähänkin saakka pelisarjan henki.

Sitä odotellessa Watch Dogs: Legion on ihan hauska avoimen maailman kohelluspeli, mutta ”ihan hauska” ei välttämättä ole tänä syksynä hirveän vahva valttikortti, kun Assassin’s Creed: Valhallan kaltaisia pelejä on aivan kulman takana.


Jos päättää hypätä vahtikoirien kelkkaan, edessä voi olla myös pienoisia teknisiä ongelmia ja pettymyksiä. PC-versio on tiettävästi käsittämättömän raskas, minkä kyllä uskoo, sillä itse pelaamani Xbox One -versio näyttää ihan kivalta, mutta pätkii huomattavasti. Lataustauot ovat myös eeppisen pitkiä ja lisäksi testisessioiden aikana peli on vetänyt totaaliset jumitukset useampaan kertaan. Kenties siis myös teknologia olisi kaivannut muun pelin tavoin hieman jatkokehittelyä?

Mitä siis jää lopulta käteen? Ihan hauska pelikokemus, joka viihdytti minua noin viikon ajan… ainakin enimmäkseen. Kun antaa tarinan valua yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos, samalla kun itse keskittyy ostelemaan punkkarimummolleen aina vain reteämpiä vaatteita, jotta voi näyttää tyylikkäältä kun vaanii fasisteja ja mafiosoja varjoista, Watch Dogs on viihdyttävä peli.

V2.fi | Miikka Lehtonen

Watch Dogs: Legion (Xbox One)

Watch Dogs: Legion jahtaa suuria kysymyksiä ja pyrkii sanomaan painavia totuuksia yhteiskunnan ongelmista, mutta lopulta sillä ei ole kanttia tai kykyä sanoa oikein mitään kuulemisen arvoista. Onneksi pelaaminen sentään on enimmäkseen hauskaa.
  • Lontoo on upea pelipaikka
  • Monipuolinen leluarsenaali
  • Avoimen maailman koheltaminen
  • Muutamat sivutehtävät ovat oikeasti hauskoja ja viihdyttäviä
  • Pienten ympäristöpuzzlejen ratkominen
  • Valtava vapaus lähestyä tilanteita omalla tyylillään
  • Kun pelihahmolla ei ole mitään persoonallisuutta, siihen kiintyminen on aika haastavaa
  • Hakkeri-pokemon tuntuu puoliksi keitetyltä idealta, joka olisi kaivannut vielä paljon tuunausta
  • Olevinaan niin kauhean paljon tärkeää sanottavaa tärkeistä asioista, mutta oikeasti pelkkää pintapuolista löpinää
  • Ja sen lisäksi tarina on muutenkin tylsä
  • Ruudunpäivityksnopeuden tökkiminen
  • Jumitukset
  • Hämmentävät puutteet: ei voi poimia aseita, ei voi kuunnella podcasteja autojen ulkopuolella
< Unrailed!... FIFA 21... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

T-Bone

07.11.2020 klo 11.58 3 tykkää tästä

Ehkä kyllä huonoiten optimoitu peli, mihinkä olen elämäni aikana törmännyt.
Ruudunpäivitys on niin kuralla, että pelaamisesta nauttiminen on mahdotonta.
RTX 2070s - 64g DDR4 - i5 8600k eikä medium asetuksilla pääse edes ulkotiloissa tasaiseen 60fps.
Ei edes vaikka tiputtaa resot 1440p --> 1080p
Suoraan sanottuna aivan kamala julkaisu.
lainaa
Petri

09.11.2020 klo 11.40

Odotukset olivat korkeammalla Watch Dogs 2 jälkeen, mutta ihan viihdyttävä peli kun ottaa huomioon, että 15€/kk maksulla saa Valhallan heti perään testiin. Ei näistä kyllä 60€, saati 90€ viitti enää maksaa kun kiinnostus loppuu alle kuukaudessa. Toki joutuu myös upottamaan lähemmäs 3k€ koneeseen ja näyttöön, että PC versio on tyydyttävällä tasolla.
lainaa
Fakta

22.11.2020 klo 20.11 1 tykkää tästä

Tästä arvostelusta on sanottava, että liberaalit on niitä hyödyllisiä idiootteja, jota aikaan saavat nykyajan fasismin(islamin nousun monissa maissa).. Eihän ubisoft voi tähän syvemmin puuttua tarinassa, koska joku totuudesta pahoittaisi mielensä.. Siksi aiheeseen luultavasti voi paneutua syvemmin..
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova