Tuorein sisältö

Necromunda: Hired Gun

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Streum-on-Studio
Julkaisija: Focus Home Interactive
Julkaisupäivä: 01.06.2021
Pelin kotisivut
Miikka Lehtonen

05.07.2021 klo 18.53 | Luettu: 907 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Doomin ja Warhammer 40K:n risteytys toimii
Warhammer-lisenssi oli aikanaan pelimaailman himoituimpia, mutta harvinaisimpia. Brittiläinen Games Workshop vartioi lisenssejään kuin karhuemo poikasiaan, joten monelle firmalle jäi neuvotteluista käteen tyhjä arpa. Aikanaan jopa itse Blizzard sai kieltävän vastauksen ja päätyi sitä kautta kehittämään oman Warcraft-universuminsa.


Nykyään tilanne on aika toisenlainen, sillä tuskin menee viikkoakaan ilman uutta Warhammer- tai Warhammer 40K -lisenssipeliä. Kuten arvata saattaa pelien laatu on myös kauniisti sanoen vaihteleva. Niinpä omat fiilikseni olivat hyvin ristiriitaiset, kun Necromunda: Hired Gun julkistettiin. Yhtäältä Necromunda on Games Workshopin hauskimpia lisenssejä, joten sen maailmaan sijoittuva palkkionmetsästyspeli tuntui mitä parhaalta idealta. Toisaalta peliä kehitti ranskalainen Streum-on-Studio, joka on tunnettu huonoista ja persoonallisella tavalla huonoista peleistään.

Olikin melkoinen shokki, kun Necromunda paljastui hyväksi peliksi.

Karua menoa syövereissä


Warhammerin taustamateriaalissa Necromunda on yksi ihmiskunnan niin kutsutuista kekokaupungeista, valtavista vuoren korkuisista rakennelmista, joiden sisällä (ja alaisissa kellarikerroksissa) asuu miljoonia ihmisiä yksinkertaisella periaatteella: mitä korkeammalla asut, sen parempaan väkeen kuulut.


Samaa nimeä kantava figupeli keskittyi niihin kellarikerroksen asukkaisiin, jotka taistelevat elintilasta toisiaan vastaan, hätyyttelevät kimpustaan jos jonkinlaisia mutantteja ja hirviöitä, sekä välillä käyvät tervettä luokkataistelua bättre folkin edustajia vastaan, jotka tulevat puhdistamaan kellareita ei-toivotuista.

Tällä kertaa pelaaja ei edusta Necromundan värikkäitä jengejä, vaan kellarikerroksissa rivakkaa bisnestä harjoittavia palkkionmetsästäjiä. Rutiinilta kuulostanut keikka menee pieleen seurauksin, jotka olisivat olleet kohtalokkaita ilman paikalle sattunutta pelastavaa enkeliä. Niinpä pelaaja tekee sen, mitä kaikki Warhammer-päähenkilöt vuorotellen pääsevät tekemään: lähtee etsimään kostoa ja vastauksia.


Kosto ajaa pelaajan toinen toistaan ihmeellisempiin paikkoihin, sillä vastaukset ovat Necromundassa kiven alla. Välillä kiipeillään vaikkapa pienen kylän kokoisen junan katolla ja rakenteissa, toisinaan hiippaillaan kultistien piilopaikoissa tai futuristisisa vankiloissa. On todella kivaa, että Streum-on-Studio on selvästi ymmärtänyt, että Warhammer 40K on puhtaimmillaan todella hämmentävää ja suuruudenhullua tykitystä ja nojannut tähän asenteeseen täysillä.

Kombomittari kasvaa


Necromunda on pohjimmiltaan ensimmäisen persoonan räiskintäpeli, mutta ei mikään tusina-sellainen. Tylsän suojissa kykkimisen sijaan pelin henkenä on armoton tykitys. Pelaaja on jo lähtökohtaisesti kova kaveri, joka osaa esimerkiksi juosta pitkin seiniä, sekä tähdätä tarkasti näin tehdessään. Kun massia kertyy enemmän, paikalliset tohtorit voivat tehdä liharuumiiseen erinäisiä parannuksia, joiden avulla pelin loppupuoli tuntuu enemmän supersankaripeliltä palkkionmetsästäjän kiitäessä hirmuista vauhtia ympäri pelialuetta.


Armotonta tykitystä tukee sekin, että Bloodbornen hengessä pelaaja voi palauttaa menetettyjä kestopisteitään tekemällä vihollisiin vahinkoa osumien jälkeen. Uusia yrityksiä jaellaan avokätisesti, samoin kuin parannusesineitä yleensäkin, joten kehitystiimi selvästi haluaa kannustaa pelaajaa vauhdikkaaseen ja aktiiviseen räiskintään, kuin Doomissa konsanaan.

Kokonaisuus ei kuitenkaan toimi aivan yhtä hyvin kuin tämä helppo esikuva, sillä esimerkiksi Doomissa miltei kaikki ammuskelu tehdään rempseästi lonkalta ja peli pitää huolen siitä, että viholliset kuolevat nopeasti ja näyttävästi. Necromundassa pitäisi kuitenkin tähtäillä rautatähtäimillä vähän väliä, mikä väistämättä tarkoittaa hidastamista tai jopa pysähtymistä. Olisivat nyt päättäneet, kummanlaisen pelin haluavat tehdä, sillä tämä välimallin ratkaisu jättää toivomisen varaa molempiin suuntiin.

Räiskinnän sivussa pelaaja pääsee myös aarrejahtiin, sillä Necromunda on muun puuhastelun ohella myös loottipeli. Vihollisilta putoilee harvakseltaan jos jonkinlaisia pyssyjä milloin valkoisina roskaversioina, milloin purppuroina ja eeppisinä malleina. Mutta jos haluaa ne todella kovat palkinnot, täytyy etsiä kenttiin piilotettuja aarteita.

Tässä, sekä yleisessä toiminnassa muutenkin, apuna on pelaajan uskollinen koira, jota voi tietenkin myös silittää. Koiran voi kutsua pieneksi hetkeksi avukseen, jolloin se haukkuu haistaessaan lähellä aarteita, raatelee vihollisia ja muutenkin on hyödyksi moninaisilla tavoilla. Monen muun elementin tavoin koira muuttuu todella hyödylliseksi vasta kun sen päivityksiin on pumpannut runsaasti rahaa, jolloin se pysyy pelikentällä vähän kauemmin ja haistaa aarteet kauempaa. Hetkinen, koiran päivityksiin? Kyllä, koska tämä on Warhammer 40K, pelin loppupuolella myös koira on enemmän rautaa kuin hauvaa – mutta silti hyvä poika.

Ongelmilta ei voi välttyä


Vaikka Streum-on-Studio onkin onnistunut Necromundassa tekemään selvästi parhaan pelinsä, ei sekään ole täysin ongelmaton. Tiettävästi konsoliversiot kärsivät pahoista suorituskykyongelmista ja myös oma muskelikoneella pelattu PC-versioni tökki välillä urakalla. Tuntuu kuin peli ei pystyisi streamaamaan levyltä uutta dataa tarpeeksi sujuvasti, joten esimerkiksi kameraa käännellessä meno muuttuu usein diaesitykseksi. Tiimi kuulemma tutkii syitä ja pyrkii korjaamaan ne, mutta näin haaleat kannanotot eivät hirveästi herätä luottavaisuutta.


Muut ongelmat ovat helpommin korjattavissa. Kontrollit tökkivät oudosti, ja vaikka voisi esimerkiksi olettaa, että jos on pitänyt asetta nostettuna olallaan ja sitten edelleen tähtäysnappi pohjassa lataa aseensa, ladattu pyssy nousisi uudelleen olalle. Eipä nouse, eikä nouse joskus vielä neljännellä yrittämällä sen jälkeenkään, koska jotenkin kontrollit menivät jojoon. Tällaiset ongelmat ärsyttävät ja turhauttavat, mutta kerrankin eivät pilanneet pelikokemusta, koska ne ovat lopulta aika vähäisiä.

Niinpä olemmekin aika harvinaisessa tilanteessa. Streum-on-Studio on aiemmin tosiaan tullut tunnetuksi joko huonoista peleistään, tai peleistään, jotka ovat olleet viihdyttävällä tavalla huonoja. Necromunda on ensimmäinen suoritus, joka on hyvä. Ei mikään vuoden paras peli -hyvä, mutta sen verran hyvä, että sen pelasi läpi ihan mielellään. Vähän kehnompaa ja vaisumpaa Doomia Warhammer 40K -puitteisiin käärittynä? Ei ihme, että kerrankin toimii.

V2.fi | Miikka Lehtonen

Necromunda: Hired Gun (Tietokonepelit)

Näyttävää ja viihdyttävää tykitystä Warhammer-maailmassa. Pienet ongelmakohdat kun saisi vielä hiottua pois.
  • Näyttää todella hyvältä
  • Nopeatempoinen räiskintä on hauskaa
  • Monipuolinen asevalikoima
  • Koira on hauska pelikaveri, kunhan sitä saa hieman tuunailtua
  • Tuntuu oikeasti Warhammerilta
  • Nopeatempoista tykitystä vai tähtäinten läpi kyttäilyä? Miksei molempia?!
  • Tökkiminen ja muut suorituskyky-ongelmat
  • Pienet tekniset ongelmat
  • Äänisuunnittelu olisi kaivannut lisää volyymiä ja menoa, tämä on kuitenkin Warhammeria!
  • Pelin aikana avattavat aktiiviset ominaisuudet ovat enimmäkseen turhia
< Miitopia ... Dungeons & Dragons: ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova