Tuorein sisältö

Paper Mario: The Thousand Year Door

Arvioitu: Nintendo Switch
Genre: Roolipelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 12
Kehittäjä: Intelligent Systems
Julkaisija: Nintendo
Julkaisupäivä: 23.05.2023
Pelin kotisivut
Miikka Lehtonen

10.07.2024 klo 20.28 | Luettu: 803 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

20 vuoden takainen klassikko toimii yhä mainiosti
Vuonna 2004 julkaistu Paper Mario: The Thousand Year Door on syystäkin yksi GameCuben rakastetuimpia pelejä. Vaikka se ei toki ollut se ensimmäinen paperi-Marion peliesiintyminen, se käytännössä loi sen muotin, jota kaikki Paper Mario -sarjan pelit ovat sittemmin seuranneet. Siinä sivussa se oli myös yleisesti aivan älyttömän viihdyttävä ja hauska roolipeli, jota pelaa ihan mielellään vielä nykyäänkin.


Maineestaan ja 20 vuoden iästään johtuen The Thousand Year Door on mitä luonnollisin ehdokas uusintaversiota varten, mutta samat syyt ovat varmasti luoneet tahollaan ylimääräisiä paineita kehitystiimin suuntaan. Vasurilla vedetty tusinauusinta tuntuisi näin legendaarisen pelin kohdalla todella tympeältä ratkaisulta, eivätkä kaikki 20 vuoden takaiset ratkaisut välttämättä tunnu enää kovin hyviltä.


Olinkin aluksi hieman hämilläni, kun The Thousand Year Doorin tuore uusintaversio tuntui juuri tällaiselta ”ajettiin grafiikat skaalaimen läpi ja lähdettiin lounaalle”-tuotokselta, mutta onneksi tämä ei ole aivan totta.

Eikö tämä aina näyttänyt tältä?


Se alkuperäinen The Thousand Year Door näytti aikanaan todella hyvältä, kiitos sarjakuvamaisen tyylin. Niin hyvältä, että jos ei ole aivan äskettäin pelannut originaalia, voisi helposti muistella, että eikös se muka aina näyttänyt juuri samalta kuin uusintaversiokin. Eihän se toki oikeasti näyttänyt, varsinkaan jos originaalia pelasi jollain muulla näytöllä kuin matalan resoluution kuvaputkitelkkarilla. Niin hyvin kuin sarjakuvamainen tyyli onkin kestänyt ajan hampaan puraisut, originaalin matala resoluutio ja ajoittain sangen karut tekstuurit näyttävät nykyään ikäiseltään.


Suora vertailu on silti hankalaa, sillä ensi alkuun uusintaversio tuntuu vain samalta peliltä, mutta hieman suuremmalla resoluutiolla ja tarkemmilla tekstuureilla höystettynä. Työtä on toki tehty enemmänkin, ja esimerkiksi maastot ovat nyt monimutkaisempia ja yksityiskohtaisempia kuin aiemmin, vesilätäköihin on lisätty heijastuksia, valoefektit ovat paljon aiempaa parempia ja Nintendon omien sanojen mukaan kaikki 2D-grafiikatkin on skaalauksen sijaan piirretty uusiksi paljon suuremmalla resoluutiolla. Uskottava se kai on!

Lopputuloksena uusintaversio näyttää siltä, miltä muistamme originaalinkin näyttäneen, eli aika pahuksen hyvältä. Maailma näyttää hehkeältä ja veikeältä paikalta, koska kaikki on hyvällä tyylillä tehdyn sarjakuvamaista. Kehitystiimi on myös paperi-Marioiden perustyyliin repinyt paljon inspiraatiota irti ”mitä jos kaikki olisi tehty askartelutarvikkeista?”-perusideastaan, luoden persoonallisen ja viihdyttävän pelikokemuksen.


Pelin tarinassa prinsessa on taas kerran onnistunut jäämään vangiksi, joskin tällä kertaa sieppaajana ei ollut Bowser, vaan mystinen ryhmä X. Teknomiehet jahtaavat kätkettyä aarretta, jota prinsessakin oli ennen vangiksi joutumistaan etsimässä. Kartta päätyy Marion haltuun ja tämä tietenkin lähtee alati kasvavan hulttioporukkansa kanssa etsimään aarretta ja pelastamaan prinsessaa. Tarinan kirjoitus oli jo aikanaan viihdyttävää ja hetkittäin oikeasti hauskaa, mikä on hyvä juttu, koska se tarjoillaan nyt käytännössä koskemattomassa muodossa.

Sanon ”käytännössä”, koska muutamia muutoksia on tehty. 20 vuoden takainen englanninkielinen versio sensuroi yhden hahmon identiteetin, joka on nyt palautettu mukaan peliin. Vivian on nyt myös englanninkielisessä versiossa selkeästi ja avoimesti trans-nainen, mistä iso peukku Nintendon suuntaan. Nostan peukkua myös siitä, että alkuperäisen lokalisaation hävyttömyyksiä huutelevat goombat ovat oppineet 20 vuodessa tavoille.

Uudistuksia ne pienetkin uudistukset ovat


Pelillisellä puolella muutoksia on toki hieman enemmänkin, joskaan monet niistä eivät ole hirveän selkeitä, ellei alkuperäinen peli ole tuoreessa muistissa. Marion aktiivista tiimikaveria pystyy nyt vaihtamaan helposti lennosta, mikä on hyvin tervetullutta, koska kaikkien kavereiden erikoiskykyjä tarvitaan jatkuvasti maailmaan sijoiteltujen pienten puzzlejen ratkontaan, ja valikoissa hyppiminen oli ärsyttävää. Myös pikamatkustusta on tehty helpommaksi, esineitä mahtuu nyt mukaan enemmän kuin aiemmin ja niin edelleen. Ei siis mitään ihmeellistä, mutta ei The Thousand Year Door kyllä niitä hirveästi enempää kaivannutkaan.


Peli nauttii yleisesti parhaan Paper Mario -pelin tittelistä, enkä lähtisi itse väittämään vastaan. Tarina viihdyttää edelleen, ja pelattavuus on sarjan myöhempiin peleihin verrattuna mukavan virtaviivaista ja puhdasta. The Thousand Year Door uskaltaa olla rehellisesti vuoropohjainen roolipeli, jossa on kyllä mukana hauskoja pieniä juttuja, mutta ne eivät varasta parrasvaloa. Taistelut ovat hauskoja ja näyttäviä, sillä kaikki hyökkäykset ja torjunnat vaativat omien pienten minipeliensä hallitsemista, ja mitä paremmin pärjää, sitä enemmän yleisöä katsomoon ilmestyy kannustamaan Mariota. Hauskaa!

Yksi suurempi ongelma uusintaversiosta kuitenkin löytyy. Jostain mystisestä syystä Switch-versio on lukittu 30 FPS:n nopeuteen, toisin kuin 60 FPS:n nopeudella pyörivä originaali. Tämä tuntuu yllättävältä, sillä vaikka The Thousand Year Door on ihan kivan näköinen peli, ei sen nyt luulisi edes Switchille aiheuttavan ongelmia. Nettipuheiden perusteella kyseessä onkin jonkinlainen ongelma uusitun pelimoottorin sävytinefektien kanssa, joiden johdosta moottorin varassa pyörivät pelit täytyy lukita 30 FPS:n nopeuteen ulkonäöstä riippumatta. Tämä on valtava harmi, eikä vain hifistely-perspektiivistä. Taistelut kun ovat toiminnallisia ja vaativat pelaajalta usein tarkkoja napin painalluksia, jotta esimerkiksi Marion hyppyhyökkäyksiä saa ketjutettua. 30 FPS:n nopeudella tämä on välillä suorastaan hankalaa, mikä on valtavan turhauttavaa. En suoraan sanoen ymmärrä, miten Nintendo on lyönyt leimansa tällaisen ratkaisun päälle.


Niin harmillista kuin tämä onkin, Paper Mario on yhä mainio peli. Pidin suuresti siitä, miten peli uskaltaa välillä rikkoa sitä kuuluisaa neljättä seinää ja leikkiä mekanismeillaan. Yksi pomo esimerkiksi vihaa palavasti sammakoita ja on helpompi vastus, jos pelaaja onnistuu jotenkin tuomaan taisteluun sammakkomaista menoa. Mutta miten? Tietenkin löytämällä ja ottamalla käyttöön merkin, joka muuttaa kaikki Marion ääniefektit sammakkoääniksi! Normaalisti merkkejä käytetään vaikka nostamaan Marion hyökkäysten tehoa, joten tällainen veikeä leikittely on erittäin tervetullutta.

Olikin todella kiva huomata, että The Thousand Year Door on edelleen, 20 vuoden iästään huolimatta, mainio pelikokemus. Uusittu soundtrack on erinomaisen toimiva, vitsit saavat yhä vähintään hymyilemään ja usein jopa nauramaan, ja hieman yllättäen niiden pienten ongelmakohtien silottelu riitti modernisoimaan pelikokemusta tarpeeksi, jotta se tuntuu sujuvalta pelata.

V2.fi | Miikka Lehtonen

Paper Mario: The Thousand Year Door (Nintendo Switch)

Hauska ja viihdyttävä roolipeli toimii yhä mainiosti, mitä nyt ruudunpäivitysnopeus turhauttaa
  • Tarina on yhä kekseliäs ja viihdyttävä
  • Näyttää niin hyvältä kuin alkuperäinen muistoissamme
  • Taistelut ovat juuri sopivan toiminnallisia
  • Vivian saa olla Vivian
  • Uusittu soundtrack on erinomainen
  • Pienet uudistukset poistavat suurimpia ongelmakohtia
  • 30 FPS:n ruudunpäivitysnopeus syö miestä
  • Olisi ollut kiva nähdä mukana jonkinlaista uutta materiaalia tai sisältöä
< Animal Well... Final Fantasy XIV: D... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova