Tuorein sisältö

Call of Duty: Black Ops

Arvioitu: Xbox 360
Genre: Sotapelit, Toimintapelit
Pelaajia: Yksinpeli, moninpeli, co-op
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Treyarch
Julkaisija: Activision
Julkaisupäivä: 09.11.2010
Pelin kotisivut
Jarkko Rotstén

10.12.2010 klo 09.11 | Luettu: 56549 kertaa | Teksti: Jarkko Rotstén

Mustat donkkaa tykimmin.
Parahin päätoimittaja! Olen kovin pahoillani, että Call of Duty: Black Ops -arvosteluni tulee liki kuukauden myöhässä. Aloitin kyllä peliin tutustumisen jo hyvissä ajoin, ja alkuperäinen tarkoitukseni oli tykittää peli läpi parissa ehtoossa - onnistuihan pelisarjan edellinen osakin pitämään minut napakasti otteessaan loppuun asti, eikä läpipeluuseen tosiaankaan montaa iltaa kulunut. Tähdet eivät kuitenkaan olleet sopivassa asennossa, eikä peli onnistunut saamaan koukkuaan uppoamaan erityisen syvälle - oikeastaan peli tuntui pikemminkin catch-and-release -henkiseltä. Itse olisin parin ensimmäisen tunnin jälkeen ollut valmis päästämään pelin takaisin luontoon, mutta kun tuli jo luvattua, niin pitihän sitä hampaat irvessä yrittää jatkaa. Näin kuukausi deadlinen jälkeen, yritin saada pelistä vihdoin jotakin järkevää kirjoitettua. Lopputulemasta tuli ehkä hitusen negatiivissävytteinen, mutta toivottavasti se kelpaa julkaistavaksi.

- Jarkko


Unohdin aivoni narikkaan


Vaikka en erityisemmin ihannoi putkiräiskintöjä, pidän hyvistä peleistä. Eri porukan työstämä Call of Duty: Modern Warfare oli mielestäni yksinpelinä varsin mukaansatempaavaa viihdettä, vaikka olikin valmiiksipureskeltua ja toiminta äityi hiukan ylitseampuvaksi hölmöilyksi. Moninpelistä en niin kovasti innostunut. Olen kuullut juttua, että aika moni siitäkin on kuitenkin digannut. CoDBlOpsiin ei ole onnistuttu saamaan vastaavaa energiaa ja vetovoimaa. Pelin toiminta on niiiiiin valmiiksijäystettyä, että sen mukana voitaisiin jakaa pillejä. Kerrassaan mitään ei jätetä sattuman varaan, eikä pelaajan pääkoppaa suotta rasiteta minkäänlaisilla päätöksillä. Kaikki on pilkuntarkasti skriptattu ja kentät ovat niin ahtaita, että klaustrofobia kolkuttelee. Onneksi sentään itse saa painaa vielä liipasinta. Toisaalta tiimin muut jäsenet lahtaavat suurimman osan vihollisista, joten itse sentään ei tarvitse kaikkeen vaivautua.

Pelaajan päälle toisinaan jopa kunnioitusta herättävän suurina laumoina rynnivät vihollissotilaat hakkaavat immersiota kummasti rautakangella polviin olemalla skriptiensä orjia. Kyllähän se väkisinkin hiukan kummalta tuntuu, kun omat juoksentelevat vihollisten ohi noteeraamatta näitä niin millään tavoin. Toisaalta pelaajan päänahka tuntuu olevan pahisten prioriteettilistalla korkeimmalla, eivätkä nämä siksi jaksa taistelutovereita hätyytellä, vaikka nämä sattuisivat jäpittämään siinä metrin päässä. Välillä vastapuolen solttuja tuntuu myös ilmestyvän tyhjästä itsen ja kavereiden väliin. En missään nimessä toitota realismin perään tällaisen aivonarikkaviihteen ollessa kyseessä, mutta eikö nyt jotain rotia voisi yrittää ylläpitää?

Toki tämä tekovähä-äly mahdollistaa aivan hullumaiset rambo-rynnäköt. Välillä kamikaze-hyökkäykset ovat toiminnan etenemisen kannalta suorastaan välttämättömiä. Skriptiportista lappaa toisinaan vihollisia loputtomasti, kunnes pelaaja uskaltaa astua pari ratkaisevaa askelta eteenpäin. Tämä niin ikään haukkaa aimo palasen siitä paljon puhutusta siellä olemisen tunteesta. Kenttäsuunnittelusta huokuu paikoitellen melkoinen kiire, sillä pariin otteeseen onnistuin jättämään pelihahmoni sen sortin juntturaan johonkin kentän soppeen, että taso oli aloitettava alusta. Mikäpä sen hauskempaa? Neulojen työntäminen kynsien alle nyt ainakin. Luulisi, että näin ahtaat kentät olisi voinut pelitestata hiukan tarkemmin.

Kato äiti, tein käsikirjoituksen!


Modern Warfaren taivaalta sataviin helikoptereihin, ynnä muihin hupsuihin juonenkäänteisiin osasi suhtautua asiaankuuluvalla huumorilla. Toiminnan lapsellisuus meni jamesbondmaisella tavalla niin sanotusti toisesta päästä ympäri, jolloin se ei kääntynyt itseään vastaan. Black Opsin juoni sen sijaan on ihan vain huonompi kuin huonoimmassa b-leffassa, eikä siis millään tasolla hyvällä tavalla huono. Oikeastaan pistää melkein vihaksi, miten yksinkertaisina pelaajia oikein pidetään, jos kuvitellaan tällaisen roskan viihdyttävän yhtään ketään. Pelin tapahtumat sijoittuvat ajallisesti kylmään sotaan, ja tapahtumapaikat vaihtelevat totutusti varsin radikaalisti. Pelaaja kuuluu salaisiin Black Ops -agentteihin. Agenttitouhu kuulostaa paperilla ihan kivalta, mutta käytännön toiminta on sitä ihan samaa räiskimistä, niillä jokseenkin tutuilla tuliluikuilla, tietenkin.

Yllä olevan kappaleen kirjoitettuani piti oikein vielä tarkistaa, kuka lienee näin tökerön kässärin takaa löytyy. Aika yllättävää sinänsä, että sama hemmo, David S. Goyer on kynäillyt elokuvakäsikirjoituksia muiden muassa viimeisimpiin Batman -leffoihin, ynnä moniin muihin varsin nimekkäisiin rainoihin. Onkohan Dave puhunut kuitenkin samaa kieltä Trechyardin poikien kanssa? Ehkä liitetiedostoksi meni erheessä Herra Goyerin lemmikkiapinan aikaansaannos?

Visuaalisesti peli on pääosin yllättävän vaatimattoman näköinen. Voisi ainakin maalaisjärjellä kuvitella, että pelintekijöillä olisi ollut budjettia panostaa pelin ulkoasuun hiukan isommalla kouralla. Pysyypähän ruudunpäivitys sentään yhtä pehmoisena kuin pelin kohderyhmän edustajan pää, mikä on tietysti plussaa näin nopeatempoisessa reaktioräiskinnässä.

Välivideoiden tekijälle suosittelisin työnantajan puolesta säännöllistä huumetestejä. Jos halutaan peitellä onnetonta juonenkulkua hämmentävällä happopsykedelialla, kannattaa pitää heebo jatkossakin samoissa kamoissa. Eipä tällainen trippailu niinkään pelaajan etu juonen seuraamisen kannalta ole, mutta onpahan ainakin jotain siistin näköistä, mitä katsella vaahto suupielestä valuen. Kovin siististi ei ole toteutettu vihollisen ruumiiden mystistä katoamista. Ne kun vain, noh, häviävät tökerösti silmien pelaajan edestä.

Vuoden peli 2010?


Call of Duty -pelisarja on saavuttanut sinänsä kivan aseman pelimarkkinoilla. Oli lopullinen peli sitten miten hyvä tai huono, pelkillä ennakkotilauksilla saadaan todennäköisesti katettua pelin valmistuskustannukset. Jos pelkkiä myyntilukemia tuijotetaan, lienee tämäkin peli taas jos jonkinlaisella vuoden peli -listalla pokkaamassa palkintoja. Jos kohta kaupallisessa mielessä kyseessä on varmasti melkoinen kultakimpale tämänkin vuoden aikana julkaistujen erinäisten pökäleiden joukossa, eivät Black Opsin pelilliset avut ansaitse mielestäni niin minkäänlaista palkintoa yhtään missään kategoriassa. Ei edes siinä huonoimpien pelien sarjassa, koska kyseessä ei ole ylläolevasta vuodatuksestani huolimatta niinkään vuoden pelillinen pohjanoteeraus. Pelaajan armoton aliarvioiminen lienee se tärkein syy, miksi tämä peli herätti itsessäni niin ylitsepursuavia negatiivisia tuntemuksia. Peli ei tarjoa todellakaan mitään uutta ja liiasta hinkkaamisesta kangistunut kaava sahaa ikävästi oksaa altaan.

Black Opsin moninpelistä saisi kirjoitettua tietysti ihan oman arvostelunsa, onhan se toisaalta hiukan eri eläin. Haluaisikohan joku muu kuitenkin tehdä sen? Minusta hiukan tuntuu, ettei minusta välttämättä oikein ole siihen. Feng shuitani on horjutettu jo ihan tarpeeksi tämän pelin osalta.

V2.fi | Jarkko Rotstén

Call of Duty: Black Ops (Xbox 360)

Pelaajaa vahvasti aliarvioiva, yliskriptattu räiskintäpeli, joka ei häikäise millään osa-alueella. Ja on silti todennäköisesti yksi vuoden myydyimmistä peleistä.
  • Toiminta on perin intensiivistä
  • Eipä tarvitse ainakaan aivoa rasittaa
  • Liian läpinäkyvä skriptaus
  • Superahtaat kentät
  • Hölömö tekoäly
  • Olematon tunnelma
< Harry Potter and the... Need for Speed: Hot ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (50 viestiä)

kirk33

10.12.2010 klo 09.40

Loistava arvostelu. Vihaisia kommentteja odotellessa poltan yhden savukkeen...
lainaa
sadsda

10.12.2010 klo 09.53

Kiitos tästä arvostelusta.
lainaa
Codder

10.12.2010 klo 10.02

Missä moninpelin mielipiteet? Itse en ole kyllä yksinpeliä edes koittanut kuin ensimmäisen kentän verran. Mutta MW2 vaikutti yksinpelin osalta kyllä paremmalta.
lainaa
Jamppa

10.12.2010 klo 10.03

Hienoa että joku osaa olla eri mieltä ja sanoa omaa rehellistä mielipidettään, eikä mene valtavirran mukana. Propsit arvostelulle!
lainaa
erkki

10.12.2010 klo 10.03

Ensimmäinen todenmukainen arvostelu tällekin pelille. Kyllähän tuota pelaa suht mielellään, mutta ei se silti mikään messiaspeli ole kuten hype on antanut ymmärtää.
lainaa
AA-Kettu

10.12.2010 klo 10.13

Dodiin. Kerrankin arvostelu josta ei paista läpi " me saatiin nää Activisionilta ilmatteeks jos kirjotetaan: kiva peli" tyyliin jonka kyllä huomaa erään suuren Suomalaisen pelisaitin teksteistä *krhm*.
Saa sanoa että paska peli jos siltä tuntuu. Loistava arvostelu Jarkko!
lainaa
blops

10.12.2010 klo 10.52

Hyvä saada vähän negatiivisempaakin näkökulmaa peliin. Kuitenkin sen verran nipotan, että moninpeli on CoDeissa melko massiivisessa osassa, ja arvostelija olisi edes voinut kokeilla helvetillisen hauskaa zombimoodia. Pelin kaikkien ominaisuuksien tarkastelu kuuluu kuitenkin joka arvostelijan toimenkuvaan, eikö vaan?

Sitten niille jotka miettivät pelin ostamista, Jarkko tuskin olisi pitänyt aiemmista osista enempää kuin tästäkään. Call of Dutyt ovat aina olleet tarkkaan skriptattua putkijuoksua ADHD-juonella ja tapahtumakululla. Mikäli tykkäsi Modern Warfareista ja WaWista, vähän epäilen että BlOpsi kenenkään luottamusta pettää.
lainaa
blops

10.12.2010 klo 11.01

^Lisään vielä tuohon ylempään, että Jarkko ilmeisesti tykkäsi MW2:n yksinpelistä. Itselleni taas se oli sarjan ainoa peli CoD3:n ohella jota ei olisi liiemmin jaksanut pelata loppuun asti. Ja vaikka Black Opsin juoni menee paikoitellen aivan liian naurettavaksi, MW2 onnistuu jotenkin edelleen viemään pisteet kotiin paskimmasta stoorista vuosiin.
lainaa
AA-Kettu

10.12.2010 klo 11.20

Kyllä kaikki CoD4:n jälkeen tulleet Call of Dutyt ovat olleet aivan kauheeta p*skaa varsinkin mp:n osalta. Tarkoitettu juurikin aivottomille no skill konsolisukupolven lapsille. En sano että se CoD4 nyt mikään erityisen hyvä oli mutta viimisin pelattava jota edes siedettävästi jaksoi netissä veivata enempi kuin 3h:a.
lainaa
weedos

10.12.2010 klo 11.27

jooh, kyl tuntu et budjetista se 15% o käytetty yksinpeliin 35% moninpeliin ja loput markkinointiin

moninpeli on hubaa, kuha pätsäävät kondikseen nii o viel mukavampaa, mw2 verrattuna moninpeli on parempi jo siitä syystä, että noi tapposarja palkinnot (just ne jos saat pari tappoa campista nii voitki nappia painamalla tappaa koko vihu tiimin) o muutettu että niilläki pittää oikein yrittää et saa tappoja ja ovat helposti tuhottavissa jos osaa...

tää o aikalailla MW2 mutta BO on poistanu vain kaiken turhan, jotta tässä pelissä tähtäämisellä ois vielä jotain merkitystä
lainaa
BlackJack

10.12.2010 klo 11.33

Pelin juoni on yhtä hyvä kun commando leffassa mutta ei se juoni siinä commandossakaan leffaa tehnyt. Itse ainakin tykkäsin pelin steroidin katkuisesta toiminnasta ja päähenkilöiden naurettavasta kuolemattomuudesta välivideoissa kuten aika alussa ollut ikkunan läpi paiskaantuminen helikopterin vetämänä mihin olisi arskakin jo kuollut mutta mason vaan jatkaa. Populaari kulttuuri jutut olivat myös hauskoja kuten prätkällä ajaminen samalla kun ammutaan model 1887:lla juuri niinkuin klassikossa Terminator 2 Itse ainakin antaisin pelin campanjalle 75/100 mutta multiplayer on silti pelin parasta antia ja sille antaisin 90/100
lainaa
Kimitri

Rekisteröitynyt 22.04.2007

10.12.2010 klo 12.32

Että Trechyardin peli, jossa ruumiit katoavat silmien palaajan edestä. :)
lainaa
Kursori

Rekisteröitynyt 15.04.2009

10.12.2010 klo 12.49

Heh. Arvostellapa nyt pelistä yksi kolmasosa, onhan siinä tosiaan se MP ja Zombie-hommakin.

Itse olen hakannut tätä jo useamman vuorokauden, enkä ole edes KOKEILLUT vielä yksinpeliä tai Zombie-modea.

Kyllä tämä on ihan onnistunut peli, mutta mun mielipide pohjaa siis täysin multiplayeriin. Yksinpeli nyt saa olla mitä on, aika moni ostaa tään pelatakseen oikeita ihmisiä vastaan verkossa.

Suosittelen V2-sivustoa hommaamaan avustajia, jotka oikeasti paneutuvat peliin, eivätkä vedä hampaat irvessä vihaamaansa pelin yhtä moodia vain läpi.

Tähän vielä toisaalta sivustoltanne asiaan liittyvä linkki :
http://www.v2.fi/uutiset/pelit/12840/EA-Yksinpeli-on-kuol
lainaa
Reto92

Rekisteröitynyt 12.07.2009

10.12.2010 klo 13.13

Kursori, samaa paskaa se nettipeli on kuin yksinpeli.
Zombiet on ainut syy miksi voisi olla juuri ja juuri yli 70p
Tämä paska ei tuo mitään uutta ja kaikki on tuttuun tyyliin apinoitu jo aiemmista codeista, siinähän koko sarja on mennyt.
lainaa
lolol97

10.12.2010 klo 13.29

Aika huvittavaa kun paras CODin yksinpeli saa huonoimmat pisteet? Ei ole arvostelija seurannut/ymmärtänyt tarinaa, vaan keskittynyt mielipuoliseen räiskimiseen recruit tasolla? Eihän se yksinpeli mitään tarjoa kun hyppää kaikkien välivideoiden yli ja yrittää pelata mahdollisimman nopeasti läpi jotta saisi jonkillaisen arvostelun pukattua ulos...

Tarinahan perustuu hyvin yksityiskohtaisesti Goyerin sotaromaaniin.
lainaa
AA-Kettu

10.12.2010 klo 13.35

Kuten tuossa tekstissä kävi ilmi ( ainakin niille ihmisille jotka osaavat lukea)

"Black Opsin moninpelistä saisi kirjoitettua tietysti ihan oman arvostelunsa, onhan se toisaalta hiukan eri eläin. Haluaisikohan joku muu kuitenkin tehdä sen? Minusta hiukan tuntuu, ettei minusta välttämättä oikein ole siihen. Feng shuitani on horjutettu jo ihan tarpeeksi tämän pelin osalta."

Kyllä sp on yhtä lailla osa sitä pelin kokonaisuutta kuin mp. Tietysti jos jo valmiiksi saa v-käyrän niin korkealla kuin jutun kirjoittajalla niin tuskin sitä tekee mieli alkaa mp:tä alkaa tahkomaan.
Totta kai se mp on erillainen mutta tämän pelin kohdalla se on fakta että jos et pitänyt WaW:sta etkä CoD:mw2:sta et tod.näk. pidä tästäkään.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

10.12.2010 klo 13.38

lolol97 kirjoitti:
Aika huvittavaa kun paras CODin yksinpeli saa huonoimmat pisteet? Ei ole arvostelija seurannut/ymmärtänyt tarinaa, vaan keskittynyt mielipuoliseen räiskimiseen recruit tasolla? Eihän se yksinpeli mitään tarjoa kun hyppää kaikkien välivideoiden yli ja yrittää pelata mahdollisimman nopeasti läpi jotta saisi jonkillaisen arvostelun pukattua ulos...

Ottakaapa nyt huomioon että useimmat pelit arvostelijat joutuu pelaamaan läpi mahdollisimman nopeasti, jotta arvostelu voidaan pukata ulos. CoDin tapauksessa varsinki hyvin ymmärrettävää jos peliin turhautuu. Kakkosesta lähtien sellasta jöötiä ollut tuo yksinpelin pelimekaniikka. Muut pelit menee eteenpäin, mutta CoDissa on uudistettu lähinnä grafiikoita siitä ensimmäisestä osasta lähtien ja otettu ominaisuuksia pois. Pelkkää plusmiinus tilastoa tuijottaessa voisin lyödä noista kaikki jokaiselle CoDin yksinpelille jota olen pelannut(1, UO, 2, 4, MW2).

Tietenkin hyvin suloista se, että jos peliä haukutaan nii tullaan irvistelemään ettei peliä ole ymmärretty tai arvostelija ei ole tykännyt siitä. Niinhän se yleensä menee. Tähän parhaiten sopisi ehkä kommentti: "Duh". Ei se silti tarkoita, että arvostelija olisi väärässä kun kyseessä on edelleen subjektiivinen mielipide. Minusta on vain törkeää lukea pelisarjasta joka ei ole uudistunut yhtään 8 vuodessa, että se olisi 90 pisteen peli. Jos yhtäkään pelisarjaa vaivannutta virhettä ei ole saatu tässä ajassa korjattua ja pelejäkin on ilmestynyt 7, nii voi vaan ihmetellä, että miksi kyseinen peli saa edes tällaisia arvosanoja. Johtunee tästä peliarvosteluiden "paskasta" arvosanaskaalasta jossa hyvät pelit ovat +90, keskihyvät +80 ja paskat
lainaa
AA-Kettu

10.12.2010 klo 14.02

Perato: Se johtuu siitä että kun yksi iso pelilehti antaa sen 92-98 pojoa niin loput sitten hehkuttelee ( Vuoden peli) jne. ja kaikki bisserwaserit ovat ( JEEEEEEEEEE.. PARAS PELI IKUNA!) ja juosten menevät rahat ojossa pelikauppaan hakemaan sen uusimman CoD:n koska se on paras, ihan sama mitä kuraa se sisältää. Sitten kun yksi arvostelija lyttääkin tämän kaikkien ihannoiman uusimman superCoD:n niin arvostelija ei osaa pelata tai ei vain jaksanut hakata sitä 200h:a että edes jollain tasolla pitäisi siitä.

Itse pidin noista alkupään CoD:sta, varsinkin UO:sta jossa ihan oikeesti piti osata tähdätä eikä kuten nykyään, räiskiä sinne päin.
lainaa
kaktuz

Rekisteröitynyt 27.05.2007

10.12.2010 klo 14.07

rohkeat pisteet. ja aivan oikeat
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

10.12.2010 klo 14.12

Tämä on kyllä edelleen täysin testaamatta, mutta kuulostaa vähän alhaiselta. Tosin veikkaanpa, että itse antaisin korkeimmillaankin vain vähän yli 80 pistettä, todennäköisesti kuitenkin jossain 70 ja 80 välissä.
lainaa
Marsu

10.12.2010 klo 15.05

Jarkko väistit ansalangat koska et arvostellut tai verrannut tätä MW2:een, sillä aikuisten oikeasti ja ihan rehellisesti kaikilla osa-alueilla netti-ongelmia lukuunottamatta tämä on parempi peli kuin MW2. Tarvitaan kunnon IW-fanipoika väittämään muuta.
Eka MW taas on yksinkertaisuudessaan ehkäpä sarjan paras.

Mutta arvostan rehellistä, valtavirrasta poikkeavaa mielipidettäsi, kyllä itselläkin rupeaa CoD tursuamaan jo korvista.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

10.12.2010 klo 16.07

Tuleeko kenelläkää muute mielee tuosta ensimmäisestä (laidassa olevista) kuvasta se Inceptionin lumibunkkeri? En kyl voi väittää että muistaisin kovin tarkkaa minkälainen se oli siinä leffassa mutta kuitenni.
lainaa
Echou

Rekisteröitynyt 02.11.2008

10.12.2010 klo 16.14

kaktuz kirjoitti:
rohkeat pisteet. ja aivan oikeat

Aivan oikeat pisteet, mutta yksinpelin haukkuminen ei vaadi rohkeutta.

Ja kuka nyt Call of Dutyjä ostaa yksinpelin takia? :DD
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

10.12.2010 klo 16.25

+1 @ jarkko


Toki Aidon Pistemäärän™ tietävien valitukset olisi voinut välttää esimerkiksi kirjoittamalla otsikon loppuun "(yksinpeli)".
lainaa
hylylyly

10.12.2010 klo 16.54

Asiaa. Tää paska kyllä olis noinkaan paljoa pisteitä ansainnut..
lainaa
Nauroin

10.12.2010 klo 17.17

Jaa että MW2 "piti otteessaan" mutta tämä ei selkeästi paremmasta ja mielikuvituksellisemmasta toteutuksesta huolimatta? Kaikki miinus-merkkiset valituksen aiheet käyvät jokaiseen CoDiin kakkososan jälkeen, eikä tarvitse edes olla tietyn puljun fanipoika vaan objektiivinen katselu riittää. Kakkosessa kun oli vielä hieman sitä tunnelmaakin jäljellä.
lainaa
Hermanni

10.12.2010 klo 17.26

"Modern Warfaren taivaalta sataviin helikoptereihin, ynnä muihin hupsuihin juonenkäänteisiin osasi suhtautua asiaankuuluvalla huumorilla."

Kuka osasi ja kuka ei, minusta noin naurettavilla (se lentokenttäkohtaus...), Tom Clancymäisillä idiotismeilla täytetystä juonentapaisesta ei irronnut kyllä minkäänlaista huumoria, lähinnä säälitti käsikirjoittajien puolesta. Kyllä tästä ja hassusta Kennedy-imitaattorista irtoaa selvästi enemmän hupia, muutenkin kylmän sodan meininki on huomattavasti mielenkiintoisempi kuin ennätysajassa loppuunkulutettu nykyaikainen sodankäynti.

Mutta muuten hyvä ja rehti arvio, ja mielipideasioistahan näissä loppupeleissä aina tapellaan.
lainaa
Influ

Rekisteröitynyt 19.10.2009

10.12.2010 klo 17.56

Pelkälle yksinpelille nuo pisteet osuu aika nappiin. En ehkä ihan allekirjoita tarinan heikkoutta etenkään verrattuna MW2 vastaavaan höpönlöpöhuttuun. Minusta tarinankerronta oli jokseenkin onnistunutta ja piristävää aiempiin osiin verraten. On tosin hyvin pitkälti mielipidekysymys, kuka tykkää mistäkin tarinasta. Toinen tykkää mansikoista, toinen mustikoista ja kolmas molemmista.

Jos itse olisin pitänyt tarinaakin noin kehnona, pisteet tuskin olisivat olleet edes noin mairittelevat.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

10.12.2010 klo 19.06

Mä oon aina digannut Call of Dutyjen yksinpeleistä. Sen sijaan CoD4:ää lukuunottamatta moninpeli ei oo koskaan uponnut kovin lujaa.

Tai no, sanoisin että Call of Duty 4 on yksi parhaimmista pelaamistani peleistä ikinä, sisältäen aivan mahtavan, mutta valitettavan lyhyen yksinpelin ja todella koukuttavan ja yhden aikojen parhaimmista moninpeleistä.

Sen sijaan MW2 pilasi koko moninpelin liialla monipuolisuudellaan, taivaalta tippuu millon mitäkin niskaan, emblemeitä, killstreakkeja, deathstreakkeja, perkkejä, aaaargh. Yksinpelin osalta peli oli ihan kelpo ja paikoin hyvinkin viihdyttävä, vaikkei lähelläkään CoD4:n tunnelmaa.

MW2:sta varsinkin pilatun moninpelin osalta jäi sen verran paska maku suuhun, että jätän suosiolla uusimman Black Opsin väliin, tai poimin sen joskus Prisman alelaarista vuosien päästä.

EDIT: Niin ja peliä ois kannattanu laittaa arvostelemaan joku, joka ois jaksanu edes testata sitä moninpeliäkin. Se kun on aina CoD4:stä lähtien ollut se Call of Dutyn suola, että ilman nettipelin arvioimista on aika turha tehdä arvostelua ollenkaan. 69 on varmasti ihan oikeutettu pistemäärä yksinpelille, mutta nettipeli olis nostanut pisteitä mielestäni ainakin vähintään 10:llä, olettaen että moninpeli on EDES Modern Warfare 2:n tasoinen.
lainaa
Typo

Rekisteröitynyt 17.09.2007

10.12.2010 klo 20.08

Jonku pikku arvostelun vois vielä MP:stä antaa, sehän tän pelin "pointti" kuitenkin on.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

10.12.2010 klo 21.37

Kerrankin rehellinen arvostelu. Yksinpeli tosiaan on paskinta mitä CoD:n historiassa on ollut sekä juoneltaan, että tekniseltä toteututukseltaan. Sen sijaan moninpeli on oikein hauskaa viihdettä ja MW2:sta tutun maailman paskimman verkkopelisysteemi IWNetin jälkeen muutettu semidedikoitujärjestelmä toimii oikein hyvin. Myös loputtomat ilmaraiskaukset ja roskaperkit on älytty poistaa/vaihtaa.
lainaa
Zoink

10.12.2010 klo 21.53

En sanoisi yhdenkään pelaamani CoDin yksinpeliä hyväksi, paitsi ehkä sitä ihan ensimmäistä kun joskus julkaisun aikoihin tuli PC:llä kokeiltua. Ensimmäisen MW:n yksinpelin jauhoin osittain väkisin läpi, MW2:sta jaksoin kolmasosan ja Black Opsin vastaavaa en ole vielä edes viitsinyt kokeilla.
Suurin ongelma on ehkäpä vihollismäärä. Huomasin nauttivani eniten niistä hiljaisemmista tehtävistä, kuten CoD4:n Ghillies in the Mististä ja MW2:n alkupuolen lumikentästä. Mitä enemmän vihuja, sitä päättömämmäksi meno muuttuu ja sitä puuduttavampi ja rasittavampi peliä on pelata. Ensimmäisessäkin MW:ssä vihuja kehdattiin jopa laittaa menemään vanhojen paikoille, jolloin joutui parhaimmillaan ampumaan kolmekin vihua yhdestä ikkunasta. Ja Ikkunoita oli miljoona.
Nettipelipuolesta olen tosin aina nauttinut ja Black Ops tarjoaa ihan mukavan moninpelin, joka on tosin jo aika pitkälti vanhan kierrätystä. Vaikka MW2:sta pidinkin todella kasuaalina ja rupuisena, opin lopuksi pelaamaan sitä sen omilla ehdoilla ja asettaisinkin sen näiden muiden uusien CoDien yläpuolelle nettipelinsä osalta. Kentät ovat parempia, kiinnostavampia unlockeja löytyy enemmän ja muutenkin peli on todella sujuva. Black Opsin ohjaus on jotenkin tahmaisempi, kentät ovat huonompia, hauskoja aseita löytyy vähemmän eivätkä wager matchitkaan onnistu nostamaan sitä edellisten yläpuolelle. Kaikki muutenkin valittavat siitä miten MW2:ssa sataa koko ajan paskaa niskaan, mutta minua kyllä ragettaa Black Opsissa ne gunshipit ihan yhtä paljon kuin edellistenkin osien killstreakit. Lisäksi unlockattavien tittelien puuttuminen oli yllättävän suuri miinus. MW2:ssa jokaisesta suuremmasta challengesta sai ikonin tai tittelin, joka taas pisti kokeilemaan uusia pelityylejä ja loi pientä "vielä yksi matsi" -syndroomaa. Black Opsissa ei ole samanlaista saavutettavaa. En muutenkaan ymmärrä mikä pointti rahasysteemissä on, kun haluamiaan aseita ei saa, ennen kuin on tarvittavan levelin saavuttanut.
lainaa
Davis

10.12.2010 klo 22.36

Call of Duty -arvosteluissa on aina häirinnyt, kuinka yksinpeli saa arvosteluissa aivan kohtuuttomasti huomiota. Tämä arvostelu veti kyllä pohjat tämän suhteen.

Yksinpeli on nice-to-have-feature näissä peleissä. Moninpeli on 95% kokonaisuudesta, joillekin enemmänkin.
lainaa
moi

11.12.2010 klo 00.06

Öhöm, arvostelija ei tainnut huomata että tässä codissa oli juoni. ja juoni oli codejen paras, mitä on ollut. Mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja loppu yllätys/ratkaisu osasi yllättää. Et tainnu seurata sitä ollenkaan.
lainaa
PRKL666

Rekisteröitynyt 02.10.2009

11.12.2010 klo 00.29

Aika hassua että peli jota on myyty 8,4 miljoonaa kappaletta, onkin yllättäen paska. Pistää miettimään. Eiväthän numerot koskaan kerro totuutta.
lainaa
Massive

11.12.2010 klo 00.31

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että BO:n kampanja on paras koko CoD-sarjassa. Tietysti se on lineaarinen, mutta juonenkerronta ei oikein toimi muulla tavoin, ainakaan niinkään hyvin. Juoni oli kiehtova ja parhaillaan mukaansa tempaavaa. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin tässä on yksi parhaimpia kokemistani juonenkäänteistä. Myöskin pelattavuus on sujuvaa, hyvinkin samanlaista edellisten osien kannalta. Suurin harmin aihe minusta on, että hiippailu on liian pienessä roolissa tässä pelissä. En olisi ottanut yhtään pahitteeksi, jos yksi kenttä olisi keskittynyt vain ja ainoastaan hiukan rauhallisempaan tappamiseen. Loputtomat sotilaat ei minua erityisemmin haitannut, sillä ne ilmaantuivat sellaisissa kohdissa missä odottaisikin tulevan valtava määrä vihollissotilaita.

Muutenkin jokainen peli alkaa maistua puulta, jos sitä (kampanjaansa) pelaa useita kertoja putkeen.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

11.12.2010 klo 01.35

Joku, joka on vaikkapa Bad companya ( alkuperäistä ) ja tätä pelannut: Mitä tämä peli tarjoaa, mutta BC ei? Niin moninpelin kuin yksinpelinkin kannalta.
lainaa
pelimies98

11.12.2010 klo 04.19

ite en kans oo tykänny codin yksin pelistä mut tässä on tähän mennes paras yksinpeli cod mw cod mw2 verrattuna juoni on loistava ja tarpeeksi äksöniä mutta moninpeli/zombie modi on tämän pelin ehdotonta parhaimistoa en voi käsittää miten voi arvostella pelin edes kokeilematta noita jollei ole todellinen amatööri peliarvostelija kuka ei katso kokonaisuutta vaan winettää yhdestä peli muodosta. vähän sama ku kuuntelis leffan katsomatta kuvaa ja arvostelis ei todellakaan näin....
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

11.12.2010 klo 11.42

PRKL666 kirjoitti:
Aika hassua että peli jota on myyty 8,4 miljoonaa kappaletta, onkin yllättäen paska.


Näillä 8,4 miljoonalla pelaajalla on kuitenkin jokaisella oma mielipiteensä peliin. Ja myös niillä miljoonilla ihmisillä, jotka peliä ovat varmasti kokeilleet, mutta siitä eivät pitäneet.

Ei mikään luku koskaan kerro mitään siitä, pitääkö joku tietty ihminen pelistä vai ei.

En ymmärrä miksi tämä on niin ylitsepääsemättömän vaikeaa ymmärtää pelien kohdalla, kun taas musiikin puolella ymmärretään paljon joustavammin, etteivät kaikki ehkä tykkää Kate Perrystä, Iron Maidenista tai Lamb of Godista (tai ainakaan kaikista kolmesta samaan aikaan), vaikka kaikilla kolmesta bändistä olisikin miljoonia faneja.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

11.12.2010 klo 14.11

Czerwony kirjoitti:
Joku, joka on vaikkapa Bad companya ( alkuperäistä ) ja tätä pelannut: Mitä tämä peli tarjoaa, mutta BC ei? Niin moninpelin kuin yksinpelinkin kannalta.


No kyllä Call of Dutyjen yksinpelit on valovuosia edellä Bad Companyn räpellyksiä. Joo, hauskaa ja vähemmän hauskaa huumoria sekä hauskaa dialogia... CoD on vähän totisempi ja action-painotteisempi. CoDin yksinpelissä on menossa kokonainen sota, Bad Companyssä seurataan muutaman hepun seikkailuja jonkun pikku konfliktin keskellä. BC2:n yksinpelikin oli lähes naurettava, suoraan kuin jostain "päihiä pahis ja pelasta maailma" -Hollywood-rymistelystä. Olihan se ihan pelattava ja paikoin hauskakin, mutta kaukana CoDin yksinpelien tasosta (Black Opsia en oo tosin pelannut, mut MW1:tä ja MW2:tä kyllä).

Moninpelithän on ihan erilaiset. Call of Duty on yksinpelissä mittakaavaltaan suurempi kuin Battlefield, mutta sitten taas moninpelissä homma menee toisinpäin. BF tukeutuu kulkuneuvoihin ja laajamittaiseen sotaan, kun CoDissa juostaan ahtaissa sisätiloissa varoen Claymoreja ja puukolla hillujia. CoD on intensiivistä jalkaväkiramboilua, BF on ekstensiivistä kulkuneuvorymistelyä.

Siinä erot. Omasta mielestäni:

Yksinpeli:
BF < CoD

Moninpeli:
BF > CoD

Vaikkakin CoD4:n moninpeli oli mahtava ja vie mm. BFBC2:ta helposti, ehkä jopa BF2:ta.
lainaa
Gmith

Rekisteröitynyt 03.07.2008

11.12.2010 klo 19.22

Pakko sanoa, että on kyllä aika ala-arvonen arvostelu. Mitä järkeä tätä on edes julkaista, kun tämä käsittellee vain kolmanneksen koko pelistä?
lainaa
moab

12.12.2010 klo 00.02

Totta, yksinpeli on pelin huonoin osa-alue ja monet ihmiset (kuten minä) ostavat tämän pelin vain moninpelin takia mikä on aivan loistava.
lainaa
ihminen

12.12.2010 klo 17.42

hei elkee nyt viittikö vetee tollasta fanboyragea kun tuottaa vain pahaa mieltä. tämähän oli vain arvostelijan mielipide.
lainaa
Semmone

12.12.2010 klo 21.38

Joo lukekaapa ihmiset tuo arvostelu kunnolla loppuun. Huomaatte että arvostelija huomauttaa itsekin arvostelevansa PELKÄSTÄÄN yksinpelin. Joten aivan turhaan tuutte huutelemaan että ompa tyhmää kun arvostelee pelkän yksinpelin.
lainaa
huoh

12.12.2010 klo 22.31

Semmone kirjoitti:
Joo lukekaapa ihmiset tuo arvostelu kunnolla loppuun. Huomaatte että arvostelija huomauttaa itsekin arvostelevansa PELKÄSTÄÄN yksinpelin. Joten aivan turhaan tuutte huutelemaan että ompa tyhmää kun arvostelee pelkän yksinpelin.

No ottaen huomioon kuinka pelissä on sarjan paras yksinpelikin heti ykkösen ja kakkosen jälkeen niin nillitettävää pisteistä varmasti riittää...
lainaa
impalizer

12.12.2010 klo 23.39

Paskin SP koko sarjassa. Saatanallisen pitkät cutscenet saa käyrän tappiin!
lainaa
dapyti

13.12.2010 klo 08.55

moi kirjoitti:
Öhöm, arvostelija ei tainnut huomata että tässä codissa oli juoni. ja juoni oli codejen paras, mitä on ollut. Mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja loppu yllätys/ratkaisu osasi yllättää. Et tainnu seurata sitä ollenkaan.


Samaa mieltä! Yksinpeli oli yks parhaista pelikokemuksista pitkään aikaan. Sai pelata "elokuvaa" ja minä ainakain nautin siitä.
lainaa
Gmith

Rekisteröitynyt 03.07.2008

13.12.2010 klo 22.08

Semmone kirjoitti:
Joo lukekaapa ihmiset tuo arvostelu kunnolla loppuun. Huomaatte että arvostelija huomauttaa itsekin arvostelevansa PELKÄSTÄÄN yksinpelin. Joten aivan turhaan tuutte huutelemaan että ompa tyhmää kun arvostelee pelkän yksinpelin.


Selvästihän tuossa sanotaan, että pelkkä yksinpeli arvostellaan, mutta onko tuota mitään järkeä julkaista koko arvostelua jos koko peli on juosten kusten testattu? Olisiko aihetta pistää joku toinen arvostelija testaamaan ja arvostelemaan?
lainaa
Codonyliarvostettu

14.12.2010 klo 11.16

"Onneksi sentään itse saa painaa vielä liipasinta." Eipäs muuten saa. Pelin ensimmäisessä kentässä on kaksi skriptattua kohtaa että jos et itse ammu niin peli ampuu puolestasi. Myöskin, jos haluat itse nähdä kuinka skriptattu peli on, pelaa ensimmäinen kenttä läpi ampumatta ketään. Sinun ei tarvitse tehdä koko kentässä mitään ja peli ampuu skriptatut kohdat puolestasi, niitä on kaksi.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

16.12.2010 klo 22.24

Yllättävän rehellinen arvostelu. Hienoa! Näitä lisää! Mutta ensikerralla vähän enemmän kokonaisuudesta ja pituutta vielä, jos mahdollista. Kiitos. :)
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova