Ökyporho Robert Miller vaikuttaa kypsältä eläkkeelle. Hän kauppaa firmaansa ja haaveilee laatuajasta perheen parissa. Todellisuudessa Robert on pelimies henkeen ja vereen. Hänellä on temperamenttinen rakastajatar ja luurankoja toimistonkin kaapissa. Hän tasapainoilee voiton ja tappion rajalla rikkoen sääntöjä jos tarvetta. Robert ei ole pahansuopa, eikä välttämättä ahnekaan tavallisella tavalla. Ehkä hän on koukussa vaaroihin ja onnistumiseen: hän tuskin tietäisi, mitä tehdä harmonialla. Älykkäimmätkin meistä keksivät pakkomielteitä päänmenokseen, joten elokuva on jo tässä vaiheessa puhutteleva. Varsinainen konflikti alkaa, kun Robert joutuu auto-onnettomuuteen. Ihminen kuolee. Se on ikävää, mutta jos elokuva onnistuu, katsoja aavistaa mitä Robert ajattelee: onnettomuus on sivuseikka verrattuna siihen, että sen seuraamukset saattavat kaataa Robertin valheilla rakennetun korttitalon.

Draamajännäri Keinottelua (Arbitrage) ei saa kaikkea irti kiehtovasta alkuasetelmasta. Onnettomuus on niin vivahteikkaan sisällökäs käänne, että Keinottelua voisi olla lyhytelokuva, jonka lopussa Robert könyää ulos kaarasta ulisten "voi ei, ei, ei". Oivaltamisesta iloa saavat katsojat tykkäisivät takuulla. Suosikkinovellini, Isaac Asimovin Robot Dreams on hyvin lyhyt tekstinpätkä, jossa robotti paljastaa uneksineensa, että hän on vapaustaistelija ja ihminen. Robotti tuhotaan välittömästi. Novelli loppuu - mutta tarina alkaa elää kuulijan mielessä... Joskus kiinnostavinkin tarina kannattaa lopettaa, ennen kuin se todistaa olevansa ennakoitua köykäisempi.

Aina miellyttävän, 20 vuotta samalta näyttäneen, nyt viimeinkin arvokkaasti rupsahtaneen Richard Geren näyttelemä päähenkilö on kiinnostava. Kun Robert temppuilee, kukaan ei kärsi, tai niin hän uskottelee itselleen ja muille. Onnettomuutta tutkiva poliisi ei tykkää tämmöisistä pohatoista. Kyttä sanoo asian pariinkin kertaan - ja tässä on hänen persoonallisuutensa. Kolmas olennainen hahmo onnettomuuden tutkinnan kannalta on tavallinen mies, jolta Robert pyytää apua vanhojen aikojen varjolla. Poliisit aavistavat mitä onnettomuudessa kävi, mutta koska he eivät voi todistaa sitä, he alkavat ahdistella viatonta kaiffaria. Olisin mielelläni aidosti ymmärtänyt, mikä on kyseisen miehen näkökulma. Käytännössä pidin hahmoa sitä luonnostellumpana, mitä useammin hänen elämäänsä kurkistettiin.

Columbomaisesti katsoja tietää olennaisen ja jännittää vain sitä, miten kaikki ratkeaa. Ongelmat eivät ole mustavalkoisia, eivätkä ratkaisut putoa taivaalta. Robert jatkaa pelejään, mutta vaikeustaso on kohonnut. Tämä on kiehtovampaa kuin Columbo keskimäärin, mutta hahmovetoisena draamana Keinottelua jää vaisuksi. Jos elokuva haluaa vihjata, että Robert on sisältä kuollut teeskentelijä, se on sallittua. Pinnalliselta tuntuu se, ettei tämä mainittu tavallinen tallaaja - tai kukaan muu - edusta kunnialla inhimillistä näkökulmaa. Kaiffari suhtautuu elämällään leikkimiseen eli poliisien uhkauksiin ja Robertin lahjuksiin epäuskottavan elokuvamaisesti.

Keinottelua on kolmekymppisen ohjaajan ja kirjoittajan Nicholas Jareckin esikoispitkä ja tämän huomioiden lupaavaa työtä. Kun kihtinen poliisi ja karismaattinen kroisos pennonen asetetaan vastakkain, poliisi lienee oikeassa, mutta katsoja kenties tykkää enemmän pennosesta, koska Jarecki osaa hyödyntää harmaan sävyjä. Leffa kestää jännärimäiset 100 minuuttia. Jos ideoissa ei vikaa ole, mukana voisi helpostikin olla puoli tuntia lisää hahmoja syventävää materiaalia. Poliisia näyttelevä Tim Roth, kaiffarina häärivä Nate Parker ja Robertin vaimoa tulkitseva Susan Sarandon ovat omalla tavallaan päteviä, mutta onnettomuuden jälkeen hahmot ja tilanteet palvelevat Robertin tarinaa turhauttavan yksinkertaisesti. On kuin luonteeltaan moniulotteisella tarinalla olisi kiire täyttää tavoitteet ennen kypsän hillittyä päätöstä.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa